Reissussa sattuu ja tapahtuu: Pakokauhua junassa!

Palataan ajassa taaksepäin hetkeen, jolloin kauhu nosti päätään.

Pompei - Päivä jolloin kaikki pysähtyi

Photo copyright Elämää ja Matkoja

Olimme viettäneet päivän Pompein rauniokaupungissa ja nähneet miten siellä elettiin, kunnes tuli päivä jolloin kaikki pysähtyi. Päivänä, jolloin Pompei peittyi tuhkaan ja laavaan pyroklastisen pilven vyöryessä kuumana kaupunkiin.

Olimme vierailleet ihmisten kodeissa ja nähneet kipsivalokset uhreista sellaisena, kuin he olivat viimeisen hengenvetonsa vetäneet. Tunsin sydämessäni ihmisten hädän ja pakokauhun – en olisi halunnut olla siinä tilanteessa.

Pompeii_Garden_of_the_Fugitives_02

Illan lähestyessä astelimme hiljaisina kohti juna-asemaa, oli aika palata takaisin Sorrentoon. Vanha, likainen ja graffitien peittämä juna Napolista saapui kolistellen. Täydessä junassa ja kuumuudessa ilmastointi ei olisi ollut pahitteeksi, vaihtoehtona oli vain ikkunan avaaminen.

Se ei kuitenkaan tuntunut Pompein ihmisten kohtalon jälkeen suurelta pettymykseltä. Olimme vain tyytyväisiä saadessamme lepuuttaa päivän kierroksesta väsyneitä jalkoja. Nälkä muistutteli olemassaolostaan, odottamassa olisi herkullinen hotellin illallinen.

Juna lähti matkaan nytkähtäen, katselimme laskevaa aurinkoa ja juttelimme Pompein tapahtumista. Tuhkasateen ja lähestyvän pilven näkeminen oli varmasti ollut kamala hetki – hetki, jolloin oli käsittänyt lopun lähestyvän.

Matka jatkuu, juna etenee kolistellen. Tulemme tunneliin, ikkunoista virtaa sisään ihanasti viilentävää ilmaa. Juna köhäisee, puhahtaa – ja pysähtyy. Olemme keskellä pimeää tunnelia.

Minuutit kuluvat, mitään ei tapahdu. Kukaan ei kerro, miksi seisomme paikallaan. Yksi matkustajista käy jututtamassa kuljettajaa ja palaa kertomaan, että veturissa on vikaa ja sitä yritetään korjata. Onneksi ymmärrämme sen verran italiaa ja jatkamme odottelua rauhassa. Juna nytkähtelee muutaman kerran, köhäisee ja sammuu.

Sitten sammuvat myös valot, junan sähkötkin pettivät. Olemme täydessä pimeydessä kallion sisässä. Tunnen pakokauhun nostavan päätään, matkustajat alkavat panikoitua ja liikehtimään hermostuneesti. Joku juoksee jo kauhuissaan vaunusta toiseen ja puheäänet muuttuvat kireän kimakoiksi. Avoimesta ikkunasta virtaa viileää ilmaa poskilleni, viilennys sentään toimii.

Ajatuksiin palaa Pompein ihmisten tuntemukset ja Euroopan tunneleissa sattuneet junaturmat. Ahdistusta ei lievitä se, että rata Sorrentoon on suurelta osin yksiraiteinen ja vastaantuleva liikenne kohdataan asemilla. Mitä, jos Sorrentosta vastaan tuleva juna ei olekaan saanut tietoa pysähdyksestämme?

Minuutit tuntuvat tunneilta. Olemme olleet paikoillamme jo pitkälti toistakymmentä minuuttia. Harkitsemme muiden matkustajien kanssa junasta poistumista ja kävelyä ulos tunnelista, tämäkään ei olisi ahtaassa tilassa turvallista. Odotus on pitkä, ihmiset peloissaan.

Lopulta sähköt palaavat ja junan käynnistely-yritykset jatkuvat. Juna hörähtää käyntiin ja pääsee eteenpäin – muutaman metrin, vain sammuakseen jälleen. Tätä jatketaan yhä uudelleen ja uudelleen ja etenemme metri metriltä. Vielä yksi nytkähdys ja pääsemme ulos tunnelista. Näemme mailleen laskevan auringon viime säteet, helpotus on suuri!

Käynnistely-yritykset ja pätkittäin eteneminen jatkuu seuraavalle asemalle saakka. Juna jää odottamaan huoltomiehiä, me matkustajat siirrymme seuraavaan kohti Sorrentoa vievään junaan.

Olemme elossa. Olemme helpottuneita. Olemme nälkäisiä. Saavumme Sorrentoon auringon jo laskeuduttua, juoksuaskelin suuntaamme hotellille kohti illallispöytää. Helpottuneina, väsyneinä ja rähjäisinä.

Parin päivän päästä matkaamme Napoliin – veneellä. Emme kaivanneet enää samanlaista junakokemusta, onni ei ehkä enää silloin olisi ollut myötä.

________________________________________________________________________________________

Lisää Napolinlahden kokemuksia voit lukea seuraavista kirjoituksista:

Pompei – Päivä, jolloin kaikki pysähtyi

Palaja Sorrentoon, Torna a Surriento

Päivä Caprin saarella

Previous Post Next Post

You Might Also Like

46 Comments

  • Reply Vesa torstai, toukokuu 26, 2016 at 09:21

    Napolista pääsee Pompeijiin myös tavallisella junallakin. Se tosin pysähtyy eri puolelle kaupunkia kuin nuo CircumVesuvio -junat. Joudut kävelemään hieman toista kilometriä päästäksesi raunioille, mutta nykyinen Pompein kaupunki on kaunis ja kävelymatka sujuu mukavasti ja helposti opasteita seuraten.

    • Reply Elämää ja Matkoja torstai, toukokuu 26, 2016 at 10:05

      Se on ihan totta, että toistakin reittiä pääsee ja opasteet nähtävyyksille ovat Italiassa yleensä ihan hyvät; tästä mainitsemastasi kävelyreitistä minulla ei tosin ole kokemusta.

      Paikallisjuna Sorrento-Napoli on siitä kätevä, että se pysähtyy lähelle Pompein sisäänkäyntiä, joka oli varsinkin illalla aivan huipu juttu jalkojen painaessa pitkän päivän kiertelyn jälkeen. Noh, pientä lisäväriä saatiin paluumatkaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin! 🙂

      Kiitos vinkistäsi vaihtoehtoiselle junareitille ja mukavaa loppuviikkoa!

  • Reply Ööö lauantai, tammikuu 2, 2016 at 12:07

    Olen nyt asunut Gaeta -nimisessä pikkukaupungissa Rooman ja Napolin puolivälissä lähes seitsemän vuoden ajan. Olen kulkenut niin Roomaan kuin Napoliinkin (Formian asemalta) varmaan satoja kertoja. Olen käyttänyt paikallisjunia ja ic-junia. Eipä niissä hirveästi eroja ole, niin sisustuksessa kuin nopeudessaankaan. Tungosta kylläkin. Hinnat ovat enemmän kuin kohtuullisia ja lähes aina junat ovat kutakuinkin aikataulussaan. Noita dieselkäyttöisiä rähjäjunia löytyy aika useissa paikoissa, Circumvesuviana Napolin ympäristössä. Myös Sisiliassa matkustattaessa esimerkiksi Syrakuusasta Ragusaan tai Notoon, on käytössä vanhoja junia. Itse pidän niitä pelkästään originelleina enkä lainkaan surkeina.
    Joku kirjoittaja tuossa kannatti yksityisautoilua Italiassa. Sitäkin olen pakonsanelemissa tilanteissa joutunut käyttämään kymmeniä kertoja, enkä tosiaan voi sitä suositella. Esimerkiksi liikenneympyröissä ajetaan ihan eri tavalla kuin Suomessa. Sen tulin oppineeksi jatkuvien tyyttäyksien muodossa. Ulointa kaistaa ei käytetä kuten meillä, vaan sille siirrytään vasta viime tipassa kun poistutaan ympyrästä. Käytännössä kaikki poistuvat kuitenkin sisäkaistalta, kun itse tahkosin aina ulkokaistaa. Usein oli kolari lähellä. Lisäksi autovuokraamot eivät kirjaa auton naarmuja ja lommoja paperiisi, saattavat tosin niistä suullisesti mainita. Ja kun ulkomaalaisen luottokortille asetetaan satojen eurojen, kuukauden kestävä vakuus, se jää kaivertamaan mielessä, joudunko maksamaan entiset lommot 🙂
    Intercity -liput voi ostaa kätevästi myös netistä, puhelimen näytölle. Niitä ei myöskään tarvitse asemalla leimata, kuten regionale -lippuja. Usein on tarjolla myös älyttömän halpoja lippuja, esim. Roomasta Syrakuusaan, Palermoon tai Cataniaan. Sellaisia olen napannut usein, hintaan 19 euroa!
    Eli yksityisautoilun suosiminen ei minusta ainakaan kuulosta lainkaan hyvältä vaihtoehdolta.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, tammikuu 2, 2016 at 19:03

      Grazie mille, oli mukava kuulla kokemuksiasi!

      Se on kyllä ihan totta, ettei yksityisautoilu Italian suurissa kaupungeissa, erityisesti ruuhka-aikaan, ole se miellyttävin vaihtoehto. Silloin kyllä kysytään pitkää pinnaa. 🙂 Maaseudulla sen sijaan ajomatkat ovat meillä olleet ihan mukavia, vaikka opasteet eivät ole sitä mihin ollaan Suomessa totuttu eikä siksi U-käännöksiltä ole vältytty. Onpa matkaan sattunut muitakin kommelluksia, josta kerroin postauksessa Toukokuisen Toscanan auringon alla toisessa osassa. https://www.rantapallo.fi/elamaajamatkoja/2015/05/05/toukokuisen-toscanan-auringon-alla-osa-2/

      Ajokulttuuri vaikuttaa paikoitellen kaoottiselta, mutta toisaalta myös joustavuutta löytyy (toisin kuin kotimaassamme) ja valoin/vilkuin varoitetaan mahdollisista vaaratilanteista tai esteistä edessä.

      Niin kuin totesit, junat ovat pääsääntöisesti hyviä ja ajallaan eivätkä lippujen hinnat hirvitä. Suuriin kaupunkeihin olemme useimmiten matkanneet junalla, joka on ollut huomattavasti omaa autoa parempi vaihtoehto; ei ruuhkassa istumista eikä pysäköintiongelmia.
      Tämä Pompein junakokemus on ainut laatuaan, mutta jäi hyvin mieleen Pompein tunnelmien ansiosta.

      Kiitos kommentistasi ja oikein hyvää alkanutta vuotta!

  • Reply Anna Koskela sunnuntai, syyskuu 13, 2015 at 10:39

    Tunnelit eivät ole miellyttäviä. Toisaalta junasta poistuminenkin tuossa tilanteessa olisi ollut riski.

    Olemme kerran jääneet autolla jumiin tunneliin onnettomuuden takia Itävallassa. Ja siellä ne tunnelit ovat kilometren pituisia. Mä jo oikeasti mietin kävellen poistumista, kunnes Teppo sai taottua järkeä päähän. Sanat: Meinaat sitten kävellä 3 kilsaa. Ihan sama kumpaan suuntaan meet, hieman hidasti intoa….

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, syyskuu 13, 2015 at 14:59

      Totta, omat riskinsä poistumisessakin ja tuossa junatunnelissa ei olisi liiemmin ollut tilaakaan.
      Eipä varmasti houkutellut 3 kilometrin taivallus, vielä kun pisteenä i:n päälle olisi kuitenkin joutunut odottelemaan sitä milloin saa autonsa ajettua ulos. Inhottavaa noissa tilanteissa on myös pakokaasun maarä, jos autoja ei sammuteta tai voida sammuttaa.

  • Reply Reetta lauantai, syyskuu 12, 2015 at 23:47

    Olipas ahdistava tilanne!! 😮 Etenkin tuon Pompeiji-visiitin jälkeen voi vaan kuvitella tunnetilan…. Olen kerran joutunut pysähtyneen junan vangiksi Japanissa Hokkaidolla, kun juna oli juuri aikeissa ylittää ison rotkon siltaa pitkin: rankkasateet olivat mahdollisesti heikentäneen sillan rakenteita (tai jotain), ja piti odottaa sillan turvatarkastusta (eli junassa ei sentään ollut vikaa). Onneksi osasin japania, koska 3 tunnin odottelu olisi muuten käynyt sietämättömäksi. Toisaalta, oli se siltikin sietämätöntä, koska olin matkalla lentokentälle päästäkseni Sapporosta Nagoyaan, josta lähti seuraavana aamuna Suomen-lentoni. Nagoyan-lento meni, mutta ihmeen kaupalla sain junayhtiön kirjoittaman todistuslappusen perusteella peruutuspaikan täpötäydelle iltalennolle 5 minuuttia ennen koneen lähtöä. Elämäni stressaavin päivä! 😀

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, syyskuu 13, 2015 at 14:47

      Huh, olipa inhottava tilanne! Olisin luultavasti siltaa ylittäessä kuunnellut jokaista narahdusta tarkastuksen jälkeenkin, vaikka varmasti japanilaiset hoitavat tällaiset asiat huolellisesti ilman turhaa urheilua riskien kanssa.
      Melkoisen lisäjännityksen tämä käänne toi matkaasi – mikä onni, että sait peruutuspaikan viime tingassa! 🙂

  • Reply Liza in London lauantai, syyskuu 12, 2015 at 17:29

    Mahtavasti kirjoitettu, ja vaikka itse kokemus ei varmasti ollut hauska, niin kotisohvalta lukiessa tuli hymyiltyä useamman kerran 🙂 Itseenikin Pompei teki lähtemättömän vaikutuksen, upea ja samalla surullinen paikka.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, syyskuu 12, 2015 at 18:33

      Kiitos Liza! Kiva, että löysit kirjoituksen rivien välistä sen, että kirjoitin tästä sinänsä epämiellyttävästä kokemuksesta pilke silmäkulmassa! Yksi huolenaiheista tunnelissa oli ehditäänkö illalliselle 😀
      Pompei kyllä petasi ajatukset monenlaisille kauhukuville ja joidenkin matkustajien orastava hysteria sai ajatukset laukkaamaan jos jonkinmoisiin vaihtoehtoihin.

  • Reply lena lauantai, syyskuu 12, 2015 at 16:26

    Hui! Mä inhoan tuollaisia ahtaita ja pimeitä paikkoja. Ja etenkin junan jumiutuminen tunneliin on yksi pahimmista skenaarioistani, ei kiiitos 🙁 Italiassa autoilu tunnelissa on jo riittävä kokemus, että tuntee olonsa epämiellyttäväksi. Saati tuo sitten… en tiedä, miten mun italiani olisi tuossa tilanteessa toiminut. Olisinko ymmärtänyt epämiellyttävässä tilanteessa.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, syyskuu 12, 2015 at 17:46

      Tunnelit, erityisesti pitkät sellaiset, ei koskaan ole niitä mukavimpia osuuksia matkaa tehdessä.
      Italiassa tosiaan näitä tunneleita riittää myös autolla matkaa tehdessä, onneksi niissä on usein varattu tila/jalkakäytävä kävellen poistumista varten.

  • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, syyskuu 12, 2015 at 14:17

    Hyi miten epämiellyttävä kokemus :/ Onneksi kaikki meni kuitenkin loppujen lopuksi hyvin!

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, syyskuu 12, 2015 at 14:53

      Kokemuksena ei siitä miellyttävimmästä päästä, mutta ei kuitenkaan jättänyt mitään kammoa. Junamatkailu Italiassa ja Ranskassa on jatkunut tämänkin jälkeen eikä vastaavanlaisia junia ja tilanteita ole sittemmin kohdalle osunut.

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi lauantai, syyskuu 12, 2015 at 10:58

    olisi tuossa saattanut paniikki iskeä itse kullakin…

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, syyskuu 12, 2015 at 14:50

      Toisten matkustajien panikoitumien ja hermostuneisuus on ihmeen tarttuvaa, vaikka itse yrittää pysyä rauhassa. Onneksi tilanne ei ehtinyt kaoottiseksi hysteriaksi asti yltyä, muuta kyllä siellä muutamat Ave Mariat ehti kuulemaan.

  • Reply Kohteena maailma lauantai, syyskuu 12, 2015 at 01:09

    Tämä on juuri se syy, miksi kannatan yksityisautoilua 😉 Asiaan, olipahan varmasti epämielyttävä kokemus 🙁 Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin – se on pääasia.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, syyskuu 12, 2015 at 14:47

      Heh, tässä tuli tosiaan julkisen liikenteen huonot puolet esiin 😉 Mutta eipä autoilukaan tuon välin ruuhkissa ollut kovin herkkua ja oikeastaan veneellä karautti parhaiten paikasta toiseen… Tai no, toisaalta oltiin lähellä jäädä Caprille erään vene-episodin vuoksi, mutta se on sitten toinen juttu se 😀

  • Reply Panu / Panun matkat perjantai, syyskuu 11, 2015 at 23:10

    Ikävä kokemus, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin. Itsellenikin tunneliin jumittuminen on ahdistava ajatus.

    • Reply Elämää ja Matkoja lauantai, syyskuu 12, 2015 at 14:42

      Sillä hetkellä tunnelma junassa oli melkoisen kireä ja minuutit pitkiä; mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

  • Reply Mirka/ Reason for a Season perjantai, syyskuu 11, 2015 at 13:16

    Hui! Tuollaista junamatkaa en kyllä itsekään haluaisi kokea. Pimeys on ahdistavaa. Ja ahtaus. Lisäksi ihmisiä pitäisi informoida siitä missä mennään, ettei synny mitään paniikkia. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

    • Reply Elämää ja Matkoja perjantai, syyskuu 11, 2015 at 13:47

      Se oli kyllä niitä hetkiä, jolloin ajatuksissa ehti vilistää vaikka mitä ja tiedon puute ei parantanut tilannetta.
      Onneksi osaamme italiaa sen verran, että ymmärsimme kutakuinkin mitä veturissa käynyt matkustaja kertoi tapahtuneesta.
      Vastaavaa emme silti ihan heti halua kokea uudelleen.

  • Reply sarrrri torstai, syyskuu 10, 2015 at 19:20

    Mä inhoan tunneleita aina riippumatta siitä mennäänkö siitä junalla vai autolla, ja olisin varmaankin lamaantunut ihan täysin tuossa tilanteessa, kun en myöskään oikein tykkää pimeästä.

    Italiassa nyt viime kesänä ajoimme tunneliin, jossa liikenne seisoi, selvisi sitten että moottoripyörä oli ajanut päin vastaantulevaa rekkaa. Tässä tunnelissa ei ollut valoja ollenkaan, jolloin kaikkien hälytysajoneuvojen vilkkuvien valojen meri oli inhottava kokemus sekin..

    • Reply Elämää ja Matkoja torstai, syyskuu 10, 2015 at 21:07

      Todella inhottava tilanne sekin! Minuutit tuntuvat tunneilta ja tulee vilkuiltua peiliin rysäyttääkö joku vielä jonon perään.
      Olemme myös jonkun kerran juuttuneet autolla tunnelliin onnettomuuden vuoksi, mutta niillä kerroilla on ollut onneksi valaistu tunneli ja useampi kaista, jolloin olemme päässeet kohtuullisessa ajassa ulos. Ikäviä tilanteita kuitenkin joka kerta!

  • Reply Pirkko / Meriharakka keskiviikko, syyskuu 9, 2015 at 14:39

    Tunneli ja pimeä ja outo maa – aika kurja yhdistelmä! Onneksi ei sitten kuitenkaan tapahtunut mitään sen pahempaa.

    • Reply Elämää ja Matkoja keskiviikko, syyskuu 9, 2015 at 14:42

      Maa meille hyvinkin tuttu, melkeinpä toinen koti, mutta pimeydessä istuessa ehti mielikuvitus laukkaamaan kaikenlaisten kauhuskenaarioiden ympärillä. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja loma jatkui mukavissa merkeissä! 🙂

  • Reply Jenna tiistai, syyskuu 8, 2015 at 10:46

    Todella epämiellyttävä kokemus! Huh, pilkkopimeä juna aiheuttaisi takuulla pakokauhua. Valon näkeminen tuntui varmasti kivalta, kun pääsitte pois tunnelista.

    • Reply Elämää ja Matkoja tiistai, syyskuu 8, 2015 at 12:00

      Ei ollut ilta-auringon valonsäteiden näkeminen tuntunut pitkään aikaan niin hyvältä, kuin tuolta tunnelista ulos tullessa! Toivottavasti tällaiselta kokemukselta vältytään vastaisuudessa.

  • Reply Maarit Johanna maanantai, syyskuu 7, 2015 at 18:22

    Ugh! Pelkään lentämistä joten juna on toisinaan oikein hyvä vaihtoehto… Tällaista en kuitenkaan halua kokea ikinä!

    • Reply Elämää ja Matkoja maanantai, syyskuu 7, 2015 at 18:56

      Ugh, Toivottavasti en tartuttanut junapelkoa! :/
      Kokemus ei tosiaan ollut miellyttävä, mutta onneksi ainut laatuaan kaikkien reissattujen vuosien aikana. Nämä paikallisjunat olivat sellaisia romuja, etten lainkaan ihmettele tekniikan pettämistä.

  • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, syyskuu 7, 2015 at 16:41

    Voi, miten mukaansatempaavasti kirjoitettu! Ollut varmasti epämiellyttävä kokemus, etenkin kun mielessä on ollut Pompein kauhistuttavat tapahtumat.

    • Reply Elämää ja Matkoja maanantai, syyskuu 7, 2015 at 18:52

      Kiitos Terhi! Tämä junamuisto tuli mieleen viime viikolla Pompei-kirjoitusta kommentoidessa ja annoin tunnelmien virrata saman tien blogiin saakka. 🙂
      Päivä Pompein tapahtumien äärellä altisti kaikenlaisille kauhuskenaarioille, vaikka järki yritti sanoa muuta. Muiden ihmisten reaktiot vielä ruokkivat tilannetta. Onneksi selvisimme tästä kuitenkin säikähdyksellä!

  • Reply Mikko Nurminen maanantai, syyskuu 7, 2015 at 14:38

    Aika ikävä tilanne ja pahimmillaan pakokauhu voisi kyllä aiheuttaa aikamoisen hulabaloon. Otsikko oli muuten hyvä ja herättää kiinnostuksen. Omat blogipostaukset ovat tyyliltään aika tylsiä ja hyvän otsikon keksiminen hankalaa. Joskus sitä onnistuu keksimään hyvän ja kiinnostavan otsikon, joka herättää mielenkiinnon. Tosin vieläkin nauramme Valko-Venäjän ekalle blogipostaukselleni jonka otsikko oli ”Kaunis Minsk yllätti” 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja maanantai, syyskuu 7, 2015 at 18:44

      Kiitos Mikko! Tällä kertaa lööppimäinen otsikko kuvasi sopivasti tunnelmaa, mutta useimmat otsikot tahtovat minullakin olla niitä ’pliisumpia’. 🙂
      Ihmisten hermostuneisuus junassa tarttui varsin ripeästi yksilöstä toiseen, onneksi tilanne ei ehtinyt yltyä aivan kaoottiseksi hysteriaksi!

  • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, syyskuu 6, 2015 at 23:05

    Mielenkiintoinen junakokemus, tuota ei ole VR:kään vielä keksinyt! Minulla on tosin aina taskulamppu mukana; tosin kerran kävi niin, että olin pimeässä ja märässä metsässä, joka oli ojitettu ja taskulamppu hajoaa.
    Kerran olin, tosin, vanhassa junatunnelissa, jonka pohjalle oli muodostunut ehkä noin puoli metriä syvä lampi, joka oli jäässä. Se oli hyvin ohuelti jäässä, joten menin ritsis rätsis sen läpi.

    • Reply Elämää ja Matkoja maanantai, syyskuu 7, 2015 at 08:56

      Taskulamppu on tosiaan kätevä olla mukana, onneksi monessa matkapuhelimessa on jo sellainen vakiovarusteena.
      Kiitos Stacy kommentistasi ja hyvää alkanutta viikkoa!

  • Reply Sanna / From London sunnuntai, syyskuu 6, 2015 at 21:05

    Sen Pompein ihmisten pakokauhun ja paniikin voi niin helposti kuvitella kotisohvaltakin – voin vain kuvitella miltä tuntui jäädä jumiin pimeän kallion sisään, kun koko päivän pyörinyt itse paikan päällä ja nähnyt sekä uhrit että rauniot. Onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin.

    • Reply Elämää ja Matkoja maanantai, syyskuu 7, 2015 at 08:59

      Pompein kokemus oli kyllä vaikuttava. Mennessä tunnelmat olivat kuin minne tahansa raunioille mentäessä, päivän ihmisten tarinoiden mukana elettyään tunnelmat olivat aivan toisenlaiset. Onneksi junakokemus päättyi lopulta hyvin, reilu parikymmen minuuttinen oli pitkä aika tunnelissa.

  • Reply Venla sunnuntai, syyskuu 6, 2015 at 20:06

    Hyi hitto mikä sattumus, pahinta oli varmasti tietämättömyys. Itelle iskis pakokauhu tollasessa tilanteessa vaikka tietäis, ettei hätää ole. Mut onneks pääsitte jatkamaan matkaa ja myös Napoliin 🙂

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, syyskuu 6, 2015 at 20:11

      Oli kieltämättä inhottava tunne istua pitkään keskellä tunnelia epätietoisena ja pisteenä i:n päälle valojen sammuminen ja ihmisten orastava hysteria. Onneksi lopulta pääsimme ulos ja parin päivän päästä Napoliin taivaalliselle pizzalle! 🙂

  • Reply Jenni / Unelmatrippi sunnuntai, syyskuu 6, 2015 at 18:31

    Inhottavaa, että junan piti hajota kaikista paikoista juurikin tunneliin. Onneksi pääsitte kuitenkin liikkeelle eikä tarvinnut lähteä kävelemään tunnelia pitkin.

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, syyskuu 6, 2015 at 18:59

      Tunneliin jääminen sinänsä oli jo epämiellyttävää ja sähköjen meno toi sitten lisäjännitystä junan tunnelmaan. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! 🙂

  • Reply Annika | Travelloverblogi sunnuntai, syyskuu 6, 2015 at 17:35

    Onpa epämiellyttävä kokemus! Pieni paha ihmisen elämässä toki on junan seisahtuminen tunneliin, jos sitä suhteuttaa vaikkapa Pompeijin tapahtumiin, mutta ei sitä kukaan kokea halua.

    • Reply Elämää ja Matkoja sunnuntai, syyskuu 6, 2015 at 18:58

      Totta, kokemus oli epämiellyttävä ja päivä Pompeissa sai ajatukset laukkaamaan pimeydessä istuessa, vaikka järki sanoi, että todennäköisyys onnettomuudelle oli pieni. Toista oli ihmisillä Pompeissa.

  • Reply Susanna keskiviikko, syyskuu 2, 2015 at 23:14

    Mielenkiintoinen kohde. Ilmeisesti Napolissa on käytössä yhä niitä vanhoja junia. Itse asiassa muistan kun suuntasin Roomasta lähemmäs Formiaa joka on puolivälissä Roomaa ja Napolia niin sinnekin menivät usein nuo vanhemmat junat. Uudet junat ovat paljon siistimpiä ja toimivat myös paremmin. Sisiliassa junakuskeilla oli sellainen tapa että he tiedottivat vastaantuleville junille kännykällä ja näin ollen törmäyksiltä vältyttiin. Mielestäni se on hyvä systeemi kun ilmoittivat aina liikkeelle lähdöstä ja tämä tapa saisi kyllä olla käytössä muuallakin. En oikein tiedä pystyykö noita junia varaamaan uuden junan vanhan sijaan? mutta sellaistakin voisi ehkä kokeilla, ainakin nopeimmat junat ovat yleensä uusia eikä noita ikivanhoja graffitien ja hajun täyteisiä vanhoja paikallisjunia

    • Reply Elämää ja Matkoja torstai, syyskuu 3, 2015 at 10:34

      Ollaan liikuttu Italiassa paljon junalla ja yleensä junat ovat tosiaan olleet oikein toimivia ja siistejä, itse asiassa monesti parempia kuin kotoiset IC:t. Lähiliikenteen (regionale) vanhemmatkin junat ovat olleet useimmiten ihan ok, mutta Napoli-Sorrento paikallisliikenteestä löytyi sitten näitä rähjäkkeitä ja vaihtoehtoja ei ollut. Pompein päivän jälkeen tunnetila oli altis kauhukuvien maalailulle pimeässä tunnelissa istuessa ja pakostakin tuli mieleen kaikennäköisiä vaihtoehtoja.

      Pompeissa kannattaa ilman muuta käydä tilaisuuden tullen, kaupunki yllättää monella tapaa moderniudellaan ja ihmisten tarinoita on mielenkiintoista lukea, ikävästä lopusta huolimatta.
      Kiitos Susanna kommentistasi ja hyvää loppuviikkoa Sinulle!

    Leave a Reply