Santa Claus Village – Joulupukin Pajakylä Rovaniemi

Vaihtelu virkistää, sanotaan, ja niinpä lähdimme talvilomailemaan vaihteeksi pohjoisen lumimaisemiin etelän auringon sijaan. Matkasimme perheen kanssa Rovaniemelle mukavasti junalla ja aloitimme talviloman heittäytymällä jouluntaikaan Santa Claus Villagessa eli Joulupukin pajakylässä.

Joulupukin pajakylä sijaitsee Napapiirillä 8 kilometriä Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Me jatkoimme matkaa rautatieasemalta helppoimmalla tavalla eli taksilla, mutta myös julkisen liikenteen bussilinja 8 vie perille, kuten myös  Santa’s Express bussi, joka liikennöi rautatieasemalta Ruokasenkadun ja Santa Parkin kautta Joulupukin pajakylään. Visit Rovaniemen sivuilta löytyy linkit bussien aikatauluihin ja reitteihin sekä taksien puhelinnumerot. Omalla autolla Joulupukin pajakylä on myös helppo löytää, eikä sitä voi olla huomaamatta E4-tien oikealla puolella Ivalon suuntaan ajettaessa.

Nelostien varrella sijaitseva Joulupukin pajakylä on myös suosittu ohikulkevan liikenteen pysähdyspaikka, eikä ihme sillä onhan täällä useampi kahvila ja ravintola. Lisäksi Joulupukin pajakylässä on monia myymälöitä shoppailunnälkään, ja tarjolla on niin paikallisia käsitöitä, Lappi- ja jouluaiheisia matkamuistoja kuin suomalaisia merkkituotteita kuten Iittala, Marimekko, Marttiini, Balmuir sekä tietenkin Fazerin makeisherkkuja.

Tärkein valtti alueella on kuitenkin jouluntaika ja Joulupukin pajakylä onkin parhaimmillaan ajan kanssa kierreltynä. Alue on kaunis erityisesti iltavalaistuksessaan ja siksi suosittelen lämpimästi majoittumista alueelle. Valittavana on monentasoista majoitusta aina lomakylän perusmökeistä upeisiin Santa’s Igloos Arctic circle lasi-igluihin sekä kotamallisiin lasihuoneistoihin Snowman worldissa. Lisäksi parin kilometrin päässä Joulupukin pajakylästä sijaitsee maailmallakin kiitosta niittänyt uniikki Arctic TreeHouse Hotel. Me varasimme talviloman majoituksen sen verran myöhään, että vapaana oli enää perustason Classic-mökkejä, joka kuitenkin palveli mainiosti tarkoitustaan. Mökista kerron lähemmin omalla postauksellaan.

Joulupukin pajakylään ei ole sisäänpääsymaksua ja se on avoinna vuoden jokaisena päivänä, myös itse Joulupukkia pääsee tapaamaan päivittäin. Joulupukin pajakylässä toimii yli 40 yritystä ja näiden aukioloajat vaihtelevat hieman sesongin mukaan. Talvilomakaudella useimmat liikkeet sulkivat ovensa klo 17, mikä oli toisaalta hieman harmillista, sillä alue on todella kiva iltavalaistuksessaan, mutta jää vaille sitä elämää, mitä avoimet liikkeet siihen lisäksi toisivat.

Joulupukin pajakylässä on myös Joulupukin pääposti, josta lähetetty posti saa pintaansa aivan oman erityisen Napapiirin leiman. Napapiirin ylityskin on täällä helppoa, se kun kulkee aivan Joulupukin postikonttorin takakulman sivuitse. Napapiirin ylityksestä voi ostaa muistoksi todistuksen Napapiirin infopisteestä.

Vaikka talvi ja lumi ei olekaan meille suomalaisille erityisen eksoottista, on Joulupukin pajakylä todella kiva kokemus. Joulupukin pajakylässä vierähtää kevyesti päivä jos toinenkin, ja mukavaa tekemistä löytyy kaiken ikäisille. Yhtenä päivänä kävimme mm. poroajelulla, katsomassa huskyjä sekä tietenkin tapaamassa ihanan sympaattista Joulupukkia, jonka kanssa juttua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Joulupukkia emme saaneet valitettavasti kuvata itse, mutta paikalla on kuvaaja, jos haluatte ikuistaa tapaamisen kotialbumiin.

Joulupukin kammarin joulunäyttelyssä pääsee näkemään, miten Joulupukin ulkoasu on muuttunut pelottavasta turkispukuisesta sarvipäästä lempeäksi punanuttuiseksi valkoparraksi. Tulipa siinä 60-70-luvun pahvinaamarista hahmoa katsellessa myös hyvin mieleen, miksi se joulupukin odotus oli lapsuudessa niin extra-jännittävää…

Joulupukin tapaamisen lisäksi olimme alunperin suunnitelleet käyvämme myös Muumi Lumilinnassa, mutta edellisen viikonlopun vesisade oli valitettavasti muokannut jäiset Muumit kesälomalle ennen aikojaan. Sen sijaan vietimme päivän hienosti toteutetussa Lumiukkomaailmassa, josta kirjoittelinkin jo aiemmin. Lumiukkomaailman upeat jääveistokset ja jääravintola ovat elämys ja tämän lisäksi Lumiukkomaailmassa voi viettää myös hauskan ulkoilupäivän luistellen ja vauhdikasta jäämäkeä tuubeilla eli mäenlaskurinkeleillä laskien.

Joulupukin pajakylä on siitä helppo käyntikohde, että etäisyydet ovat lyhyehköt ja ravintoloita sekä kahviloita löytyy useita, joissa käydä ateriatankkauksella. Joulupukin pajakylässä kiireisin aika on joulukuun puolivälistä tammi-helmikuun vaihteeseen (kiinalainen uusivuosi) ja suurimmat matkailijamäärät tulevat mm. Kiinasta, Japanista ja Iso-Britanniasta. Ruuhkilta ja jonottamiselta ei voi vuoden vilkkaimpana aikana välttyä, joten meille suomalaisille talvilomaviikot on ehkäpä parempi aika vierailla Joulupukin pajakylässä, koska kovimmat kiireet ovat silloin jo hellittäneet  ja maisemat ovat edelleen kauniin lumiset. Silti talviloma-aikanakin asiakaskunta on edelleen hyvin kansainvälistä ja visiitillämme tapasimme mm. italialaisia, ranskalaisia, espanjalaisia, virolaisia ja kiinalaisia.

Joulupukin pajakylä on todella kiva koko perheen kohde ja tätä voin suositella lämpimästi, samoin kuin myös majoittumista alueelle.

Lämmin kiitos Joulupukille kivasta tapaamisesta sekä Joulupukin pajakylän henkilökunnalle hyvästä asiakaspalvelusta!

Mukavaa viikonloppua, xo – Mia –

Joulupukin pajakylää pääsee katsomaan ilman sisäänpääsymaksua eikä myöskään Joulupukki veloita tapaamisestaan. Valokuvat Joulupukin tapaamisesta alkaen 40 euroa 4 kuvaa (ei ostovelvoitetta). Lumiukkomaailman sisäänpääsy 50 euroa kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta. Poroajelun (400 m /n.  5-10 min) hinta 14 euroa / lapsi ja 18 euroa / aikuinen, tarjolla myös pidempiä ajeluja. Huskyparkin sisäänpääsy perheeltä 20 euroa. Alueella mahdollisuus myös Husky-safariin ja moottorikelkkailuun.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Outi lauantai, maaliskuu 23, 2019 at 19:49

    Arvaa mikä laulu alkoi heti soimaan päässä? Joulupukin maa, totta on se, satuja ja unta 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog lauantai, maaliskuu 23, 2019 at 20:00

      Aivan nappi ’korvamato’ tähän paikkaan!🎶🔔🙂… 🎅 ”Joulupukin maa
      nähdä ilmi elävänä täällä,
      joulupukin saa, aina yhtä mukavalla päällä…”

      Ihanaa viikonloppua Sinulle Outi!

  • Reply Nicola perjantai, maaliskuu 22, 2019 at 23:25

    Ihana postaus. Oli todella mukava lukea kokemuksestanne. 🙂
    Tänne olisi tarkoitus jossain vaiheessa mennä käymään oman lapsen kanssa. 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog perjantai, maaliskuu 22, 2019 at 23:50

      Kiitos Nicola 🌼 Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta!

      Joulupukin pajakylä on kyllä oikea hyväntuulen käyntikohde ja todella nätti, varsinkin iltavalaistuksessaan. Ja Joulupukki oli niin sympaattinen kuin vaan olla voi. 🎅 😊

      Toivottavasti Tekin pääsette pian visiitille Joulupukin luo! Meillä lapset tykkäsivät Joulupukin Pajakylästä todella paljon, niin myös me aikuiset!

      Mukavaa viikonloppua ja tulevaa reissua Teille!

    Leave a Reply