Chic! Kurtenia + Frans et Nicole – Sokos Hotel Royal Vaasa

Yhteistyössä Sokos Hotels & Elämää ja Matkoja matkablogi

Voiko hotellihuoneeseen ihastua palavasti ensisilmäyksellä? No kyllä voi, jos minulta kysytään.

Niin nimittäin kävi, kun näin kuvassa ensi kertaa Original Sokos Hotel Royal Vaasan Kurtenia-teemahuoneen, johon hotellipäällikkö Nina Rinta kutsui meidät tutustumaan syyslomalla, ja innostuin heti mahdollisuudesta päästä kokemaan tämä superior huone ihan käytännössäkin.

Olen aiemmin blogissa paljastanut olevani valmis tekemään paljonkin työtä löytääkseni sen-oikean-hotellihuoneen, sillä nykyään huone ei ole minulle vain paikka tavaroiden säilytykselle, toisin kuin nuoruusvuosina. Nykyään hyvätasoinen ja silmää miellyttävä hotellihuone on osa onnistunutta lomaa, oli matka sitten lyhyt tai pitkä.

Mutta miten kävi ensi-ihastuksen tutustuttuamme lähemmin huoneeseen? Sitä ennen pala hotellitietoa historialla maustettuna.

Royal vaasa – ennen ja nyt

Original Sokos Hotel Royal Vaasa sijaitsee keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa Hovioikeudenpuistikolla, joka kulkee läpi keskustan aina meren rantaan saakka.

Hotelliin saapuminen on helppoa; tulet sitten junalla, bussilla tai omalla autolla. Junat ja bussit saapuvat vain vajaan 100 metrin päässä sijaitsevaan matkakeskukseen ja 9 kilometrin päässä sijaitsevalle lentoasemalle sekä satamaan kuljet kätevästi Vaasan paikallisliikenteen bussilla, aikataulut ja reitit tästä.

Omalla autolla ulkopysäköinti onnistuu helpoiten hotellin vieressä sijaitsevalla sisäpihalla, jonne ajetaan Vaasanpuistikon kautta, pysäköinnin hinta 10 € vuorokaudelta ja S-Cardilla 8 € /vrk. Tältä pysäköintialueelta pääset näppärästi matkatavaroiden kanssa suoraan sisään hotelliin, joka ilahduttaa erityisesti sadepäivänä. Sisäpysäköinti on myös mahdollista hintaan 14 € vuorokaudelta, tästä linkistä Autoparkin Vaasan pysäköintialueet.

Royal Vaasa on sijainniltaan mitä parhain myös ostoksia ajatellen, sillä kaupungin lukuisat liikkeet ovat kävelymatkan päässä ja eikä yöelämää kaipaavankaan tarvitse illan päätteksi taksijonossa aikaa kuluttaa.

Royal Vaasa sijaitsee keskeisellä paikalla Hovioikeudenpuistikolla, kuvassa 11.kerroksinen uudempi puoli johon näkymät Kurtenia-huoneesta. Photo © Elämää ja Matkoja

Royal Vaasa sijaitsee keskeisellä paikalla Hovioikeudenpuistikolla, kuvassa 11.kerroksinen uudempi puoli johon nämä näkymät Kurtenia-huoneesta. Photo © Elämää ja Matkoja

Royal Vaasa koostuu kahdesta rakennuksesta, uudemmasta 11. kerroksisesta Royal osasta sekä vuonna 1941 avatusta historiallisesta Cenral osasta. Näiden kahden rakennuksen yhteenliittämiseen liittyy pizzakeisarinakin tunnettu vaasalainen kauppaneuvos, laivanvarustaja ja Kotipizza-ketjun isä Rabbe Grönblom (3.5.1950-29.6.2015), joka siirtyi hotellialalle vuonna 1989 ostaessaan Royalin ja Centralin. Silloin nämä kaksi hotellirakennusta liitettiin yhteen Hovioikeudenpuistikon ali kulkevalla tunnelilla, ja näin muodostui tuohon aikaan maan suurin yksityisomisteinen hotelli noin 300 huoneellaan.

Royal Vaasa liittyykin moniin kauppaneuvos Rabbe Grönblomista kertoviin tarinoihin, ja monella on vielä hyvässä muistissa mm. hänen 40-vuotispäivänsä vuonna 1990, jolloin juhliin saapui yllätysesiintyjäksi Rabben matkoillaan tapaama kreikkalainen vaskikurkku Demis Roussos. Voit lukea lähemmin uutterasta ja idearikkaasta, 4-vuotiaana kukkamyynnillä liikemiesuransa aloittaneesta Rabbe Grönblomista tästä.

Central ravintola Photo © Elämää ja Matkoja

Ravintola Central on vuorostaan yksi vanhimmista ja tunnetuimmista Vaasassa, ja siellä on vietetty monen monituiset juhlat ja illanistujaiset vuosikymmenien aikana. Nykyään perinteikäs ravintola toimii tilausravintolana, juhlien näyttämönä sekä Royal-hotellin aamiaisravintolana. Liikehotelli Centralin kabineteissa on käyty monet tärkeät vientiteollisuuden kauppaneuvottelut ja asuipa sotien aikaan Centralissa myös yksi Suomen tunnetuimpia taiteenkeräilijöitä, kauppaneuvos Frithjof Tikanoja.

Uuden ajanmukaisen 1. luokan hotellin, Centralin, lehti-ilmoitus vuodelta 1941.

Uuden ajanmukaisen 1. luokan hotellin, Centralin, lehti-ilmoitus vuodelta 1941.

Lapsuudenkotini sijaitsee Vaasan seudulla ja Vaasa on sen myötä minulle läheinen kaupunki, johon liittyy paljon hyviä lapsuuden- ja nuoruuden muistoja.

Meille Royal Vaasa oli entuudestaan tuttu myös hotelliviikonlopun majoituksen tiimoilta 7 vuotta sitten, jolloin hotelli tunnettiin nimellä Radisson Blu Royal ja tämä jäi mieleen laadukkaana hyvän palvelun hotellina. Sokos Hotellien lipun alle Royal Vaasa siirtyi toukokuussa 2015 ja aiempien hyvien kokemusten vuoksi otimme innolla vastaan kutsun tulla tutustumaan uudistettuun Kurtenia-teemahuoneeseen sekä Bistro Frans & Nicoleen.

Royal Vaasa lobby 2 Photo © Elämää ja Matkoja

Sisäänkirjautuminen hotelliin alkaa klo 15 ja saapuessamme noin neljän tietämillä sisäänkirjautuminen meni jouhevasti ystävällisen virkailijan kanssa. Saimme kaikki tarvittavat tiedot, jotka olivat meille aiemmalta kerralta jopa vielä osin muistissa ja samat tiedot löytyvät kätevästi myös netistä hotellin sivuilta. Uloskirjautuminen on vuorostaan klo 12 saakka ja myöhäistä uloskirjautumista voi tiedustella varaustilanteen mukaan, meille se järjestyi hienosti klo 14 saakka.

Hoidettuamme paperityöt suuntasimme viihtyisästä aulasta odottavaisin tunnelmin hissillä pohjakerrokseen ja alikulun kautta historialliseen Central-rakennukseen. Vanhan liikehotellin hissiin astuessa ja 6. kerroksen käytäviä kulkiessa mietin, mitenköhän käy ensi-ihastuksen?

Royal Vaasan aula kutsuu viihtymään. Photo © Elämää ja Matkoja

Royal Vaasan aula kutsuu viihtymään. Photo © Elämää ja Matkoja

KURTENIA SUPERIOR DOUBLE -TEEMAHUONE

Avaamme käytävän kulmauksessa sijaitsevan huoneen 641 oven ja käymme sisään Kurtenia huoneeseen.

Eikä kuvan tuoma ensi-ihastus Kurtenia superioriin haihdu mihinkään, ensimmäinen ajatus on – onpa Chic!!!

.”Kurtenia -huoneen ajatuksena oli luoda huone, jonka tunnelma houkuttelee rentoutumaan ja nauttimaan arjen pienistä hetkistä. Huoneen rauhallisessa tunnelmassa pääset nauttimaan kauniista auringonlaskusta, joka värjää Kurtenia -talon siluetin takana olevan taivaan upeilla väreillä”

Kurtenia huone Royal Vaasa Photo © Elämää ja Matkoja matkablogi travel blog

Kurtenia -huone ihastuttaa ensisilmäyksellä. Tykästyn huoneen hillittyyn värimaailmaan, johon on lisätty tyylikkäästi väriä pienin yksityiskohdin, kuten sohvatyynyin sekä muhkean parivuoteen päätynä toimivan maalauksen iltaruskon sävyin. Maalauksen keskellä kohoaa Kurtenia-talon siluetti.

Kaikki huoneen kalusteet ja pintamateriaalit ovat uusitut muodostaen harmonisen kokonaisuuden, ja tuoksuvat neilikat sekä kodikkuutta tuovat nukkalankamatot ovat iso plussa muutoinkin viihtyissään huoneeseen.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Myhäilen tyytyväisenä, kun vuoteen peitot ja tyynyt osoittautuvat olevan pilvenpehmoista Joutsen-untuvasarjaa, ja huoneessa on valmiiksi tarjolla kahta eri tyynykorkeutta.

Perinteiseen tapaan rohmuan itselleni ne muhkeimmat, onneksi siippa on mieltynyt siihen matalampaan malliin, niin ei tarvitse neuvotella. Tyynyjako ei aiheuttane kiistaa siinäkään tapauksessa, että molemmat niitä muhkeampia haluaisivat kaksin kappalein – soitto vastaanottoon riittää, josta järjestyy tarvittaessa niin lisätyynyt kuin peitteet.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Tilavassa huoneessa mahtuu hyvin majoittumaan perheenkin kanssa, ja täysimittaiset lisävuoteet saavat perheen junioreilta kehut. Vuoteella odottava suloinen Onni Orava hakeutuu pienimmän kainaloon – juuri sopivasti puhuttuamme kotipihan oravista, ja niiden kuulumisista.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Sohva ja mukava nojatuoli raheineen kutsuvat rentoutumaan television tai kirjan ääreen, ja tulipa sohvapöydän ääressä pelattua muutamat Uno-matsit. Meiltä ne Uno-hihkaisut muuten tulivat, jos satuitte asiaa ihmettelemään.

Perheen peli- ja lukuhetkiin voi lainata vastaanotosta lautapelejä sekä kirjoja lapsille.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Kylpyhuonetta ei ole nyt uudistettu, mutta valkoisella laatoitetut pinnat ovat hyväkuntoiset ja siistit. Vallilan mallistoa oleva suihkuverho tuo huoneen värimaailmaan sopivan hillityn värilisän muuten vaaleaan kylpyhuoneeseen.

Ammeellisen kylpyhuoneen varustukseen kuuluu hiustenkuivaaja sekä suloinen Onni Orava kylpykaveriksi, plussaa uudesta ja täysin tahrattomasta liukuestematosta ammeen pohjalle.

Kurtenia 4 Royal Vaasa Photo © Elämää ja Matkoja

Sisustuksellisesti kylpyhuoneeseen sopivassa puisessa hyllykössä on tarjolla niin suihkulakki, vanity kit kuin Dermosilin hajusteettomia tuotteita (shampoo, hoitoaine, suihkusaippua sekä kosteusvoide) sekä entuudestaan tutut suosikkini, verigreipin tuoksuiset suihkugeeli ja vartalovoide.

Dermosilin hajusteeton voide osoittautuu hyvin imeytyväksi ja mukavasti kuivaakin ihoa kosteuttavaksi, minikokoiset tuotteet riittävät hyvin lyhyelle vierailulle. Verigreipin tuoksuiset suihkugeeli ja voide ovat näytepakkausten kokoiset, ne olisi oikeastaan mukava olla samanlaisissa tuubikokoisissa matkapakkauksissa riittoisuuden takia.

Kurtenia 5 Royal Vaasa Photo © Elämää ja Matkoja

Huoneen varustukseen kuuluvat tohvelit ja muhkeat kylpytakit. Pullotettua vettä on tarjolla talon puolesta 2*0,5 l, ja minibaarista tai aulan myymälästä voit ostaa täydennystä, mm. ihania Health Labin vitamiinivesiä, suolapähkinöitä ja suklaata. Huoneessa on lisäksi tarjolla kahvia ja kaakaota sekä vedenkeitin niiden valmistukseen.

Aulan shopista voi ostaan pientä purtavaa sekä ihania vitamiinivesiä. Photo © Elämää ja Matkoja

Aulan shopista voi ostaa mm. pientä purtavaa sekä ihania vitamiinivesiä ja perheen pienille omat Onni Oravat. Photo © Elämää ja Matkoja

Työskentelyyn löytyy kirjoituspöytä ja vaatehuoltoon silityslauta- ja rauta. Huonekohtaisen tallelokeron sijaan voit jättää arvotavarat tarvittaessa vastaanottoon turvasäilytykseen.

Kurtenia 7 Royal Vaasa Photo © Elämää ja Matkoja

Tilavan 6. kerroksen kulmahuoneen ikkunoista avautuvat näkymät Hovioikeudenpuistikolle ja kaupungin elämää ja illan auringonlaskua voi katsella myös omalta pieneltä parvekkeelta, joka on mukavasti kalustettu pehmustettuine tuoleineen, kukkineen ja aurinkokennolla toimivine tunnelmavaloineen.

Huoneen vieraskirja kertoo Kurtenia-huoneen toimineen niin kihlajaisten, kuin merkkipäivien viettopaikkana. Asiakas toisensa jälkeen kehuu tätä tilavaa kauniisti sisustettua huonetta. Liityn kehujien joukkoon, sillä Kurtenia huone on ihastuttava – kyllä siellä pidemmänkin aikaa viihtyisi!

Kurtenia parveke Royal Vaasa Photo © Elämää ja Matkoja

HYVÄ RUOKA, VIELÄ PAREMPI MIELI – Bistro Frans & Nicole

Kotiuduttuamme ihastuttavaan Kurtenia-huoneeseen, alkaa nälkä muistuttamaan olemassaolostaan. Tähän olimme varautuneet jo ennen matkaa tekemällä pöytävarauksen hotellin alakerrassa sijaitsevaan uuteen Bistro Frans & Nicoleen.

”Frans & Nicole -bistrossa pääset kokemaan mitä rakkaus hyvään ruokaan ja siitä nauttimiseen todella tarkoittaa. Intohimonamme on tarjota asiakkaillemme upeita hetkiä ja unohtumattomia kokemuksia hyvän ruoan parissa”

Meidät otetaan iloisen ystävällisesti vastaan ja saamme aivan loistavan paikan viihtyisän ravintolan sohvapaikoilta.

Uusi Bistro Frans & Nicole tajoaa viihtyisän ympäristön niin lounaalle kuin päivälliselle. Kuva Raflaamo

Uusi Bistro Frans & Nicole tajoaa viihtyisän ympäristön niin lounaalle kuin päivälliselle. Kuva Raflaamo

Olimme jo ennen matkaan lähtöä katselleet ravintolan nettisivulta veden kielelle tuovia ateriavaihtoehtoja, jotka olivat aivan omiaan lievittämään Ranskan kaipuutamme.

Aloitamme aterian kuitenkin rannikkoseudun omalla marjalla, tyrniaperitiivilla, josta on saatavilla sekä alkoholiton että alkoholillinen versio. Tätä juomaa suosittelen lämpimästi, jonka molemmat versiot saavat varauksettomat kehut koko perheeltä!

Bistro Frans & Nicole tyrniaperitiivi

Me aikuistet jatkamme alkuruuilla, siippa runsaalla pistaasipähkinöin ryyditetyllä vihersalaatilla ja minä blineillä, sillä ravintolan blinikausi oli juuri sopivasti avattu!

Bistro Frans & Nicolen blinikausi on avattu! Photo © Elämää ja Matkoja

Bistro Frans & Nicolen blinikausi on avattu! Photo © Elämää ja Matkoja

Molemmat lapset löytävät lastenmenusta omat suosikkinsa, pienemmälle perinteiset lihapullat, Les boulettes, ja 9-vuotiaalle kulinaristille härkää, Le boeuf, jota vaativa miehenalku kehuu vuolaasti.

Molemmat lasten annokset ovat houkuttelevat ja varsin runsaat nekin, jopa raavaan miehen annoksia syövä kulinaristi ei jaksa koko annostaan herkullisuudesta huolimatta.

Lapset odottelevat kylläisinä ja tyytyväisinä jälkiruuaksi valitsemiaan jäätelöannoksia, Le glace, väritellen lasten menun Ranskan karttaa herkkuineen, kun me vanhemmat jatkamme pääruualla.

Lasten menun härkä, Le boeuf, saa 9-vuotiaalta kulinaristilta kiitokset! Photo © Elämää ja Matkoja

Lasten menun härkä, Le boeuf, saa 9-vuotiaalta kulinaristilta kiitokset! Photo © Elämää ja Matkoja

Siippa panostaa French burgeriin, jonka briossisämpylään kääriytyy 200 grammainen kotimaisen rotukarjan pihvi Dijon-majoneesilla ja Comté-juustolla maalaislohkoperunoiden kera. Tämäkin annos saa täydet kehut perheen vanhemmalta vaativalta kulinaristilta.

French burger sopii vaativaankin makuun.

French burger sopii vaativaankin makuun. Photo © Elämää ja Matkoja

Itse jatkan Nizzan salaatilla, jossa anjoviksen sijaan on paistettua kuhaa, joka osoittautuu sekin erittäin hyvin valmistetuksi. Runsaassa annoksessa on perinteisten Nizzan salaatin ainesten lisäksi krapsakaksi paistettua pekonia sekä lohkoperunoita – kokonaisuus toimii hyvin!

Bistro Frans & Nicole Nizzan salaatti Photo © Elämää ja Matkoja

Päätämme varsin maistuvan ja runsaan aterian vielä jälkiruokiin: lapset jäätelöannoksiin, siippa kunnon kahviin tehtyyn Irish Coffeeseen ja minä valitsen houkuttelevan lakka Crème brûlén – nam, mikä ateria!

Uusi päivä käynnistyy kunnon aamiaisella

Royal Vaasan aamiainen tarjoillaan perinteikkäässä Central-ravintolassa ja tarjonta on Sokos Hotelleista tuttuun tapaan monipuolinen.

Central ravintola 2 Photo © Elämää ja Matkoja

Siippa panostaa tapansa mukaan lämpimään aamiaiseen, jota hän kehuu hyväksi; erityiskiitoset krapsakasta pekonista sekä grillatuista tomaateista.

Itse aloitan päivän kaurapuurolla, jota harvemmin saa erityisen hyvänä ilman liisterimäisyyttä. Royal Vaasan puuro osoittautuu erinomaiseksi, ja annos on varsin maistuva marjojen kera. Tykästyn myös ihanan tuoreeseen ja maistuvaan leipään.

Maistuva tuore leipa on olennainen osa aamiaista, oma suosikkini löytyy vasemmasta yläkorista! Photo © Elämää ja Matkoja

Maistuva tuore leipä on olennainen osa aamiaista, oma suosikkini löytyy vasemmasta yläkorista! Photo © Elämää ja Matkoja

Aamiaisella löytyy Sokos Hotelleista tuttuun tapaan jokaiselle jotain, jolla saa mukavasti päivän käyntiin. Kahvi tarjoillaan pöytiin ja teen ystävälle löytyy runsaasti vaihtoehtoja.

Mukavana paikallisena lisänä on tarjolla alueen supermarjasta tyrnistä tehdyt mehushotit aamun C-vitamiiniannokseksi, tästä kiitokset!

Gluteiinittomia vaihtoehtoja on myös tarjolla, ja henkilökunta auttaa mielellään erityisruokavalioon liittyvissä asioissa.

4 henkisen perheen aamupalalle löytyy valinnanvaraa riittämiin! Photo © Elämää ja Matkoja

4 henkisen perheen aamupalalle löytyy valinnanvaraa riittämiin! Photo © Elämää ja Matkoja

Uintia kaupungin kattojen yllä

Illan maistuvan aterian hieman laskeuduttua oli vielä aikaa nauttia elämästä Royalin 11. kerroksen sauna- ja allasosastolla, josta avautuvat loistavat näkymät kaupungin ylle ja päiväaikaan merelle saakka. Myös aamiaisen jälkeen oli mukavasti aikaa uintihetkelle myöhäisen uloskirjautumisen ansiosta.

Royal allasosasto Photo © Elämää ja Matkoja

Allasosaston yhteydessä on viihtyisä lasitettu terassi, jonne on mukava istahtaa vaikkapa kirjan kanssa nauttimaan näkymistä.

Saunaosaston aukioloajat tästä.

Royal Vaasan 11. kerroksen viihtyisältä lasitetulta terassilta avautuvat hienot näkymät kaupungin kattojen ylle, Photo © Elämää ja Matkoja

Royal Vaasan 11. kerroksen viihtyisältä lasitetulta terassilta avautuvat hienot näkymät kaupungin kattojen ylle, Photo © Elämää ja Matkoja

Aika vierähtää jälleen aivan liian nopeasti ja on aika jättää taaksemme näkymät kaupungin ylle sekä ihastuttava Kurtenia-huone, jota suosittelen lämpimästi niin kahdenkeskiseen arkipakoon, merkkipäivän viettoon kuin perhelomaan. Pidimme todella tästä kauniisti sisustetusta huoneesta, palaamme takuulla!

Kurtenia huoneen hinta vaihtelee 105 € – 189 € välillä, varausajankohdasta riippuen. Lisätietoa Omistajan hinnoista löydät tästä.

Voit varata Kurtenia-huoneen joko suoraan hotellista tai Sokos Hotellien myyntipalvelusta, yhteystiedot tästä.

Vaasassa ei kannata myöskään sivuuttaa Bistro Frans & Nicolen maistuvia ja runsaita herkkuja – et takuulla pety! Ravintola on varsin suosittu, joten kannattaa tehdä pöytävaraus, vaikkapa kätevästi netissä tästä.

Kurtenia teemahuone Royal Vaasa Photo © Elämää ja Matkoja

Oli ilo tutustua uuteen ihastuttavaan Kurtenia -huoneeseen sekä Bistro Frans & Nicoleen – Lämmin kiitos Royal Vaasan ja Bistro Frans & Nicolen henkilökunnalle hyvästä asiakaspalvelusta, sekä erityiskiitokset hotellipäällikkö Ninalle hienosta vastaaotosta Royal Vaasaan!

Vierailu on toteutettu yhteistyössä Original Sokos Hotel Royal Vaasan sekä Bistro Frans & Nicolen kanssa.

Kehut ja kiitokset tuttuun tapaan vilpittömästi kirjoittajan omia. Suosittelen vain ja ainoastaan sitä, mistä todella pidän – aidosti.

Vinkkejä Vaasaan
  • Tikanojan Taidekoti, Hovioikeudenpuistokko 4, tarjoaa useita ulkomaisen ja kotimaisen taiteen näyttelyitä ja lisäksi ympäri vuoden musiikki- ja muita tapahtumia, esimerkiksi taideluentoja. Tällä hetkella on ajankohtainen Jugend -näyttely 7.10.2016 – 26.2.2017, lisätietoja museosta tästä.
  • Herkkusuu ei voi siivuuttaa Suomen parhaaksi leipomoksi vuonna 2014 valitun Aroman konditoriaa osoitteessa Hovioikeudenpuistikko 11, jossa leivotaan paikanpäällä mm. taivaallista hedelmä-pähkinäleipää, jota suosittelen erittäin vahvasti – ei Vaasan reissua ilman tätä! Lisäksi makeita houkutuksia on niiiiin paljon – käyhän löytämässä oma suosikkisi! Aroma leipomon löydät myös Koivulahdesta, osoitteesta Pitkäkatu 4. Lisätietoja tästä.
  • Jugendtyylinen Kurtenia talo, jonka katon siluetin näet Kurtenia-huoneen seinämaalauksessa, löytyy osoitteesta Hovioikeudenpuistikko 11. Tämä Fredrik Thesleffin suunnittelema ja vuonna 1904 valmistunut Kurtenia-talo rakennettiin Vasa aktiebankin käyttöön ja se nimettiin Vaasan politiikassa vaikuttaneen valtionpäivämies ja kauppaneuvos Anders Joachim Kurténin (1836–1899) kunniaksi. Lue lisää Kurtenista tästä.
  • Kurtenia-talon sisätiloihin pääset kurkistamaan suojellussa pankkisalissa toimivassa Bank Food & Wine ravintolassa. Lisätietoja tästä
  • Mikäpä sopisi sen paremmin aikuisten lomaan hyvän hotellin & ruokailun lisäksi, kuin teatterikäynti, johon Vaasassa on mahdollisuus molemmilla kotimaisilla.Vaasan Kaupunginteatterin ohjelmistotiedot tästä ja Wasa teater tästä.
  • Seikkailumieliset, niin lapset kuin aikuiset, suuntaavat uuteen seikkailupuistoon Zip adventure parkiin, joka sijaitsee kauniilla paikalla Vaskiluodossa. Seikkailupuisto tarjoaa haasteita eri ikäisille, mm. kiipeilyä puiden välissä 1-8 metrin korkeudessa radan vaativuustasosta riippuen, lisätietoja tästä.
  • Kivenheiton päässä Royal Vaasasta osoitteessa Kauppapuistikko 18 pääset hohtokeilailemaan ja pelaamaan biljardia Wasa Cinema Bowlingissa, lisätietoja tästä.
  • Edvininpolku Asevelikylässä tarjoaa luontoa, reippailua ja taideteoksia samassa paketissa. Mukava koko perheen ulkoilulenkki, jossa kaksi eripituista polkua. Reitin loppupäässä kannattaa kavuta korkeahkolle mäelle, jossa vaijerirata. Alueesta ei virallista sivustoa, mutta kuvia ja sijaintiedot Facebookissa tästä
  • Merenkurkun saaristo nimettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2006 ja tätä kaunista saaristoa ei kannata Vaasan matkalla sivuuttaa. Saaristoristeily ja veneretket ovat mitä mainion tapa viettää merellistä päivää, lisätietoja palveluntarjoajista tästä sekä Merenkurkun saaristosta tästä.

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

52 Comments

  • Reply Veera Bianca maanantai, marraskuu 7, 2016 at 07:17

    Vaasa on niin hurjan söpö kaupunki <3 Hyvä hotellivinkki jos kesällä vaikka kävisin uudestaan, jossain siellä majoituin viimeksi, mutta en edes muista missä :O

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog maanantai, marraskuu 7, 2016 at 10:41

      Totta, Vaasa on todella kiva kaupunki, jossa meri on vahvasti läsnä. Käy ihmeessä testaamassa tämä Royalin Kurtenia-huone ja Frans & Nicolen herkut, jos satut Vaasaaan uudemman kerran!

      Kiitos Veera kommentistasi ja terveiset täältä talvisen kylmästä Suomesta, täällä on pohjoistuulta ja -8 ’C… brrr! 🙂

  • Reply Kohteena maailma / Rami maanantai, marraskuu 7, 2016 at 00:46

    Vaikuttaa kyllä mukavalta hotellilta, en ole itse siellä Vaasassa majoittunut. Tämän postauksen perusteella hyvin voisikin!

    Hotellihuoneeseen tosiaan voi rakastua ensi silmäyksellä. Itselle se tapahtui aikoinaan, kun näin ensimmäisen kerran Rock ’n’ Rose huoneen Helsingin Punavuoressa. Se oli silloin Sokos Hotelsin alla, mutta on nykyään Radisson Blu ketjuun kuuluvan Aleksanteri Hotellin speciaalihuone. Kirjoitinkin siitä juuri postauksen: http://kohteenamaailma.fi/kotimaa/suomen-rokkaavin-hotellihuone/

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog maanantai, marraskuu 7, 2016 at 10:38

      Royal Vaasa on tosiaan kyllä mukava hotelli, ja erityisesti tämä Kurtenia-huone! Miehiseen makuun löytyy muuten myös lätkahenkinen junior sviitti, jossa on oma sauna!

      Rock ’n’ Rose huone onkin nimenä tuttu ja katselin siitä kuvia & juttua silloin valmistumisen aikoihin, pitääpä käydä lukemassa postauksesi siitä.
      Huone on kyllä Remumaisen rock ja miehen tavanneena voi sanoa, että huone on todellakin tekijänsä oloinen! Todella kiva, että näitä speciaalimpia huoneita löytyy löytyy tavanomaisempien rinnalle!

      Kiitos Rami kommentistasi ja aurinkoiset pakkasterveiset täältä Pohjanmaan rannikolta!

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi sunnuntai, marraskuu 6, 2016 at 07:40

    Miksi ihmeessä kasvojenkohotusta ei tehdä kunnolla? Olen nyt yöpynyt kolmessa ”teema” huoneessa ympäri Suomea ja kaikissa, kylppäri oli jätetty remppaamatta. Ei siinä pari sohvatyynyä auta, jos kylppärit on peräisin menneiltä vuosikymmeniltä. Pahin oli Jyväskylässä, jossa ihan kivan huoneen jälkeen kylppärin oven takaa löytyi kaakelointi suoraan 80-luvulta.

    En niistä kokemuksesta edes viitsi kirjoittaa, koska tekstiileitä, maalia ja nojatuoleja saa halvalla. Kylpyhuoneremontti sen sijaan maksaa. Tuollainen kertoo aina siitä, että hotelleissa yritetään vain tehdä oikotietä onneen… Sitten huoneita mainostetaan uusittuina, juuri remontoituina jne. Tylsää.

    Ja tämä: Pullotettua vettä on tarjolla talon puolesta 2*0,5 l. Mihin suomessa tarvitaan pullotettua vettä? Olisi paljon parempi, että hotellivieraille kerrottaisiin Suomen kraanaveden olevan maailmanparasta ja että sitä todellakin voi juoda.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog sunnuntai, marraskuu 6, 2016 at 12:25

      Kylpyhuoneen kunnostuskuluista tuolla aiemmissa kommenteissa mainitsinkin ja syistä siihen, miksi sitä ei tod.näk. ole tehty. Tässä tapauksessa pinnat ovat ehjät ja väriltään ajattomat, uusittu huonetila erittäin mukava ja nätti.

      Pullovesi on siitä hyvä lisä huoneessa, että sen voi ottaa mukaan vaikka kaupungille tai kuntosalille, kaikilla kun ei ole mukanaan täytettävää vesipulloa. Vaasan hanavesi on maultaan erittäin hyvää, mitä ei valitettavasti voi kaikkialla Suomessa sanoa.

      Rentouttavaa sunnuntaita Anna.

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, marraskuu 5, 2016 at 20:31

    Mua ihmetyttää suomalaisten hotellien ankeat kylppärit. Vaikka huone olisi kiva, niin usein kylpyhuone on jätetty uudistamatta tai muuten vain ankea.

    Tässä Helsingissä Frans & Amelie on kyllä kahden kokemuksen perusteella hyvä ravintola, ja varsinkin lounaspöytä on huikea!

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog lauantai, marraskuu 5, 2016 at 20:49

      Kylppärit tuntuu kyllä olevan se kompastuskivi, jossa säästetään kunnostustöitä tehdessä, joka on toisaalta ymmärrettävää, kun peruskorjauksen kulut ovat useita tuhansia kylpyhuonetta kohti. Tässä tapauksessa kylppärissä on kuitenkin onneksi valkoiset kaakelit, jotka eivät ole auttamattomasti vanhan näköiset. Itse olisin kuitenkin uusinut hanat, altaan ja wc-tuolin. Hanat eivät nykyiselläänkään ole vanhat, mutta edullisinta saneerausmallia, joiden sijaan olisin panostanut laadukkaampiin vaihtoehtoihin, kuten Grohe tai Mora. Oraksella käytetään nykyään valitettavan paljon muovia mekaanisissa osissa, joka tuntuu myös käytössä.

      Kiva muuten kuulla kokemuksia Helsingin Frans & Ameliesta! Täytyy kyllä käydä testaamassa se, kun olemme kaupungissa ajan kanssa. Vaasan Frans & Nicolea suosittelen myös lämpimästi – mums!

      Kiitos Meri kommentistasi ja mukavaa viikonlopun jatkoa!

  • Reply Heidi / Maailman äärellä lauantai, marraskuu 5, 2016 at 17:28

    Nykyään tosiaan hotellihuoneella on väliä. Kun Kolin reissulla tajusin ottaneeni halvemman luokan huoneen emmekä saaneet näköaloja kuin sisäpihalle, hyvä etten pillahtanut itkuun :D. Lomalla pitää saada edes pientä luksusta. Minulle se tarkoittaa erityisesti kaunista näköalaa (ulkomailla lämpimässä ehdottomast parveketta, missä saa juoda viiniä ja mielellään katsella merelle) ja hyvää aamiaista. Suomessa harvoin kaupunkilomilla maisemat on ihan ykköspäästä, mutta jos aamiainen on huono, niin sitten harmittaa. Useimmiten S-hotelleissa olen saanut pettyä aamiaisiin. Viime viikon Hesan reissulla harmittelin sitä, että hotellissa ei ollut saatavana kunnon ruisleipää! Köpiksessäkin ruisleipä oli paljon parempaa – ihan käsittämätöntä. Miten lie ollut teidän hotellissa?
    Toi uima-allasosasto terasseineen näyttää kivalta! Ja hotellihuoneen peili (heh, itselläni on samanlainen kylpyhuoneessa 🙂 ). Suihkuverhoja (jotka liimautuvat ihoon) taas inhoan, ne pitäisi kyllä hotelleissa korvata jo suihkuseinillä!

    Mahtavaa, että olit viitsinyt panna niin mahtavat Vaasa-vinkitkin postaukseesi! Tosi hienosti toteutettu juttu!

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog lauantai, marraskuu 5, 2016 at 20:22

      Voih, Koli ja sen maisemat! <3 Olisi saattanut päästä (liki) parku minullakin, jos olisi ollut näkymät sisäpihalle Pielisen sijaan.
      Ja olen muuten täsmälleen samaa mieltä siitä, että lomalla saa ja pitää olla sitä pientä extraa, ja mikäpä sen parempaa kuin istua terassilla viinilasillisen kanssa leudosssa illassa upeita maisemia katsellen.

      Royalin aamiaisesta sen verran, että moni on sitä arvosteluissa vuolaasti kehunut, mutta omalla mittapuulla se menee kategoriaan perus.
      Ruisleipää en tällä kertaa tullut testanneeksi, mutta kuvassa mainitsemani leipä (ilmeisesti taikinajuureen tehty) oli todella hyvää.
      Jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän tuoreita hedelmiä & tuorepuristettua mehua, eikä henk.koht. paistettavat omeletit olisi ollut pahitteeksi.

      Ja tosiaan raivostuttavat suihkuverhot! 😀 Tällä kertaa ei onneksi sitä liimaantumisongelmaa ollut, sillä amme oli riittävän leveä pitämään verhon irti ihosta ja muutenkin verho oli oikein siisti. Mutta voi hyvänen aika niitä paikkoja, jossa likainen suihkuverho suorastaan jahtaa minikokoisessa suihkussa – yök!

      Lämmin kiitos kommentistasi Heidi ja leppoisaa viikonlopun jatkoa!

      P.S. Hyvä peilivalinta Sinulla, harkitsin samanlaisen hankkimistä itsellenikin! 🙂

  • Reply Tiia/ReiseReise perjantai, marraskuu 4, 2016 at 22:39

    Olipa hauskaa lukea Vaasasta, kun asuin siellä pari vuotta! Hotelli vaikuttaa kyllä oikein unelmalta ja tuo huoneen värimaailma vetoaa kyllä muhun.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog lauantai, marraskuu 5, 2016 at 11:11

      Jei, lisää Vaasan asukkaita, kiva! 🙂 Royal on kyllä mukava hotelli ja niin loistosijainnilla. Tykkäsin myös tämän huoneen sisustuksesta, jossa kokonaisuus on hyvin harkittu. Käyhän testaamassa, jos lähdet käymään entisessä kotikaupungissasi!

      Kiitos Tiia kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty perjantai, marraskuu 4, 2016 at 18:18

    Kiitos, kun laitoit myös hintahaarukkaa! Olin heti lähdössä googlailemaan, sillä minunkin huomioni kiinnittyi hyvään tilaan. Olimme viimeksi kesällä Turun Caribiassa koko perhe yhdessä hotellihuoneessa ja siellä ei kyllä mahtunut edes huokaisemaan, kun huonekalut olivat ihan vieri vieressä. Ja se oli vielä perhehuone.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog lauantai, marraskuu 5, 2016 at 11:09

      Ai pahus, kyllä sitä odottaisi perhehuoneessa olevan tilaa liikkumiseen! Tässä huoneessa sitä on mukavasti, joka oli oikein positiivinen yllätys, eikä hintakaan ole mielestäni lainkaan hassumpi. Suosittelen lämpimästi Kurtenia-huonetta, jos matkaatte Vaasaan!

      Kiitos Katja kommentistasi ja rauhallista pyhäinpäivää!

  • Reply Lotta | Watia.fi perjantai, marraskuu 4, 2016 at 02:49

    Royalissa en olekaan yöpynyt, mutta siellä yökerhossa on tullut joskus pyörittyä Vaasan opiskeluaikoina. Kokeilin pari vuotta sitten läheisen Sokos Hotel Vaakunan ja siellä sainkin mukavan teemahuoneen – oikein kiva kokemus. Vaasa on mukava kaupunki. Oikein kivalta ja kotoisalta vaikuttaa tuo huone.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog perjantai, marraskuu 4, 2016 at 09:17

      Kiva, lisää Vaasan tuttuja! Ja juu, siellä yökerhossa on itsekin aikanaan tullut kavereiden kanssa pyörähdettyä 🙂 Nykyään sen tilalla on meksikolaistyyppinen Wazaca-ravintola, jota ei tällä reissulla ehditty testaamaan.

      Vaakunan teemahuoneita olenkin katsonut ja näyttivät todella kivoilta, saaristolaishuone sopii enemmän kuin hyvin alueen merellisyyteen. Täytyypä käydä lukemassa Sinun postaus Vaakunasta!

      Kiitos Lotta kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!

  • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, marraskuu 3, 2016 at 21:23

    Todella kivan näköinen huone. Ei tyypillistä Sokos hotellien sisustusta. Vaasassa olen joskus käynyt, mutta siitä aikaa jo lähemmäs 20 vuotta. Sillä suunnalla ei juuri tule liikuttua.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog perjantai, marraskuu 4, 2016 at 09:12

      Kurtenia-huone on kyllä mukavan viihtyisäksi sisustettu, ja Sokos Hotelleissa on alettu muutenkin kivasti panostamaan massasta poikeaviin teemahuoneisiin – tykkään!

      Kiitos Merja kommentistasi ja hyvää viikonloppua!

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää torstai, marraskuu 3, 2016 at 18:40

    Hotelli on tuttu opiskeluajoilta, sillä tein hotelli- ja ravintola-alan ammattikorkeakoulututkinnon Vaasassa. Muistaakseni en tehnyt harjoitteluja kyseisessä paikassa mutta jotain muita projekteja tehtiin yhteistyössä. Siinä vanhan puolen alakerrassa oli pub, jossa sitten istuttiin monet illat opiskelukavereiden kanssa ja syötiin fondueta.Taitaa hotelli olla läpikäynyt ison muutoksen noista ajoista. Kivan näköinen huone.

    Vaasassa tulee edelleen käytyä, sillä rakas ystäväni muutti juuri sinne Kokkolasta josta itsekin olen kotoisin. Vastaisuudessakin siis Kokkolan lisäksi tullaan vierailemaan Suomen matkoilla Vaasassa.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog torstai, marraskuu 3, 2016 at 19:33

      Voi miten kiva – lisää saman seudun flikkoja, ja hauska kuulla että hotelli on tuttu opiskeluajoiltasi!
      Tämä uusi Kurtenia-huone on aivan ihastuttava ja toinen uusittu huone on lätkähenkeen tuunattu saunallinen junior sviitti.

      Centralin alakerrassa toimii edelleen O’Malley’s pubi, joka muistaakseni oli sillä nimellä jo 90-luvulla – tuttu paikka myös omilta nuoruusvuosilta 😀

      Kokkolan ja Vaasan yhdistelmällä saattekin mukavasti kaksi kivaa kesäkaupunkia yhdellä Suomen reissulla!
      Kiitos Paula kommentistasi ja terveiset Kaliforniaan, täällä on jo kolkko kaalt! 😀

  • Reply Laura / Laura's Itinerary torstai, marraskuu 3, 2016 at 15:13

    Kiva hotelli, ja iso huone! Kiitos myös vinkeistä Vaasaan; kaupunki tuntemattomalle tosi hyviä vinkkejä – hotellin lisäksi 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog torstai, marraskuu 3, 2016 at 15:42

      Kiitos Laura ja kiva, jos tästä löytyi uusia vinkkejä Vaasaan, joka on mukavan eläväinen merellinen kaupunki.
      Kurtenia-huone on kyllä mukava kaikin puolin, käyhän testaamassa se, jos satut Vaasaan päin matkaamaan! 🙂

      Kiitos kommentistasi ja hauskaa viikonloppua!

  • Reply Pirkko / Schildt keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 20:59

    Erityisen kaunis tuo sängyn päädyn takana oleva tapetti (oletan). Kotona noin räväkkää ei ehkä viitsisi vuodesta toiseen katsoa, mutta hotellihuoneessa pari yötä se varmaan ilahduttaa kivasti!

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog torstai, marraskuu 3, 2016 at 10:02

      Tähän huoneeseen sängynpäädyn iltaruskon värit sopivat todella hyvin, mutta itselläkin sama juttu, että kotona mennään valkoisen ja pehmeämpien värien yhdistelmällä.

      Kiitos Pirkko kommentistasi ja mukavaa viikonloppua! ?

  • Reply Johanna Hulda keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 18:19

    Vaasa on syntymäkaupunkini, mutta muutaman vuoden iässä pois muuttaneena minulla ei ole enää minkäänlaista käsitystä kaupungista 😀 Tekisi kyllä mieli käydä katsastamassa, että mistä tässä oikein ollaankaan kotoisin! Merenkurkun saaristo erityisesti houkuttelisi. Kaunis on tuo hotellihuonekin, erityisesti tykkään tuosta sängynpäädyn upeasta maalauksesta. En ihmettele, että viihdyitte. 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 19:34

      Ai mahtavaa, lisää Vaasan flikkoja! Varmastikaan Sinulla ei ole paljoa muistikuvia kaupungista, kun olet niin pienenä muihin maisemiin muuttanut, mutta tule ihmeessä käymään synnyinseudulla Zén kanssa! Olisi hauska kuulla myös hänen mietteitään suomalaisesta merimaisemasta! Merenkurkun rantakalliot ja saaristo on vaan niin <3

      Vaasa on kiva kaupunki, joka kehittyy jatkuvasti ja itsekin huomaa joka kerta jotain uutta tulleen, kun aivan liian harvoin siellä nykyään tulee käytyä.
      Oli todella kiva käydä siellä pitkästä aikaa ja tykkäsimme paljon Kurtenia-huoneesta sekä Frans & Nicolen herkuista – nam!

      Kiitos Johanna kommentistasi ja terkut Brasilian auringon alle – täällä saatiin ensimmäinen lumiripaus tänään!

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 16:28

    Ihanan näköinen huone ^_^ Näyttää juuri semmoiselta, että itsekkin tekisi siellä mieli vierailla 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 18:12

      Laita ilman muuta Kurtenia-huone varaukseen, jos satut joskus Vaasaan päin matkaamaan. 🙂 Tykkäsimme!

      Kiitos Sandra kommentistasi ja hyvää loppuviikkoa!

  • Reply Emma keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 15:56

    Olipa ihanat värit huoneessa (ja terassilla myös!), mahtavaa kun uskalletaan käyttää värejä!

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 16:15

      Tykkäsin myös, kun väriä oli otettu mukaan tyylitellen muunneltavissa osissa, kuten tyynyissä ja huovissa, jotka on helppo päivittää ajanmukaisiksi. Pisteet sisustajalle, jolla on ollut silmää!

      Kiitos Emma kommentistasi ja mukavaa loppuviikkoa, viikonloppu on jo melkein ovella! 🙂

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana tiistai, marraskuu 1, 2016 at 21:37

    Olispa ihana majoittua perheen kanssa huoneeseen, joka on viihtyisä ja jossa myös mahtuu oleilemaan! Miten muuten allasalue, oliko sinne lapsilla asiaa?

    Taisin muuten majoittua tuossa hotellissa reilu 15 vuotta sitten työreissulla, ihan varmaksi en uskalla vannoa = ruuhkavuosidementia. 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog keskiviikko, marraskuu 2, 2016 at 09:01

      Tila ei tosiaan ole itsestäänselvyys, kun huoneessa on lisävuoteet – voi niitä reissuja, joissa on ollut vain pari pari neliöä vapaata liikkumatilaa lisävuoteena toimivan vuodesohvan ollessa avattuna – ja vielä viikon matkalla! 🙂
      Kurtenia-huone on siitä mukava, että oleskelutilaa on hyvin perheellekin.

      Uima-allasalue on avoinna myös lapsille, ja ruuhkaa ei ollut kumpanakaan päivänä. Altaan matalammassa päässä veden syvyys oli muistaakseni 1,2 m (+/-10 cm) ja talon puolesta käytettävissä on kellukkeita ja muutamia ’lötköpötköjä’. Näkymät kaupungin kattojen ylle on mukavat, niin altaalta kuin sen yhteydessä olevalta lasitetulta terassilta. Saunareissulle oli tarjolaa talon yksittäispakattuja pesusieniä ja tietty pesuaineet + pyyhkeet, joten niitäkään ei välttämättä tarvitse mukaan ottaa.

      Kaikin puolin mukava huone & hotelli perheen lomareissulle Vaasaan!

      Kiitos Kati kommentistasi ja mukavaa loppuviikkoa!

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa tiistai, marraskuu 1, 2016 at 19:40

    Pakko myöntää, että tuo vuoteen päädyn maalaus pisti heti silmään, eikä niin hyvällä tavalla. Iltarusko siitä kyllä tuli mieleen sitten kun tiesi mitä katsoa, mutta värivalinnat ja muu toivat valitettavasti ensin mieleen vain Vaasan palon… Onneksi sitä sentään tuonne seinille ei oltu ikuistettu 😀 Vaasa on mun entinen kotikaupunki, joten tuolla tuskin koskaan tulen yöpymään. Ainakaan niin kauan, kun kaupungissa on maksutonta majoitusta tarjolla. Kiva kumminkin kuulla myös Vaasan hotellitarjonnasta, sillä juuri edellä mainitusta syystä siihen en ole koskaan suuremmin tutustunut 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog tiistai, marraskuu 1, 2016 at 20:08

      No tosiaan, harvemmin tulee kotikaupungin hotelleissa majoituttua, kuin korkeintaan jonkun erityistilaisuuden merkeissä. Mutta eipä olisi lainkaan hassumpi vaihtoehto testata sitäkään, ja nauttia omasta rauhasta seuraavalla Vaasan visiitillä. 🙂

      Maalauksen voi toki halutessaan assosioida myös Vanhan Vaasan paloon, joka tuskin on ollut ajatuksena tätä maalatessa. Muilta kuvat nähneiltä päätymaalaus on saanut kehuja, mm. palautepostissa ja instassa.

      Kiitos Noora kommentistasi ja leppoisaa viikon jatkoa! 🙂

  • Reply Terhi / Muru Mou tiistai, marraskuu 1, 2016 at 13:52

    Kivan näköinen hotelli, ei ihan tyypillistä sokosta 🙂 Hyvä kuulla, että edes osa Dermosilin kertakäyttöpakkauksista on vaihdettu isompiin, sillä ne pienet läpyskät ei kyllä palvelleet ketään (ja vähiten luontoa!).

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog tiistai, marraskuu 1, 2016 at 14:49

      Kurtenia-huone on oikein viihtyisä ja Sokos Hotelleilla on alkanut olemaan mukavasti enenevässä määrin näitä teemahuoneita.
      Ja tosiaan, kertakäyttöpakkausten muovimäärää on hyvä vähentää – toivottavasti myös verigreipin tuoksuiset versiot nähdään jakossa suuremmissa pakkauksissa!

      Kiitos Terhi kommentistasi ja terkut sinne Espanjan auringon alle!

  • Reply Meidän matkassa / Monna maanantai, lokakuu 31, 2016 at 18:15

    Olen käynyt Vaasassa vain pari kertaa pyörähtämässä mutta tykästyin kaupunkiin varsinkin kesällä! Täytyy pistää mieleen koska Vaasan reissu on kyllä suunnitelmissa 🙂

  • Reply miraorvokki maanantai, lokakuu 31, 2016 at 12:41

    Vaasan yöpymiset on mulla rajoittunut vain Hotelli Kanttarellikseen 🙂 Kiva lukea muistakin hotelleista! Ja wau!! Tuntuu että Sokos hotellit parantaa koko ajan, mielelläni lähtisin kesäiseen Vaasaan ja yöpyisin Royalissa, näyttää todella miellyttävältä paikalta! (Alkoi muuten tekemään mieli blinejä ihan hirmuisesti!)

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog maanantai, lokakuu 31, 2016 at 14:59

      Minulla on vuorostaan majoitus Kanttarelliksessa kokematta, paikka on kyllä tuttu legendaarisista jutuistaan. 😀
      Ja tosiaan, Sokos Hotelleihin on tullut mukavasti uusittuja teemahuoneita – todella kiva, että niihin panostetaan.
      Käy ihmeessä testaamassa tämä huone seuraavan kerran, kun olet Vaasassa!

      Kiitos kommentistasi ja hyvää alkanutta viikkoa!

  • Reply Virpi/ Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 19:24

    Kaunis huone ja tilavalta näyttää vaikka kaksin kappalein lisävuoteita on huoneessa. Monesti nimittäin hotellihuoneet ovat yksi sänkymeri sen jälkeen kun sinne ahdetaan lisävuoteet. Vähän jäin ihmettelemään että kylpyhuone oli jätetty uudistamatta, mutta toki se on paljon että on oikeasti puhdasta!
    Tuossa kohtaa kun mainitsit, että teidän hotellihuoneeseen mentiin ”maan alta” tajusin että hei minähän olen ollut tuolla silloin Radisonin aikana.

    Kivalta näyttää ja ah, ravintolan antimet, niitä täällä katseltiin vesi kielellä! 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 21:26

      No tosiaan – yleensä lisävuoteiden kanssa ei paljoa vapaata lattiatilaa jää, ja saa ’aitoa’ sänkyjen yli huoneessa liikkuessaan. 🙂
      Tässä huoneeseessa ei sitä ongelmaa ollut, ja tilan(kin) puolesta siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Kylpyhuoneen uudistamattomuutta itsekin ensin hämmästyin, mutta kylppäriremontin hinnat tietäen on ymmärrettävää, ettei ehjiä ja neutraalin värisiä pintoja oltu lähdetty purkamaan. Itse olisin ehkäpä uusinut kuitenkin vesikalusteet ja altaan/allastason, joilla saa kohtuusilla kuluilla tuoretta ilmettä. Mutta hyvin tämä näinkin toimii.

      Arvelinkin muuten, että Royal Vaasa on Sinulle tuttu hotelli, ja meille pohjalaisille sen verran mukavan lähellä, että voi lähteä pikaiselle viikonloppulomalle Kurteniaan ja herkuttelemaan Frans & Nicoleen. Käykää ihmeessä testaamassa nämä herkut, kun seuraavan kerran Vaasassa päin liikutte!

      Kiitos Virpi kommentistasi ja hyvää alkavaa viikkoa!

  • Reply Maria sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 17:19

    Äh, taas yksi teemahuone jossa teeman toteutus on tehty vähän oikotien kautta! Don’t get me wrong mutta jotenkin sitä odottaisi sellaista oikeasti lattiasta kattoon panostusta jos lähdetään mässäilemään ja myymään teemaa 🙂 Kaunishan tuo huone on!

  • Reply Teija / Lähdetään taas sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 13:28

    Minä myös arvostan nykyisin hotellissa laatua. Joskus jos hyvässä hotellihuoneessa ei ehdi oleilemaan, jää se oikein harmittamaan.

    Hienolta näyttää, vaikka Vaasa sai kyllä kasarimuistot ja sen aikaiset hotellit mieleen 😀 Hyvä päästä päivittämään omia mielikuvia 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 14:31

      Joillekin lyhyille yöpymisille lentokentän läheisyydessä ollaan otettu se halvin vaihtoehto, ja sen jälkeen on saanut taas todeta, ettei olisi pitänyt 😀
      Ihmeesti se vaikuttaa lomafiilikseen, minkälaisessa ympäristössä sitä nukahtaa ja herää.

      Ja hei hauska kuulla, että kasariaikainen Vaasa on Sinullekin tuttu! 😀 Kurtenia-huone on kyllä mukavan freesi ja ajanmukainen!

      Kiitos Teija kommentistasi ja leppoisaa sunnuntaita!

  • Reply Unna Äkäslompolo sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 12:47

    Kiitos yksityiskohtaisesta postauksesta, sinulta sai paljon hyviä vinkkejä! Kuulostaa niin nautinnolliselta ja suorastaan aivan kuninkaalliselta menolta :). Tuo huone on kuvista päätellen todella kaunis. Täytyypä painaa tämä hotelli mieleen jos tulee joskus lähdettyä Vaasan seudulle lomailemaan.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 14:23

      Kiitos Unna! Kiva, jos tästä löytyi vinkkejä, ja suosittelen kyllä lämpimästi Kurtenia-huonetta, jos olet matkaamassa Vaasaan!

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa sunnuntaita!

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa lauantai, lokakuu 29, 2016 at 21:17

    Lapsuuteni siinä Vaasan kupeessa viettäneenä on mukava lukea juttua sieltä. Harvoin nykyään tulee käytyä ja silloin kun siellä käy, huomaa kaupungin muuttuneen tosi paljon niistä nuoruusvuosista ja muutosta tuntuu tapahtuvan koko ajan. En osannut heti paikallistaa hotellin sijaintia, jouduin mapsista tarkistamaan. Näyttää kyllä todella kivalta tuo huone.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog lauantai, lokakuu 29, 2016 at 21:30

      Ai sinäkin olet Vaasan seudun flikkoja! 🙂 Minullakin on sama juttu, että nykyään tulee aivan liian harvoin käytyä Vaasassa. Kaupunki elää ja kehittyy mukavasti koko ajan, vaikka olihan se silloin aikanaankin jo ehta kaupunki Pohjanmaan kategoriassa.

      Käytiin tällä reissulla myös Kivihaassa, joka oli kasvanut edelliskerrasta todella paljon, ja käytiin katsastamassa mm. viihtyisä GW Galleria. Taidettiin edelliskerran käydä Vaasassa, kun oli vielä Sepänkylän suuri tiemuutos käynnissä, nyt se osoittautui todella onnistuneeksi.

      Käykää ihmeessä testaamassa Kurtenia-huone, se on kyllä visiitin arvoinen!

      Kiitos Sarsa kommentistasi ja mukavaa viikonloppua!

  • Reply Outi lauantai, lokakuu 29, 2016 at 21:00

    Onpa kaunis hotelli. Ihana tuo huone ja upeat värit siellä. Kovin rauhoittava tunnelma itseasiassa koko hotellissa.
    Ihanaa viikonloppua!

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog lauantai, lokakuu 29, 2016 at 21:10

      Kurtenia-huone on ihanan kodikas ja hyvällä maulla sisustettu, ja erottuu edukseen massasta. Tykkäsin niin aulan kuin huoneen värimaailmasta ja kalusteista, joihin Kastehelmi-tuikut ja tuoreet leikkokukat toivat viimeistellyn silauksen. Näkee, että hotellista huolehditaan kuin omasta ja panostetaan viihtyisyyteen.

      Kiitos Outi kommentistasi ja ihanaa viikonloppua Sinullekin!

    Leave a Reply