Browsing Category

Melonta

Hieman erilaiset melontafestarit ja kisakauden avaus

Mitä ovat melontafestarit? Musiikkia, hengailua, melontaa, muutama olut, vanhoja ystäviä, uusia tuttavuuksia ja parhaimmassa tapauksessa auringonpaistetta. Nämä festarit tarjosivat sitä kaikkea ja vähän vielä lisää. Kilpailuja leikkimielisille ja tosissaan kisaaville. Muutama DJ joista toinen on tuttu mm. Glastonburyn musiikkifestareilta, monelle melojalle tutun bändin Los Burritoksen (nykyään Balloon Pilot) keulahahmo Matze Brustmann Saksasta ja yhden miehen bändi Ies Fokiwa Hollannista. Melontafilmejä paikallisen kylän teatterissa. Italialaista ruokaa ja juomaa.  Tanssia aamutunneille asti. Ympäri maailmaa tulleita melojia joista pisimmät matkalaiset tulivat Uudesta Seelannista ja Argentiinasta asti.

Palm Equipmentin leikkimielinen heittoköysi kisa

Yksikätinen DJ soittaa settiä Valsesia River Festivaaleilla

Boatecross-kisaa Valsesia River Festivaaleilla

Meikäläiselle tämän pitkän viikonlopun fiilikset olivat kuitenkin osittain ristiriitaiset. Monet ovat kysyneet miten äitiys ja isyys ovat muuttanut meidän reissareiden arkea ja melontoja. Vastaus on lähes poikkeuksetta ollut ”ei niin kovinkaan paljoa”. Ja nyt se äitiys sitten iski täysillä vasten kasvoja.

Valsesia River Festival on mieheni ja hänen Gene17Kayaking – firmansa tuotos joka järjestettiin nyt toista kertaa hieman samalla kaavalla kuin Norjassa jo yli kymmenen vuotta pyörinyt Sjoa River Festival. Tämä tarkoitti tietenkin sitä että hän oli kiireisempi kuin koskaan ja minä auttelin sen minkä pystyin. Siinä vaiheessa kun muut katosivat koskiin kisailemaan tai nauttimaan auringosta, minä ja mini lähdimme kävelylle. Tai ryömimme ruohossa. Opettelimme istumista ja testailimme miltä tuntuu kun varpaat kaivautuvat rantahiekkaan. Mahtavia kesäpäiviä kaikin puolin, mutta kyllä minua niin harmitti olla festareilla osittain sivustakatsojan roolissa.

Iloinen kesämini

Koko viikon ensimmäinen ja ainoa melonta pelasti kuitenkin minun festariviikonlopun.  Lauantaina melottu Sweet Rumble – boatercross kisa meni miten meni, raivasin tien finaaleihin asti mutta lopputulokseksi jäi neljäs sija. Tärkeintä kuitenkin oli että pääsin  ”kunnolla” ottamaan osaa festareihin ja hakemaan kisatuntumaa kesän kisakiertuetta varten, ja hymy on kyllä pysynyt tiiviisti kasvoilla aina tähän aamuun asti. JES JES JES! Nyt auringonpaiste on vaihtunut kaatosateeseen ja me otamme tämän viimeisen reissupäivän täällä Italian ”auringon” alla aika rennosti, kohta on aika lähteä Suomen kautta kohti kesäistä Norjaa.

Löytyisikö muuten vapaaehtoisia lastenvahteja tämän kesän festarikiertueella tai ensi kevään kisoihin?! :)

Boatercross-kisaa Valsesia River Festivaaleilla

Iloinen katsomo Valsesia River Festivaaleilla

Boatercross-kisaa Valsesia River Festivaaleilla

KISOJEN TULOKSET

Alpin Sprint Miehet: 1. Michele Ramazza (Italia) 2. Daniel Klozner (Italy) 3. Thomas Waldner (Italy)
Alpin Sprint Naiset: 1. Pamina Vitta (Italia) 2. Paula Volkmer (UK)
Alpin Sprint Team: 1. EXO 2. NZ Def Lepard 3. Team Pyranha
Boatercross Miehet: 1. Filippo Brunetti (Italia) 2. Brendan Bayly (Uusi-Seelanti) 3. Serverin Häberling (Sveitsi)
Boatercross Naiset: 1. Ameli Lehnder (Sveitsi) 2. Paula Volkmer (UK) 3. Pamina Vitta (Italia)

Festarikesän korkkaus ja kesäkodin etsintä

Valsesia River Festival banneri

Keskiviikkona korkkasimme festarikesän täällä Italiassa ja aikamoinen festareiden kesä tästä onkin tulossa! Ikävä kyllä meidän Norjan kesäfestarikiertueella ei tulla näkemään reissupakua, vaan haussa on uusi kesäkoti; mahdollisimman iso teltta. Sellainen mitä ei koskaan tulisi mieleenkään heittää selkään rinkan mukana, vaan joka asustelee kaikessa rauhassa auton takakontissa ennen kuin on pystytyksen aika. Ja sitten telttaan mahtuvatkin me, mini ja mahdolliset kesävieraat omiin osastoihinsa, ja missä melontavarusteet ja minin kurahousut kuivuvat rankkasateellakin, Norjassa kun ollaan. Tämä uusi rakkaus on vielä hakusissa, joten jos sinulta varaston nurkista löytyy vanha pölyttynyt yksilö joka etsii uutta kotia, laitahan viestiä tulemaan joko kommenttilootaan tai sähköpostilla. :) Me kieppaamme vielä Suomen kautta täältä Italiasta lähdettäessä ennen Norjaan paluuta.

Valsesia River Festival

Valsesia River Festivalin freeride-kisa

Onko kukaan muu korkkaillut jo kesän festareita? Mukavaa alkavaa viikonloppua joka tapauksessa ,joko festareiden merkeissä tai ilman, me jatkamme täällä työntäyteisissä juhlatunnelmissa festarikesän korkkausta aina sunnuntaille asti ja maanantaina on tiedossa pientä raporttia viikonlopun tunnelmista!

Itsensä voittamista

Se tunne kun istuu koskenniskalla adrenaliinin pumpatessa veressä ja perhosten tanssiessa keväistä riemutanssia mahan pohjalla. Siinä määrin että  monta tuntia sitten nautittu aamupala on vaarassa tehdä matkaa ylöspäin. 

Koskimelontaa Italian Valsesiassa

Koskimelontaa Italian Valsesiassa

…ja se tunne kun kaikki jännitys purkautuu mielettömänä ”minä tein sen!” hyvänolon tunteena ja haluna kokea se kaikki uudelleen. Sitä se on kaikessa lyhykäisyydessään, koskimelonta. 

Koskimelontaa Italian Valsesiassa

Ja tällaista tämä, aina uudelleen ja uudelleen, takaisin vesille paluu ilman miniä masussa. Tuttuja koskia Italian Sesia-joen laaksossa, uusi pelko siitä että osaankohan ja pystynköhän minä? Uskallankohan minä? Ja kun uskaltaa, niin huomaa että osaa ja pystyy. Se vanha varmuus alkaa tulla vähitellen takaisin. Kunhan vain ensin uskaltaa eikä jää läppärin kanssa datailemaan terassin auringonpaisteeseen sormille sulava gelato kourassa, niin kuin välillä vaan tekisi mieli.

Saman tunteen voi muuten meloessa kokea kuka vain aloittelijasta eksperttiin, takana ei tarvitse olla yhdeksän kuukauden hissuttelua helpoissa koskissa vauva masussa. Aina löytyy uusia koskia ja haasteita, uusia mahdollisuuksia uskaltaa ja voittaa itsensä. Mutta nyt ei tarvitse muutamaan päivään uskaltaa tehdä mitään muuta kuin tanssia muutamat häävalssit Irlannin maalla rakkaan ystäväni suurena päivänä, me suuntaamme tänään siis kohti Dublinia ja Wicklow-vuoria. Jee!

Suunnittelematta paras

Kuvittelin tällä viikolla makaavani minin kanssa bikineissä Korsikan rannoilla silloin kun aurinkoisten koskien kutsu hellittäisi hetkeksi. Herkullisen illallisen kera olisin mahdollisesti nauttinut muutaman lasin jotakin kuivaa ja kuplivaa tai tukevaa punaista, taustalla tietenkin mereen laskeva aurinko ja lintujen vieno viserrys. Todellisuus on toinen. Päädyimmekin oluen ja makkaran luvattuun maahan, Saksan Bavariaan.

Reissupaku parkissa

Matkakohde on arkisempi, mutta reissussa on aina mukava olla. Auringosta olemme nauttineet ulkosalla ja kaatosateelta olemme suojautuneet reissupakun sisuksissa. Paku on ollut parkissa kosken vieressä ja meloa on voinut juuri niin paljon kuin kroppa kestää. Toimivien nettiyhteyksien löytäminen on tosin ollut kiven takana joten tässä luultavasti ensimmäinen ja viimeinen pikainen päivitys tältä reissulta. Kuullaan taas aivan kohta Slovenian suunnalta!

Elämää reissupakussa

Joen alkulähteellä

River's Source melontatapahtuma

Viikonloppu vierähti melontafestareiden merkeissä, mieheni firma Gene17Kayaking järjesti ensimmäistä kertaa River’s Source tapahtuman Devonin nummien keskellä. Sinänsä normifestarit, että paikalla oli iso kasa ystäviä joita ehti ehkä juuri ja juuri nähdä, ja sinänsä outo tilanne minulle että istuinkin osan aikaa lapsenvahtina melomisen sijasta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin mahtava tapahtuma missä paikalla oli joukko Englannin johtavia melontafirmoja, varustevalmistajia ja mediaa jotka kaikki kaikki tarjosivat erilaisia luentoja, valmennussessioita sekä workshopeja. Seuraavan kerran näissä merkeissä tapaillaan jo ensi lokakuussa, jännä nähdä mihin suuntaan tapahtuma alkaa muokkautumaan! Nyt on kuitenkin meiltä kaikilta, mini mukaan lukien, mehut poissa…

Englannin reissu alkaa olla lopuillaan ja laukku odottaa pakkaajaansa, joten mukavaa viikon aloitusta Devonin nummilta, viimeistä kertaa. Huomenna luminen Norja!

Kausi korkattu!

Vaikka Matkamessujen ja Rantapallon blogi-loungen missaaminen hieman harmittaakin, sitä tunnetta kun pääsin takaisin vesille ilman miniä mahassa on vaikea kuvailla. No, ehkä onnellinen ja innostunut osuisivat lähimmiksi, ja nyt on sitten tämän vuoden koskimelontakausi korkattu! Melontaviikko huipentuu ensi viikonloppuna River’s Source Whitewater Symposium – tapahtumaan, ja sitä odotellessa tällä viikolla on blogissa tiedossa juttua mm. Devonin nummista (jep, jälleen kerran) ja junamatkustamisesta Englannissa. Nyt ei muuta kuin takaisin koskiin (hi hii!), oikein ihanaa sunnuntain jatkoa myös teille kaikille!

Koskimelontaa Devonissa

Ja alla vielä viikonlopuksi leppoista videonpätkää yhdestä meidän tämän hetken paikallisista melontamestoista, East Lynistä, à la Hugh Graham.