Tiesitkö tämän lääkkeiden maahantuonnista Arabiemiirikuntiin?

Valmistellessani loppuvuoden matkaamme Arabiemiirikuntiin, tutustuin tuttuun tapaan kohdetietoihin Ulkoasiainministeriön verkkosivuilla, jonne on koottu Ulkoministeriön matkustusturvallisuuteen, konsulipalveluihin ja maahantuloon liittyviä ohjeita. Ulkoministeriön matkustustiedotteet antavat tietoa yleisestä turvallisuustilanteesta matkakohteessa sekä poliittisista ja kulttuurisista olosuhteista, joilla saattaa olla merkitystä matkustusturvallisuudelle.

mall-409038_1280

Arabiemiraatteihin matkustettaessa on hyvä huomioida, että lääkkeiden maahantuonti on valvottua ja moni yleisessä käytössä oleva lääkeaine vaatii erillisen maahantuontiluvan.

Selvittelin, mitä maahantuontilupaa varten tarvitaan ja kokosin käytännöt yhteen pakettiin helpottaakseni  Teidän lukijoiden matkavalmisteluja. Tiedot pohjautuvat Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteeseen, UAEinteract sivuston ohjeisiin sekä syyskuussa 2015 Arabiemiirikuntien Tukholman suurlähetystöstä ja Maistraatista sähköpostitse saamiini tietoihin ja ohjeistuksiin.  Nykyään UAEn lähetystö löytyy myös Helsingistä, yhteystiedot linkin kautta..

Varmistathan vielä ajantasaiset tiedot oheisten linkkien kautta ennen matkaasi. Linkit päivitetty / tarkistettu 22.11.2018.

united-arab-emirates-26815_1280

Lääkkeiden maahantuonti Arabiemiirikuntiin

Matkustaja voi tuoda Arabiemiirikuntiin tavanomaisia reseptilääkkeitä omaan käyttöön 3 kuukauden ajaksi. Lääkkeiden tulee olla alkuperäispakkauksissaan ja mukana tulee olla oikeaksi todistettu reseptin englanninkielinen käännös. Sähköisestä reseptistä on saatavilla englanninkielinen jäljennös ulkomaanmatkaa varten.

Lisäksi jokainen reseptilääkkeitä maahan tuova on velvollinen tarkistamaan, onko lääke erityisluvan vaativien lääkkeiden luettelossa (linkki päivitetty 12.2.2019). Erityisluvan vaativiin lääkkeisiin lukeutuu tavanomaisessa käytössä olevia lääkeaineita, kuten esimerkiksi osa hormonivalmisteista, voimakkaat kipulääkkeet, psyykenlääkkeet sekä joissain flunssalääkkeissä käytettävä pseudoefedriini. On hyvä huomioida myös, että lääkkeiden kauppanimet vaihtelevat maittain.

airport-205756_1280

Maahantuontiluvan vaativat reseptilääkkeet

Entä miten toimia, jos käyttämäsi lääke on mukana erityisluvan vaativien lääkeiden luettelossa?

  1. Pyydä lääkäriltäsi englanninkielinen todistus, josta ilmenee
    – lääkkeen kauppanimi
    – vaikuttava aine
    – missä muodossa lääke on (tabletti, neste tms.)
    – lääkkeen välttämättömyys sairautesi hoitoon matkan aikana
  2. Todistuksessa tulee olla
    – lääkärin omakätinen nimikirjoitus
    – nimenselvennys
    – lääkärin leima yksilöintitunnuksella (numero)
  3. Julkisen notaarin tulee vahvistaa lääkärintodistus. Tilaa tätä varten aika Maistraattiin, jossa varmennetaan Valviran rekisteristä lääkärin oikeus määrätä lääkkeitä ja kirjoittaa em. todistus. Vahvistuksen hinta 13 € / allekirjoitus. (hinta päivitetty 22.11.2018)
  4. Pyydä omasta apteekistasi englanninkieliset reseptit apteekin leimauksella ja allekirjoituksella.
  5. Hae ennakkolupaa lääkkeen maahantuontia varten. Voit tehdä hakemuksen sähköisellä lomakkeella oheisen linkin kautta.  Asiaa hoitava viranomainen on The Customer Service Centre of the drug control department; sähköposti [email protected] / puhelin +971 2 611 7240 / fax +971 2 632 7644. Lisäksi voitte olla yhteydessä seuraaviin sähköpostiosoitteisiin, jos vastaus hakemukseen viivästyy: [email protected] tai [email protected]

(EDIT 12.2.2019 Hakuohjeeseen lisätty linkki sähköiseen lupahakemukseen)

Luvanvaraisia reseptilääkkeitä saa tuoda Arabiemiirikuntiin 30 päivän tarpeen verran.

Matkalla tulee olla mukana oikeaksi todistettu englanninkielinen lääkemääräys, lääkärisi antama englanninkielinen todistus lääkkeen välttämättömyydestä sairautesi hoitoon sekä Arabiemiirikuntien viranomaisilta saamasi lupa maahantuontia varten. Lääkkeen tulee olla alkuperäispakkauksessaan.

Erityisluvan vaativien lääkkeiden luvattomasta maahantuonnista voi seurata pidätys ja oikeudenkäynti, joten muistathan hoitaa maahantuontiluvan kuntoon hyvissä ajoin ennen matkaasi.

Lisätietoja UAEinteract sivustolta sekä UAE Ministry of Health’s Drug Control Department in Abu Dhabi, P.O. Box 848, Fax: + 971 2 6313 742 tai Embassy of The United Arab Emirates – Sweden puh. +46 8 411 12 44 / fax. +46 8 411 12 45/ sähköposti [email protected] tai Arabiemiirikuntien Helsingin suurlähetystöstä (avautumassa) [email protected] (englanniksi).

  • United Arab Emirates Embassy in Helsinki, FinlandIn the process of opening
    LunaHouse Business Center
    Mannerheimintie 12 B 5th floor
    00100 Helsinki
    Finland
  • TELEPHONE +358 9 251 66 361 or +358) 9 251 66 382

Artikkelin viimeisin päivitys 12.2.2019: lisätty linkki sähköiseen hakulomakkeeseen sekä päivitetty linkki maahantuontiluvan vaatiivien lääkkeiden listaukseen.

Entä miten tämä sujui käytännössä? lue kokemuksemme artikkelista Miten hoitui lääkkeiden maahantuontilupa Arabiemiirikuntiin? (tästä klik )jossa kommenteissa myös uuntituore lukijan kokemus maahantuontiprosessista helmikuulta 2019. Lämmin kiitos Marikalle!

Kuvat Pixabay

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

38 Comments

  • Reply Patsy keskiviikko, helmikuu 13, 2019 at 13:38

    Kiitos paljon tästä postauksesta! Oli minulle todella hyödyllinen. Ihanaa, kun joku jaksaa kirjoittaa.

    • Reply Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog keskiviikko, helmikuu 13, 2019 at 13:48

      Lämmin kiitos kommentistasi, tällainen palaute antaa virtaa kirjoittaa! <3
      Kiva kuulla, että tästä postauksesta oli hyötyä!

      Ihanaa tulevaa matkaa ja kevättä Sinulle!

  • Reply Jenni / Globe Called Home tiistai, lokakuu 13, 2015 at 14:42

    Musta hassua, että näissä kommenteissa moni puhuu ”kovista lääkkeistä”, kun tuolla listalla on mm. iso osa naisten käyttämistä ehkäisylääkkeistä. Mua ei suoraan sanottuna kiinnosta kertoa kellekään tulliviranomaiselle ehkäisyasioistani saatika hankkia mitään maistraattitodistuksia aiheesta, mieluummin jätän matkustamatta kokonaan kyseiseen maahan. Että kiitos tästä tiedosta!

    • Reply Elämää ja Matkoja tiistai, lokakuu 13, 2015 at 15:07

      Kiitos Jenni! Totta, listalla on hyvin yleisessä käytössä olevia lääkevalmisteita eikä pelkästään ’kovia lääkkeitä’.
      Tämä prosessi vaatii jonkin verran työtä ja ymmärrän, että siihen ei välttämättä halua ryhtyä eikä välttämättä kertoa henkilökohtaisista asioista maahantuloviranomaisille. Tämä on kuitenkin heille sekä lääkäreille, apteekeille ja maistraatille tämä on tuttua, joten he osaavat suhtautua siihen asiallisesti ja ammattimaisesti.

  • Reply Veera Bianca sunnuntai, lokakuu 11, 2015 at 14:46

    Tä saattoi olla mulle vielä tosi hyödyllinen postaus, koska jotenkin pakkaan lääkkeet aina miten sattuu jos niitä on mukana 😀

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, lokakuu 11, 2015 at 16:21

      Kiitos Veera, eipä tätä tule aina ajatelleeksi, kun kiireessä pakkaa. 🙂

  • Reply Sanna I Siveltimellä lauantai, lokakuu 10, 2015 at 22:28

    Kappas! Näin sitä aina oppii uutta. Lääkkeet toki pidän aina reissatessa alkuperäispakkauksessa ja varsinkin reseptilääkkeet, mutten ajatellut että niissä olisi maakohtaisia rajoituksia.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, lokakuu 10, 2015 at 23:01

      Kiitos Sanna!
      Onkin hyvä pitää lääkkeet aina alkuperäispakkauksissaan ja reseptikopiot mukana.
      EU-alueella matkatessa tämä yleensä riittääkin, mutta Arabivaltioissa lääkkeiden rajoitukset ovat tiukempia.
      Kun vaadittavat luvat ja asiakirjat ovat kunnossa, eivät nämä tiukemman kontrollin lääkkeetkään aiheuta ongelmia maahan saavuttaessa.

  • Reply Liza in London lauantai, lokakuu 10, 2015 at 20:51

    Kiitos, tosi hyödyllinen postaus. Vaikka Arabiemiirikuntiin en ole ainakaan lähiaikoina suuntamassa, rupesin miettimään muutenkin maakohtaisia eroja lääkkeiden saatavuudesa. Täällä Briteissä monia peruslääkkeitä myydään ruokakaupoissa, ja apteekista saa haettua suoraan tiskiltä sellaisiakin lääkkeitä, joihin Suomessa tarvitaan lääkärin resepti.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, lokakuu 10, 2015 at 21:09

      Kiitos Liza!
      Euroopan sisällä on tosiaan suuriakin eroja lääkkeiden saatavuuden sääntelyssä ja Suomessa on osittain ehkäpä liiankin kontrolloitua. Apteekeissa osataan niin hyvin ohjeistaa lääkeiden käytöstä ja haittavaikutuksista, että reseptipakko ei aina tunnu perustellulta.

  • Reply Heidi lauantai, lokakuu 10, 2015 at 17:47

    Mitähän siitä sitten seuraa, jos kuljettaa mukanaan lääkkeitä ilman tarvittavia papereita ja reseptejä. Minä olen aina (myös viime talven Emiraatti-reissulla) vaan epämääräiseen purkkiin pannut sekaisin päänsärkylääkkeet, migreenilääkkeet ja anopilta saamat nukahtamislääkkeet …. heh. Ei siis varmaan kovin sallittu tapa. Onneksi en ole koskaan joutunut tarkistuksen kohteeksti.
    Toi kuvan moskeija oli muuten upeimpia elämyksiä Abussa :). Otin siitä ehkä sata kuvaa…

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, lokakuu 10, 2015 at 18:11

      Huonolla tuurilla voi joutua paljonkin selvittelemään purkin sekalaista sisältöä ja puuttuvia reseptejä, riippu vähän kohdemaasta. Harvoinhan sitä lopulta tarkastukseen joutuu, mutta sen kerran kun se kohdalle osuu, on paljon helpompaa, kun on tämä puoli kunnossa.

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi lauantai, lokakuu 10, 2015 at 15:33

    Onpas hyvä tietää tämäkin – näin sitä muilta oppii 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, lokakuu 10, 2015 at 15:39

      Kiitos Erja! Toivottavasti tästä oli hyötyä UAEn matkaa suunnitteleville! 🙂

  • Reply Mikko Nurminen lauantai, lokakuu 10, 2015 at 08:51

    Kiitos infosta! Nämä ovat näitä asioita joita toivoo saavansa Googlesta vastaukseksi kun etsii juuri tällaista täsmätietoa. Samanlaisia infopläjäyksiä on joskus kaivannut viisumeiden hakuprosesseista kun ne vähän vaihtelee maittain ja niissä on omat juttunsa.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, lokakuu 10, 2015 at 14:42

      Kiitos Mikko! Näitä ohjeita ei tuntunut mistään löytyvän ja kiinnostuin asiasta sen verran, että päätin selvitellä asiaa enemmän. Sain hyvän alun asialle ottamalla yhteyttä UAEn Tukholman suurlähetystöön.
      Pidänpä mielessä tämän viisumiasian, jos se tulee ajankohtaiseksi jonkin tulevan matkan yhteydessä!

  • Reply Kohteena maailma perjantai, lokakuu 9, 2015 at 23:49

    Tämä on näitä juttuja, että niiden jotka joutuvat säännöllisesti jotain lääkkeitä syömään pitäisi tämä tiedostaa AIVAN kaikkiin maihiin mentäessä. Itse tiedän tasan tarkkaan, että oma käyttämäni lääke on vuoden varmasti ”kiellettyjen aineiden listalla” suurimmassa osassa maissa, joten minun pitäisi pitää englanninkielistä reseptiä aina matkassa mukana. No toisaalta näin en kuitenkaan tee, koska alle kuukauden reissuilla määrät on niin pieniä, että niistä ei ongelmiin joudu edes Annan mainitsemassa Singaporessa – tai näin ainakin uskon – ensiselvitykseen auttaa tarvitaessa se, että pääsee sähköiseen järjestelmään Suomessa kiinni 😀 Tämä on vähän sama asia kuin kansainvälinen ajokortti – lähes kaikkialla se vaaditaan, mutta missään sitä ei tarvitse. Itselläkään sitä ei ole hommattu ja auton aina saanut vuokrattua.

    En siis missään nimessä kannata sitä, että ei toimisi maan lain mukaan. Kannattaa kuitenkin miettiä, että kannattaako kaikkea tehdä pilkulleen lain mukaan, kun muualla päin maailmaa näin ei tehdä. Itse en kuitenkaan leikkisi sellaisten lääkkeiden viennistä mihinkään maahan, missä niiden vieminen voisi johtaa vaikeuksiin. Eli helpommalla pääsee, että seuraavalla käynnillä pyytää sen englanninkielisen reseptin, jos jotain lääkettä joutuu säännöllisesti käyttämään.

    P.S. Upea kuva postauksen alussa, mistä se on?

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, lokakuu 10, 2015 at 14:34

      Kiitos Rami, kuva on Abu Dhabin Šeikki Zayedin moskeijasta (Pixabay).

      Englanninkielinen reseptikopio on tosiaan aina hyvä olla mukana kaiken varalta. Sähköisestä reseptistä sen voi pyytää apteekista, jossa he tulostavat jäljennöksen Kanta-järjestelmästä ja vahvistavat sen leimalla ja allekirjoituksella. Kertoivat apteekissa tämän mahdollisuuden olleen vasta kuukauden käytössä.
      Nämä lääkkeiden maahantuontisäännökset ovat niitä, joiden kanssa en halua urheilla – alkaa matka mukavammissa merkeissä 🙂

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net perjantai, lokakuu 9, 2015 at 04:55

    Heh, juu tuota, näitä vastaavia on tullut vastaan. Malediiveille ei saa viedä hamppua missään muodossa, eli jos vaikka käytät hamppusaippuaa, ja otat sen mukaan, voi olla että häkki heilahtaa. On tullut tavaksi aina tarkistella näitä ennen matkalle lähtöä ja pitää myös aina sekä resepti että alkuperäispakkaus mukana.

    Hyvä ja informatiivinen postaus!

    • Reply Elämää ja Matkoja perjantai, lokakuu 9, 2015 at 10:15

      Kiitos Gia, toivottavasti tästä on apua muillekin matkaajille.
      Reseptit ja alkuperäispakkaukset on tosiaan aina hyvä olla mukana.

      Kiitos myös vinkistä Malediivien osalta, joka on ollut pitkään haavekohteena!
      Tietääpähän, ettei tule pakattua mukaan hyväksi todettua Body Shopin hamppukäsivoidetta.
      Ei olisi mukava aloittaa lomaa häkkihotellissa rantahotellin sijaan! 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, lokakuu 8, 2015 at 18:06

    No eipä ole tullut tuota mietittyä tai selvitettyä – jotenkin olettaisin, että normaalit kolesteroli- tai verenpainelääkkeet eivät aiheuttaisi ongelmia millään suunnalla, mutta voisihan sekin olla mahdollista. Enpä silti taida kyllä sitä jatkossakaan tulla selvittäneeksi sen tarkemmin … ennen kuin ensimmäisen kerran tulee jotain ongelmia 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja torstai, lokakuu 8, 2015 at 18:37

      Kiitos Pirkko,Teillä onkin mukava määrä maita matkattuna ja onni, ettei millään näistä reissuista ole mutkia matkaan tältä osalta tullut.
      Kiinnostuin näistä tiukoista maahantuontirajoituksista sen verran, että piti uteliaisuudesta selvittää miten prosessi etenee erityislupaa haettaessa. Mainitsemasi lääkkeet eivät muistaakseni vaatineet UAEssa muuta kuin oikeaksi todistetun englanninkielisen reseptin.
      Itselläni on kokemus eräästä hyvin tiukasta tilanteesta lentokentällä, jonka myötä en enää koppiin halua joutua 🙂 – tästä kokemuksesta tulossa postaus lokakuun aikana…

  • Reply Heidi Stillman torstai, lokakuu 8, 2015 at 15:42

    Niin sitä huomaa itsekin matkustelleensa (ja edelleenkin) ilman sen kummempia taustaselvityksiä esimerkiksi näissä lääkeasioissa. Mutta onneksi meidän perheellä ei kellään mitään reseptilääkitystä toistaiseksi ole. Mutta erittäin hyvä muistutus siitä, että joitain asioita kannattaa selvittääkin ehkä etukäteen, niin ei tule ongelmia.

    • Reply Elämää ja Matkoja torstai, lokakuu 8, 2015 at 18:27

      Kiitos Heidi! Eipä näitä asioita usein tule ajatelleeksi matkaan lähdettäessä, kun laukussa on tavalliset särkylääkkeet tms. Lukiessani UAEn maahantuontirajoituksista kiinnostuin asiasta niin, että päätin selvitellä miten homma oikein toimii. Toivottavasti tästä on apua henkilöille, joita asia koskettaa reseptilääkkeiden osalta.

  • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, lokakuu 6, 2015 at 19:12

    Enpä ole miettinyt tätä näkökulmaa, kun en mitään lääkkeitä käytä. Hyvää infoa kuitenkin niille, joille osuu omalle kohdalle.

    • Reply Elämää ja Matkoja tiistai, lokakuu 6, 2015 at 20:41

      Kiitos Jenna!
      Hyvä niin pitkään, kun ei tarvitse tätä puolta matkaan lähtiessä miettiä ja saa keskittyä mukaviin matkavalmisteluihin.

  • Reply AnnKat tiistai, lokakuu 6, 2015 at 17:29

    Itse saa olla tyytyväinen, kun reissuun lähtiessä riittää kun pakkaa muutaman parasetamolin laukkuun. Tämä postaus on kuitenkin hyvä, sillä yllättävän moni ei tule näitä juttuja edes ajatelleeksi lähtiessä omille matkoille.

    • Reply Elämää ja Matkoja tiistai, lokakuu 6, 2015 at 18:13

      Kiitos! Ajattelin, että tämä olisi tarpeellista tietoa muillekin matkaajille, kun yleensä Euroopassa vain reseptikopiot riittää mukaan matkaan eikä tule sen enempiä ajateltua mahdollisia maahantuontirajoituksia.

  • Reply Terhi / Muru Mou tiistai, lokakuu 6, 2015 at 15:28

    En ole tullut ajatelleeksikaan, että joissakin maissa saattaa olla tiukat lääkkeiden maahantuontirajoitukset. Itsellä ei onneksi päivittäin otettavia lääkkeitä ole, joten sinänsä ei tässä vaiheessa ole tarvinnut asiaa miettiä, mutta hyödyllinen juttu varmasti heille, joita asia koskee!

    • Reply Elämää ja Matkoja tiistai, lokakuu 6, 2015 at 17:04

      Kiitos Terhi, toivottavasti tästä on hyötyä UAEn matkaa suunnitteleville!
      Eipä näitä asioita tule ajatelleeksi, kun pärjää satunnaisesti otettavilla käsikauppalääkkeillä; saat olla ilonen, kun olet vielä reseptilääkkeiltä välttynyt. Näillä vuosiluvuilla alkaa jo kremppaa ilmenemään, joten tuleepahan testattua englanninkielisen reseptin toimivuus Trexanin osalta.

  • Reply Anna Koskela maanantai, lokakuu 5, 2015 at 08:19

    Mun on nyt pakko sanoa, että tästä ei oikein lööppia saa. Eri maissa on eri tavat, ja esim. Singapore on monessa asiassa paljon tiukempi turreille ( ksylitoli valmisteissa rajoitetusti, lääkkeissä, tupakassa, alkoholissa, nikotiinivalmisteissa ym), kuin UAE Dubain aurinkorannalle menevälle.

    Jos joku oikeasti käyttää niin kovia lääkkeitä, että niistä tulee tuolla ongelma, hän on konsultoinut matkastaan jo etukäteen lääkäriään. Ja lääkäri on kyllä osannut kertoa näistä rajoituksista ja antaa tarvittavat todistukset.

    Mitä tulee mainitsemaasi tiukaan alkoholilakiin, niin tuonne saa viedä 4 litraa mitä tahansa alkoholia. Se on 3 litraa enemmän kuin esim. Singaporeen, eli ei kovin tiukkaa : )

    • Reply Elämää ja Matkoja maanantai, lokakuu 5, 2015 at 09:13

      Suosittelen tutustumista lähemmin maahantuontiluvan vaativien lääkkeiden listaan, johon kuuluu Euroopassa varsin yleisessä käytössä olevia lääkkeitä, ei pelkästään mainitsemiasi ’kovia lääkkeitä’.

      Lääkärin ja apteekkien velvollisuus ei ole ohjeistaa maakohtaisista tuontirajoituksista, vaan matkustajan tulee itse selvittää ne ennen matkaa. Matkustajan tulee myös erikseen pyytää lääkäriltä todistus lääkkeen välttämättömyydestä ennakkoluvan hakua ja matkaa varten, tätä ei toimiteta automaattisesti reseptin mukana.

      Sähköisen reseptin englannin kielisessä jäljennöksessä ohjeistetaan seuraavaa ’Lääkkeiden maahantuontikäytännöt riippuvat kohdemaasta. Tarkista kohdemaan vaatimukset ennen matkaa.’

      Kirjoitus ei ota kantaa muiden maiden tuontirajoituksiin, vaan toimii informaationa Arabiemiirikuntiin matkaa suunnitteleville reseptilääkkeiden maahantuonnin osalta.

      Kiitos Anna kommentistasi.

  • Reply Maarit sunnuntai, lokakuu 4, 2015 at 19:41

    Tää on varmasti monelle hyvä juttu. Käytiin muutama vuosi sitten Dubaissa ja silloin täytyi huolehtia nämä jutut kuntoon ennen matkaa. Kukaan ei kyllä mitään kysellyt, mutta onneksi paperit olisivat olleet kuitenkin kunnossa. 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, lokakuu 4, 2015 at 20:17

      Kiitos Maarit! Tyypillistä olisi, että sen kerran kun jättää asian hoitamatta, päätyy tarkastukseen. 🙂
      Paras aina hoitaa nämäkin kuntoon, jotta välttyy turhilta ikävyyksiltä maahan tullessa.

  • Reply Sanna/ Tuntematon turisti sunnuntai, lokakuu 4, 2015 at 18:45

    Huh, kylläpä kuulostaa hankalalta tuon erityisluvan hankkiminen! Mutta siis tärkeä postaus ja varmasti monelle hyödyllinen. Ja täytyy itsekin pitää tämä mielessä!

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, lokakuu 4, 2015 at 20:22

      Kiitos Sanna! Lääkelistaa lukiessa totesin siellä olevan monella käytössä olevia lääkkeitä enkä löytänyt selkeitä suomenkielisiä ohjeita aiheesta, joten päätin ottaa selvää miten prosessi etenee. Toivottavasti tästä postauksesta on apua matkaajille, joita asia koskettaa.

  • Reply Stacy sunnuntai, lokakuu 4, 2015 at 15:27

    Ehdottomasti hyvä postaus, sillä tuollaisia asioita ei tule miettineeksi reissuun lähdettyään! Olen toki ollut tietoinen, että tietyt kovemman luokan sairaudet, kuten HIV muodostavat suuren esteen matkailulle joissain maissa, tai jos on kovempia kipulääkkeitä mukana, mutta olen ollut luottavainen siihen, että voin kanniskella omia tavissairauksieni lääkkeitä ilman dokumentteja. Liian luottavainen, näemmä.

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, lokakuu 4, 2015 at 15:40

      Kiitos Stacy! Luettuani erityisluvan vaativien lääkkeiden listan huomasin asian koskettavan monia ihmisiä. Matkalle lähtiessä ei aina tule ajatelleeksi, että Euroopassa varsin yleisessä käytössä olevat lääkkeet voivat olla kiellettyjä joissain maissa, yllätyin itsekin tästä.

    Leave a Reply