Tarkoituksenani oli tällä viikolla käydä pikamatkalla Marokossa, virtuaalisesti ainakin, pistää padat soimaan ja testata kevään Marrakechin matkalla oppimiani ruuanlaittotaitoja kotona Norjassa. Mutta eihän tässä kuumuudessa mikään mausteinen maistu, hyvä jos muksujen kurkuista saa alas muuta kuin jugurttia ja jäätelöä. Muutenkin ajatukset pyörivät vain ympyrää.
Ympyrää, jonka keskipisteenä on Irlanti. Matkaan on aikaa vain reilu viikko ja nyt mietityttävät reittivalinnat, pakkauslistat, oikean polven kunto ja se onko matkaan ihan pakko ottaa niin paljon elektroniikkaa kuin olen pöydänkulmalle kasannut. Ja kun vietän unettomia öitä hikoillen meidän saunaksi muuttuneessa asunnossamme, unelmoin jo rauhallisista unista ilman muita keskeytyksiä kuin mitä tarjoavat väsynyt, amatsonimaisen lihaksikkaaksi muuttumassa oleva kroppani tai mielenkiintoisen, yömyöhään luetun dekkarin jäljiltä jäänyt jännitys.
Pysyäkseni kuitenkin hetken poissa aiheista retkipyöräily ja Irlanti, jäin miettimään kysymystä johon olen saanut vastata melkein heti ja aina kun olen kertonut tulevasta pyörämatkasta. Kysymys ei liity millään lailla siihen miksi ihmeessä olen lähdössä 2500 kilometrin pyöräretkelle hyvin vähällä kokemuksella. Sen sijaan se koskee sitä miten ihmeessä voin olla erossa lapsistani niin kauan.
Argh.
Siinä yleensä ensimmäinen reaktioni jota seuraa vaivautunut hiljaisuus ja hämmennys. Miten? No siten…
Jotta minä voisin olla paras mahdollinen äiti lapsilleni, tarvitsen hitusen omaa aikaa aina silloin tällöin. Kolme, neljä viikkoa on ehkä hieman liioiteltua, ainakin säännöllisesti toteutettuna, mutta yö tai kaksi omassa rauhassa tai ystävien kera tekee ihmeitä myös. Tämän sain todeta kesäkuisella matkalla kotikaupunkiini Tampereelle, missä nautin leppoisasta yöstä Sokos Hotel Villan huomassa. Kaikki oli melkein niin kuin ennen lapsia; seuranani oli lukioaikainen ystäväni ja “partner in crime” seikkailussa jos toisessa Tiina, mistään ei kuulunut “äiti äiti äiti” eikä nenään leijunut vieno tuoksu joka muistuttaisi vaipanvaihdosta – nyt ja heti, eikä ehkä kohta.
Ihan kohdallaan ei kaikki kuitenkaan ollut. Korkeiden korkojen ja tiukkojen farkkujen sijasta kassista löytyi mukava kesäterassiasu ballerinoineen, ja illan tavoitteena oli olla takaisin puhtaiden lakanoiden suojissa sen verran aikaisin että saisimme nukkua oikein kunnolla, herätä ilman krapulaa ja nauttia aamiaisesta pitkän kaavan mukaan ihan rauhassa.
Toista taisi olla kymmenen vuotta sitten, vaikka lapsia ei mietitty tälläkään reissulla. Nyt keskitymme nauttimaan täysillä pienestä irtiotosta Sokoksen “40 vuotta – 40 blogitarinaa” – kampanjan tiimoilta, ja tässä on meidän tarinamme siitä miksi on hyvä aina välillä ottaa omaa aikaa perhearjen keskeltä. Ja aina ei tarvitse lähteä kotikaupunkia kauemmaksi!
Vuodet vierivät, lapsia tulee lisää – niitä meillä on yhteensä nyt viisi, mutta kuohuva maistuu aina. Varsinkin sängystä käsin ja puhtauttaan kiiltävässä hotellihuoneessa missä ei ole vaarana kompastua leluihin.
Tehdaskaupunki Tampere ja rosoinen tiili, siinä lyömätön yhdistelmä mikä toimii myös Villassa. Hotelli uudistui täysin vuonna 2011 ja siinä samalla sijoittui parhaiden hotellien joukkoon kansainvälisessä Interior Design Awards 2011 -kilpailussa. Designista huolimatta (vai siitä johtuen??) hotelli ei ole tönkkö näyttäytymispaikka, vaan kotoisa majapaikka Tullinaukion kulmilla.
Matka kuin matka, ja kassistani löytyvät villasukat. Tällä reissulla ne saivat jäädä kotiin, ja sen sijaan kietouduin huoneestamme löytyvään Mummon Kammarin, tamperelaisen vanhustyön keskuksen villapeitteeseen. Kuulemma hääsviitistä löytyisivät myös ne villasukat.
Koska päivässä ei ihan ehdi Italiaan ja takaisin, me nautimme illallisen Tampereen Italiassa eli Sokos Hotel Tammerin Trattoriassa. Pitsa oli parasta pitkään aikaan kuten oli myös seura, tosin pitsan maistuminen saattoi johtua siitäkin että täällä meidän kulmilla Norjassa tunnetaan vain amerikkalaistyylinen rasvaa tihkuva pannupitsa. Suosittelen joka tapauksessa, ja sijainti on mitä mainioin Tammerkosken kulmilla.
Illallisen jälkeen vauhti oli kova ja tarkoituksena oli suunnistaa Tampereen yöhön, toteutus jäi vain hieman heikoksi. Siiderituopit olivat ensimmäisessä baarissa vielä puoliksi täynnä siinä vaiheessa kun me jo suunnistimme rivakasti kohti hotellihuonettamme, nukkumaan… Tampere, kesäiltana, on kuitenkin sen verran kaunis että pikainen valokuvanpituinen pysähdys täytyi matkalla tehdä.
Äitien villi irtiotto arjesta, tosiaankin!
Mutta mikä oli parasta koko viikonlopussa? Se, että vällyjen väliin pystyi palaamaan takaisin heti aamupalan jälkeen…
Vaikka yksi yö omassa rauhassa tuntui aivan taivaalliselta, saa nähdä miten Irlannin kanssa sitten ihan oikeasti käy, mitä tulee minuun nimittäin. Muksut ovat varmasti onnensa kukkuloissa kun “papa” on taas kotona, ja vaikka ikävä äitiä saattaa nostaa päätänsä aina silloin tällöin, heillä ei ole mitään hätää. Ja ehkäpä vielä joskus saamme miehenikin kanssa viettää yön ilman perheen pienimpiä, samaan aikaan ja samassa paikassa, viime kerrasta kun alkaa olla kohta kolme vuotta!
Helteistä viikonloppua sinulle missä sitten oletkin, täällä tutustutaan viikonloppuna pyöränhuollon saloihin ja vedetään viimeistelevät pyörälenkit, tankkausta, jäätelön muodossa unohtamatta!
Yöpymisen Sokos Hotel Villassa ja illallisen Tammerin Trattoriassa tarjosi meille Sokos Hotels ketju.
