Näitä blogeissa kulkevia ja kiertäviä haasteita, tunnustuksia ja muita mainintoja on aina ihana saada. Innostun yleensä täysillä, ja kuinkas sitten käykään. Vastailen niihin ihan pirun myöhään, siinä vaiheessa kun muut ovat siirtyneet jo seuraaviin aiheisiin. Mutta tätä haastetta en halunnut ohittaa, vaikka parasta ennen päiväys alkaa olla aika kaukana menneisyydessä…
Mikä saa sinut matkustamaan ja mikä jäämään kotiin, haastoi Friolandian Eveliina taannoin (= jotain kuukausia sitten). Aihe on pyörinyt mielessä paljonkin, varsinkin kun kommenteissa välillä on tullut kyselyä siitä miten voi koko ajan olla reissussa. Tai paremminkin – miten siihen VOI olla varaa. Tässä ainakin jotain vastauksia näihin kysymyksiin.
Matkustus elämäntapana. Joskus matkustamisen ja jokapäiväisen elämän raja on hieman häilyvä, varsinkin kun sekä mieheni että minä teemme molemmat töitä matkailualalla. Kalenterit on kaivettava esiin harva se hetki jotta yhteistäkin aikaa, samassa maassa, löytyisi riittävästi ja että meidän minilläkin olisi suurimman osan ajasta seurana joko ”papa” tai äiti. Tähän asti homma on luistanut hyvin, kiitos tosin kuuluu myös reissaaville isovanhemmille joiden perään mini on nyt kysellyt tiuhaan tahtiin sen jälkeen kun he viettivät täällä viikon minun ollessa pohjoisessa ja miehen etelässä.
Italia, aamupala ja työsähköpostien tarkastus.
Koti maailmalla. Jos tuo matkustamisen ja muun elämän raja on häilyvä, niin on kyllä ”koti” sanan määritteenkin. Kotimme on täällä Norjassa. Mutta puhun silti aina kotiin palaamisesta kun olen tulossa Suomeen. Ystävät Irlannissa kyselevät koska olen tulossa ”kotiin”, Sloveniassa odottaa myös koti joen rannalla ja miehen alkuperäisestä kotimaasta Englannista on tullut itsellenikin tavallaan koti. Olo ei silti ole juureton tai koditon, ne juuret ovat vain levittäytyneet hieman laajemmalle kuin Kangasala-Tampere-Helsinki akselille.
Parasta Suomessa…?
Ystävät, perhe ja uudet ihmiset. Otetaan suomalainen vaimo ja brittiläis-irlantilainen mies jolla on perhettä vähän siellä sun täällä, ja siinä alkaa olla jo sukulaisia pitkin ja poikin Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Lisätään soppaan vielä meikäläisen vajaa viisi vuotta kestäneet opinnot Irlannissa ja aikaisemmat kodit Ranskassa, Sveitsissä, Englannissa ja USA:ssa, ja kyllähän alkaa olemaan ystäviäkin ripoteltuna sinne sun tänne, joita on tietenkin kiva käydä moikkaamassa silloin tällöin. Lisäksi varsinkin melonnan ja nyt bloggailun kauttakin on löytynyt ihan uusia ihania ihmisiä ympäri maailmaa, jotka pysyvät läheisinä vaikka heitä ei kovin usein näkisikään.
Grilli käy kuumana Kanadan alkusyksyn helteissä.
Hiihtoretkellä Norjan maisemissa, eväät maistuvat aina…
Virta vie ja joet juoksevat. Vaikka koskimelonta on ollut hieman heikommalla maininnalla täällä viime aikoina, se on se voima joka on liikuttanut monisen vuotta ja aikoinaan toi myös Norjaan. Kuohuvien koskien kutsu ympäri maailmaa sai aikoinaan lähtemään Suomestakin (vol. 2) ja jättämään silloiset työt urheilumarkkinoinnin parissa. Ja siitähän sai silloin syntynsä myös tämä blogi! Kosket kutsuvat edelleen, mutta varsinkin melontareissut vaativat hieman enemmän suunnittelua tuon pienen vieressäni nyt unissaan naureskelevan minin johdosta.
Lentokone on lastattu – kajakeilla! Melontareissulla Kanadan British Columbiassa. Lähimmälle tielle oli hieman matkaa…
Ja näin taittui matka Ugandassa!
Tuoksut ja maut. Varsinkin täällä Norjassa asustaessa tulee välillä kova ikävä ruokaa. Ikävoin maistuvia (ja tuoreita) vihanneksia, kattavaa valikoimaa ruokakaupoissa ja mielenkiintoisia kukkarolle ystävällisiä ravintoloita ja kahviloita… Italian ruokatorit taitavat jäädä tänä keväänä väliin, joten muistellaan niitä kaihoisina sitten kuvien muodossa.
Seikkailu. Jokainen matka on tavallaan seikkailu, oli suuntana sitten naapurikylä tai kaukomaat. Viime viikon reissu ihan täällä kotoisassa Norjassa pohjoiseen Lofooteille sai minut niin täpinöihini että mietin edelleenkin että miten ja koska sitä pääsisi takaisin pohjoiseen. Jotain taikaa tuolla napapiirin yläpuolella on…
Ja aina ei tarvitse reissata niin kovin kauas… Kuten viime viikon reissu todistaa, ”kotimaassakin” riittää mukavasti nähtävää sekä täällä Norjassa että Suomessa. Innolla odotan muuten jo seuraavaa matkaa tuonne Pyynikin munkkien huomaan. :)
Mutta mikä saa jäämään kotiin? Lyhyesti listattuna budjetti, aikataulut, työt ja väsähtäminen. Joskus on kiva vaan olla kotona!
Kustannuksista muuten sen verran että matkustamisen EI tarvitse olla kallista. Pakettimatkoista saa usein pulittaa sievoisen summan mutta majoittuminen meillä sujuu usein ystävien ja perheen luona, reissupakussa, teltassa tai taivasalla. Kuten kerran ajomatkalla Norjasta Etelä-Saksaan…
Vähän samaan aiheeseen liittyen, eli matkailu elämäntapana ja kuinka siihen voi olla varaa, kirjoittelin Skimbacon puolella muutama viikko sitten. Tuon artikkelin voi käydä kurkkaamassa tästä.
Hieman pitkähkö postaus, mutta loppuun vielä viisaita sanoja mitkä kolahtavat itselläni kohdalle: “For my part, I travel not to go anywhere, but to go. I travel for travel’s sake. The great affair is to move.” – Robert Louis Stevenson.
Ja haastehan kuuluu laittaa eteenpäinkin, joten Pingviinimatkalaiset ja Teea, olkaa hyvä!
Omasta mielestäni Haugesund on perinteinen kodikas norjalaiskaupunki. Katuja reunustaa sekoitus vanhoja ja uusia puutaloja, valkoisen viedessä voiton talojen värityksestä. Ja vaikka kävelykadulta ei niin kovin elämää löytyisikään (ainakaan tähän aikaan vuodesta), pienet vilkkaat ravintolat ja kahvilat keskittyvät veden ääreen rantalaiturin ympärille.
Haugesund herää henkiin varsinkin kesäisin jolloin täällä järjestetään festivaaleja toisensa jälkeen. Kaupunki on (kuulemma) kuuluisa mm. kansainvälisistä 