Suomen suurin matkablogiyhteisö
Hotellit & Huoneistot Suomi

Junior Suite | Original Sokos Hotel Vaakuna Seinäjoki + Parhaat vinkit

19/09/2021
Facebookpinterestinstagram

Seinäjoen Original Sokos Hotel Vaakuna avasi ovensa asiakkaille ensi kertaa kolmekymmentä vuotta sitten ja hotelli juhli kolmekymppisiään 10.9.2021. Meillekin hotelli oli entuudestaan tuttu ja se oli aiemmilta kerroilta jäänyt mieleen positiivisesti. Edellisestä kerrastamme Seinäjoen Vaakunassa oli kuitenkin vierähtänyt jo liki parisen kymmentä vuotta, joten sinne oli nyt kiva vihdoin viimein palata.

Ulkopuolelta hotelli on kutakuinkin entisellään, mutta sisätilat on todella kivasti uudistettu sitten viime näkemän. Hotellin uuden ilmeen on suunnitellut sisustusarkkitehdit Fyra Oy ja tämä v. 2017 – 2018 tehty muutos on tyylikkäästi toteutettu. Hotellin henkilökunta on myös edelleen yhtä ihanan ystävällistä ja ammattitaitoista kuin ennenkin ja tänne tullessa saa tuntea itsensä aidosti tervetulleeksi. Pidin siitä, että tervehtiminen oli hallussa kaikissa työtehtävissä toimivilla.

Olimme matkassa koko perheen voimin ja hotelliin saapuessa meillä oli takana pitkä kisapäivä Alavudella yleisurheilun Seura Cupissa. Työpäivän mittainen rupeama hyytävässä tuulisessa säässä tuntui jo luissa ja ytimissä, ja automatkaakin meillä oli takana parisensataa kilometriä. Voit siis vain arvata miten onnellinen olin, kun olimme varanneet saunallisen Junior Suiten, ja pääsisimme sulattelemaan luita saunan lämpöön sekä lepäämään mukavassa huoneessa pitkän päivän päätteeksi. Saimme huoneen nopeasti käyttöömme ja vastaanotossa meille annettiin hyvin informaatiota hotellin palveluista & aukioloajoista. Perheen pieni koira huomioitiin omalla Best Friend herkkupussilla, kuten muissakin Sokos Hotelleissa.

Junior Suite | Original Sokos Hotel Vaakuna | Seinäjoki

Saimme käyttöömme Junior Sviitin numero 243, joka sijaitsee hotellin toisessa kerroksessa. Huoneeseen sisään astuessa olin vielä tyytyväisempi valinnastamme, sillä Junior Sviitti on ihanan tilava ja siisteydeltään moitteeton. Yleisten tilojen sisustuksen tyylikäs ilme jatkuu huoneisiin, jotka on uusittu paikallisia valmistajia käyttäen, joka on mielestäni hieno asia. Pisteet myös hyvin suunnitellusta valaistuksesta, jossa on valittavissa yleisvalaistuksen lisäksi kiva tunnelmavalaistus, joka on sijoitettu kalusteisiin ja seinäpaneeleihin. Valaistuksen toiminnot on merkitty hyvin seinäkatkaisijaan, eikä huoneessa tarvitse arpoa missä milloinkin välähtää kytkintä painaessa.

Myös kylpyhuoneen sisustus on aivan omaan makuuni ja pienessä saunassa oli yllättävän hyvät löylyt. Kivana yllätyksenä huoneessa oli tarjolla pienet kosmetiikkaa sisältävät pussukat ja käytettävissä oli myös kylpytakit sekä tohvelit. Rentouttavien löylyjen jälkeen olikin ihana loikoilla 200 cm levyisellä mukavalla vuoteella, joka on seinäjokisen Unessin valmistama. Myös junioreiden käytössä ollut vuodesohva sai kehut.

Junior Sviitissä on hyvin toimiva ilmastointi, wifi ja minibaari. Käytettävissä on sekä Cupsolo keitin että vedenkeitin ja tarjolla on kahvi/tee/kaakaovalikoima. Lisäksi huoneessa on kaksi taulutelevisiota, joten junioreidenkaan kanssa ei tarvitse neuvotella, mitä ohjelmaa katsotaan. Perheen koiraystävällä oli huoneessa käytettävissä ruoka-/vesikulho sekä oma pyyhe. Huoneessa on siis oikeastaan kaikki, mitä mukavaan oloon ja eloon tarvitsee. Erityisen isot kiitokset annan hotellille siitä, että koiran kanssa voi todellakin majoittua myös näin mukavaan Junior Sviittiin!

”Tyylikäs, arvokkain värein koristeltu junior suite on tasokas valinta. Saunalla varustettu huone tuo luksusta niin lomalaisen kuin työmatkaajan arkeen. Leveä 200cm parivuode, Cupsolo-keitin, sekä kylpytakit ja -tossut hemmottelevat sinua ja kanssamatkustajaasi. Sisustusta koristaa komeat ja modernit kalusteet vuoteista verhoihin. Löylyjen lisäksi nautit wifistä, ilmastoinnista ja minibarin tarjonnasta. Varustukseen kuuluu myös tallelokero ja silitysrauta. Tarvittaessa 120cm leveä vuodesohva tuo lisäpedin aikuiselle tai pienemmille lapsille.” lähde: sokoshotels.fi

Keskeinen sijainti ei ole aina etu, ainakaan kun yöllisistä kaupungin äänistä puhutaan, ja tästä oli hotellia joissain Google palautteissa moitittu. Varattaessakin meitä ’varoiteltiin’ siitä, että hotellissa voi olla menoa ja meininkiä viikonlopun festivaalien takia ja myös sisäänkirjautumisen yhteydessä toivottiin yhteydenottoa pienellä kynnyksellä, jos vain mitään häiriöitä ilmenee. Olimme siksi varautuneet levottomaan yöhön, varsinkin kun huone oli kadulle päin ja toisessa kerroksessa. Meidän tapauksessa huoli oli kuitenkin turha, sillä tasan yhden kerran koko yön aikana kuului kadulta noin minuutin kestänyt juhlakansan metakka. Myöskään muista huoneista tai käytävältä ei kuulunut mitään ylimääräistä eli saimme nukkua todella hyvät unet. Mielestäni oli kuitenkin hyvä, että mahdollisista tapahtuman tuomista häiriötekijöistä kerrottiin rehellisesti jo ennakkoon ja että niihin oltiin hotellissa varauduttu tarvittaessa puuttumaan. Hienosti toimittu!

Varasin huoneen Sokos Hotellien verkkosivun kautta ja saunallisen Junior Suiten vuorokausihinta kahdelta aikuiselta ja kahdelta alle 15-vuotiaalta juniorilta oli 228 € vuorokaudelta S-etukortilla (syyskuu 2021). Maksu hotellissa ja varaus oli peruutus- / muutoskelpoinen saapumispäivänä klo 18 saakka. Lemmikkilisä 15 € ja pysäköinti 8 €/ vrk.

Ravintola Talriikin maittava aamiainen | Original Sokos Hotel Vaakuna | Seinäjoki

Hyvien unien jälkeen oli mukava aloittaa päivä maittavalla aamiaisella ravintola Talriikissa, jossa sielläkin paikallisuus on huomioitu aamiaistuotteissa. Tarjolla on mm paikallisen leipomon porkkanaleipää (nam!) sekä kropsua, joka tuo minulle aina mumman mieleen, olihan äidinäitini härmälääsiä ja hänen tekemä ropsu sitä maailman parasta. Jaa että mitäkö se (k)ropsu on? Se on paikallinen versio pannukakusta ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaherkku.

Taivaallisen hyviä olivat myös Talriikin Lombardian leipä sekä maalaisleipä ja pisteet siitä, että tarjolla oli kunnollista tummapaahtoista kahvia. Koska tummaa sen olla pitää, kahvinkin. Aamupala oli mielestäni kokonaisuudessaan hyvä kattaus monipuolisia aamiaisherkkuja ja ihastuin myös viehättävään Galleriaan, jossa saimme nauttia aamupalan aivan omassa rauhassa. Tykkäsin!

Talriikissa voit nauttia myös lounaan tai päivällisen ja menussa korostuvat satokausiajattelun lisäksi kotimaisuus ja paikallisuus. Tämän aamiaiskokemuksen perusteella tulen kyllä vielä testaamaan Talriikin päivällisenkin. Jos texmex ruoka on taas enemmän makuusi, ei Vaakunasta tarvitse senkään takia poistua, sillä saman katon alla toimii myös Amarillo. Bilekansa voi jatkaa iltaa vielä Karma yökerhossa & rokkibaarissa ja sieltä jälleen Talriikin maittavalle aamiaiselle hakemaan uutta puhtia päivään.

Sijainti ja pysäköinti | Original Sokos Hotel Vaakuna | Seinäjoki

Original Sokos Hotel Vaakunan sijainti Seinäjoen ydinkeskustassa Kauppatorin laidalla on erinomainen. Lähellä on paljon ravintoloita, kahviloita ja ostosmahdollisuuksia.  Kävelyetäisyyden päässä on mm. Aalto-keskus, Seinäjoen Kaupunginteatteri, Rytmikorjaamo sekä Seinäjoki Areena. Rautatie- ja linja-autoasema sijaitsevat vain 400 metrin päässä hotellista, joten saapuminen julkisilla liikennevälineillä on vaivatonta.

Jos olet matkassa omalla autolla, voit pysäköidä joko hotellin edustalle kadun varteen tai Torikeskuksen parkkihalliin, jonka vuorokausihinta hotellin asiakkaille on 8 € / vrk. Jos haluat pysäköidä parkkihalliin, laita navigaattoriin osoitteeksi Torikatu 13, jolla löytää perille parhaiten. Parkkihalliin ajettaessa ota sisäänajoportin automaatista lipuke, jonka vaihdat hotellin vastaanotossa ulosajoa varten tarvittavaan maksettuun lipukkeeseen. Parkkihallissa oli viikonloppuna todella hyvin tilaa, ja itse jätän ainakin mieluummin auton valvottuun paikkaan missä ikinä liikunkin. Parkkihallista on suora sisäänkäynti hotelliin, joten tuulessa ja tuiskussa ei tarvitse matkatavaroiden kanssa kulkea.

Original Sokos Hotel Vaakuna Seinäjoki

  • osoite Kauppatori 3, 60100 Seinäjoki
  • puh. +358 10 7647 000, sähköposti [email protected]
  • 147 huonetta, 8 huonetyyppiä
  • Kaksi ravintolaa Talriikki ja Amarillo sekä yökerho / baari Karma
  • Lemmikit tervetulleita majoittumaan, lisäveloitus 15 € / vrk. Hotellin ravintoloihin lemmikeillä ei pääsyä, ei edes kantokassissa.
  • Saatavilla liikuntaesteiselle soveltuva huone, esteettömyys ravintoloissa ja yleisissä tiloissa huomioitu.
  • Asiakassauna
  • Hyvin varusteltu kuntosali, maksuton hotellin asiakkaille

Paikallisten vinkit Seinäjoelle – näe, koe ja herkuttele

Vaikka Seinäjoki on minulle tuttu kaupunki, en kuitenkaan koe tuntevani sitä niin hyvin, että voisin antaa paikallistason vinkkejä. Siksi kysyinkin Seinäjoella asuvilta sukulaisiltani ja ystäviltäni, minne he veisivät kaupungissa ensi kertaa vierailevan ja mistä löytyvät kaupungin parhaat nisukaffeet sekä paikalliset herkut? Nämä loistavat paikallisten antamat vinkit haluan jakaa nyt Teillekin!

Näe

  • Aalto-keskusAlvar Aallon suunnittelema hallinto- ja kulttuurikeskus. Aalto-keskus on yksi merkittävimpiä arkkitehtonisia kokonaisuuksia Suomessa. Kuuden rakennuksen kokonaisuus koostuu seuraavista rakennuksista: Lakeuden risti (1960), Kaupungintalo (1962), Kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto (1965), Seurakuntakeskus (1966), Valtion virastotalo (1968) ja Teatteritalo (1987). Rakennusten väliin jää graniittikivetty sisäpiha eli Kansalaistori. Lakeuden risti on toinen Seinäjoen kirkoista. Sen kellotornin korkeus on 65 metriä. Osoite: Koulukatu 21.
  • Kampusalue ja Kampusranta – Puiston on suunnitellut arkkitehti Arne Von Boehm ja toteutuksen Hannu Ojanen.
  • Entisen Törnävän piirimielisairaalan alue – Kauniiseen 20 hehtaarin alueeseen sisältyy useita rakennuksia, metsäalueita sekä laajat puutarha-alueet.
  • Etelä-Pohjanmaan museo sijaitsee luonnonkauniilla Törnävän kartanoalueella. Maakuntamuseon lisäksi alueeseen kuuluu Törnävän kartanon rakennuksia ja ulkomuseo, jossa on näytteillä 18 eri puolilta Etelä-Pohjanmaata siirrettyä 1600–1800-lukujen talonpoikaisrakennusta.
  • Törnävän kirkko – Vuonna 1827 valmistunut rakennus toimi alun perin Östermyran ruutitehtaan ruutimakasiinina. Kun makasiinin toiminta 1850-luvulla päättyi, seurakunta osti rakennuksen tarkoituksenaan kunnostaa se kirkoksi. Kirkko valmistui vuonna 1864 arkkitehti Carl Axel Setterbergin suunnitelmien mukaan.

Koe

  • Kalevan Navetta – Seinäjoen Itikan kaupunginosassa sijaitseva, 1890-luvulla rakennetussa punatiilirakennuksessa toimiva taide- ja kulttuurikeskus, jossa mm. vaihtuvia näyttelyitä sekä lapsille, nuorille, perheille ja senioreille kohdistettuja taidetapahtumia ja työpajoja. Osoite: Nyykoolinkatu 25.
  • Rytmikorjaamo aka Rytmis – Seinäjoen elävän musiikin yhdistysksen, Selmu ry, ylläpitämä rock-henkinen klubi, jossa esiintyjinä laaja kattaus tunnettuja nimiä. Tulevat keikat löydät tästä. Osoite: Vaasantie 11.
  • Kaupunginteatteri – Tasokkaita teatterielämyksiä kaiken ikäiselle yleisölle kolmella näyttämöllä sekä Törnävän kesäteatterissa. Ajankohtaiset esitykset löydät tästä. Osoite: Alvar Aallon katu 12
  • Kaupunginorkesterin tasokkaat konsertit, painotus kamarimusiikissa. Tulevat esitykset näet tästä.
  • Paukaneva– Neva Seinäjoella, Nurmon keskustasta länteen, jossa voi kokea luontoelämyksen pitkospuilla. Paukaneva rajoittuu lounaassa Alajoen peltoaukeaan ja lännessä Seinäjoen suuosan oikaisu-uomaan. Nevan pohjoisosaa halkoo tie, niin sanottu Kiikun suora. Paukanevan kaakkoisreunalla kulkee Pohjanmaan rata. Alueella sijaitsee näkötorni ja vuonna 2000 valmistunut pitkospuureitti, joka toimii luontoretkeilyreittinä. Vaasantieltä lähdettäessä ensimmäiset 700 m toimivat myös esteettömänä reittinä. Lue lisää tästä.

Herkuttele

  • Talriikki – Tunnelmallinen ja laadukas ravintola, hyvän ruuan ja viinin ystäville, jonka menussa korostuvat satokausiajattelu, kotimaisuus ja paikallisuus. Osoite: Kauppatori 3, puh. 010 76 47050
  • Juurella Tarjoilee suomaista lähi-alueen raaka-aineista valmistettua ruokaa sekä mutkatonta palvelua. Osoite: Keskustori 1,  puh. (06) 414 0720, sähköposti [email protected]
  • Äärellä Kuppi ja Kattila – Viihtyisä lounasravintola kahvilataide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan ensimmäisessä kerroksessa. Laadukas lounas tarjoillaan kauniina lautasannoksina ja se on yhdistelmä perinteisiä suomalaisia raaka-aineita ja makuja läheltä ja kaukaa. Lauantaisin katetaan herkullinen brunssi klo 10 – 15. Osoite: Nyykoolinkatu 25, puh. 050 3505312, sähköposti [email protected]
  • Vinola – Rento bistro, jossa tarjolla hyviä viinejä sekä maukasta konstailematonta ruokaa. Osoite: Keskustori 10, puh 044 774 7979 , sähköposti [email protected]
  • Uppalan kartano – Ihastuttava 1700-luvun kartano, jossa tarjoillaan suomalaista ruokaperinteitä kunnioittaen aitoja ja puhtaita makuja mahdollisimman lähellä tuotetuista raaka-aineista. Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen ravintola palvelee talvikaudella vain ennakkotilauksesta. Syksyn ja talven aikana katetaan kuitenkin kehuttu Afternoon Tea, joka on tarjolla seuraavan kerran 7.10.2021. Osoite: Ilmarisenkatu 14, sähköposti: [email protected] tai puh (06) 4141 800 / ravintola ja 050 537 2000 / myyntipalvelu.
  • Alma Laadukkaista raaka-aineista valmistettua tasokasta lähiruokaa upeassa jugend -miljöössä. Osoite: Ruukintie 4, puh. (06) 421 5200 [email protected]
  • Ravintola Huipulla – Entisen Joupiskan rinneravintolan tiloissa toimiva ravintola, jossa kehutut pizzat ja paikallisena erikoisuutena tarjolla varrassikaa (tiedustele saatavuus ennakkoon). Kaikki ravintolassa käytettävät lihatuotteet ovat lähellä tuotettua Ilmajoen Makkaramestareiden laatulihaa, joita voit ostaa myös kotiin viemisiksi ravintolassa sijaitsevasta tehtaanmyymälästä. Osoite: Lakeudentie 20
  • Kahvila-konditoria Pikku Paussi – Pieni, kotoisa herkkukahvila ja lounasravintola. Osoite: Koulukatu 18
  • Kahvila Valkoinen Puu – Ihastuttava suomalais-amerikkalainen kahvila, jonka tarina alkoi rakkaudesta. Tarjolla mm. Markin isoisä-Johnin aitoamerikkalaisilla diner-resepteillä valmistettuja kakkuja ja piiraita, sekä Kirsin suvun suomalaisia herkkuja. Osoite: Kalevankatu 11-13
  • Hanna ja Kerttu – Kauppakeskus Epstorin sydän, joka tarjoaa levähdyspaikan ostosreissun lomaan. Tarjolla on laaja valikoima aina tuoreita oman leipomon tuotteita, joita ei saa muualta.  Osoite: Kalevankatu 4

 

Seinäjoki on siis monipuolinen kattaus herkuttelua, kulttuuria ja historiaa. Onko tämä Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskus Sinulle jo tuttu?

Lämmin kiitos Seinäjoen Vaakunan henkilökunnalle hyvästä asiakaspalvelusta sekä suurkiitokset kaikille paikkallisvinkkien antajille!

xo – Mia –

Facebookpinterestinstagram

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 25/09/2021 at 12:56

    Enpä olekaan käynyt Seinäjoella siellä olleiden asuntomessujen jälkeen. Paukaneva on näyttänyt kuvien perusteella kivalta paikalta ja sen vuoksi erityisesti on ollut mielessä tehdä reissu Seinäjoelle, mutta meillä on sinne sen verran pitkä matka, että vieä ei ole tullut lähdettyä. Tässä oli kuitenkin hyviä muitakin vinkkejä reissua varten.

    • Reply Elämää ja Matkoja | matkablogi - travel blog 25/09/2021 at 13:38

      Paukaneva on paikallisten keskuudessa tykätty luontokohde, jonne tullaan vaellukselle kauempaakin. Seinäjoki on muutenkin mukavan vireä maakunnan pääkaupunki, jossa on monipuolinen kattaus tekemistä ja hyviä ravintoloita. Klikatkaa ilman muuta Seinäjoki reitille, kun seuraavan kerran Lakeuksilla liikutte! ✨

      Kiitos Mikko kommentista ja kaunista syysviikonloppua! 🍁🌿🌻

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.