Viime vuosikymmenen ensimmäiset viisi vuotta

Vuodet 2010-2015 pikkuruisessa pähkinänkuoressa

Jos koko elämäni onkin ollut muutosta ja vivahteista, niin mennyt vuosikymmen, ehkä, vie voiton kaikesta. Taisi olla juurikin vuosikymmenen vaihto, kun ystäväni Leenan kanssa vietimme sen yön aamutakeissa katsellen tuntitolkulla Sex and the Citya. Olihan rentouttavaa.

Palataanpa ensin vähän taaksepäin vuosituhannen vaihtumiseen, löysin nimittäin varaston kätköistä juuri ”Joulukirjan”, joka alkaa 25.12.1998 surullisella uutisella, mummon kuolemalla. Vuosituhannen vaihtuminen, Millenium, on kummasti jännittänyt niin minua, kuin montaa muutakin. Silloin puhuttiin jopa maailman lopusta. Kirjoittamani mukaan oloni oli jännittynyt, haikea ja tunnelmallinen viettäessäni tuota ikimuistoista hetkeä kolmen lasteni kanssa kotona heidän isänsä ollessa töissä. Suuri uutinen oli se, että Venäjän presidentti Jeltsin erosi.

Joulukirja 31.12.1999: ”Ulkona on pakkasta -15 astetta. Istun takkahuoneen sohvalla. Ulkona on kaunista, järvi on lumipeitteinen, puut pakkaslumen peittämät. Tv:stä tulee uudenvuoden juhlia eri puolilta maailmaa. 2000-luvulla odotetaan suuria muutoksia maapallolla. Unelmissani toivon joskus pääseväni katselemaan maailmaa muuallakin kuin Suomessa. Vuosi maailmalla vaihtui rauhallisissa merkeissä”.

2010 jatkoin vuorotteluvapaatani Italiassa ja Barcelonassa. Tuolloin työskentelin Keskisuomalainen Oyj:llä. Tuolloin en osannut edes kuvitella mitä kaikkea alkavan vuosikymmenen aikana voikaan tapahtua, hyvä niin. Kerrottavaa olisi taas Ii-joki -sarjan verran, tässä kuitenkin muutamasta paikasta ja muutama kokemus.

Tropea

Tropea-Sisilia

Olin palannut Calabrialle, jossa ensimmäisen kerran olin ollut pari, kolme vuotta aiemmin ja senkin jälkeen muutaman kerran. Asuin Tropean kupeessa, tutussa paikassa Santa Domenicassa. Kuukauden verran olin töissä Capo Vaticanon upeassa lomakylässä, Costa Degli Deissa ja sen pienessä rantakahvilassa jonne aamuisin kuljetettiin ”navetalla” eli pikkubussilla. Vapaa-ajat vietin Tropean kauniilla rannalla, kierrellen Calabriaa tai Etelä-Sisiliaa ystäväni kanssa.

 

 

Ystäväni Antonio on poliisi ja olin tuntenut hänet jo vuosia, olipa hän on myös ollut vieraanani Suomessa parikin kertaa. Nyt hän halusi naimisiin ja koska minä en, pakkasin tavarani ja lähdin Sisilian kautta Materaan. Jos ei asiat miellytä, sen kuin pakkaat matkalaukut ja häivyt, helppoa ja näin on tapahtunut useita kertoja. Matkalaukkuelämää, nomadielämää.

Materasta suuntasin takaisin Roomaan, Riminille ja asuinpa hetken suomalais-italialaisessa perheessä San Marinossakin,  joka mieluusti sekin kokemus olisi voinut jäädä väliin. Mies lähenteli, suomalainen nainen patisteli takaisin Suomeen, vaikka itse kotiinsa kutsui. Niinpä muutin nopeasti takaisin Riminille ja oloni parani huomattavasti.

Firenze

Made in Italy

Riminiltä jatkoin ennakkoon sovittuun työhön, asiakaspalveluun Toscanaan, ihanaan agriturismoon. Pihalla liihotteli ehkä sata erilaista, värikästä perhosta, aluetta ympäröivät valtavat rosmariinipensat  ja grillikatos oli kivasti laakerinlehtipuun alla. Kappas kummaa, asiakaspavelutyö muuttuikin heti kättelyssä uima-allas pesijäksi. Talon työmies kertoi työn olevan miesten työtä, liian raskasta naiselle. Allas piti putsata kymmenen metriä pitkällä imurinletkulla ja haavilla. Raskasta se olikin, eikä uima-allas ollut pienimmästä päästä, mutta en valittanut. Raskaana oleva kireä, nuorehko omistaja ennen vapaapäivieni viettoon lähtöä keksi vielä pesettää juuriharjalla epätasaiset ja korkeat betoniportaatt. Minä tyttö jynssäsin, olihan edessä mukava viikonloppu Rovigossa. Sain työni valmiiksi ja olin valmis junamatkalle ystäväni luokse. Ei puhettakaan. Rappusissa oli vielä pastellikynästä keltainen millimetrin kokoinen, tuskin paljain silmin havaittava tahra, jota noita-akkaa yhdellä sormella osoitti. Siinä vaiheessa kysyin rouva äkäpussilta, mikä on vikana. Ja siitäkös se sitten alkoi, italialaisen tempperamentin koko kirjo. No, mulle ei vittuilla (Juha Vuorisen sanoja lainatakseni), tempperamenttia löytyy täältäkin. Lähdin Rovigoon, jossa huristelimme isolla skootterilla 140km:n tuntivauhdilla kypärä kiikun kaakun päässä. Pelotti. Seuraavana päivänä  ajoimme autolla yllätyksekseni paikkaan, jossa olin käynyt jo muutama vuosi aiemmin, Montegrotto Termeen. Ilta oli lämmin. Oli rentouttavaa uiskennella tähtitaivaan alla elosalamoiden välkkyessä. Palatessani rouva äkäpussin luokse keräsin tavarani ja muutin Firenzeen. 

Saatuani matkatavarani 142 rappusta ylöspäin huoneeseeni, lähdin välittömästi lähikauppaan ostamaan ison pullon ötökkämyrkkyä, uuden tyynyn ja patjansuojuksen. Tässä asunnossa asuin  muutaman kuukauden neiti taiteilijan kanssa, jonka en koskaan nähnyt siivoavan. Hänen ollessaan lomalla, kuurasin keittiön ja kylpyhuoneen, jossa vettä ei juuri tullut, lattiasta kattoon ja myrkyttelin petini homeisessa huoneessani päivittäin ennen nukkumaanmenoa. Jos nyt voi nukkumisesta puhua. Vaikka asunto oli korkealla, teiltä kuului valtava meteli, eritysesti sunnuntaisin kun ihmiset menivät seuraavan Fiorentinan jalkapallomatseja.

Jossain vaiheessa kävin myös Torinossa ja olin etukäteen varmistellut asunnosta, että asunto on varmasti ötökkäkammoiselle sopiva. Hyvin oli kuulemma siivottu, vakuuteltiin. Astuessani asuntoon, seisoskelin suunnilleen valmiina lähtemään samantien jonnekin muualle. Päätin kuitenkin jäädä, olinhan saanut kutsun Juventuksen pelipaikalle, se täytyisi nähdä, heidän areenansa. Otin taas tehtäväkseni siivota huushollin. Nukuin yön ihan ok. Toisena yönä heräsin noin kello kaksi. Laitoin valot ja se näky mikä odotti, oli ennen kokematon. Oli jos jonkun näköistä vipeltäjää lattialla. Istuin kauhusta kankeana sängyn laidalla, välillä sandaalilla elukoita läpsien. Ne pirulaiset osasivat kiivetä seinälle, ja yksi tippui sänkyyn. En nukkunut silmällistäkään, odotin vain liikkumatta sängyn laidalla, että aamu valkenisi. Vihdoin kello alkoi lähennellä seitsemää ja kaverini lähti töihin, juurikin sinne stadiumille. Kolmen aikaan iltapäivällä hän tuli takaisin ja löysi minut matkalaukut pakattuna. Enää en todellakaan halunnut jäädä.  Kaveri halusi estelyistäni huolimatta lähteä ajamaan minut  San Remoon, jossa viihdyin vain pari yötä.

San Remosta palasin Milanoon vähäksi aikaa ja sieltä kävin työhaastattelussa Garda-järvellä, jossa en kauniista maisemista huolimatta sielläkään viihtynyt kahta yötä pidempään. Muutin hetkeksi Como-järvelle ja lopulta päätin tehdä reissun Torreviejaan, ”Eläkeläisten Disneylandiin” (kuten ystäväni sanoi), jossa en myöskään viikkoa kauempaa kestänyt olla. Otin lennon takaisin Milanoon, josta jonkin ajan kuluttua ja myöhemmin muutin Barcelonaan, jossa vietin viimeiset viikot vuorotteluvapaastani.

Tuolloin minulla ollut ei hajuakaan kaupungista nimeltä Barcelona. Netin kautta löysin asunnon aivan La Ramblan viereiseltä pikku kadulta. Vuokraaja kertoi, että saattaa olla, että toisiin huoneisiin tulee opiskelijoita. Makuuhuoneita oli kolme ja kaksi wc:tä sekä iso olohuone.

Ruokaa odotellessa

Saapuessani asuntoon, sielläpä jo asuikin nuori mies, Irlannista muuttanut libanonilainen. Mukava mies, joka halusi viedä kaupungista mitään tietämättömän syömään. Huoneeni oli Barcelonan tyyliin hyvin, hyvin pieni ja pirun kylmä sekä meluisa. Alueella asui paljon opiskelijoita ja roska-auto rämisi aamuöisin ranskalaisen parvekkeeni alla. Seuraavana päivänä tulikin kaksi asukasta lisää, Iranilaiset kaverukset, arkkitehtiopiskelijat, Parviz ja Akbar.

Pintxos, Barcelonaa

Jaoin siis asunnon kolmen muslimi-miehen kanssa. Kerran vein Parvizin ja Akbarin latinobileisiin ja kyllähän pojat tanssivat. Seuraavalla kerralla eivät lähteneet mukaani, mutta halusivat varmistua, että pääsen eksymättä perille ja veivät minut sinne. Olivat ystäväni nukkuneetkin puhelin tyynyn vieressä, jos apua sattuisin  tarvitsemaan. Tutustuin kaupunkiin niin yksin, kuin uusien ystävieni kanssa, jotka mielellään maistattivat minulla kotimaansa ruokia, tulista ja hyvää. Kerran olimme menossa metroon, mutta ovet sulkeutuivatkin aivan nenäni edessä. Pojat heti soittivat ja neuvoivat jäämään tietyllä pysäkillä pois, Olivat kuitenkin niin huolissaan, että jäivätkin metrostaan ennen minua ja tulivat samaan metroon kanssani. Kyllä meillä oli hauskoja hetkiä. Milloin mentiin katsomaan jalkapalloa, syömään pintxoseja, milloin käveltiin kaupungilla, joskus ihan vain vietettiin aikaa kotona.

Olipas vilkas vuosi. Huh! Voi olla, että osa tapahtui jo 2009 vuoden vuorotteluvapaalla.

Alanya, kyläretki

2011 palatessani Suomeen, sanoin itseni irti avainasiakaspäällikön tehtävästä, juhlin rakkaan isäni 70v. synttärit ja lähdin matkaoppaaksi Turkkiin, Alanyaan. Juuri lähdön kynnyksellä aloin kirjoittamaan blogia. Ensimmäisen kerran elämässäni minut ryöstettiin noiden muutaman opas kuukauden aikana, jopa kolmen päivän sisällä kaksi kertaa. Ensin murtauduttiin kotiini kun olin viemässä asiakkaita lentokentälle ja yövyin Antalyassa odottaen suomalaisia saapuvaksi seuraavana päivänä. Asunnostani vietiin kaikki yhtään arvokas, jopa voimakkuuksilla olevat aurinkolasini. Muutama päivä myöhemmin vietiin kallis, Italiasta ostettu nahkatakkini. Vakuutusyhtiöni ei korvannut mitään, jotakin korvattiin työnantajani vakuutuksesta, olihan murtomies saman työnantajan palveluksessa. Kotiini murtauduttiin myöhemmin vielä uudelleen, silloin asuin suomalaisen perheen omistamassa uudessa asunnossa. Taloyhtiöön ei odotuksista huolimatta oltu vielä kytketty kameraa.

Turistikauden päätyttyä palasin Firenzeen tapaamaan ystäviäni ja etsimään samanlaista nahkatakkia, joka oli Turkissa ryöstetty. Tein valtavan työn löytääkseni takin, lopulta kuitenkin löysin paikan, jossa se valmistettiin. Olin onnellinen. Tosin tähän päivään mennessä takkia olen käyttänyt kuitenkin vain muutaman hassun kerran.

2012, vuosista karmein

CanCun

CanCun

Piipahdin Mexicon CanCunissa, ihan vain lomalla vuosien jälkeen (lomailuksi ei vuorotteluvapaata voi kaiken tapahtuneen vuoksi sanoa). Matkakumppani Sirpa löytyi netistä ja olihan oiva matkakumppani. Varpaat pehmeässä valkoisessa hiekassa, joka oli kuin italialainen jäätelö, nautimme juomia vesimelonista ja kookoksista. Kantapaikassamme maistoin elämäni ensimmäisen margaritan ukulelejä kuunnellen. Tältä matkalta ostin ehkä rakkaimman tavarani, riipuksen, jossa on aurinko ja kuu. Tämä riipus on näiden vuosien aikana seikkaillut ilman minua puoli vuotta Chilessä inkkariystäväni mukana ja kolme kuukautta Sardiniassaa, johon sen vahiingossä jätin  lähtiessäni Cagliarista ja jättäessäni matkaopastyön siellä (tuonnempana). Chilen reissun jälkeen sain aarteeni takaisin Barcelonassa ja Cagliarista ystäväni lähetti koruni tyttärelleni Jyväskylään, jossa se odotti joskus tapahtuvaa paluutani.

Kotini oli edelleen Turkissa. Esittelin asuntoja ja autoin suomalaisia asiakkaita kaikkenlaisissa asioissa asuntokauppoihin liittyen. Sain ensimmäisen asunnon kohtuu nopeasti myytyä ihanalle rouvalle +70v. Aamuna, jolloin käsiraha tuli maksettavaksi ja kauppakirja allekirjoitettavaksi, varmistin kolmeen kertaan, että rouva todellakin saa asuntoonsa avaimen välittömästi käsirahan maksettuaan ja näin luvattiin. Rouvalla oli vain viikko aikaa sisustaa asuntoaan. Jostakin kumman syystä, kun asunto oli käyty vielä kertaalleen katsomassa, esimieheni vei minut takaisin toimistolle ja jatkoi matkaa kaksin rouvan kanssa. Myöhemmin hänen palattuaan toimistolle, rouva soitti minulle, koska avaimet jäi saamatta. Menin esimieheni luokse välittömästi jokaisen kolmen soittokerran jälkeen. Viimeisellä kerralla esimies nousi valtavan työpöytänsä takaa, tuli eteeni huutamaan, seison pelonsekaisin tuntein, kuitenkin vahvana ja silmiin katsoen sanoin tiukasti, ”ÄLÄ HUUDAA MINULLE”. Miehen käsi nousi uhkaavasti, peräännyin hieman. Valtava läimähdys oveen, joka kolahti seinään. Turkiksi minua haukkuen hän lähti huoneesta. Vapisten menin työhuoneeseen, jossa työkaverini hyvin hiljaisina, kauhusta kankeana tuosta välikohtauksesta, minua odottivat.

Antalya

Kirjoitin kaikille asiakkailleni pahoittelut, että joudun heidät jättämään ja toivon, että pian saavat suomea puhuvan henkilön avukseen asuntoasioissa. Kiitiin myös yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä. Sen pituinen sen työnantajan palvelusaika. Mulle ei vittuilla. Eikä etenkään mun asiakkaille!

Myöhemmin, juuri kun olin lähdössä Suomeen, esimieheni lupasi komissioni. Juoksutti minua sinne tänne. Viimein hän sanoi, että tavataan hänen ravintolassaan, hän tuo rahan sinne. Kävelin painavien kauppakassieni kanssa paikalle, Suomeen lähtöön oli vain muutama tunti aikaa. Miestä ei tietenkään paikalla näkynyt. Odotin jonkin aikaa. Lopulta hän tuli huutaen, miten voin olla yhteydessä yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin ja kertoa lähdöstäni. Epäili, että haluan pilata hänen bisneksensä. Mulle kun ei vittuilla, annoin tulla takaisin tuutin täydeltä. Pää pystyssä kävelin ravintolasta ulos. Ilman luvattuja rahoja.

Alanya

(Palatessani seuraavana vuonna Turkkiin, sain kaipaamani rahat, mutta juuri kun pääsin  kyseisestä toimistosta ulos, mies toimistolta juoksi perääni, entinen pomoni vaatikin juuri antamansa, minulle kuuluvat rahat takaisin, välittömästi. Annoin, en halunnut tuolta mieheltä enää yhtään mitään, vain päästä eroon hänestä).

Lokakuussa tapahtui vieläkin kamalampaa. Suomalainen ystäväni laittoi elämänsä viimeisen viestin minulle, ”soita, en pysty soittaan sulle”. Niinpä soitin, eikä vastausta kuulunut, eikä myöskään koko sinä aikana kun ajoimme skootterilla hänen asunnolleen. Seuraavana päivänä, kun sain poliisille luvan mennä asuntoon, olikin jo myöhäistä. http://jasmiiniajarosmariinia.blogspot.com/2012/11/lohduton-lokakuu-suunnaton-suru.html

Kun olin ystäväni asiat saanut hoidettua, olin joulukuussa tulossa viikon lomalle Suomeen. Lomasta tulikin odotettua pidempi saadessani tietää sairastavani rintasyöpää.

Barcelona

2013 hoitojen loputtua suuntasin Barcelonaan, jossa vietin kolmisen kuukautta, nyt paremmin kaupunkiin tutustuen. Se olikin mielenkiitnoista aikaa. Ensi asuin Santsissa, jossa asunnon jaoin Kyprokselta kotoisin olevan opiskelijan kanssa. Myöhemmin muutin  Sabadelliin suomalaisen Marja-Liisan kanssa. Asunnossa oli ihana, rehevä sisäpuutarha, jossa paljon kirjoittelin kuunnellen Radióleta. Barcelonan kaduilla on paljon muusikkoja. Monesti metrotunneleissa ja kaduilla tanssin muiden mukana salsaa ja bachataa. Usein istuskelin myös Park Guellissa kirjoitellen tai ajelin junalla La Florestaan ystävieni luokse. Viimeisenä päivänä ennen lähtöäni vietimme Maya-ystäväni syntymäpäivää ja minun läksiäisiä, jolloin sain myös samaisen heimon shamaanilta puhdistuksen. Puhdistuksessa hän käytti kotkan sulkia.

Palasin Turkkiin asuntobisneksen pariin toiseen yritykseen, jonka pomo olikin huomattavasti inhimillisempi kuin edellinen, suorastaan mukava.

Asuntooni murtauduttiin jälleen. Musta hahmo oli tulossa juuri makuuhuoneseen, kun avasin silmäni ja näin hänet. Tämä ryöstö oli hyvin ammattimainen, jota kuusi eri poliisia kävivät selvittämässä. Sormenjälkiä ei löytynyt, ei kuraa lattialta, vaikka oli kolme päivää satanut, vain pikkuruisen ikkunan jokin plisu oli ylhäällä, jotta ikkuna oli saatu auki. Tämän jälkeen jo toinen vakuutusyhtiö sanoi vakuutukseni irti. Henki kuitenkin säilyi, tavarat ja lompakko lähtivät. Olin aiemmin sanonut, että jos vielä kerran Turkissa tapahtuu jotain ikävää, lähden. Niinpä alkoi olla aika jättää Turkki.

Torre Akbar

2014  työtä olisi ollut tarjolla Kreikassa sekä Andaluciassa, ikävä oli kuitenkin Barcelonaan ja palasin sinne maaliskuussa. Aloitin työt täysin uudella toimialalla, it-alalla ja vain sen vuoksi, että sain asua Barcelonassa. Työpaikkani sijaitsi aivan Torre Akbarin vieressä. Munatorni, kuten jotkut kutsuvat.

Asuin aluksi jälleen Marja-Liisan luona Sabadellissa, sieltä muutin työpaikkani lähelle Poble Nou´n,  perulaisen perheen luokse, siellä minulla oli oma, tilava huone. Asunto oli kävelymatkan päässä rannalta, jossa vapaapäiviäni vietin. Halusin kuitenkin omaan rauhaan ja oman asunnon,  sen etsiminen osoittautui lähes mahdottomaksi. Tein valtavan työn löytääkseni sopivan asunnon.Tuossa kaupungissa se ei olekaan helpoimpia hommia. Töiden jälkeen juoksin ympäri kaupunkia tarkastellen kymmeniä asuntoja. Kerran minulle esiteltiin ”asuntoa”, joka oli samanlaisen rautaristikon takana katutasossa, kuten  kaikki liikkeetkin. Rautaristikkoa ylös hilaten välittäjä pahoitteli oven epäkuntoisuutta. Hmmm…. Astuimme kadulta suoraan olohuoneeseen, jonka seinät olivat aivan täynnä jotain pörriäisiä. Pienen pieni ja pimeä keittiö oli remontoitu. Olohuoneen kautta jatkoimme eteenpäin, tuli vastaan ovi ja sen takana sisäpiha. Ylitettyämme pihan, saavuimme makuuhuoneeseen. Voi ziisus! Nyt kun asunnon metsästys on takana ja kipeytyneet jalatkin normalisoituneet, ei tuolle voi muuta kuin nauraa. Ehkä siellä kylpyhuone ja vessakin jossain olisi ollut.

Vihdoin viimein minua onnisti. Löysin Barcelonasta ”pikku-Italian” nimeltä Horta. Ihastuin alueeseen välittömästi. Asuntokin oli loistava, kahden makuuhuoneen ja olohuoneen asunto. Parvekkeelleni sain rosmariinin, marketat ja basilikat, sain sinne myös riippumattoni, josta ihailin tähtitaivasta ja ukonilmoja, aurinkoisina päivinä  parveke  oli liian kuuma. Asunnossa oli jopa makuuhuoneen kokoinen vaatehuone isoine Ikean hyllystöineen. Vaatehuone oli sen kokoinen, jota monet vuokraavat makuuhuoneena, noin kuusi neliötä. Sain vihdoin vuokrasopimuksen tehtyä. Muuttoapua lupasi paikallinen mies, jolle olin löytänyt taannoin työpaikan hammasteknikkona Jyväskylästä. Hän siis aiemmin muutti muutamaksi kuukaudesi Barcelonasta Jyväskylään löytäessäni hänelle tämän työn. Kuinka ollakaan, muuttoaamuna hän perui apunsa. Siinä sitten työn lomassa yritin keksiä jostain muuttoapua samalle päivälle ja voin vakuuttaa, että Barcelonassa se todellakaan ei ole helppoa, varsinkaan kun tuttavapiirissä ei ole alan ihmisiä. Lopulta jotenkin sen sain järjestettyä. Vielä Poble Nousta lähtiessäni, vuokraemännän isäpappa alkoi lähennellä. Huoh!

(Välihuomautus, löysin juuri äsken vihdoin radiokanavan, jota olen vuosia yrittänyt löytää. Nyt siis tässä samalla kuuntelen Radiolé:ta, jota kuuntelin ensi kerraan 2013 Sabadellissa Marja-Liisan luona asuessani. Silloin kirjoittelin blogia sisäpuutarhassa, erilaisten kukkien ympäröimänä. Se oli mukavaa aikaa. Muuttaessani pois, ostin oman radion, jota nyt Suomessa kuuntelen. Musiikki Radiolé:lla on edelleen samaa vielä kuuden vuoden jälkeenkin).

Ikipäivänä, etenkään tätä muuttoa, ei voi helpoksi sanoa. Ensin valtava byrokratia, muuttomiehet ja sitten… Vaikka mitä. Poikani oli tulossa Italian ja Ranskan kautta häämatkalle vain päivä muutostani. Sänky oli, patjaa ei. Äitinä tietenkin halusin kaiken olevan valmista kun esikoiseni saapuu tuoreen vaimonsa kanssa. Netistä löysin uuden patjan, kuljetuskin luvattiin tunnin sisään soitostani, poikani oli tulossa muutama tunti myöhemmin. Kuljetus venyi, venyi, venyi ja venyi. Soitin liikkeeseen, laitoin viestiä. ”Olemme matkalla ja 15 minuutin kuluttua siellä”. Aika kului, tunti, toinen, kolmas Hyvin hätäisesti juoksin kadun toisella puolella olevaan markettiin hakemaan jotain syötävää matkalaisille. Kiireesti kotiin takaisin odottamaan patjaa. Ei kuulu. Olin todella, todella vihainen. Lopulta minun oli pakko lähteä poikaani ja hänen vaimoaan vastaan Santsin asemalle. Olin metrossa ja ennen ensimmäistä pysäkkiä patjamiehet soittivat olevansa oveni ulkopuolella. Kihisin raivosta vaihtaessani suuntaa takaisin kotiin. Soitin pojalleni ja kerroin joutuvani palaamaan kotiin, hän tyynnytteli minua ja sanoi heidän kyllä löytävän perille itsekin (vaikka eivät koskaan Barcelonassa olleet käyneet).

Häämatka oli onnistunut

Päästessäni asuntoni ulkopuolelle, näytän miehille kelloa raivosta kihisten. Miehet kantoivat patjaa sisälle, pysäytin heidät heti oven eteen sisäpuolella ja pyysin jättämään patjan juuri siihen. Ei se, että kuljetus oli noin kahdeksan tuntia myöhässä, vieläpä patja oli väärän kokoinen, vaikka nimenomaan kokoa painotin patjan tilatessa. Sovittu hintakaan ei riittänyt, halusivat lisää. Tönin miehiä ulos ja alkoivat uhkailla poliiisilla, ihan kuin ”kunnon katalaanilla” on tapana tehdä. Näytin viestejä joita olimme lähetelleet ja sanoin, kaikki on todistettavissa, sen kun soitatte poliisin. Vihdoin sain ukot ulos ja itkien lähdin Plaza d´Eivissalle odottamaan poikaani. Istuin penkillä kyynelten valuessa, yrittäen koota itseni ennen avioparin saapumista. Pojalleni en tästä järkyttävästä showsta ollut kertonut, en halunnut huolestuttaa. Tullessamme kotiini, patja oli edelleen oven vieressä ja silloin kerroin jotakin, mitä oli tapahtunut. Poikani halasi ja sanoen; ”voi äiti, mehän voidaan nukkua vaikka riippumatossa terassilla”.

No, Hortassa tapahtui hyvin paljon muutakin. Niistä ehkä myöhemmin. Mutta itse asunto ja alue oli tosi kiva. Alakerran naapurit eivät.

Sardinia, Tinnurassa on kauniita muraleja.

2015 asuin edelleen Barcelonassa, mutta Suomessa olen ollut joka vuosi töissä, niin tänäkin kesänä. Palattuani Suomesta  Barcelonaan ja nukuttuani yön yli, matka jatkui Andrea Bocellin vuosia odotettuun konserttiin Marbellaan, jossa vietin viikon päivät. Palatessani Barcelonaan lähdin heti parin päivän kuluttua matkaoppaaksi Sardiniaan. Sekin oli kirjan mittainen kokemus. Asiakkaat jälleen olivat mitä ihanimpia, mutta italialainen yrityskulttuuri suomalaisine esimiehineen, huhhuh! Tällaiseen pakkomyyntiin enkä asiakasrasismiin en ole missään törmännyt, enkä toivottavasti törmää jatkossakaan. Se lehden välissä ollut parin sadan euron matkatarjous osoittautui monelle asiakkaalle suureksi pettymykseksi.

Lyhyenä esimerkkinä: poikkeuksetta asiakkaiden lennot olivat tunnin myöhässä. Oli unohdettu ilmoittaa että lähtöaika on Italian aikaa. Asiakkaat saapuivat perille yöllä klo 2-3, luonnollisesti väsyneinä ja vihaisinakin. Heti aamu kahdeksalta oli ”info”-tilaisuus, eli juurikin se pakkomyyntitilaisuus. Tilaisuudessa kenelläkään asiakkaalla ei ollut oikeutta kysyä esitellyistä retkistä yhtään mitään. Meidät oppaat oli opastettu siltä varalta, että joku uskaltautuu kysymään jotakin. He, ketkä ostivat kaikki retket, olivat ”kultakorttilaisia” ja info-tilaisuuden päätyttyä heitä palveltiin ensimmäisinä. He, ketkä eivät ostaneet retkiä ollenkaan, heille ei saanut antaa  minkäänlaista infoa koko saaresta ja sen käytännöistä, ei edes autonvuokrapaikoista tai marketeista. Tämän vuoksi jouduin ”nokatusten” esimiesteni kanssa, koska minä autoin kaikkia asiakkaita. Kun pakkomyyntitilaisuus oli ohitse, retkille lähdettiin välittömästi. Oli päiväretkiä ja oli muutaman päivän retkiä.

Pan di Zucchero

Tällä muutaman päivän retkellä menimme Pohjois-Sardiniaan. Pysähtelimme eri paikkakunnilla  ja kerran pienelle huoltoasemalle syömään. Meitä oli kaikkineen vajaa 200 henkilöä, eikä  ruokaa oltu etukäteen tilattu. Oli siinä henkilökunta hätää kärsimässä yrittäessään ruokkia nopeasti tämän turistiilauman.

Saapuessamme ensimmäisen kerran määränpäähän, oli se yksi monista katastrofeista tässä yrityksessä. Avaimia ei oltu laitettu valmiiksi, joten piti odottaa ja pitkään. Päätimme siis syödä ensin. asiakkaille ei oltu kerrottu että juomat ruokailun yhteydessä maksavat erikseen, joten melkoinen hulabaloohan siitä syntyi. Me oppaat autoimme hotellin henkilökuntaa, koska tämä tuli heillekin yllätyksenä, että ruokailemme juuri nyt. Vihdoin asiakkaat saivat avaimensa, mutta hyvin pian niitä yritettiin vaihtaa, koska monet huoneet kuhisivat muurahaisia. Kaikki oli niin uskomattoman tökerösti järjestetty, ettei mitään järkeä.

Kerran kävi niin, että olimme pääkaupungin, Cagliarin kaupunkikierroksella ja se oli kallis retki asiakkaille. Käytännössä kaikkien oli osallistuttavat, koska siitä jatkettiin suoraan takaisin lentokentälle. Toki oli mahdollisuus ottaa oma taksikin, jos luvattu ”ilmainen” lentokenttäkuljetus kelvannut. Kaupunkierroksen suunnitelma muuttui kesken matkan niin, että saimme ilmoituksen ajaa bussilla suoraan ylös kaupunkiin ja kävellä alas mukulakivikatuja. Soitin esimiehelleni kertoakseni minulla olevan kaksi liikuntarajoitteista bussissani, miten heidät tuodaan alas, kysyin. Sain vastauksen, he voivat ottaa taksin -omakustanteisesti. Kaikki asiakaani lähtivät kävelemään alas kaupunkiin, minä edellä toisten oppaiden ryhmiä seuraten. Sain puhelinsoiton, toinen niistä liikuntarajoitteisista oli kaatunut. Puhelinta tälle vanhemmalle rouvalle lainasi ystävällinen paikallinen. Sanoin tulevani heti auttamaan rouvaa. Pyysin toista opasta huolehtimaan hetken muusta ryhmästäni ja lähdin juoksemaan ylös jyrkkää ylämäkeä. Kaatunut nainen tulikin autolla miehensä kanssa vastaan, kyydin oli tarjonnut jälleen ystävällinen paikallinen. Kaikki meni lopulta hyvin, tässä tapauksessa.

Asiakaspalautteita Sardiniasta

En voinut jatkaa tällaisessa yrityksessä jossa asiakkaalla ei ole minkäänlaista arvoa. Niinpä pakkasin taas laukun ja lähdin Algheroon, joka on ollut ensimmäinen paikka Italiassa, jossa olen käynyt. Nuorimmaiseni oli tuolloin 9 vuotias ja hänen kanssaan vietimme ikimuistoisen loman Välimeren toiseksi suurimmalla saarella.

Lucignanon koti

Algherosta jatkoin myöhemmin Toscanaan, Lucignanoon, jossa asuin 2007. Luciganossa tutustuin kahteen amerikkalaiseen taiteilijaan ja heidän kanssaan istuin internet-ravintolassa, minä kirjoitellen, toinen taiteilija piirrellen ravintolan asiakkaiden muotokuvia vihkoonsa, toinen taiteilija maalaillen. Myöhemmin asunnostani  loppui ensin vesi aiemmin maksamattomien laskujen vuoksi, seuraavana päivänä meni sähköt, samasta syystä. Niinpä yhden yön nukuttuani muualla, pakkasin jälleen laukkuni ja lähdin suunniteltua aiemmin Roomaan, jälleen kerran. Asuin ensin mukavassa Air Bnb-kodissa  ja myöhemmmin

Caprilla on helppo liikkua skootterilla

ystäväni luona armeija-alueella. Roomasta teimme ystäväni kanssa matkan Napoliin sekä  Caprin saarelle. Palatessamme Roomaan, tapahtui Pariisin terrori-isku. Italiassa siitä televisioitiin about 24/7. Muutaman päivän kuluttua oli aika palata kotiin. Pinkit, Arcopedicon matkaopas-kengät  jätin seuraavalle käyttäjälle, Rooman roskapöntön viereen. Fiumicinon lentokentällä piti olla tehostettu valvonta. Näin yhden vartijan.

2018 muutimme mieheni kanssa Suomeen ja tämä aika on ollut lievästi sanottuna uuvuttava, yrittäessäni sopeutua takaisin Suomeen, kirjoittaminenkaan eikä kirjoittaminen ole onnistunut keskityttyäni palkalliseen työhön sekä palkattomaan yhdistystyöhön.

Ehkä jonakin päivänä on puhtia kertoa yksityiskohtaisemmin tässäkin mainituista seikkailuistani. Eiköhän tässä nyt ollut luettavaa yhteen artikkeliin 😉

Rooma

Alanya

Alanya

Alanya

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.