Kerroin kesäkuussa, että Rantapallon blogialusta lakkautetaan 1.9.2023, jonka jälkeen sivustolla julkaistut blogit eivät ole enää luettavissa. Sen myötä oli siis minunkin aika pakata kahdeksan vuoden artikkelit ja muuttaa uuteen blogikotiin.
Heinäkuun aikana muuttotyöt ovat olleet täydessä vauhdissa ja Zonerin ammattilaiset hoitivat aineiston siirtotyön mallikkaasti. Tämän jälkeen pääsin muokkaamaan sivun ulkoasua ja nyt blogisivu näyttää omalta. Aivan valmista ei kuitenkaan vielä ole ja seuraavaksi jatkan kirjoitusten ja kuvien päivityksellä. Luvassa on myös juttua matkastamme Baijerin ja Tirolin kuvankauniisiin maisemiin. Klikkaa siis laitteeseesi kirjanmerkiksi uusi osoite elamaajamatkoja.fi ja tule lukumatkalle uuteen blogikotiin – tervetuloa!
Lämmin kiitos kaikille Rantapallon tiimiläisille näistä kahdeksasta vuodesta ja kaunista loppukesää kaikille lukijoille. Näkemisiin uudella sivulla!
No Comments