Salvador – kiitos ja hyvästi!

Tämä vuosi on vastoin kaikkia odotuksia muodostumassa kuitenkin matkojen puolesta värikkääksi ja onnelliseksi vuodeksi.  Harmillista, että olin koko kevään jotenkin niin jumissa kaiken kirjoittamisen kanssa.  Toisaalta matkoihin on kiva palata kaikessa rauhassa jälkikäteen.  Monet muistot, ajatukset ja tunnelmat ovat ehtineet hieman jäsentyä.

Keväisellä Brasilian matkallamme jatkoimme matkaa Rio de Janeirosta lentäen Salvadoriin (Bahia).  Jostain syystä olimme ajatelleet siirtyä varsinaiseen lomakohteeseemme, Barra Grandeen, Salvadorin kautta.  Ajatus oli jossain kostaa iskostunut päähäni, enkä jotenkin osannut enää päästää siitä irti.  Lenno Riosta Salvadoriin olivat hyvinkin edullisia, niitä myytiin netissä parhaimmillaan jopa 40 eurolla.  Matka kuitenkin kesti noin 2 tuntia eli aivan lyhyestä välistä ei ollut kyse, vaikka se kartalla kovin mitättömältä  näyttikin

Kaikenkaikkiaan oli erittäin selvää, että kyseessä ei ole mikään maailman viehkein ja turvallisin kaupunki, mutta siitä huolimatta Salvador pääsi yllättämään.  Jos googlaat kaupungin, osut hyvin pian otsikoihin ”most murders is Brazil” tai ”most violent city”.  Tämä siis antoi jo ensimmäisen vihjeen siitä, mihin olimme matkalla.  Matkamessuilla törmäsin entiseen kolleegaani, joka työskentelee nykyisin Brasilian matkailutoimiston leivissä ja kiertää ympäri maailmaa messuilla kertomassa Brasiliasta sekä Rion tulevista Olympialaisista.  Hän oli juuri ollut Salvadorissa viisi päivää ja kertoi minulle, että Salvador on ”täysin turvallinen ja ihana kaupunki”.   Luotin hänen sanaansa ja rentouduin hiukan.  Miksi emme selviäisi Salvadorista?  Olihan moni muukin turisti siellä selvästi hyvällä menestyksellä käynyt.

Laskeuduimme Salvadoriin juuri ennen auringonlaskua ja saavuimme kaupungin historialliseen keskustaan, kun alkoi hämärtää.  Jotenkin kaikki näytti melko villiltä ja jopa hieman pelottavalta.  Turisti yritti ottaa kuvaa Unescon suojelemista, kauniisti valaistuista rakennuksista, poliis huuttaa häntä laittamaan kameran pois, ympärillä hengailee enemmän ja vähemmän epäilyttävän näköistä porukkaa.

Saavuimme Pousada les Arts -hotelliimme ja pääsimme turvallisesti sisään.  Ovet olivat tiiviisti lukossa ja ne avattiin vain majapaikan asukkaille.  Kyselimme vastaanoton tytöltä, uskallammeko lähteä syömään jonnekin.  Saimme tarkan vastauksen niistä kahdesta kadusta, joilla meidän pitäisi pysyä sekä suosituksen, että emme ota mukaan kameroita, kännyköitä ja rahaakin vain juuri sen verran, mitä tarvitsemme.

Majapaikkamme sijaitsi Pelourinhon laitamilla ja siitä oli lyhyt kävelymatka tuolle Unescon suojelemalle alueelle.  Majoituimme todella kauniiseen ja mielikuvituksella sisustettuun Pousada les Arts -majataloon.  Huoneita majatalossa oli vain muutamia.  Yleiset tilat olivat värikkäitä ja sieltä löytyi jokaiselle oma viehättävä soppensa.  Oli ihania rentoja istumapaikkoja sisätiloissa ja terassi, joka avautui merelle.  Terassilla saattoi myös melkein huomaamattaan (tai sen huomasi viimeistään siinä vaihessa, kun se puraisi nilkasta) tavata seurallisen maakilpikonnan nimeltään Jim.  Hurmaava kaveri.

IMG_9396IMG_9394P1070910IMG_9385

Ensimmäisenä aamunamme päätin normaaliin tapaan hieman tuulettaa, joten heitin ranskalaisen parvekkeemme ovet ja ikkunaluukut auki.  Eipä aikaakaan, kun ikkunallamme istuskeli veikeän näköinen kaveri.  Niin veikeä, etten ensin edes ymmärtänyt, mikä eläin oli kyseessä.  Onneksi huomasin nostaa jalat nopeasti sängylle turvaan ;).  Kyseessä oli paikallisten mukaan Mico monkey, joka Suomessa tunnetaan silkkikorva-apinana.  Onnistuimme saamaan tyypistä muutaman hyvän kuvan ja niitä kun katselee, ei taas kerran ole epäilystäkään siitä, etteikö Gremlinseillä olisi esikuvia myös todellisessa maailmassa.
Salvadorin historiallisessa keskustassa silmiinpistävää on poliisien määrä.  Lähes jokaisella nurkalla on poliisi tai useampia ja kaikilla on luotiliivit päällä.  Itselleni tuosta ei tullut mitenkään turvallisuutta lisäävää oloa vaan täysin päinvastoin.  Aurinko paistoi ja oli ehkä juuri rentoutunut hieman.  Istahdimme paikallisen ravintolan terassille ja olin jo melkein kaivamassa kännykkääni esiin (pakkohan sekin oli mukana olla, jotta saisi valokuvia otettua), kun viereisessä pöydässä istuvalta rouvalta yritettiin napata kännykkä kädestä.  Tuota varastamista yritti nuorehko, uheilullisesti pukeutunut, siisti mies, jolla oli itsellään toisessa kädessään älypuhelin ja kuulokkeet korvilla.  Tässä taasen malliesimerkki siitä, ettet voi koskaan etukäteen luokitella ihmistä ulkonäön perustella.  Yhtä kaikki, jokainen varas tekee tekonsa myös omaa henkeään uhmaten, sillä kuuleman mukaan poliisin liipaisinsormi on erittäin herkässä, jos he näkevät turistiin kohdistuvan jonkinlaista rikollisuutta.  Päivä oli kuuma ja istahdimme paikalliseen pieneen puistoon hetkeksi varjoon.  Lähes samantien seisoi poliisi 20 metrin päässä, vain ja ainoastaan varmistamassa, että meillä on kaikki hyvin.

Salvador oli hyvin ristiriitainen paikka.  Siellä oli matkailijan viihtymisen kannalta kaikki paremmin kuin hyvin.  Majapaikat olivat persoonallisia, kauniita ja kohtuullisesti hinnoiteltuja.  Lähistöltä löytyi mukavia ja kivan hintaisia ravintoloita jokaiseen makuun.  Turistiliikkeiden lisäksi kaupungissa oli useampia isompia ostoskeskuksia.  Maisemat alas Salvadorin huvivenesatamaan olivat todella viehättävät.  Vanhan kaupungin alueelta kukkulalta pääsi alas hissillä, joka maksoi todella vähän.  Kaikki toimi hyvin ja palvelu oli useinmiten ystävällistä.  Mutta koko ajan ahdistavana tietona takaraivossa oli kuitenkin rikollisuuden määrä ja sitä kautta turvattomuuden tunne.

P1070850
P1070844P1070892P1070854P1070862P1070856P1070897P1070888P1070895

Majapaikkaimme lähellä oli hauska pieni risteys, johon kaksi paikallista pientä ravintolaa levittivät iltaisin pöytänsä.  Siitä sai halutessaan jotakin syötävää ja ainakin juotavaa.  Siinä kelpasi juoda caipirinhaa kaikessa rauhassa, sillä aivan vastapäätä terassia, kapean kadun toisella puolella oli iso poliisiauto, josta oli koko kylki avoinna ja sisällä istui kolme konstaapelia luotiliiveissään.

Salvadorissa, ja varmasti monessa muussakin paikassa Brasiliassa, joutuu olemaan tarkkana rahan nostamisen kanssa.  Esim. Salvadorissa muutamassa matkamuistomyymälässä on myös pankkiautomaatti, josta rahaa voisi nostaa, mutta älä missään nimessä tee niin!  Etukäteen paikkaan tutustuessani totesin, että juuri noilla automaateilla kortit skimmataan tai jonkin postikorttitelineen päällä keikkuu kamera, joka tutkailee koodisi.  Rahaa kannattaa siis nostaa ainoastaan pankkien automaateista.  Huomioitavaa on myös se, että monilla pankeilla on turvallisuussyistä päiväkohtainen nostoraja, joka on usein noin 100 euron paikkeilla.  Meille tämä tuli pienenä yllätyksenä ja oli jo aiheuttaa pientä huolta matkaan.  Onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin, sillä me emme tienneet etukäteen, että lähes kaikki, pienimmätkin rantakahvilat, ottavat vastaan kaikki kansainväliset luottokortit ostoksien loppusummasta riippumatta.

Taksit huijaavat lähtökohtaisesti aina.  Majapaikkamme vastaanoton tytöt kävivät aina erikseen kertomassa kuljettajalle portugaliksi, mihin olimme menossa jne.  Siitäkin huolimatta, jopa heidän ”luottokuljettajansa” onnistui kierrättämään meitä oikein urakalla.  Päivän seuraava kuljettaja vei meidät ensin väärään satamaan ja aiheutti melkoisen kiireen, kun seisoimme läpin saman ruuhkan toistamiseen.  Joskus onneksi riittää, että menee hermo suomeksi, kyllä asia niinkin selväksi tulee.

Olimme Salvadorissa vain kaksi yötä, mutta sekin riitti mainiosti.  Uskon, että kaupungissa on paljon kauniita paikkoja, upeita rantoja ja vaikka mitä, mutta minulle henkilökohtaisesti tuo painostava tunnelma ei sopinut.  Huokaisimme molemmat helpostuksesta, kun lopulta hyppäsimme lauttaan ja aloitimme matkan kohden Barra Grandea.  Salvador näytti kauniilta vielä mereltäkin, mutta siitä huolimatta totesimme tällä kertaa kaupungille ”Kiitos ja hyvästi”.

P1070921

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Viimeisimmät artikkelit