Suomen suurin matkablogiyhteisö
Hotellit & Huoneistot Suomi

Laatua ja historian havinaa – Solo Sokos Hotel Torni, Helsinki

02/04/2016

Yhteistyössä Sokos Hotels & Elämää ja Matkoja matkablogi 

On kiirastorstain myöhäisilta ja Helsingin juhlaväki aloittelee pääsiäisen viettoaan. Suuntaamme askeleemme rautatieasemalta kohti päivän päätepistettä, Solo Sokos Hotel Tornia. Onneksi matkaa ei ole käveltävänä kuin kolmisensataa metriä sillä pitkä päivä painaa niin lasten kuin aikuisten jaloissa.

Matkaamme vanhasta muistista kohti Stockmannin Mannerheimintien puoleista päätyä ja nostamme katseemme Kalevankadulle, Mannerheimintien toiselle puolelle. Siellä se on, oman aikansa pilvenpiirtäjä ja historiallinen rakennus, joka on edelleen yksi Helsingin keskustan korkeimpia rakennuksia ja erottamaton osa kaupunkikuvaa, johon se tuo arkkitehtuurillaan yhdistelmän art decoa, jugendia sekä funktionalismia.

Hotelli Torni oli vuonna 1931 valmistuessaan aikansa pilvenpiirtäjä. Kuva: Sokos Hotels

Hotelli Torni oli avajaisvuonnaan 1931 aikansa pilvenpiirtäjä sekä uuden ja paremman elämän symboli. Kuva: Sokos Hotels

Vielä viimeinen etappi Kalevankadun kautta Yrjönkadulle ja käymme sisään tähän viehättävään menneen ajan charmia henkivään rakennukseen. Tunnen tulevani kotiin, vaikka viime kerrasta on jo useampi vuosi.

Ihmettelen miksi? Miten olemmekaan voineet olla poissa täältä niin monta vuotta, vaikka olemme aina lämmöllä muistelleet hotelli Tornia?

”Tornin seinien suojissa on juhlittu ja koettu gastronomisia elämyksiä. Siellä ovat yöpyneet ja aterioineet monet merkittävät suomalaiset ja kansainväliset henkilöt Mannerheimista Kekkoseen, Zarah Leanderista prinssi Philipiin, Olavi Virrasta Jean-Paul Sartreen ja Jane Fondasta John Irvingiin.”

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Aulassa on rauhallista ja ystävällinen vastaanottovirkailija toivottaa meidät tervetulleeksi. Perhettämme on odottamassa lisävuoteellinen Solo Up King huone numero 411 ja saamme vielä tarvittavat tiedot hotellin palveluista sekä aamiaisesta ennen huoneeseen siirtymistä.

Miten iloinen uutinen onkaan pitkäperjantain myöhäinen aamiainen klo 11 saakka, saamme siis kaikessa rauhassa nukkua pois matkaväsymyksen ennen seuraavaa etappia. Olemme lisäksi pyytäneet myöhäisen uloskirjautumisen, joka järjestyi mukavasti kello 15 saakka.

Kurkistahan hissin kattoon, josta löydät kollaasin hotellin historiaa. Photo © Elämää ja Matkoja

Kurkistahan hissin kattoon, josta löydät kollaasin hotellin historiaa. Nämä kuvat löydät uudemmasta hissistä ja lisäksi voit ajaa talon alkuperäisellä ihanalla puisella ristikko-ovisella hissillä. Photo © Elämää ja Matkoja

solo up king nro 411

Perheelle sopivia Solo Up King huoneita on saatavilla niin art deco kuin jugend-tyylisinä. Näistä art deco huoneet sijaitsevat alkuperäisessä vuonna 1931 käyttöön otetussa Torni-rakennuksessa ja jugend-huoneet vuonna 1980 hotelliin liitetyssä Kyllikki-kiinteistössä, joka palveli aiemmin asuinrakennuksena.

Kaiken kaikkiaan hotelli Tornissa on huonetyyppejä yhdeksän, aina yhden hengen huoneista sviitteihin. Jokaisella Tornin huoneella on oma persoonansa ja monet kanta-asiakkaat pyytävät omaa suosikkihuonettaan numerolla varausta tehdessään.

Huoneen 411 sijainti on aivan loistava: vain lyhyen matkaa hissiltä, mutta silti omassa rauhassaan käytävän päässä kulman takana.

”Jokainen Solo Sokos Hotel Tornin huone on oma maailmansa, jossa pienet yksityiskohdat houkuttelevat ihastumaan: kaakeliuuneja, design-huonekaluja, taideteoksia ja tassuammeita. Ylimmissä kerroksissa pisteenä iin päälle tulevat upeat näköalat Helsingin ylle.” 

Solo Up King sopii hyvin niin pariskunnalle kuin kahdelle aikuiselle ja kahdelle pienelle lapselle. Photo © Elämää ja Matkoja

Solo Up King sopii hyvin niin pariskunnalle kuin kahdelle aikuiselle ja kahdelle pienelle lapselle. Photo © Elämää ja Matkoja

Olin pyytänyt käyttöömme pelkistetympää tyylisuuntaa edustavan art deco -huoneen, joka osoittautuu ihanan tilavaksi. Huoneeseen tullessa ei ole ruuhkaa aiheuttavaa pientä eteistä, vaan astumme suoraan väljään huonetilaan. Oven vieressä on vaatekaappi, jonne solahtaa nätisti perheen ulkovaatteet sekä kengät ja kaapin toisella puolella on sopiva tila matkatavaroille. Lisäksi huoneessa on vielä toinen kaapisto muille vaatteille ja irtotavaralle – ihanaa, kun saa tavarat pois jaloista ja silmistä omille paikoilleen.

Lisäksi huone osoittaa toimivuutensa fiksusti kalusteisiin sijoitetuilla pistorasioillaan ja tekniikka sekä led-valot on huomaamattomasti koteloitu rakenteisiin. Huoneen lämpötila on miellyttävä ja ilmastointi ei aiheuta vedon tunnetta.

Tasopinnat ja lattiat ovat pölyttömät, ainut mistä löydän huomautettavaa on kylpyhuoneen ilmanvaihtoventtiilin pölykertymä. Kaluste-, seinä- sekä lattiapinnoissa on havaittavissa joitain yksittäisiä käytön merkkejä, mutta ei häiritsevissä määrin.

Arvostan suuresti sitä, että huoneen ja koko hotellin kunnostuksissa on huomioitu rakennuksen historia ja tyylisuunnat eikä ole tehty karkeita tyylirikkoja materiaali- ja värivalinnoilla.

Hymyn huulille tuo myös suloinen tervehdys vuoteella – kukapa voisi vastustaa Mignon-suklaamunia ja pörröisiä pääsiäistipuja?

Lisäksi huoneessa on iltalukemiseksi Tornin historiasta kertova kirja sekä viihdyttävä vieraskirja, josta oli hauska lukea yöpyjien kertomuksia aina bilereissuista hääöihin.

Tiesitkö muuten, että yksi tämän vuoden häätrendeistä on art deco ja Tornilla on tarjota tämän tyylisuuntauksen huoneita queen sizestä sviittiin!

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Solo Up King huonetyypin 180 cm levyinen vuode tarjoaa kaltaiselleni tilaa rakastavalle saman nukkumatilan kuin kotona ja kehon lämmön sekä painon mukaan muotoutuva viskoelastinen vaahtomuovipatja antaa lupauksen kunnon unista selkävaivaiselle.

Lisävuoteena toimivan vuodesohvan leveys on 110 cm ja sen kerrotaan soveltuvan yhdelle aikuiselle tai kahdelle pienelle lapselle. Vuodeosa näyttää melko kapealta, mutta se osoittautuu 5 + 8 vuotiaalle kaksikolle oikein hyvin riittäväksi. Kaksikkoamme jokusen vuoden vanhemmille kahdelle lapselle tai painavammalle / selkäongelmista kärsivälle aikuiselle en tätä kuitenkaan suosittelisi hyvien yöunien takaamiseksi, ainakaan yhtä yötä pidemmälle pysähdykselle.

Yksilöllisen nukkumamukavuuden varmistamiseksi on huoneessa valmiiksi tarjolla kolme tyynyvaihtoehtoa ja on mukavaa, ettei näitä tarvitse lähteä erikseen tilaamaan hotelliin saavuttua. Nappaan tyytyväisenä käyttööni ne muhkeimmat, kaksi.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Huonevarusteluun kuuluu perinteisten hiustenkuivaajan, tallelokeron, taulutelevision, silityslaudan & -raudan, minibaarin ja vedenkeittimen lisäksi Cupsolo-kahvinkeitin, jota perheemme 8-vuotias baristanalku ryhtyi heti innokkaana testailemaan. Janoisia matkalaisia ilahduttaa myös kaksi veloituksetonta virvoitusjuomaa minibaarista ja lisäksi pöydällä on tarjolla illan tunnelmointiin 0,75 l punaviini hintaan 38 €.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Entäs kylpyhuone?

Kurkistamme, mitä huoneen maitolasilla varustetun oven taakse kätkeytyy ja sieltä paljastuu tilava kylpyhuone ja mikä parasta, kylpyhuoneessa on perinteinen tassuamme!

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Yes! Ihana vanhan ajan kunnollinen valurautainen tassuamme – tämä on parempi, kuin kotoinen uudistuotantoa oleva valumarmorinen tassuammeemme!

Mutta mikä tekee vanhan ajan ammeen uutta paremmaksi?

Selitys on yksinkertainen, sillä vanhan ajan ammeissa käytetty valurauta varaa paremmin kylpyveden lämpöä ja entisajan ammeet ovat myös leveämpiä. Nämä yhdessä takaavat ihanan runsasvetisen lämpimän vaahtosylin, jossa vain olla ja rentoutua, niin pitkään kuin siltä tuntuu.

"Tulisitko kanssani kylpemään?" kysyi hän ,ja kukapa tätä pientä sympaattista kylpyankkaa voisi vastustaa?! Photo © Elämää ja Matkoja

”Tulisitko kanssani kylpemään?” kysyi hän, ja kukapa tätä pientä kylpyankkaa voisi vastustaa?! Photo © Elämää ja Matkoja

Kylpykaveriksi on tarjolla sympaattinen pikkuinen kylpyankka sekä ranskalaisen Thierry Mugler -sarjan kylpytuotteita.

Suihkugeelin ja vartalovoiteen tuoksu tuntuvat ensin liian voimakkailta ja lähden varovaisesti testaamaan näitä. Iholla tuotteet tuntuvat kuitenkin mukavilta, ja voimakkaasta ensivaikutelmastaan huolimatta ne eivät ärsytä ihoa. Vartalovoide kosteuttaa mukavasti ja jättää iholle vihreän & sitruksen tuoksusekoituksen, jonka lisäksi ei enää kaipaa hajuvettä.

Tässä allergiatunnuksellisessa hotellissa on saatavilla myös tuoksuttomia kylpytuotteita, joita voi tiedustella vastaanotosta.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Tassuamme olikin vierailumme aikana ahkerassa käytössä ja suosittelen lämpimästi tätä huonetta kylpyhetkiä rakastavalle. Huonehintaan kuuluvat myös tohvelit sekä kylpytakkien käyttö.

P3250542

Käytettävissä on kylpytakit ja tohvelit. Photo © Elämää ja Matkoja

Muiden mukavuuksien lisäksi huoneessa 411 on parveke, joka on varsinkin lämpimään vuodenaikaan hyvä lisä.

Parvekkeen ovet sekä ikkunat eristävät hyvin ääntä ja ulkopuolella varsin äänekkäästi pääsiäistä viettäneen ’remupetterin’ huuto jäi kokonaan ulkopuolelle ovien sulkemisen jälkeen taaten rauhalliset yöunet.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Huoneen rauhallisuus ja vuoteen viskoelastinen patja lunastivat lupauksensa ja aamulla oli mahtava herätä virkeänä ilman selkäkipua, jonka saan aina huonosta patjasta.

ravintolat

Suuntasimme kymmenen tietämillä aamiaiselle pohjakerrokseen hieman jännittyneenä siitä, minkähänlainen ruuhka viimeisellä aamiaistunnilla on edessä?

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Mutta aivan suotta stressasin, sillä ravintola Tornissa oli kiireetön rauhallinen tunnelma eikä puhettakaan metelistä ja tuuppimisesta.

Tarjottavat ovat tuoreita ja laatu ajaa määrän edelle. Valinnanvaraa on kuitenkin sen verran mukavasti, että jokaiselle löytyy varmasti se oma mieleinen aamiaisvaihtoehto.

Lämminbuffesta löytyy mm. puuroa ja mustikkakeittoa, grillattuja kasviksia, keitettyjä kananmunia, karjalanpiirakoita, munakokkelia ja pekonia, jota perheen lihansyöjä kiitteli täydelliseksi: juuri sopivan rapeaksi ja silti meheväksi.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Leipä on vastaleivottua ja näistä etenkin vuokaleipä on ihan mielettömän hyvää. Leivän kaveriksi löytyy niin lohta, kasviksia, leikkeleitä kuin juustoja. Lisäksi tarjolla on hedelmiä niin tuoreena kuin kuivattuna, pähkinöitä, mysliä kuivattujen marjojen kera, jugurttia jne.

Herkutteluhetkeen löytyy mm. mustikka- ja puolukkapiirakkaa, croisanteja sekä juustopöytä homejuustoineen ja hilloineen. Ja tottakai kun pääsiäisessä oltiin, niin myös suklaamunia.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Juomapuolella tarjolla on niin vettä, appelsiinivettä kuin tuoremehuakin kosketusnäytöllisestä automaatista. Jään kaipaamaan vastapuristettua appelsiinimehua, joka sopisi tähän ravintolaan enemmän kuin hyvin.

Täydet pisteet menevät pöytiin tarjoillulle haudutetetulle teelle sekä erinomaiselle kahville, jota oli valittavissa niin tumma- kuin vaaleapaahtoisena. Satsaamme totta kai tummapaahtoiseen ja se osoittautuu erittäin hyvin valmistetuksi ja sopivaksi pikkumakeiden seuraan. Myös teetä oli valittavissa useampaa lajiketta.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Kokonaisuudessaan olimme erittäin tyytyväisiä aamupalaan, jonka kruunasi vielä ystävällinen ja henkilökohtainen palvelu.

Lisäksi aamiaisella voi nauttia myös taiteesta, jota löytyy joka puolelta hotellia. Kannattaa lähteä tutkimusmatkalle hotellin käytäville!

”Hotelli Tornin tunnelma syntyy yksilöllisestä palvelusta, kokonaisvaltaisesta taide-elämyksestä ja tuhansista tarinoista, joita talolla on kerrottavanaan. ”

Jo aamiaispöydässä voi nauttia annoksen taidetta. Photo © Elämää ja Matkoja

Jo aamiaispöydässä voi nauttia annoksen taidetta. Photo © Elämää ja Matkoja

Ravintola Tornissa voi nauttia aamiaisen lisäksi myös lauantaibrunssista, lounaasta sekä päivällisestä rennon viihtyisässä ympäristössä. Makujen ja kotimaisten laadukkaiden raaka-aineiden lisäksi visuaalisuudella on suuri merkitys ateriakokonaisuuksien rakentamisessa, sillä onhan Torni ollut edelläkävijä ja trendien luoja myös kulinaristisella puolella.

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Ravintola Tornin herkuttelujen jälkeen voi siirtyä viereiseen baarimestareiden korkeakouluksikin kutsuttuun American Bar’iin, joka on ollut vuosikymmenien ajan alansa trendien suunnannäyttäjä. Sen kautta Suomeen ovat rantautuneet useat uutuusdrinkit, kuten esimerkiksi nykyään jokaiselle tuttu Mojito.

”Torni loi imagoa myös amerikkalaisittain modernina hotellina. Olihan se ollut kaupungin ensimmäinen amerikkalaistyylinen pilvenpiirtäjä: Walter ja Bertel Jungin arkkitehtuuri tuki mainiosti ajatusta modernista hotellista. Oli luonnollista, että Tornissa tehtiin tunnetuksi amerikkalaista keittiötä ja amerikkalaista juomakulttuuria. Siitähän kertoo myös nimi ja instituutio American Bar.”

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Photo © Elämää ja Matkoja

Hotellin kulinaristiseen historiaan liittyy vahvasti myös syyskuussa 1949 perustettu gastronominen veljeskunta, Tornin ritarit, joka kokoontuu vuosittain nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomasta. Tornin ritarit välittävät gastronomian tietämystään myös Torni-lehdessä sekä kirjoissa.

Photo © Elämää ja Matkoja

Tornin vaakunoita pääset tutkimaan aulassa. Photo © Elämää ja Matkoja

”Tornin ritarikunnan perustamisen yhteydessä vuonna 1949 todettiin, että ritarikunta tarvitsee omat asianmukaiset tunnuksensa. Suunnittelutehtävä annettin graafikko Tapio Valliojalle.”

Tornista löytyy lisäksi vielä irlantilainen O’Malleys bar sekä Atelje Bar, jossa voi nauttia vaihtuvista taidenäyttelyistä sekä drinkistä Helsingin kattojen yllä.

Myöhäisen hotelliin saapumisemme vuoksi emme lähteneet illalla kapuamaan lasten kanssa kierreportaita juhlakansan keskelle ja seuraavana päivänä muut aikataulut sekä sateinen sää sotkivat kuvaussuunnitelmat.

Meille aikuisille baari on entuudestaan tuttu ja tällä kertaa katselimme kaupungin siluettia kahdennentoista kerroksen näköalatasanteelta tuulelta ja sateelta suojassa.

Katselimme sateista Helsinkiä Atelje Barin sijaa 12.kerroksen näköalatasanteelta. Photo © Elämää ja Matkoja

Tällä kertaa katselimme sateista Helsinkiä Atelje Barin sijaan 12.kerroksen näköalatasanteelta. Photo © Elämää ja Matkoja

Vielä kurkistus Kyllikki-kiinteistön jugend-tunnelmaan ja sisäpihanäkymiin sekä myöhäisen uloskirjautumisen mahdollistama hetken lepo ennen matkan jatkamista kohti Tukholmaa.

Kyllikki-kiinteistön viehättävät lasimaalaukset ja porraskäytävän maalaukset vievät jugend-tunnelmaan. Photo © Elämää ja Matkoja

Kyllikki-kiinteistön viehättävät lasimaalaukset vievät jugend-ajan tunnelmaan. Photo © Elämää ja Matkoja

Tornin piha kutsuu vieraita lämpimääm vuodenaikaan. Photo © Elämää ja Matkoja

Tornin piha kutsuu vieraita lämpimään vuodenaikaan. Photo © Elämää ja Matkoja

Suuntaa katse kattoon myös Kyllikki-kiinteistössä. Photo © Elämää ja Matkoja

Suuntaa katse kattoon myös Kyllikki-kiinteistössä. Photo © Elämää ja Matkoja

Lämmin kiitos 85-vuotiaalle Solo Sokos Hotel Tornille lampimästä vastaanotosta sekä mahdollisuudesta tutustua laadukkaaseen hotelliinne perhematkaajan näkökulmasta.

Olimme erittäin tyytyväisiä vierailuumme ja tapaamme aivan varmasti vielä uudelleen!

Majoitus on toteutettu yhteistyössä Sokos Hotelsin kanssa, mutta mielipiteet, tuntemukset ja näkemykset ovat kirjoittajan omaa lahjomatonta linjaa, kuten muissakin artikkeleissa.

Kursivoidut lainaukset ovat otteita Solo Sokos Hotel Tornin sivuilta, hotelli Tornin historiikista sekä 75-vuotis juhlakirjasta, jonka tarinat hotellin värikkäistä vaiheista ansaitsisivat aivan oman postauksensa.

Solo Sokos Hotel Torni on saavuttanut hyvällä palvelullaan Trip Advisorin maininnan Travellers’ Choice 2016.

Tripadvisor Travellers choise

 

 

You Might Also Like

40 Comments

  • Reply Kohteena maailma / Rami 10/04/2016 at 12:52

    Mielestäni on erinomaista palvelua, että vastaanotossa voi valita Art Deco ja Jugend tyylin väliltä huoneen – itse kallistunut tuolla myöskin Art Decoon.

    Hauska huomata, että toiset tykkää tassullisista kylpyammeista ja toiset ehdottomasti pelkästä suihkusta. Itselle viime yöpymisen kohokohta oli ehdottomasti tiivis, siisti ja tilava suihkukaappi 🙂 Erinomainen hotelli, varsinkin kun huomioidaan O’Malley’s ja Ateljee bar.

    • Reply Elämää ja Matkoja 17/04/2016 at 20:26

      Kiitos Rami! Harvassa hotellissa on kahta niin täysin eri tyylisuuntaa edustavia huoneita kuin Tornin jugend- ja art deco huoneet ja näissä vielä oma historiansa. Ja ehdottomasti se tassuamme! 😉

      Torni on kyllä kaikin puolin hyvä hotelli ja oluen ystävälle O’Malley’s taitaa olla aivan priima paikka? Ateljee barin maisemat ovat aivan omaa luokkaansa, kesää odotellessa siis…

  • Reply Lotta Watia | Unagidon 10/04/2016 at 08:39

    Olen ollut kerran Tornissa yötä, mutta siitä on aikaa jo parisenkymmentä vuotta. Tuo yö jäi kuitenkin mieleen, sillä heräsimme keskellä yötä palohälytykseen ja piti kerätä äkkiä kaikki pehmolelut kasaan ja suunnata hätäpoistumisteille palohälytyksen vuoksi. Onneksi hälytys kuitenkin oli aiheeton ja pääsimme pian takaisin nukkumaan.

    Olen kuitenkin miettinyt, että Torniss olisi kiva jälleen yöpyä. Helsingissä tulee kuitenkin aika vähän oltua hotelleissa yötä, mutta täällä voisi jonkun viikonloppuloman tehdä. 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja 17/04/2016 at 20:21

      Voi ei, ne palohälytysherätykset on kaikkea muuta kuin mukavia – onneksi kyseessä oli väärä hälytys ja pääsitte takaisin unten maille.
      Torni on kyllä mukava paikka viikonloppulomalle kaikin puolin, suosittelen lämppimästi!
      Kiitos Lotta kommentistasi!

  • Reply Sanna I Siveltimellä 09/04/2016 at 23:43

    En ole koskaan yöpynyt tässä hotellissa, mutta muuten kyllä tuttu paikka. Brunssi Tornissa kyllä houkuttelisi ja mieluustihan tuolla myös yöpyisikin 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja 17/04/2016 at 20:19

      Kiitos Sanna! Tornin brunssi on varmasti maistuva, sen hyvä oli myös aamiainen.
      Suosittelen lämpimästi tätä hotellia, käy ilman muuta testaamassa myös majoitus sopivan tilaisuuden tullen!

  • Reply Johanna @ Out of Office 09/04/2016 at 22:12

    Olipa perusteellinen hotellijuttu!

    Tykkään itse pienistä Small Luxury Hotels -boutiquehotelleista, joita esim. Helsingissä ovat Haven ja Lilla Roberts, ja valitsen sellaisen aina mieluummin kuin ison ketjun hotellin, jo ihan kokonsakin vuoksi.

    – Mutta Hotelli Torni, siinä on ihan oma hieno menneen maailman charminsa ja historiansa, ja sen Ateljee-baari ja sen naisten vessan näköala, ovat käsitteitä. Tuolla voisin kyllä hyvin yöpyä – jos en jaksa matkata 15 kilometrin matkaa kotiin 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja 17/04/2016 at 20:17

      Kiitos Johanna! Haven ja Lilla Roberts ovat aivan ihania ja pienemmissä hotelleissa on aivan eri tunnelma kuin suurissa ’massahotelleissa’.
      Tornilla on oma charminsa ja luonteensa historian ansiosta, käy ilman muuta kaupunkilomalla omassa kaupungissa!

  • Reply Johanna Hulda - Discovering Sunbeams 09/04/2016 at 19:35

    Kiintoisa historia hotellilla. Parveke on kyllä suuri plussa missä tahansa!

  • Reply Juha-Petteri Kukkonen | Sirbizler.com 09/04/2016 at 11:47

    En ole ikinä edes käynyt Tornissa, vaikka asunut Helsingissä 10 vuotta ja yksi entinen duunipaikka oli siinä vieressä 🙂 Hyvä nähdä, että joku Sokos Hotel nousee keskikastin yläpuolelle. Itsellä kokemuksia Oulusta ja Tampereelta viimeisen vuoden aikana ja kyllä Suomen hotellitaso on älyttömän matala verrattuna useisiin muihin maihin…

    • Reply Elämää ja Matkoja 09/04/2016 at 16:55

      No sitähän se tahtoo olla, että jos jokin on kovin lähellä, jää se helposti kokeilematta! 🙂

      Onneksi viime vuosina Suomeen on tullut useita hyviä ja persoonallisia hotelleja ja on todella mukavaa, että laatuun ymmärretään nykyään panostaa aiempaa enemmän. Historiallista Tornia suosittelen lämpimästi!

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita 09/04/2016 at 11:19

    Itse en ole vielä Torni-hotellissa vieraillut, mutta kovasti kiinnostaa ja varmasti joskus järkkäilen reissun, jossa otan majoituksen tästä hotellista.
    Tosi kattava esittely! 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja 09/04/2016 at 16:51

      Kiitos Virpi! Käy ihmeessä testaamassa Torni Helsingin reissulla, uskon että tykästyisit! 🙂

  • Reply Anna / Muuttolintu 09/04/2016 at 05:50

    Tornissa on drinksuilla käyty pariin otteeseen, mielellään siellä yöpyisikin joskus Suomen reissulla. Siitä on kauan, kun oltiin viimeksi Suomessa, etten muista mikä siellä on normaali uloskirjautumisaika, 12? Australiassa kun on niinkin aikainen kuin kymmeneltä aamulla, mikä on kyllä ihan hirveää, ja harvoin onnistuu myöhäiset uloskirjautumiset. Ainakaan noin myöhäiset, 11 yleensä viimeistään on oltava ulkona.

    • Reply Elämää ja Matkoja 09/04/2016 at 16:49

      Huh, klo 10 uloskirjautuminen hotellista on kyllä jo kovin aikainen! Suomessa uloskirjautuminen on useimmiten klo 12 ja varaustilanteen salliessa sitä voi jatkaa klo 15 saakka, mahdollisesti pientä lisämaksua vastaan hotellista riippuen.
      Käykää ihmeessä testaamassa Torni Suomen reissullanne sopivan tilaisuuden tullen!

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net 08/04/2016 at 21:06

    Torni <3

    Se oli ensimmäinen kosketuksemme Suomeen kun palasimme vuoden jälkeen maailmalta kotiin. Muistan elävästi miten ihanaa oli kaatua noihin muhkeiden peittojen ja tyynyjen sekaan, miten mieli oli herkkänä kun shamppanjalasi kädessä ihailimme kotikaupunkia Ateljee Barista, ja miten pyörin eksyksissä lautanen kädessäni notkuvien aamupalapöytien keskellä, kun olin maailmalla tottunut siihen, että standardiaamupala oli paahtoleipä ja paistettu kananmuna.

    Täälltä voi lukea meidän fiilikset Tornista, Helsingistä ja jälleennäkemisen riemusta: http://www.matkakuume.net/2015/10/helsinki-hengahdan-kanssasi.html

    Tornilla tulee aina olemaan erityinen paikka meidän sydämissämme.

    • Reply Elämää ja Matkoja 08/04/2016 at 21:48

      Ihana kirjoitus kotiinpaluustanne ja mukavan pehmeä lasku syksyiseen kotimaahan, joka toivotti teidät tervetulleeksi niin monta upeaa muistoa rikkaampina! ?

  • Reply Teija / Lähdetään taas 08/04/2016 at 17:20

    Enpä ole koskaan yöpynyt Tornissa, mutta ravintolatarjonta on kyllä tuttua. Alakerran cocktailit on takuuvarman hyviä ja yläkerta ja maisemat kaipaavat kuplia seurakseen 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka 07/04/2016 at 16:32

    Pääkaupunkiseudulla asuvana joskus on tuolla ylhäällä tullut käytyä, samoin aulassa oleiltua, mutta hotellina talo on jäänyt väliin – ja jäänee, en ihan keksi tilannetta, jossa jäisin yöksi 10 km kotoani 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja 07/04/2016 at 18:31

      No ei varmasti ihan heti tule lähdettyä hotellilomailemaan 10 km:n päähän kotoa – mutta toisaalta pieni arkipako lähiseudullekin voi olla yllättävän mukava. 🙂

  • Reply Tanja/Levoton matkailija 07/04/2016 at 10:41

    Kattava kirjoitus hotellista! En ole Tornissa koskaan käynyt, eikä minulla oikein ole ollut mitään mielikuvaa paikasta. Parveke huoneessa on aina kiva lisä 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja 07/04/2016 at 12:04

      Kiitos Tanja! Tornin huoneen parvekkeella on varmasti mukava seurata kaupungin elämää lämpimään vuodenaikaan, meidän reissulla ei vielä kelit olleet puolella. 🙂

  • Reply salaine 06/04/2016 at 19:43

    Tuo capsulo keitin on kyllä todella hyvä ekstra! Eipä ole monessa suomen hotellissa parvekkeita. Kuinkahan monelle yksi valintaperuste Suomessa? Ajatellen, että ulkomailla itse pidän sitä yhtenä kriteerinä. Tosin en kaupungissa. Ihana ankka, toivottavasti kukaan ei laita taskuunsa…paljonkohan olikaan tuo yön hinta`?

    • Reply Elämää ja Matkoja 06/04/2016 at 21:10

      Mietin ihan samaa asiaa parvekkeista tätä kirjoittaessani ja kelailin mielessäni, kuinka monessa suomalaisessa hotellihuoneessamme on ollut parveke? Äkkiseltään ei tullut mieleen Tornin lisäksi muita. Aurinkolomalle lähtiessä parveketta / terassia kaipaa ja meilläkin se on yksi huonekriteereistä, mutta Suomessa tai ulkomaan kaupunkilomilla niitä ei samalla tavalla odota.

      Kapselikahvinkeitin oli kyllä mukava lisä huoneessa, samoin kuin tuo sympaattinen pikku kylpyankka, jolle perheen pienimmät jättivät haikeat hyvästit lähtiessämme! <3 Harmittelin sitä, etten huomannut kysyä vastaanotosta, olisikohan näitä ankkoja ollut heillä myynnissä. No, täytyy jostain hankkia samanlainen. 🙂

      Edullisin huonehinta matkamme ajankohtana oli Sokos Hotelsien nettivarauksen kautta n. 165 € S-etukortilla ennakkoon maksettuna, ei muutoskelpoinen varaus. Nyt, kun katsoin samaa huonetta toukokuulle esim. la 14.5. – su 15.5. on huoneen hintaskaala 163 – 204 €, joista 163 € muutoskelvoton ennakkoon maksettu S-etukortilla ja 204 € päivän hinta hotellissa maksettuna ja muutoskelpoinen varaus.

  • Reply ankka 06/04/2016 at 18:57

    Vaikka onkin tehty yhteistyönä, niin silti luotan arvosteluusi. Aivan erityisen vastustamattomana pidän kylpyankkaa ja tassuammetta. Mikkelin Sokos-hotellissa ei ollut kumpaakaan, mutta tarjolla oli sauna. Olen myös suuri saunan ystävä.
    Tykkään katsella Hesan keskustaa ylhäisestä yksinäisyydestä ja massittomalle se on harvinaista hupia. Se on kuitenkin toteutunut minulla toisella puolen Mannerheimintietä Kupolissa.
    Minusta se, että on luovuttu kylpyammeista monissa asunnoissa on ollut ihan kauhea virhe.

    • Reply Elämää ja Matkoja 06/04/2016 at 20:35

      Lämmin kiitos – mukava kuulla, että luotat arvosteluun yhteistyökuvioista huolimatta! <3 Haluan aina kertoa asiat sellaisena kuin ne näen ja koen, sillä 'lasien vaihto' toiseen maksajan mukaan ei mielestäni palvele ketään osapuolista.

      Kylpyankka ja tassuamme ovat kyllä vastustamaton yhdistelmä ja niin kuin totesit, ammeiden hävittäminen asunnoista modernisointivimmassa on ollut iso virhe. Alan ammattilaiset ovat kertoneet ajasta, jolloin valurautaisia tassuammeita kannettiin kaatopaikalle ja sitä on sitten jälkeen päin kaduttu. Nykyään, jos joku vielä haluaa tassuammeen asunnostaan poistaa, ei ole vaikea löytää sille uutta käyttäjää ja niistä ollaan valmiita maksamaan suuriakin summia.

      Kiva, että pääsit Mikkelin Sokos-hotellissa saunomaan reissupäivän päätteeksi – sauna on kyllä asia, joka on suomalaisen sydämessä!

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää 06/04/2016 at 05:43

    Olen ollut joskus yöpynyt joskus työmatkalla tässä hotellissa. Muistan tuollaisen pyöreähkön pienen huoneen, siinä tornissa. 🙂

    Tosi kiva idea tuo vieraskirja ja samoin ne pääsiäisjutut huoneessa. Tuntuu, että nykyään on aina samanlainen vastaanotto joka hotellissa, kaikki on samasta puusta veistetty. Arvostan sitä kun jotkut uskaltavat pienillä eleillä olla vähän erilaisia.

    • Reply Elämää ja Matkoja 06/04/2016 at 15:43

      Kiitos Paula! Torni on tosiaan siitä mukava hotelli, että sillä on oma persoona ja tykkään siitä, että rakennuksen historiaa on kunnostettaessa kunnioitettu. Hyvä näin!

  • Reply Venla / Breezes from my Atlas 04/04/2016 at 17:54

    Siisteyden lisäksi arvostan hotellissa juuri noita pieniä yksityiskohtia – suklaamunatervehdystä, tyynyvaihtoehtoja ja tassullista ammetta. Kauniilta näyttää tuo hotelli, mutta Suomessa ei juuri tule hotelleissa yövyttyä. 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja 04/04/2016 at 19:13

      Totta, se on ne pienet asiat ja yksityiskohdat, jotka tekevät hotellista sen pikkuisen paremman hotellin. ?
      Kiitos Venla kommentistasi ja mukavaa maanantaita!

  • Reply Martta / Martan Matkassa 04/04/2016 at 13:24

    Tuo Tornin kattoterassi on ihan must! Joka kerta Suomen reissulla käyn siellä ihailemassa kaunista pääkaupunkiamme ja tunne on aina ihan huikea!

    • Reply Elämää ja Matkoja 04/04/2016 at 14:27

      Sieltä on kyllä todella hyvät näkymät kaupungin ylle, aivan huippu paikka kesäisen lämpimänä päivänä.
      Kiitos Martta kommentistasi ja mukavaa alkanutta viikkoa!

  • Reply Tiia/ReiseReise 03/04/2016 at 23:02

    Hah, mä nukun kanssa aina kahdella tyynyllä, jos on vain mahdollista. Voi vitsi mustikkapiirakkaa aamiaisella, kyllä maistuisi. 🙂 Ihana myös tuo pikkuinen parveke.

    • Reply Elämää ja Matkoja 04/04/2016 at 13:15

      Mustikkapiirakka oli kyllä nam ja yllättäen puolukkapiiraskaan ei ollut lainkaan hassumpaa ?
      Kiitos Tiia kommentistasi ja mukavaa maanantaita!

  • Reply Anna / Tämä matka -blogi 03/04/2016 at 15:56

    Itse kirjoitin jo 2014 tästä hotellista ja myös lapset olivat silloin mukana. Hyvin näyttää toimivan edelleen.

    http://www.tamamatka.fi/sokoshotels-40-solo-sokos-hotel-torni-lasten-kanssa/

    • Reply Elämää ja Matkoja 03/04/2016 at 16:45

      Kiitos Anna linkistä postaukseesi, mukava lukea muidenkin kokemuksia hotellista, joka osoittautui kaikin puolin toimivaksi kokemukseksi myös lasten kanssa.
      Edellisellä kerralla vuosia sitten olimme matkassa kaksistaan ja tykästyimme hotelliin jo silloin. 🙂

  • Reply Terhi / Muru Mou 03/04/2016 at 13:39

    Kattava kuvaus hotellista! En ole koskaan käynyt Tornissa, mutta yöpyminen siellä on kyllä harkinnassa, sitten kun saan kumppanin mukaan Helsinkiin 🙂
    Ainoa, mikä jäi tässä ihmetyttämään, oli tuo tuoksuttomien kylpytuotteiden hankala saanti. Eikö niitä voisi olla huoneessa valmiiksi, joko vaihtoehtona tuoksullisille, tai sitten pelkästään tuoksuttomia… Mutta ainakin tuotteita on sentään ihan oikeat pullot, eikä niitä näytepakkauksia, niin kuin Sokos Hotelleissa yleensä 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja 03/04/2016 at 16:41

      Kiitos Terhi!

      Ajattelin myös samaa, että huoneessa olisi hyvä olla tarjolla vastaavan laatuiset tuotteet myös tuoksuttomina vaihtoehtoina, jos hajusteita ei voi käyttää tai tuoksu ei miellytä.
      Muutoin nämä kylpytuotteet riittivät mukavasti useampaan käyttökertaan, toisin kuin ne näytekoot joita saa käyttää useamman yhdellä kerralla. 🙂

      Torni on kyllä niin viihtyisä hotelli, että ilman muuta Teidänkin kannattaa käydä siellä majoittumassa! Ei kun matkakaveria Helsingin reissulle ylipuhumaan. 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.