Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Ulkoilu

Wild Atlantic Way Irlannissa I @SatuVW I Destination Unknown

Pakkaaminen pyöräretkelle ja iso kasa kakkuja Irlannissa

Wild Atlantic Way Irlannissa I @SatuVW I Destination Unknown

Miten viiden viikon kamat mahtuvat kahteen pieneen pyörälaukkuun ja mitä kannattaa ottaa mukaan pitkälle pyöräretkelle?

Pikainen katsaus pyörälaukkuihini viime kesän Wild Atlantic Way-pyöräretkeltä Irlannista näytti ainakin siltä, että matkalle tarvitsisi hurjan määrän elektroniikkaa; järkkärikameran objektiiveineen, pokkarikameran, GoPron ja videokameran, läppärin, Kindlen, puhelimen tai kaksi ja niihin kaikkiin soveltuvat lataajat ja johdot.

Ilman näitä, pyöräni olisi varmasti ollut puolet kevyempi.

Wild Atlantic Way Irlannissa I @SatuVW I Destination Unknown

Nyt kun pyöräilykausi on melkein jo ovella vaikka hiihtokelit täällä Norjan vuorilla ovat vielä parhaimmillaan, oli aika tarttua aiheeseen mitä on toivottu useampaan otteeseen. Täytyy tosin tunnustaa että jos en olisi käynyt harjoittelureissulla Norjan länsirannikolla ystäväni Kalan kanssa ennen Irlantiin lähtöä, pakkaamisesta ei olisi varmasti tullut mitään. Norjan kesäreissulle kun lähdin varsin laihoin eväin mukana ale-kaupasta ostetut pyörälaukut, ei-hengittävät ulkoiluvaatteet ja sekalainen kasa tarvikkeita mille ei ollut mitään tarvetta. Hieman kadehtien katsoinkin Kalan pakkaamisia, hänellä kun ei näyttänyt olevan mukana kuin ihan kaikista tarpeellisimmat tarvikkeet, ja siltikin hän Trondheimiin saapuessamme loihti esiin city-lookin.

Mutta oli reissun pituus sitten neljä päivää tai viisi viikkoa, tavaran määrä on melkein vakio.

Wild Atlantic Way Irlannissa I @SatuVW I Destination Unknown

On muutamia asioita mitkä kannattaa ottaa huomioon ennen tuota listan läpi käymistä jos haluaa lähteä reissuun suunnilleen samalla kokoonpanolla, vaikka ehkä ainakin osan elektroniikasta unohtaen.

  • Missä on tarkoitus ja mahdollisuus yöpyä? Wild Atlantic Wayn varrella majapaikkoja löytyy pienimmästäkin kylästä ja niiden ulkopuoleltakin, joten me lähdimme matkalle ilman telttoja ja makuupusseja. Jos reitin varrelta löytyy varmasti katto pään päälle vaikka suunnitelmiin tulisikin muutos, yöpymisvälineet voi huoletta unohtaa.
  • Kuinka paljon ruokaa tarvitsee roudata mukana? Irlannissa riittää pubeja, kahviloita, ruokakauppoja ja bensa-asemia sen verran että me kannoimme mukana vain päivän tai kahden eväät, ja jätimme retkikeittimetkin suosiolla kotiin. Sen verran ruokaa oli aina mukana että pystyimme noudattamaan ehkä parasta matkalle saamaani ohjeistusta: syö jotain aina kahden tunnin välein. Niin jaksaa pisimmätkin yli sataan kilometriin venyvät päivät.

Ja se hyvä puoli on Irlannissa ainakin Norjaan verrattuna, että idyllisiä kahviloita löytyy mutkan kuin mutkan takaa.

Wild Atlantic Way Irlannissa I @SatuVW I Destination Unknown

Ihan eri asia sitten onkin, ovatko nämä kahvilat jo palautuneet normaalirytmiin sen jälkeen kun ystäväni Kate kävi syömässä kaikki kakut matkan varrelta…

Mutta, sen kummemmitta puheitta, tässäpä ladattava pakkauslista pitkälle pyörämatkalle!

Kaikki tämä mahtui mukavasti kahteen vesitiiviiseen satulaukkuun, kamera-arsenaali tosin kulki ohjaustankolaukussa. Selässä halusin kantaa mahdollisimman vähän, mutta juomareppu osoittautui varsin käteväksi. Siitä, miten tämän kaiken sai laukkuihin tungettua, antaa ideaa tuon alla olevan videon alkupätkä.

Tällä hetkellä itse vain haaveilen seuraavasta pitkästä fillariretkestä, mutta onneksi keväälle on tiedossa ainakin melontaa Italian Alppien maisemissa. Ei muuta kuin mukavaa alkavaa pääsiäistä, palailen linjoille vielä torstaina Instagram Travel Thursdayn ja hiihtoretkien merkeissä ennen pientä pääsiäislomaa perheen kanssa! :)

Wild Atlantic Way:stä puheen ollen, ystäväni Anne-Marit ja minä päädyimme tämän fillariretken tiimoilta Irlannissa TV-ruuduille! Ei tosin pyöräilyn merkeissä, vaan osallistumalla vuosittaiseen perinteiseen Cruinniú na mBád soutukisaan Mayon alueella. Tuo pätkä on ainakin vielä nähtävissä Spiorad Iorrais ohjelmassa TG4-kanavalla. Kuka olisi uskonut! Ja näytti melkein siltä että me voitimme koko kisan…. 

Hiihtovaellusta Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Kun lumi on vähän lopussa: Hiihtovaellusta Norjassa

Skitouring in Norway I @ Destination Unknown

Samanaikaisesti kun ystäväni Åsa toisaalla piteli tiukasti kiinni puusta jyrkän rinteen reunalla, pulkan ja Scooby-koiran vetäessä häntä vauhdilla kohti pimeää alamäkeä, minun toinen sukseni irtosi ihan huomaamatta ja lähti pujottelemaan puiden läpi alas pitkin vuorenrinnettä. Meneillään oli kauan odotettu ja suunniteltu neljän päivän hiihtoreissu läpi Norjan Dovrefjellin ja Rondanen kansallispuistojen, ensimmäinen laatuaan meikäläiselle ja pitkän odotuksen ja unelmien täyttymys.

Tai sitä se oli ainakin ollut paperilla. Nyt, kun aurinkoinen päivä oli jo vaihtunut iltaan ja aurinkokin oli kadonnut vuorien huomaan, olisi ollut helppoa kirota Norjan vuoret, ja ne sukset, alimpaan helvettiin. Tosin se hetki olisi voinut tulla hieman myöhemminkin, siinä vaiheessa kun tajusimme että Åsa oli eksynyt porukasta kartan ja GPS:n kanssa. Tai ehkäpä se hetki olisi voinut tulla vasta seuraavana aamuna, kun päivän valjetessa ja DNT:n vuoristomökiltä herätessämme näimme mitä oli edessämme.

Kaikkea muuta kuin lunta.

Vaikka tämän perusteella voisi nopeasti päätellä että tälle seikkailulle oltiin lähdetty aivan liian laihoin eväin ja suunnitelmin, totuus oli toinen. Meillä oli mukana kaikki tarvittavat varusteet bivypusseista ensiapuvälineisiin, satelliittipaikantimeen ja lapioihin. Reitti oli tarkkaan valittu meidän porukalle sopivaksi ja suunnitelmaa oli muutettu pariinkin otteeseen retkeä edeltävinä viikkoina säätiedotusten perusteella. Luvassa oli vain ja ainoastaan aurinkoa, ja lumivyöryvaarakin oli nollissa. Se ainoa pieni mutta kriittinen mutta olikin sitten DNT:n Rondvassbu-mökiltä saamamme info. ”Ensimmäisenä kahtena päivänä hiihto-olosuhteet ovat huonot, ja joudutte ehkä kantamaan pulkkia aina välillä”. 

Skitouring in Norway I Destination Unknown

Ai huonot ja aina välillä? Eihän täällä ole lunta! Ensimmäisen päivän jäätiköt ja läikikkäät lumiolosuhteet tuntuivat ruhtinaallisilta verrattuna toisen aamun maisemiin.

Skitouring in Norway I Destination Unknown

Tai no, kyllähän ojassa aina välillä pystyi hiihtämään. Ja niin pystyi myös laaksoa myötäilevän joen jäällä.

Mutta se varsinainen karttaan merkitty talvireitti, joka kulki kätevästi pitkin laakson pohjaa ja olisi suunnitelmien mukaan taannut meille helpohkon parinkymmenen kilometrin hiihtopäivän, siitä ei ollut tietoakaan.

Sen sijaan kapusimme ylös vuoren rinnettä ja kuljimme pitkin metsiä, ylös ja alas, välillä suksien kanssa ja välillä ilman, samalla kun metsästimme lunta. Ja niin ne tunnit taas kuluivat, ja päivä vaihtui seuraavaan aivan liian lujaa vauhtia kunnes löysimme itsemme taas pimeästä, etsimässä seuraavaa vuoristomökkiä ja sitä mökille vievää lumipenkkaa.

Kun suunnitelmat menevät aivan persuuksilleen selviää ainakin se, mistä ystävät ja matkakumppanit on tehty. Tämän porukan kanssa ei tullut mitään yllätyksiä.

Skitouring in Norway I @ Destination Unknown

Skitouring in Norway I @ Destination Unknown

Skitouring in Norway I @ Destination Unknown

Pitkäksi venähtäneistä päivistä huolimatta hymyt eivät meidän porukalla ainakaan kovin usein hyytyneet, ja huumorin ja muutamien ärräpäiden säestämänä kova työ jatkui vain. Silloinkin kun arviolta viiden tunnin matka venyi kahteentoista tuntiin, toista päivää peräkkäin.

Skitouring in Norway I @ Destination Unknown

Ja jos onnea ovat hyvät ystävät, euforiaa on ystävä, joka tuo matkalle mukaan kotona tehtyjä suklaapalloja niitä hetkiä varten kun huumori alkaa ihan oikeasti olla kadoksissa.

Skitouring in Norway I @ Destination Unknown

Joku kumma suloisuus näissä reissuissa mitkä eivät mene ihan niin kuin Strömssössä kuitenkin on. Tunneiksi venyneet minuutit täynnä kovaa työtä, jotka juuri sillä hetkellä kun painava pulkka ei meinaa tulla mukaan jäisessä ylämäessä tuntuvat jatkuvan ikuisuuteen. Hetket, jotka kuitenkin katoavat ihan huomaamatta päivän vaihtuessa iltaan ja yöhön. Pienet ilonpilkahdukset rankan ylämäen jälkeen tai jyrkän metsäisen alamäen pohjalla, ja se onnentunne kun hetkellisesti löytää moottorikelkan jäljet mitä voi seurailla sen kummempia miettimättä. Ja kun vihdoin istuu vilpoisessa vuoristomökissä kamiinan ääressä lumen hiljalleen sulaessa kattilassa teevedeksi ja pääsee pitkän päivän päätteeksi oikaisemaan peiton alle päällä neljä tai viisi kerrosta vaatteita nukahtaakseen syvään uneen, niinä hetkinä ei haluaisi olla yhtään missään muualla. Juuri näin on hyvä.

Skitouring in Norway I @ Destination Unknown

Skitouring in Norway I @ Destination Unknown

Eli mitäpä sitä turhaan kiroamaan. Se ensimmäisenä iltana karannut suksi ei päässyt kovinkaan pitkälle ennen kuin kohtasi puun. Åsakin löytyi ihan lähistöltä, ja sen jälkeen kun olimme matkanneet neljä päivää ylös ja alas vuorenrinteitä, välillä pitkin lunta ja välillä kivikossa pulkkia ja suksia kantaen, faktahan oli että me pääsimme perille asti. Takana oli kartan mukaan 80 kilometriä talvireittejä, mutta käytännössä, kuka tietää. Meidän reitti kun ei ollut ihan niin suoraviivainen kuin toivomme.

Se on hyvä tunne, kun tietää päässeensä perille. Ei niinkään matkan päättymisen vuoksi, mutta tieto siitä että pystyy, jaksaa ja kykenee pitämään päänsä kylmänä tilanteissa missä hommat eivät mene niin kuin pitäisi. Se auttaa selviämään vuoristoretkien lisäksi myös arkielämän kinkkisissä hetkissä, kuten kahden haluttoman alle neljävuotiaan talvitamineisiin pukemisessa, roudaamisessa autoon ja viemisessä kohti seuraavia seikkailuita!

Kuvat: Kiitokset Kate Cornfieldille kuvasta missä me neljä leidiä seisomme rinnakkain, ja Åsa Kunnaksen kuvia ovat nuo kaksi tuota ihan viimeistä edeltävää kuvaa. 

Ja muksuthan (ja mies) eivät siis olleet tällä reissulla mukana!! 

Missä ja mitä

Jos Dovrefjellin ja Rondanen kansallispuistot eivät ole tuttuja, alla on kartta joka hieman valaisee reittiämme ja sen varrelta löytyviä majapaikkoja. Tälle reitille on helppo lähteä vaikka alla ei olisi autoa, Oslon pääkentältä eli Gardermoenilta pääsee junalla suoraan Hjerkiniin, mistä yöunien jälkeen on hyvä lähteä suoraan hiihtämään. Reitin päätöspisteestä eli Mysusæteristä voi puolestaan matkata bussilla nro 538 tai taksilla Ottaan, mistä matka jatkuu taas junalla.

Työn alla on parhaillaan postaus hiihtovaelluksesta Norjassa ja näistä DNT:n mökeistä, Norjasta löytyy mahtavia vaihtoehtoja myös heille, jotka haluavat kokeilla hiihtovaellusta kevyen repun kanssa nauttien iltaisin kolmen ruokalajin illallisista viinilaseineen. Mutta tässä faktatiedot meidän reissusta lyhykäisesti, tänä talvena tälle reitille ei kuitenkaan kannata ehkä enää lähteä, ainakaan suksien kanssa! :)

  • Tässähän se, meidän reitti ut.no sivuilla
  • Junat: NSB, ”minipris” lipuilla joita voi ostaa etukäteen matka taittuu edullisesti
  • Den Norske Turistforeningen, jäsenyys kannattaa jos aikoo yöpyä vähintään neljä yötä DNT:n mökeissä, tai haluaa yöpyä mökeissä missä ei ole henkilökuntaa. Näihin mökkeihin pitää mukana olla DNT:n avain.
  • Hjerkinnhus hostelli, majapaikkamme ennen hiihtoretken aloitusta, vaikka Hjerkinn Fjellstue olisi ollut kätevämpi, sillä se sijaitsee aivan reitin aloituspisteessä
  • Grimsdalshytta, ensimmäisen hiihtoyön majapaikka. Henkilökunta paikalla osan vuodesta, mutta ei vielä nyt.
  • Dørålseter Turisthytte, täällä taittui toinen yö (nyt auki vain ylämökit omalla avaimella)
  • Rondvassbu, yksi suosikeistani! Täältä voi lukaista muistoja viime pääsiäiseltä
  • Bussi Mysusæteriin – aikatauluja kannattaa tiedustella Rondvassbulta

Hiihtovaellus Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Pulkassa leipää ja viiniä vaan: tästä alkaa seikkailu suksilla!

Hiihtovaellus Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

T A L V I S E I K K A I L U.

Jo syksyllä raapustin lyijykynällä kalenterin lehdelle, tähän maaliskuun kohdalle ja huomisesta alkavaksi nuo neljätoista kirjainta ja nyt lähdön hetki on jo hyvin lähellä. Säätiedotus lupailee upeaa auringonpaistetta, reissukumppanit ovat koossa Suomi-Englanti-Norja akselilta ja hiihtokamat ovat noin suunnilleen löydetty muuttolaatikoiden joukosta. Kaikki alkaa olla siis valmista vuoristoiselle hiihtoretkelle Dovrefjellin ja Rondanen kansallispuistojen halki!

Onhan näitä talvisia hiihtoreissuja tullut kokeiltua jo aikaisemminkin. Eka viiden kilsan reissu DNT:n eli Den Norske Turistforeningenin Gråhøgdbun mökille meni sen verran mönkään että palasimme häntä koipien välissä autolle. Sen sijaan revanssi, eli yhden kilometrin matka Vetåbualle olikin sitten jo sujuvampi suoritus ja viime vuoden pääsiäisreissu Rondaneen koko perheen voimin meni aivan nappiin. Tällä kertaa muksut ja mies jäävät kuitenkin kotiin, ja vuoria valloittamaan lähtevät minun lisäksi viisi ystävääni ja matkaakin on vähän enemmän, neljälle päivälle sitä tulee noin 80 kilometriä.

Me yövymme matkalla näissä DNT:n mökeissä mitkä vaihtelevat paljon tasoltaan. Toiset ovat erittäin yksinkertaisia vuoristomökkejä, kun taas toisissa löytyy itsepalveluperiaatteella myös ruokatarvikkeita. Meidän reissun viimeiseksi yöksi on tarkoituksena saavuttaa tuo pääsiäisreissustakin tuttu Rondvassbu, missä sesonkiaikoina vuodesta, eli juuri nyt, kokki kokkailee matkalaisille kolmen ruokalajin illalliset.

Mutta sen pidemmittä puheitta on aika käydä pakkaamassa kamat valmiiksi pulkkaan viinitönikkää unohtamatta odottamaan huomis-illan starttia kohti aloituspaikkaamme. Tältä reissulta blogi ei päivity, mutta Instagramiin ja Facebookiin pystyn toivottavasti jakamaan muutaman kuvan jos puhelimen akku pitää pintansa ja kenttää löytyy.

Seikkailullista alkavaa viikkoa!

Ja kiitos muuten ihanista kommenteista viime postaukseen, me pääsimme nukkumaan oman uuden kodin katon alle jo viikonloppuna. Tämä tilan määrä on hämmentävää kun neliöt meidän luhtitalokämppään verrattuna melkein kolminkertaistuivat. Muksutkin ovat kirmanneet ympäri olohuonetta kuin varsat kevätlaitumella, ja hyvinhän sitä mahtuu liikkumaan kun huonekalut vielä odottelevat noutajaansa vanhassa osoitteessamme!

Seikkailu Viikossa: Koskaan ei ole liian aikaista (tai myöhäistä)

Seikkailu sanana alkaa olla aika kovassa käytössä tämän blogin puolella, se kun astuu kuvaan oli sitten kyseessä retki lähikukkulalle tai viiden viikon fillarointireissu Irlannissa. Mutta niinhän se vaan on että pienet seikkailut tekevät arjesta paljon jännittävämpää, joten seikkailut jatkukoon.

Ja mikä voisi olla sen seikkailullisempaa kuin ihka ensimmäinen alamäkihiihtoreissu, ikinä! 

Mitä tulee muksujen murtsikkahiihdon ja laskettelun opetteluun, itse olen sitä mieltä että sukset voi laittaa jalkaan siinä vaiheessa kun kävely ilman sen suurempaa huojuntaa onnistuu. Toki on tärkeää mennä lasten ehdoilla ja tahdissa, ja meilläkin hiihtoreissut kestävät joskus vain minuutteja, kun toisinaan taas puhutaan tunneista jos mukaan lasketaan korvapuustitauko kahvilassa.

Alla on lyhyt iPhonella otettu ja iMoviella editoitu pätkä meidän pienen miehen seikkailusta suksilla, pojalla ikää alkaa olla tasan tarkkaan seitsemäntoista kuukautta. Ja menossa mukana on neljänkympin tienoille ehtinyt isä, joka testaili mäkiä alppisuksilla toista kertaa elämässään. Meikäläiselläkin lauta on tässä hitaan varmasti vaihtumassa suksiin, lasten kanssa kun on helpompi tutkia hiihtorinteitä sukset jalassa.

Täytyy tunnustaa että joku jännä hyvänolontunne tulee ihan siitä, että vaikka emme Suomessa asukaan, ainakin osittain lapseni pääsevät kokemaan ja oppimaan samoja asioita kuin minäkin junnuna, talviurheilulajit mukaan lukien. Ei ole kai turhaan sanottua että me pohjoismaalaiset olemme syntyneet sukset jaloissa!?

Løkken Fjellgård maatilamajoitus Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Seikkailu viikossa: Snøhetta eli hieman pitkäksi venähtänyt päiväretki

Edessä kartta, kynä, kone ja vieressä kaksi pientä kaveria jotka tekevät kaikkea muuta kartalle kuin katsovat sitä. Suunnitelmana lähteä jonnekin hieman kauemmaksi päiväretkeilemään, kriteereinä maksimissaan 2-3 tunnin ajomatka ja hyvät ulkoilumahdollisuudet. Valokuvauksellisuus plussaa. Autoon on jo edellispäivänä pakattu lastenrattaat, kantoreppu, sadevaatteet ja lämpökerrastot, ja ihan viime hetkessä tungen takakonttiin vielä makuupussit ja aina valmiudessa olevan ”retkiruokaboksin”. Varmuuden vuoksi. 

Koska juuri ohitse kiitänyt viikonloppu katosi marraskuun myötä synttärijuhlien, joulumarkkinoiden ja pulkkamäen muodossa, tässä yksi syksyn kohokohdista. Hieman pitkäksi venähtänyt päiväretki. Kyllähän minä olisin tullut kotiin, mutta mini halusi hotelliin. Ja kaippa 1700-luvulta lähtöisin oleva maatila käy hotellista. Ainakin siellä sai nukuttua ihan pirun hyvät yöunet.

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Asioita mistä pidän Norjassa. Meidän kylältä ei ole pitkä matka upeisiin paikkoihin, vaikka näillä pikkuteillä köröttäessä ajomatkoissa saattaakin kestää. Nyt suuntana oli näköalapaikka mistä on upeat näkymät Norjan melkein korkeimmalle vuorelle Snøhetalle. Mistään ekstreme-vaelluksesta ei tällä kertaa ollut kyse sillä ylös asti pääsi kärryjen kanssa, kunhan jaksoi työntää kahta muksua reilun kilsan matkan ylämäkeen. No sitä saa mitä toivoo, äiti halusi ulkoilla ja urheilla ja muksut tulivat mukavasti mukana. Kärryissä.

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Snøhetta näköalapaikka Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Tällä kertaa pääosassa eivät kuitenkaan olleet maisemat, vaikka ei niissäkään mitään valittamista ollut, vaan itse tuo vuonna 2011 avattu näköalapaikka mikä on voittanut mm. ”World Building of the Year” tittelin. Ja mikäs siellä ollessa. Takkatuli lämmitti mukavasti, eväät maistuivat ja välillä saatiin koko rakennus omaan käyttöömme, ihan hetkeksi vain. Vierailijoita Snøhetalla riittää, joten jos haluaa hetken hiljaisuutta näköalojen ihasteluun, syksyiset arkipäivät ovat parhaita hetkiä mäennyppylälle nousuun. Snøhetta on nyt suljettu talveksi, ja avaa ovensa uudestaan 1.6.2014 tienoilla. Lisätietoa täällä (norjaksi).

Løkken Fjellgård maatilamajoitus Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Ja jos paluumatkalla maisemat näyttävät tältä lempeässä ilta-auringossa, kuka haluaisi mennä kotiin!? Ei ainakaan meidän mini, enkä minäkään, sillä nyt oltiin lähellä Grimsdalenin fillarointimaastoja mistä maastopyöräilyreittejä löytyy myös peräkärryjen kanssa kulkeville. Vaikka pyörää en tälle reissulle ollut pakannutkaan, sen olisi varmasti saanut vuokrattua jostain jos suunnitelmat eivät olisi vesittyneet seuraavan päivän vesi-lumi-räntäsadeyhdistelmään ja siihen, että ne autoon etukäteen ihan varmasti pakatut sadekamppeet eivät sittenkään olleet autossa.

Løkken Fjellgård maatilamajoitus Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Løkken Fjellgård maatilamajoitus Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Løkken Fjellgård maatilamajoitus Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Løkken Fjellgård maatilamajoitus Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

Hyvistä yöunista puhuttaessa tänne sitä päädyttiin, Løkken Fjellgårdiin mikä löytyi sattumalta automatkanvarrelta siinä vaiheessa kun takapenkiltä alkoi jo kuulua huutoa, päivä näytti jo päättymisen merkkejä ja kuskia alkoi mietityttämään koko idea. Monet pienien kylien lomapaikoista sulkevat ovensa talveksi, ja kun tässä vaiheessa mentiin lokakuun puoltaväliä, majapaikan löytäminen alkoi epäilyttämään. Løkken osoittautui vallan kotoisaksi paikaksi vaikka meidän minimaalisen budjetin se vei aivan pepulleen 900 kruunun yöhinnallaan (noin 105 euroa), mutta tuonne voisi mennä uudestaan koko perheen tai ystäväporukankin kanssa. Huomaa muuten parin ensimmäisen kuvan ritarillinen pikkumies joka puolusti perhettään pulloharjalla kaksijalkaisia nokkaeläimiä vastaan. Se on hyvä kun on mies matkassa mukana.

Mitä jäi reissusta käteen? Ainakin se, että muksujenkin kanssa voi olla spontaani kunhan on pikkuriikkisen valmistautunut spontaaniuteen. Meillä pitää pienelle miehelle olla vielä mukana maitopullo, mutta sapuskat ja vaipathan olisi saanut matkalta kaupastakin. Ja kyllä taas pienen pieni ”päiväretki” kantoi viikon tai kaksi eteenpäin, kevyesti. Tämä reissu muistutti myös siitä että kartan voisi ottaa esille useamminkin, läheltä löytyy varmasti lisää upeita paikkoja ja voi olla että ensi viikolla seikkaillaan uusissa maisemissa.

Siis ihan oikeasti, pulkkamäen sijasta.

Meidän ”seikkailu viikossa” tavoitteesta lisää täällä

Missä on Snøhetta ja miten sinne pääsee?

Oslon Gardermoenin lentokentältä (päälentokenttä) matkaa Snøhetalle tulee reilu 300 kilometriä mihin kuluu Google Mapsin arviolta aikaa noin 4,5 tuntia. Päätie E6:lta Snøhetta on kyltitetty Hjerkinin kylästä asti. Parkkipaikalta näköalapaikalle on noin 1,5 kilometrin kävelymatka. Julkisilla Hjerkiniin pääsee mm. junalla, jotka kulkevat Gardermoenilta kohti Trondheimia normaalisti neljä kertaa vuorokaudessa. Ihan siitä pikkuruisen Hjerkinin aseman vierestä löytyy mm. Hjerkinnhus hostelli jos haussa on majoitus paikanpäältä.

Seikkailu viikossa I @SatuVW I Destination Unknown

Pääkoppa kuntoon: Seikkailu viikossa

Seikkailu viikossa I @SatuVW I Destination Unknown

On synkkää juu. Mies on reilun kuukauden työmatkalla. Lapset kitisevät väsyneinä tarhan jälkeen. Aurinko ei näyttäydy lainkaan harmaan sumuverhon takaa ennen kuin tulee taas pimeä, ja muutenkin tuntuu siltä että päivät ja koko elämä vain junnaavat paikallaan. Paikallaan neljän seinän sisällä, paikallaan Norjassa ja ihan vaan, no, paikallaan. Nyt on tainnut iskeä se välitila kun kesäisen fillariseikkailun synnyttämä hurmiotila on vihdoinkin haihtunut, mutta uudesta seikkailusta tai sen ajankohdasta ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia. Niinpä ajatus linnoittautumisesta kotiin takkatulen ääreen on erittäin houkutteleva ja varsin norjalaiseen tyyliin koselig eli kodikas, jos siihen takkaan vain saisi sen tulen. Koska meikäläiseltä tulenteko harvemmin onnistuu, meille jää vaihtoehdoksi suunnata ovesta ulos.

Ja uloshan me mennään, sillä nyt alkavat seikkailut, ainakin kerran viikossa!

Se mistä seikkailuista sitten on kyse voisi olla vaikka jotain uutta, uuden oppimista, uudessa paikassa käyntiä tai jotain uutta aktiviteettiä kuten tulenteon opettelua, ulkona tietenkin. Tai ehkäpä jotain vanhaa, vaikka lempivuoren valloittamista jälleen kerran. Tosin mitä realistisesti tähän seurueeseen tulee, se vuorenvalloitus varmaan menisi niin että kotiinpäin käännyttäisiin siinä vaiheessa kun parkkipaikka vielä häämöttäisi näköpiirissä. Ehkäpä seikkailu voisi olla myös matka, vaikka road-trip jonnekin vähän kauemmaksi.

Pääasia kuitenkin on se, että lähdemme ulos ja teemme jotain muuta kuin kävelemme lähikauppaan ja takaisin. Ja sitten kun mieheni on taas kotona, hän voi ottaa vetovastuun meidän huushollista, ja tänä talvena suunnitelmissa on ainakin kokeilla talvitelttailua, vaihtaa lumilauta suksiin, käydä useamman päivän mökiltä-mökille hiihtovaelluksella ja skinnailukin olisi kivaa jos aikaa vain on.

Tarkoituksena ei ole kuitenkaan ottaa tästä mitään stressiä, eli seikkailemme viikoittain vain ja jos siltä tuntuu. Ja myönnän jo nyt, tulen hieman juksaamaankin sillä varastossa on jo muutama seikkailu jaettavaksi tältä syksyltä, ja jos satun saamaan sen tulen takkaan seuraavana viikonloppuna, voi olla että me jäämmekin sisätiloihin syömään lettuja!

Kuka muu seikkailee tänä syksynä? Vai onko jossain jo talvi…?

Jumituksesta huolimatta viime aikoina monta kivaa projektia on vihdoin nähnyt päivänvalon. Vierailin englantilaisen seikkailijan Alastair Humphreysin, jonka olen täälläkin useaan otteeseen maininnut (mikroseikkailuiden isä, ja yksi National Geographicin vuoden 2012 seikkailijoista), sivuilla kertomassa äitiyden ja seikkailuiden yhdistämisestä, toimin viime viikon matkailulehti Mondon Instagram hostina ja Irlannin pyöräretkemme päätyi Norjan fillariyhdistyksen lehden etusivun jutuksi!! Eli ei pitäisi valittaa, hyvinhän tässä on pullat uunissa. Ja tuo alla oleva oman blogin Facebook-tykkäysnappikin toimii taas! Toivottavasti…