Vuosi 2018 toi yhdessäoloa, elämyksiä ja kiperiä tilanteita

Vuosi 2018 on lopuillaan, enkä voi muuta kuin (kliseisesti) todeta, että uskomattoman nopeasti tämäkin vuosi on jälleen vierähtänyt. Kulunut vuosi on ollut kiireinen ja tapahtumarikas ja arkeen katkoa tuoneet matkat ovat kuljettaneet lukuisiin kauniisiin maisemiin, lähelle ja kauas.

Perheen yhteistä aikaa on vietetty Pohjoismaissa ja Etelä-Euroopassa matkaillen sekä Itämerellä ja Välimerellä risteillen. Yhteinen harrastus geokätköily on kuljettanut sadoille kätköille seitsemässä maassa ja samalla se on toiminut myös hyvänä oppaana nähtävyyksiä kierrellessä. Elämyksiä on koettu 40 metrin korkeudella lasisillalla astellessa ja Airbus lentosimulaattorin kyydissä. Ilotulituksia on katseltu Kööpenhaminassa Tivolin avajaisissa, Amalfin rannikolla Ravellossa musiikkifestivaalien aikaan sekä kotikulmilla kesäkauden päättäjäisissä Venetsialaisissa. Myös uuden vuoden otamme vastaan kotiseudulla.

Vuosi 2018 onkin ollut kattaus uusia kokemuksia, elämyksiä, tuttujen seutujen jälleennäkemisiä, yhdessäoloa ja ihmisten kohtaamisia. Mukaan on mahtunut myös annos kiperiä tilanteita, jotta ei ihan liian tasaisen mukavaksi menisi. Osa näistä matkoista ja hetkistä on ehtinyt blogiinkin asti ja moni tarina odottaa vielä kirjoittamistaan. Mutta käydäänpä näin vuoden päätteeksi vielä pienellä retkellä hetkiin matkan varrelta.

Kiperiä tilanteita

Kiirettä on pitänyt läpi vuoden ja onpa se johtanut jopa siihen, että olin tyystin unohtaa lentojen ja majoituksen varaamisen syysloman Välimeren risteilylle. Aivan niin… noloa, mutta totta. Tämä muistikramppi meinasi käydä lentojen osalta kalliiksi, mutta johti onneksi myös hyvän hotellitarjouksen löytämiseen, tästä unohduksesta kerroinkin syyskuussa postauksella Sneak peek tulevaan – miten niin loman tarpeessa?

Mutta ei nämä kiperät paikat ole tuohon jääneet ja hiljattain kerroin myös Sorrenton niemimaalla sattuneesta tilanteesta, jossa navigaattori johdatti meidät puun ja kiven väliin. Tämä oli tiukin paikka ikinä vuokra-auton kanssa eikä tila voi enää sen tiukemmaksi mennä ilman kylkikontaktia. Se oli niitä hetkiä, kun mielessä kävi, että pitääkö auto jättää tänne ja tilata taksi? Eikä ne piukat paikat siihen jääneet ja jo seuraavana päivänä saatiin se kylkikontaktikin kokea, onneksi bussissa eikä vuokra-autolla. Tämä juttu tapahtui Caprin syheröisillä teillä, jossa kaksi minikokoista bussia ei mahtunut kohtaamaan kivimuurien välissä. Hetken siinä kuskit yrittivät jumpata autoja ehjänä eteenpäin, mutta lopulta ainut vaihtoehto oli puskea läpi, iloisen rouhinnan kera. Asia sivuutettiin olan kohautuksella ja matka jatkui uuden rouhean raitakuosin saaneen bussin kanssa. Normipäivä.

Jottei liian tylsäksi kävisi, olemme olleet myös hilkulla myöhästyä lennolta, itseasiassa muutamaankiin otteeseen. Tätä ei tule tavallisesti harrastettua, koska matkojen ollessa kyseessä varmistelen ja varailen aikaa niin, että varmasti riittää, vaikka muuten tapaan saapua viime tipassa. Mutta aina ei mene aikaa varaamalla ja varmistelullakaan ihan putkeen.

Ensimmäinen hikoiluttavampi läheltä-piti tilanne lentojen kanssa sattui kesän reissulla Amalfin rannikolle ja Sorrenton niemimaalle (aivan niin, se sama reissu sisälsi enemmän kuin yhden kiperän tilanteen), jossa viimeinen ajoetappimme Massa Lubrensesta Napolin lentokenttälle alkoi lepposissa merkeissä. Aurinko pilkisteli lähtiessä, mutta jo muutaman kilometrin ajon jälkeen peitti taivaan raskas ukkospilvien massa.

Olimme varanneet ajomatkaan yli tuplasti annetun ajoajan verran, ihan siltä varalta että edessä olisi maanantaiaamun ruuhkaa. Ensimmäinen ruuhkapaikka olikin vastassa Sorrentossa, jota olimme osanneet odottaa. Tästä sumasta pääsimme läpi kohtuullisessa ajassa ja matka eteni kylä kylältä, paikoin verkkaiseen tahtiin – koska maanantai. Seurailin silmä tarkkana navigaattorin jäljellä olevaa ajomatkaa ja -aikaa, tyytyväisenä siitä, että kohta ollaan Pompeissa ja päästään moottoritielle kirimään menetettyä aikaa kiinni. Tai niin luulin.

Juuri kun olimme lähestymässä Pompeita, tuli eteen The Ruuhka ja Google Maps lyö seuraavat kolme kilometriä punaiselle. Liikenne seisoi, pääsimme etenemään noin kymmenen metriä viidessä minuutissa. Siinä sitä kökötettiin sillalla, täysin jumissa autoletkojen keskellä. Kunhan silta kestäisi tämän automäärän. Taivas oli musta, alkoi satamaan desin pisaroita ja salamat iskivät edessä kohoavaan Vesuviukseen. Ainoat, jotka riensivät, olivat ajatus ja minuutit.

Kelailin mielessäni, miten hiivatin kalliiksi tuleekaan uudet paluuliput viidelle ja milloinkohan päästään ylipäätään lentämään. Koskaan ikinä milloinkaan ei ole kolme kilometriä edennyt noin hitaasti. Viimein kuitenkin pääsemme tukoksen aiheuttaneesta liittymästä ohi moottoritielle, vettä sataa jo kaatamalla. Ajamme kilpaa ajan kanssa, auton tankkaus saa jäädä ja palautamme sen ilman mitään ylimääräisiä kiemuroita. Siinä vaiheessa, kun olemme matkatavaroinemme terminaaliin vievän kuljetuksen kyydissä, on lähtöselvitysaika päättynyt. Ei hymyilytä ei. Ryntäämme terminaaliin juoksujalkaa, katsomme lähtevien lentojen taululta, mikä lähtöselvitystiski on ollut käytössä. Kaksi meistä lähtee juoksemaan sitä kohti, muut seuraavat matkatavarakärryn kanssa.

Ja kyllä, siellä tiskillä on vielä Finnairin tunnukset ja lentonumero! Saamme kuulla, että lento on reippaasti myöhässä ukkosen takia ja saamme ruumatavarat ja itsemme kyytiin. Koskaan aiemmin en ole ollut niin iloinen lennon myöhästymisestä – pääsimme sittenkin illaksi kotiin!

Viimeisin läheltä-piti tilanne lentojen kanssa tapahtui palatessamme Barcelonasta Helsinkiin, jonka olin tuon aiemmin mainitsemani unohduksen takia joutunut varaamaan välilaskullisena. Yleensähän suosin suoria lentoja, mutta viime tipassa kun oltiin, hinta ratkaisi ja paluu lennettäisiin Oslon pompulla, vaihtoaika 40 minuuttia.

Normaalitilanteessahan tuo riittää oikein mainiosti, mutta kun ensimmäisen lennon lähtö viivästyy ja viivästyy, ehtiminen onkin sitten toinen juttu. Ja tänä vuonna, kun meille on noita ylimääräisiä mutkia muutenkin riittänyt, niin tottakai se lähtö Barcelonasta viivästyi enemmän kuin meillä oli vaihtoaikaa – koska ruuhka ilmatilassa. Siinä vaiheessa en enää jaksanut (kovin paljon) kierroksia asiasta ottaa, alkoi lähinnä naurattamaan, että joko taas?

Lento meni kuitenkin onneksi myötäisessä tuulessa ja viivästystä saatiin jonkin verran kirittyä takaisin. Osloon laskeuduimme siihen aikaan, kun jatkoyhteyden Helsinkiin piti olla rullaamassa kiitotielle. Varovasti meille oltiin lennon aikana lupailtu, että jatkoyhteys odottaa hetken aikaa, sen sijaan seuraavan lennon lähtöportista emme saaneet mitään tietoa. Norwegianin BCN-OSL matkustamohenkilökunta pyysi myös ystävällisesti muita matkustajia odottamaan paikoillaan kunnes kaikki jatkolennoille kiirehtivät pääsevät koneesta ulos, mutta on tuo kuullun ymmärtäminen (ja toisten huomioiminen) niin tavattoman vaikeaa ja vain muutama malttoi odottaa rauhassa paikoillaan.

Stressihän siinä ulospääsyä jonottaessa tuli, että ehditäänkö vai ei, illan viimeinen vuoro kun oli. Viimein koneesta ulos päästyämme ei auttanut muu kuin juosta muiden perässä ja oikea lähtöportti osui kohdalle, juuri sulkemassa… Mutta niin sitä minuutin vaihtoajalla kuitenkin päästiin jälleen illaksi kotiin.

Hotellikokemuksia

Tähänkin vuoteen mahtuu kaksinumeroinen määrä hotellikokemuksia,  joista osa on ehtinyt blogiinkin asti. Viimeisin majoituskokemuksemme on joulukuun puolivälistä, jolloin kävimme Helsingissä viettämässä synttäreitäni. Kävimme fiilistelemässä joulutoreilla, herkuttelimme Krog Robassa ja yövyimme mukavasti Hotel Fabianin Lux-huoneessa, josta tulen kertomaan enemmän omalla postauksellaan.

Syksyllä majoituimme ensimmäistä kertaa maaliskuussa 2018 avattuun Scandic Helsinki Airportiin, joka osoittautui varsin mukavaksi paikaksi yöpyä ennen tai jälkeen lennon. Hotellin sijainti on erinomainen, vain muutaman minuutin päässä T2 terminaalista, ja rauhallinen siisti huone takasi kunnon yöunet. Aamun aloittaa mukavasti runsaalla aamiaisella, jolla jaksaa pitkälle päivään. Tähän hotelliin palaamme varmasti vielä uudelleenkin, majoituskokemuksestamme voit lukea tästä. Vuoden toinen positiivinen Scandic kokemuksemme oli Kööpenhaminassa, jossa majoituimme Scandic Webersiin. Tämän hotellin valttina on erityisesti hyvä sijainti muutaman minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta ja Tivolista sekä laadukas ja maistuva aamiainen, majoituskokemuksestamme Scandic Webersissä voit lukea tästä.

Vuoden upeimmat huonenäkymät tarjosivat niin Novotel Barcelona City kuin Hotel & Spa Bellavista Francischiello. Näistä ensimmäisessä avautuivat huikeat näkymät Barcelonaan sekä hotellin kattoterassilta että huoneesta. Jälkimmäisessä hotellissa kaunista näkymää Caprille ja merelle sai ihailla niin vuoteesta käsin kuin omalta suurelta terassilta ja varsinkin auringon laskiessa näky oli maalauksellinen. Näitä molempia hotelleja yhdisti myös hyvä asiakaspalvelu ja Bellavista Francischiellon ravintolan herkulliset ruuat on mainittu Michelin oppaassa. Upeat päivittäin vaihtuvat merimaisemat avautuivat myös MSC Seaview J3 minisviitistämme, jonka privaatista poreammeesta omalla parvekkeella tuli se lempipaikkani – ihan parasta pientä hemmottelua kiireisen arjen lomassa.

Hemmottelevia hetkiä vietimme myös helmikuussa Hotel Havenissa, joka on aivan ihana hotelli pieneen arkipakoon. Tässä hotellissa huomaa, että kokonaisuus on harkittu ja laadukkaasti toteutettu. Mukavan huoneen, erinomaisen vuoteen ja hyvän asiakaspalvelun kruunaa aamiainen ihastuttavassa G.W. Sundmansin rakennuksessa. Lämmin suositus Hotel Havenille, josta voit lukea majoituskokemuksemme tästä.

Ne vuoden parhaat hetket

Tänä vuonna ne mieleenpainuvimmat elämykset ovat olleet kuitenkin lopulta niitä pieniä asioita matkan varrella, kuten kaunis maisema tai kiireetön hetki merta ja auringonlaskua katsellen. Ne ovat olleet hetkiä, jotka ovat saaneet henkäisemään ihastuksesta tai aineettomia hetkiä, jotka ovat jääneet mieleen lämpinä muistoina.

Sen olen huomannut, että mitä enemmän olen vuosien saatossa saanut nähdä ja kokea, sitä yksinkertaisemmat asiat ovat alkaneet tuomaan ne parhaat fiilikset, joihin palata arkisina päivinä. Ja sanotaanhan sitä, että tärkeintä ei ole matka, vaan se, kenen kanssa sen matkan kuljet.

Vuoteen mahtuu lukuisia kohtaamisia ihmisten kanssa ja mieleen on jäänyt erityisesti tanskalaisten elämänilo ja maltalaisten ystävällisyys. Italialaisessa pikkukaupungissa tapasimme sitä aitoa sydämellisyyttä, jota tähän maailmaan toivoisi enemmän, samoin kuin Marseillessa kohtaamamme herramiehen käytöstapoja, jotka tuntuvat olevan katoava luonnonvara.

Tapasimme syksyllä myös brasilialaisen nuoren miehen, joka oli matkustanut paljon, mutta yksi suuri haave hänellä yhä oli: matkustaa Suomeen ja nähdä revontulet. Ei hassumpi haave vai mitä?

Nautitaan me suomalaisetkin siitä mitä meillä täällä lähellä on, kuten lumoavat revontulet, neljä vuodenaikaa, rantakalliot, lukuisat järvet ja metsät, puhdas luonto. Se ei ole mikään pikku juttu se.

Kiitos, kun olette kulkeneet mukana matkassa tänäkin vuonna <3 Onnellista ja matkarikasta uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

xo – Mia –

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply