Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Ecuador

Galapagossaaret

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 04.02.2015
Ui merileijonien ja kilpikonnien kanssa, ihastele karun kaunista luontoa ja nauti risteilystä ympäri maailman erikoisimman saariston!

Tyynessämeressä noin tuhannen kilometrin päässä Ecuadorin rannikosta sijaitsevat Galapagos-saaret ovat monen matkailijan unelmakohde. Etenkin luonto- ja aktiivimatkailijoille matka Galapagokselle on takuulla ainutlaatuinen elämys, jota ei voi kokea missään muualla.

GALAPAGOS MATKAKOHTEENA

Galapagossaarien upeaa luontoa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uniikkia luontoa

Galapagos-saaret eivät ole koskaan olleet kiinni mantereessa, joten niiden luonto ja eläimistö on muodostunut täysin omanlaisekseen. Galapagoksella elää valtavasti lajeja, joita ei tavata missään muualla maapallolla. Monet lajit, esimerkiksi merileijonat, eivät myöskään pelkää ihmistä, joten niiden kanssa pääsee aivan lähietäisyydelle.

Galapagos-saaret koostuu lukemattomista saarista, joista tärkeimpiä ovat Santa Cruz, Isabela, Floriana, Española ja San Cristóbal. Koko Galapagos-saarten alue on kansallispuistoa ja vain osalle saarista järjestetään retkiä. Pääkaupunki on Puerto Ayora Santa Cruzin saarella.

Koska Galapagoksen luonto on erityisen herkkä ja ainutlaatuinen, saarille ei saa tuoda ruokaa, siemeniä tai muuta elollista, joka voisi vaikuttaa ekosysteemiin. Saarelta ei saa myöskään kerätä mitään ja eläimiä ei saa mennä paria metriä lähemmäs. Itse ne saattavat kyllä tulla tekemään tuttavuutta.

Risteillen ympäri saaristoa

Galapagos-saaret sopii luonnosta ja aktiivilomasta kiinnostuneille. Tyypillisesti saaria kierretään laivoilla ja niiltä tehdään retkiä rannalle. Useimmat ostavat muutamasta päivästä reiluun viikkoon kestävän retken joltakin matkanjärjestäjältä. Yöpyminen on tällöin usein laivassa ja ruuat ja aktiviteetit kuuluvat hintaan. Myös yöpyminen maissa on mahdollista. Ohjelmaan kuuluu yleensä retkiä saarille, tutustumista niiden luontoon ja eläimiin oppaan johdolla sekä snorklausta kirkkaissa vesissä yhdessä merileijonien, kilpikonnien ja haiden kanssa.

Galapagos sijaitsee päiväntasaajalla, joten sää on aina lämmin. Tammikuusta toukokuuhun on kuuma ja kostea sadekausi ja kesäkuusta joulukuuhun viileämpi kuiva kausi. Lämpötila pysyttelee kuitenkin aina 20 asteen paremmalla puolella. Galapagokselle voikin matkustaa ympäri vuoden, mutta syyskuussa monet laivat ovat huollossa ja loppuvuodesta meri voi olla oikukas. Tällöin matkan voi kuitenkin saada selvästi halvemmalla kuin sesonkiaikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hinta ja laatu käyvät käsi kädessä

Galapagos on melko kallis kohde, joten pienellä budjetilla saarille on vaikea matkustaa. Järjestetty retki lentoineen täydellä ylläpidolla maksaa helposti reilusti yli tuhat euroa viikolta. Hintataso vaihtelee laivojen kunnon ja retkien tason mukaan, mutta jos näin kauas lähtee, kannattanee panostaa hyväkuntoiseen laivaan, kokeneeseen miehistöön ja tasokkaisiin retkiin.

Omatoimisestikin Galapagokselle voi matkustaa, mutta tällöin kaikki on järjestettävä itse paikan päällä ja tämä saattaa kestää useita päiviä jopa viikon.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN GALAPAGOKSELLA

Galapagossaareilla yövytään usein laivassa

Lentäen Quiton kautta

Galapagokselle lennetään Quiton ja Guayaqilin kautta Ecuadorin mantereelta. Quitoon voi lentää Suomesta yhdellä vaihdolla esimerkiksi Madridin kautta. Lento Quitoon kestää reilut 11 tuntia ja lento Quitosta Galapagokselle noin 3 tuntia.

Lennot Galapagossaarille ovat melko kalliita. Lento Quitoon maksaa noin tuhannesta eurosta ylöspäin ja jatkolento Galapagokselle keskimäärin 300–400 euroa.

Galapagokselle saavuttaessa on maksettava sata dollaria, joka käytetään kansallispuiston ylläpitoon. Galapagoksen lentokentät sijaitsevat Baltran saarella lyhyen lauttamatkan päässä Santa Cruzin saaresta sekä San Cristóbalin saarella.

Majoitus yleensä laivoissa

Galapagoksella yövytän yleensä laivoissa, mutta myös mantereelta Puerto Ayorasta ja San Cristóbalin saarelta löytyy hotelleja ja hostelleja. Myös Floreanan ja Isabelan saarilla on mahdollista yöpyä. Hintataso Galapagoksella on melko korkea verrattuna muuhun Ecuadoriin, mutta edullistakin majoitusta löytyy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saarille liikutaan laivoilla, joista tehdään retkiä saarille kumiveneillä. Lentokentältä Puerto Ayoraan kulkee paikallisbussi. Saarilla liikutaan luonnollisesti kävellen merkittyjä reittejä pitkin. Saarten kiertäminen ei vaadi erityisen hyvää kuntoa, mutta maasto on usein kivikkoista ja veneisiin on kyettävä nousemaan ja poistumaan itse, joten liikuntarajoitteisten on lähes mahdotonta tutustua saariin kunnolla.

GALAPAGOSSAARTEN NÄHTÄVYYDET

Saarilla paljon upeita luonnonkohteita

Saarille tullaan luonnon vuoksi

Galapagoksen tärkein ja oikeastaan ainoa nähtävyys on luonto. Mutta muuta ei tarvitakaan. Merileijonat, leguaanit, kilpikonnat ja monet lintulajit tarjoavat unohtumattomia elämyksiä moneksi päiväksi. Kävelyretket ympäri saaria sekä snorklaus kirkkaissa vesissä yhdessä merileijonien, kilpikonnien ja haiden kanssa jäävät takuulla mieleen pitkäksi aikaa.

Saaret eroavat toisistaan luonnoltaan, joten nähdäkseen edes osan Galapagoksen ihmeistä, on vierailtava useilla saarilla. Parhaiten saarille pääsee järjestetyllä retkellä ammattitaitoisen oppaan johdolla.

Lonesome George ja Charles Darwinin tutkimuskeskus

Santa Cruzin saarella hieman Puerto Ayortan kaupungin ulkopuolella sijaitsee Charles Darwinin tutkimuskeskus, joka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Kaupungista kävelee keskukseen helposti kymmenessä minuutissa.

Keskuksessa pääsee näkemään muun muassa kuuluisan yli 100-vuotiaan Lonesame George -kilpikonnan, joka on ilmeisesti lajinsa viimeinen sekä kilpikonnakasvattamon, jossa kilpikonnat kasvavat viiden vuoden ajan, minkä jälkeen ne siirretään omille kotisaarilleen. Keskus tarjoaa myös paljon tietoa saarten historiasta, lajistosta ja suojelusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisätietoa

Ecuadorin virallisten matkailusivujen Galapagos-osio

Suvi Huttunen

Kuvat: Flickr / blinkingidiot , Julian Rotela Rosow , Crazy Creatures , dagpeak