Browsing Category

Kreikka

Lämmin kreikkalainen salaatti, lääkettä kaukokaipuuseen

Long time, no see!

Hei ihanaiset, täällä ollaan jälleen.  Loppukesä ja alkusyksy sujuivat niin tiukasti työn puitteissa, etten ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa mitään.  Monta kertaa kirjoittaminen oli mielessä ja olisin halunnutkin sitä tehdä, mutta ruonosuoneni ei kertkaikkiaan kukkinut ollenkaan.  Se lienee selvä merkki siitä, että minulla ei juurikaan ole ollut mitään erityistä kerrottavaa tai stressiä on ollut työn suhteen vähän liiankin kanssa.  En tosiaankaan ole juurikaan päässyt matkustelemaan, eikä muutamasta Tallinnan päivämatkasta ole ollut niin paljoa uutta kerrottavaa.  Onneksi juuri tänään elämä näyttää paljon aurinkoisemmalta monella eri tavalla ja pitkästä aikaa on ihanaa saada kirjoittaa.

Tämä syksy on onneksi ollut kaunis ja aurinkoinen.  Ainahan pimeys hieman alkaa ahdistamaan ja matkakuume nostaa päätään.  Tällä kertaa annan itselleni luvan matkakuumeilla ihan kunnolla, sillä olen viimeksi lomaillut viime keväänä.  Toivottavasti tässä syksyn mittaan olisi jo luvassa aurinkoinen viikko jossakin.  Sitä aurinkoista viikkoa odotellessa, kokeilin eilen uutta kreikkalaista ruokaohjetta.  Sain ihanalta ystävältäni vinkin ohjeesta ja luonnollisesti jalostin sitä jo heti ensimmäisellä kerralla melko paljon alkuperäisestä versiosta.  Kaunis kiitos kuitenkin Siskot kokkaa -blogille, josta alkuperäisen ohjeen sain.

Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että suurin herkkuni on kunnollinen, aito, kreikkalainen fetajuusto (useimmissa tapauksissa Dodoni).  Tähän herkkuun kannattaa todellakin käyttää kunnollista fetaa ja kunnollisella rasvaprosentilla.

2prk kirsikkatomaatteja

1kpl punainen paprika

2kpl punasipuli

3rkl mustia kivettömiä Kalamata -oliiveja

1pkt kreikkalaista Feta-juustoa

noin 3rkl oliiviöljyä

noin 3rkl balsamicoa

mustapippuria

1pkt baby-pinaattia

Halkaise kirsikkatomaatit sekä pilko paprika, punasipuli ja feta (saavat olla ihan reilun kokoisia paloja).  Lisää oliivit, ripottele päälle mustapippuria oman maun mukaan, lisää oliiviöljy ja balsamico.  Paista uunissa 225° 15minuutin ajan.

Pese pinaatit ja lisää lämmin fetasalaatti pinaattipedille.  Loistava ruoka ihan pelkästään ja sopii lisukkeeksi lähes mihin tahansa.  Herkkua, isolla H:lla.

 

 

 

Kreeta: Malemen ravintoloita

Maleme on pienehkö kylä, joka sijaitsee noin 17km päässä Haniasta ja 5km päässä Plataniaksesta.  Kyläkin on sinällään väärä sana, että siellä on todella hiljaista ja rauhallista. Sunnuntaitunnelmaan vaikutti varmasti se, että olimme matkassa jo hyvin sesongin loppupuolella.  Ruokapaikkoja Malemesta löytyy jonkin verran.  Monet niistä sijaitsevat rantakadulla, joka vaikutti sekin hyvin hiljaiselta.  Tässä pieni tiivistelmä ruokapaikoista, joita loman aikana ehdimme testailemaan.  Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, joten näitä ei tietenkään pidä ottaa liian tosissaan.  Matkailijana on aina hyvä olla silmät ja aistit avoimina.  Kokemukset ovat kiinni hetkestä ja onnistuvat välillä paremmin, välillä huonommin.

Rantakatu

Taverna Mythos houkuttelee rannalla olevilla pöydillään.  Todella kauniit maisemat ja hyvä ruokalista.  Suuri mutta on paikan palvelun hitaus.  En tiedä, oliko kyseessä hiljaisen sesongin temppu saada turistit pysymään pöydissä pidempään vai onko palvelu vain aina kuin hidastetusta elokuvasta.  Ruoka oli hyvää.  Hintataso rantaravintoloiden tasoa eli hieman normaalia korkeampi.

Lost on rantakadun ehdottomasti kauneimmin sisustettu ravintola.  Ravintoloitsija kertoi, että hänellä on neljä ravintolaa, jotka hän on kaikki sisustanut itse.  Sisustuksessa näkyikin rouvan rakkaus ja intohimo.  Kesäpäivänä on kiva löhöillä rannan ylellisissä korituoleissa. Kun kääntää selän kadulle, voi helposti hetken kuvitella olevansa lähes autiolla rannalla. Lost tarjoilee myös ruokaa, jonka hinta- ja laatusuhde on kohdillaan.  Viehättävä ravintola niin päivällä kuin illalla.

Wave vilahtikin jo aiemmassa postauksessani.  Palvelu oli ripeää ja ystävällistä.  Myös Wavella on rannan tuntumassa pöytiä, cabanoita ja aurinkotuoleja.  Meze- lajitelma oli täysin turisteille suunnattua leivitettyä pöperöä, mutta pääruuat onnistuivat hyvin ja maistuivat.  Lämpimästi suosittelen täytettyjä tomaatteja/paprikoita, tässäkin ravintolassa.

Matkalla rantakadulle:

Taverna Perasma oli kovin suositeltu ja kehuttu.  Ruoka olikin mainiota, juuri sitä aitoa kreikkalaista perhetavernan herkullista keittiötä.  Palvelu sen sijaan oli ainakin kyseisenä iltana erittäin hidasta ja hieman ylimielistä.  Hintataso oli hyvin kohtuullinen.  Mikäli lomani olisi ollut pidempi, olisin saattanut mennä kokeilemaan ravintolaa toistamiseen lounasaikaan, jospa henkilö- kunta olisi silloin ollut hieman pirteämmällä päällä.  Kuten taisin jo aiemminkin mainita, Perasmaan kannattaa mennä kaikessa rauhassa, ilman kiirettä.

Pääkatu:

Gyros- ja Döner sijaitsee noin 50m Inka -marketilta Plataniaksen suuntaan.  En muista, onko ravintolalla joku nimi, mutta ulospäin se näyttää enemmänkin pikaruokapaikalta ja parhaiten sen tunnistaa siitä, että kadulla olevassa kyltissä mainostetaan gyros- ja döner -leipiä.  Ravintola on pieni, mutta ruokalista on uskomattoman laaja.  Hintataso on aivan uskomattoman edullinen ja ruoka hyvää.  Söimme tässä paikassa kahtena iltana ja molemmilla kerroilla olimme kertakaikkisien iloisesti yllättyneitä.  Kanagyros oli todella hyvä ja täyttävä.  Hintaa tuolla herkulla oli € 2,50.  Salaatit ovat niin suuria, että yksin niitä ei saa syötyä kokonaan.  Me emme onnistuneet kaksinkaan, kun otimme kreetalaisen salaatin alkupalaksi.  Palvelu oli ystävällistä ja toimivaa.  Tosin tarjoilun hoiti ravintolan omistajatar yksinään.  Vaikka hän juoksi hiki hatussa, välillä oli pakko malttaa hieman odotella. Herkullista ja maistuvaa, kokeile ihmeessä!

Hotelli Futura sijaitsee myös pääkadulla.  Jos kävelet rohkeasti hotellin pihan läpi, tulet uima-altaalle.  Allasbaarin lista oli laaja ja hyvä.  Joka päivä baarissa oli lounasaikaan melkoinen sutina.  Söimme Futurassa muutaman kerran.  Jälleen kerran on pakko todeta, että salaatti oli todella runsas.  Ilmeisesti on kunnia-asia, että kukaan ei jaksa syödä salaattia kokonaan.  Futuran kanaruuat ovat herkullisia ja kannattaa aina kysellä allas-baarin pojilta suosituksia.  Välillä saattaa saada myös jotakin listan ulkopuolelta.  Palvelu oli todella ystävällistä ja joustavaa.  Hintataso on hyvin kohtuullinen.  Ruuan tulemiseen meni tietenkin oma aikansa, sillä keittiössä hääri vain yksi kokki.  Hinta ja laatu ovat todella hyvässä suhteessa, joten jos rantakadun ravintolat ja niiden hinnat tökkivät, piipahda Futuran allasbaariin.  Iltaisin oli tarjolla buffet.  Sitä emme kokeilleet, mutta kuuleman mukaan se oli ihan ok ja tosiaan koko 10 euron arvoinen.

Tässä vielä tunnelmia Lost -ravintolan sisustuksesta.

 

Kuvat: Manna  / Dreamstream

Kreetalaisia kissoja

Luvassa on hieman kiireinen viikko, joten osa lomajutuista pitää jättää hieman tuonnemaksi.  Yksi loman ihanimmista asioista olivat paikalliset kissat.  Ne ovat yleensä hyvin rakastavia ja ystävällisiä.  Niitä oli pakko silitellä jokaisessa tilanteessa ja tottakai myös hiukan ruokkia mahdollisuuksien mukaan.  Siestan aikaan kissatkin osaavat ottaa rennosti, kuten kuvista voi huomata.

Iloista perjtantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille!

Malemen oma kyläkolliHanian pikkumustat

Siestaa kujillaTaverna Mikion kissa

Malemen rakastavin kissa (gyrospaikka)

Nemon nautiskelija (Platanias)

Muutama herkullinen vinkki Hanian kujille

Kuten jo aiemmin on käynyt ilmi, Hanian kujat todellakin tekivät vaikutuksen.  Päivän aikana bongasimme useamman kivan ravintolan ja tässä muutama vinkki seuraavaa lomaa ja mahdollista Hania -päivää silmälläpitäen.

Niinkutsutun ”veitsikujan” varrelta löytyy tunnelmallinen musiikkitaverna Adespoto.   Ravintola sijaitsee oikeastaan Sifaka ja Melchisedec -katujen kulmassa, joten se on helppo löytää. Osuimme paikalle päiväsaikaan, joten musiikista en osaa sen kummemmin mainita, mutta ainakin ravintola mainostaa itseään aitona buzuki -ravintolana.  Ravintola on vehreä ja puutarhamainen.  Hyvin kutsuva jo heti ulkoa katsottuna ja todellakin viehättävä sisältä. Istumapaikkaa valitessa on hyvä hieman haistella ilmaa, sillä uunissa poltetaan puita ja sieltä saattaa sillointällöin tupsahtaa savu suoraan kohden ruokaijoita.  Onneksi se on hyvin nopeasti ohi, mutta ei välttämättä kuitenkaan kovin miellyttävää.  Ravintolan saganaki oli kerrassaan mainiota. Adespoton ulkopuolella oli hienosti kerrottu tarinaa siitä, miten taverna on ollut The Two Faces of January -elokuvan kuvauspaikkana muutaman päivän ajan parisen vuotta sitten, lokakuussa 2012.  Oli mielenkiintoista nähdä, miten tuo viihtyistä taverna oli värein ja valoin saatu muuntumaan aivan eri tunnelmaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Melko lähellä Venetsialaista venesatamaa, on kiva pieni baarikuja (Eisidon) ja siellä sijaitsee pienen pieni pala Espanjaa.  Ababa Bar on tyyliltään, väreiltään ja kuvitukseltaan hyvin espanjalainen ja siellä tuli luonnollisesti niin kotoinen olo.  Jo pelkkä musiikki loi hetkeksi tunteen Barcelonan kujista Hanian sijaan.  Hauska ja mielenkiintoinen paikka, jonka terasilla riitti istuskelijoita myös päiväsaikaan.  Kuuleman mukaan meno saattaa yltyä illalla melkoiseksi ja Ababa täyttyy iloisista salsaajista.  Osoite: Eisidon 12.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Skoufon kujan perimmäisessä kulmassa sijaitsee Mikio -taverna, joka mainostaa olevansa kaupungin edullisin taverna.  Ravintola olikin hyvin edullinen, minkä lisäksi ruoka oli maistuvaa ja palvelu hyvää.  Oli mukavaa huomata, että ruokailemassa oli paikallisia.  Se kertoo usein melko paljon tavernan tasosta.  Saimme istua melko omassa rauhassamme varjoisassa terassipöydässämme, mutta lämpimästi voin suositella tätä pientä sivukujan ruokapaikkaa.  Se on monta kertaa aidommin kreikkalainen kuin monet Hanian kujien turistiravintolat.  Osoite: Skoufon 24.