Persoonallinen Rossi Hôtel – Sartène Korsika

Matkamme jatkui ihastuttavasta Porto-Vecchiosta Korsikan länsirannikolle Sartèneen, joka osui matkareitillemme oikeastaan puolivahingossa selatessani Korsikan hotellitarjontaa. Vaihtoehtoja puntaroidessa huomasin palaavani kerrasta toiseen pienen Rossi Hôtelin sivuille, jossa oli vaan sitä jotain, joka kutsui luokseen. Kun siihen sitten vielä lisättiin Sartènen hurja merirosvojen ja verikostojen värittämä historia, päätyi tämä keskiaikainen kaupunki mukaan reitillemme.

Sartènen hurjaa historiaa värittävät niin verikostot kuin merirosvot!

Ajomatka Porto-Vecchiosta Bonifacion kautta Sartèneen eteni jylhän kallioisissa maisemissa, jossa tie mutkittelee yhä korkeammalle ja korkeammalle meren kimmeltäessä alapuolella. Sartène  sijaitsee vuoren rinteessä noin 330 metrin korkeudessa, jonne 52 kilometrin ajomatka Bonifaciosta taittuu tunnissa-puolessatoista. Menomatka on silkkaa ylämäkeä ja vaatii enemmän aikaa, kun taas takaisin Bonifacioon lasketellaan alamäkeä noin tunnin verran. Korsikan pääkaupunki Ajaccioon on matkaa 81 kilometriä ja lähimmät rannat löytyvät 14 kilometrin päässä sijaitsevasta Proprianosta, jonne ajaa noin vartissa.

Hotelli Rossista on mukavat näkymät Sartènen rinteessä kohoavaan vanhaan kaupunkiin ja ajomatka hotellista haute villeen taittuu noin 5 minuutissa. Haute villestä löytyy useita ravintoloita, pieniä likkeitä sekä Casino-market, jossa tankata vaikkapa picnic-evästä.

Rossi Hôtellissa on 16 huonetta, jotka on kunnostettu 2014 ja hotelli on saanut erittäin hyvää palautetta asiakkailtaan. Vaaleaksi rapattu hotellirakennus on ulkopuolelta hyvin huomaamaton ja eleetön, mutta kätkee sisäänsä suuren persoonan.

Yleensä pidän sisustuksessa hillityistä sävyistä, mutta Rossi Hôtellin veikeä persoonallisuus onnistui hurmaamaan värikkyydestä huolimatta, tai ehkäpä juuri sen takia. Rossi Hôtelin väreillä ja muodoilla leikittelevä ilme tuo mieleen Liisan ihmemaassa yhdistettynä iloisen kuplivaan ranskalaisuuteen, jota täydentävät hillitymmät elementit.  Kokonaisuus on yllättävän toimiva ja sisustuksen suunnittelija on todella tiennyt, mitä on tehnyt tasapainoillessaan mauttomuuden ja onnistuneen visuaalisen ilmeen rajoilla! Jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu ja värit istuvat saumattomasti yhteen.

Vastaanoton elegantti Madam ottaa meidät kohteliaasti vastaan ja hänen hillityn tyylikäs ulkoasunsa muodostaa kontrastin aulan värikkääseen ilmeeseen. Yhteistä kieltä meillä ei ole, mutta käsien säestämän italian ja englannin sekoituksella saamme sisäänkirjaatumisen mainiosti hoidettua. Myöhemmin tapaamamme muu henkilökunta on samoin erittäin ystävällistä ja palvelu erinomaista kaikin puolin.

Kolmen hengen huoneemme sijaitsee toisessa kerroksessa ja tänne voi majoittua lisävuoteen kanssa ensimmillään neljä henkilöä. On hyvä huomioida, että kevytrakenteinen lisävuode soveltuu vain lapselle. Huone tuoksuu ihanalta, kaikkialla on moitteettoman puhdasta ja modernin viihtyisää. Pidän huoneen lankkulattiasta ja vuode osoittautuu erinomaiseksi, jopa sellaiseksi, että voisin viedä sen mennessäni kotiin.

Tahrattoman kylpyhuoneen laatoitus on räväkästi appelsiinisen oranssi, eikä ehkä ihan ensimmäinen väri, jota kotiin haluaisin. Värishokin jälkeen huomaan kylpyhuoneessa kivoja yksityikohtia mm. laatoissa sekä laadukkaan sadesuihkun ja mainion retrohanan, jonka kaksioteversio löytyy omastakin kylpyhuoneesta.

Huoneessamme on pieni kalustettu terassi, josta avautuvat näkymät Sartenen keskiaikaiseen kaupunginosaan ja Korsikan sisämaan vuorille. Puuttuva kaide hieman huolestuttaa lasten kanssa, sillä terassiamme rajaavat vain istutussäkit ja pudotusta on useampi metri.

Rossi hotellissa on myös viihtyisä ulkoterassi ja allas-alue, jossa on mukavan rauhallista, ainoastaan viereisen tien äänet kuuluvat. Allas ei ole suuren suuri, mutta aivan sopiva pienelle uintipyrähdykselle. Täälläkin on moitteettoman siistiä, kuten kaikkialla hotellissa.

Rossi hotellin aamupalaa on arvosteluissa kehuttu, eikä suotta! Täällä aamiaisbuffan pöydät eivät notku kaikkea mahdollista vaan laatu ajaa määrän edelle. Kaikki tarjottavat ovat erinomaisia paikallisia herkkuja, jotka vievät kielen mennessään.

Aamiaisella on tarjolla tuoretta leipää ja makeita leivonnaisia, vastapaistettuja pannukakkuja, yksittäispakattua korsikalaista hilloa ja hunajaa, keitettyjä kananmunia, muutamia leikkeleitä ja juustoja, ranskalaista jugurttia, hedelmäsalaattia ja vastapuristettua appelsiinimehua. Kahvi, kaakao ja tee valmistetaan toiveidesi mukaan ja tarjoillaan pöytään. Rossi hotellin taivaallisen pähkinäleivän ja mansikkapiiraan takia voisin matkustaa takaisin milloin vaan!

Photo Rossi Hotel / Booking.com

Photo Rossi hotel / Booking.com

Aamiaisen voi nauttia joko rauhallisessa ravintolassa tai ulkoterassilla. Ja täällä voi todellakin puhua aamiaisen nauttimisesta, niin makujen kuin tunnelman puolesta. Juuri tällaisista rauhallisista aamiaisista pidän: ei melua, ei hälyä ei bulkkitavaraa.

Persoonallinen Rossi Hôtel  oli positiivinen kokemus kaikin puolin ja tätä voin suositella lämpimästi muutaman päivän pysähdykselle Korsikan kiertomatkalla. Tässä tahrattoman siistissä hotellissa on luonnetta, erinomainen palvelu, laadukkaat huoneet sekä taivaallinen aamiainen!

Rossi Hôtel pähkinänkuoressa (hinnat syyskuulta 2017)

  • 16 äänieristettyä huonetta, jotka kunnostettu vuonna 2014
  • Moitteettoman siistissä huoneessa suihku, kosmetiikkatuotteet, ilmastointi/jäähdytys,  tv, tallelokero ja maksuton WiFi
  • Kolmen hengen superiorhuoneen hinta 141 €/vrk + turistivero 0,80 € / vrk / aikuinen
  • Lisävuodemaksu 35 € / vrk. Huomioi, että lisävuode soveltuu vain lapselle tai erittäin kevytrakenteiselle aikuiselle
  • Herkullinen aamiainen 11 € / henkilö. Hinta sama aikuisille ja lapsille.
  • Lasten kanssa huomioitavaa, että hotellin ohi kulkeva tie on vilkasliikenteinen ja 3 hengen huoneen terassilta puuttuvat kaiteet.
  • Uima-altaalle lainattavissa pyyhkeet.
  • Maksuton pysäköinti hotellin omalla pysäköintialueella.
  • Lemmikkieläimet ovat tervetulleita.

HOTEL ROSSI, ROUTE DE PROPRIANO, SARTENE 20100

Majoitus maksettu omalla riihikuivalla valuutalla ja kehut tulevat suoraan sydämestä!

Seuraavaksi matkaamme blogissa Sartenen haute villeen, tervetuloa mukaan!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Outi torstai, marraskuu 16, 2017 at 19:07

    Tosi kivan näköinen hotelli. Itseasiassa tuollainen pieni uima-allas alue on tosi kiva, eipähän ole kovaa tunkuakaan sinne.
    Mukavaa torstai-iltaa sinulle <3

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog torstai, marraskuu 16, 2017 at 20:22

      Altaalla ei ruuhkaa ollut ja muutenkin hotelli oli ihanan rauhallinen pikku piilopaikka korkeuksissa. Ja se aamiainen, voi nam… Rossi oli todellinen löytö!

      Mukavaa torstaita ja alkavaa viikonloppua Sinullekin Outi! <3

    Leave a Reply