Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

#HamburgWinterSeason

UNESCO Hampuri I @SatuVW I Destination Unknown

Hampuri ja täydellisten viikonloppureissujen resepti

Paljon ulkoilua ja vähän sisätiloissa hengailua, siinä on yhdistelmä mikä toimii ainakin meikäläisen kohdalla, mitä tulee viikonlopun pituisiin kaupunkireissuihin. Tosin New Yorkin ja kiireisen syksyn jälkeen olotila on ollut sellainen että voisin pysytellä neljän seinän sisällä kotona takkatulen ääressä kevääseen asti ja lueskella kirjoja, mutta sitten tuli kutsu Saksaan ja Hampuriin. Ja tiedättehän sanonnan kumikädestä…

Pyörällä Hampurissa I @SatuVW I Destination Unknown

Yhdistettynä ajatukseen uuden kaupungin katujen kiitämisestä fillarilla.

Heimat Hampurissa I @SatuVW I Destination Unknown

Ja kunnon syysmätön nauttimisesta sateisena päivänä ihan hissukseen, vaikka taas kirjan kera ilman mitään kiirettä. Norjassa elon parhaita puolia on se, että kun matkustaa Keski-Eurooppaan, varsinkin ravintoloissa ruokailu on niin suunnattoman halpaa!

Joten mitä sitä vastustamaan kiusausta, vaikka täytyy myöntää että minä ja Saksa, no, en ole aikaisemmin löytänyt meille mitään kovin yhteistä säveltä. Berliini ja Bavaria ovat ”ihan kivoja”, mutta se kaikki muu onkin koettu huristellessa kovaa vauhtia moottoritietä pitkin ajaessa Saksan läpi mahdollisimman vähillä pysähdyksillä.

UNESCO Hampuri I @SatuVW I Destination Unknown

Mutta aivan yhtä vastustamaton kun oli tämä tarjous lähteä Hampuriin, niin oli myös itse Hampuri.

Aikaisemmin tänä vuonna ”Speicherstadt”, historiallinen punatiilisten rakennusten reunoittama varastoalue jota halkovat kanaalit, pienet tiet ja sillat sai UNESCON maailmanperintökohteen tittelin. Aluetta, joka aikaisemmin oli kahvin, mausteiden ja tupakan vilkas varastointipaikka, asuttaa edelleen muutamat mausteiden ja kahvien kauppaajat, mutta enemmän kuitenkin museot, Persianmattojen kauppaajat, pienyrittäjät ja löytyypä alueelta yksi hotellikin. Ennen alueen muuntumista varastoalueeksi, näillä pienillä saarilla asui noin 20,000 ihmistä ja siihen nähden paikka oli aavemaisen hiljainen, mutta samalla kovin kaunis syksyisenä aurinkoisena päivänä. Vaikka nätiltähän tuo näytti silloinkin kun kaatosateessa kipitin kovaa vauhtia kohti hotellia.

UNESCO Hampuri I @SatuVW I Destination Unknown

UNESCO Hampuri I @SatuVW I Destination Unknown

UNESCO Hampuri I @SatuVW I Destination Unknown

Yksi Speicherstadtin uusimmista asukkaista on Kaffeemuseum Burg, eli paikallinen pieni kahvimuseo, jonka parasta antia oli kahvin maistelu. Tulipahan siinä samalla sekoitettua oma erinomainen kahvisekoitus brasilialaisista ja papua-uusiguinealaisista pavuista kotiin vietäviksi. Tosin sekoitusta ei ole lahjansaaja vielä päässyt maistelemaan, mutta hyväähän sen on oltava, kun teenjuojakin on sen hyväksi maistanut!

Kahvimuseo Hampurissa I @SatuVW I Destination Unknown

Kahvimuseo Hampurissa I @SatuVW I Destination Unknown

En ole kovin kiinnostunut nähtävyyksien perässä juoksemisesta opaskirjan kanssa, oli kohde mikä kohde, ja juuri sellaiseen matkustamiseen Hampuri oli täydellinen. Nykin jälkeen melkein kahden miljoonan asukkaan, ja Saksan toiseksi suurin kaupunki tuntui varsin pieneltä ja helppokulkuiselta, ja metro toimi saksalaiseen tapaan kuin kello silloin kun en viilettänyt katuja pitkin hotellin fillarilla. Ja kun syyssade sitten odotetusti iski päälle, muutakin tekemistä kuin kahviloissa istumista löytyi ihan riittämiin.

IMG_1933

Jos haluaa ottaa varman päälle, sadetta voi pitää vaikka maan alla tunnelissa. Old Elbe Tunnel on varsinkin valokuvaajien suosima paikka, ja ihan hauska tapa kulkea paikasta toiseen 426 metrin matkan verran veden alla. Tunneliin pääsee joko portaita tai hissiä pitkin, ja hissillä kulkevat myös autot. En tosin tiedä kuinka usein tunnelissa kulkee muita kuin kävelijöitä tai polkupyöräilijöitä.

IMG_1907

Satamaristeilyt olisi ehkä järkevintä ajoittaa auringonpaisteeseen, mutta menihän se näinkin. Tunnin verran oli kyllä ihan kiva istuskella sisätiloissa, juoda Cokista ja katsella maisemia. Sen kerran kun uskaltauduin ulos kameran kanssa kuvaamaan, kastuivat sekä minä, että kamerani.

Markz Hampurissa I @SatuVW I Destination Unknown

Mutta jätinpä parhaan viimeiseksi. Fabrikissa sijaitsevat Markzeit oli mainio valinta lounasnälkään, pienistä kojuista saa jos jonkinnäköistä etnistä ruokaa ja taustalla soi livemusiikki. Tänne menisin vaikka uudestaankin, tosin muuta kuin mahantäytettä en tuolta lähtisi ostamaan.

Syksyinen Hampuri I @SatuVW I Destination Unknown

Pakkohan sitä on parin viime reissun perusteella verrata: Nyki vai Hampuri? Vaikka Nyki nyt onkin Nyki, jos haluaisin lähteä vain hetkeksi kaupunkireissulle shoppailemaan ja syömään, taitaisi Hampuri viedä voiton. Pieniä kivoja eurooppalaiseen makuun sopivia putiikkeja on paljon, ja lentämällähän tuonne selviää reilussa tunnissa.

Ja näin se on, näitä kaupunkimaisia fillarointiviikonloppureissuja hyvän ruuan kera ja kivassa hotellissa voisi tehdä jatkossa enemmänkin. Tuo hotelli oli muuten niin mahtava tapaus että siitä kuulette vielä enemmänkin kunhan taas kerkiän koneelle. Sitä odotellessa, ajattelin pistää sen takkatulen leimuamaan ja kaivella esiin Jussi Adler-Olsenin ”Department Q” sarjan seuraavan novellin esille. Eli ei muuta kuin ihanaa sunnuntain jatkoa!

Tämä Hampurin reissu oli osa Hamburg Tourismuksen ja Nordic Travel Bloggersin yhteiskampanjaa. Reissun ohjelman suunnittelin kuitenkin itse, ja kaikki sisältö on oman harkintani mukaista.