“Voisin kyllä muuttaa tänne asumaan”, huokaisin toisen tai kolmannen kerran, vaeltaessamme ystävien kanssa Devonin nummilla Englannin lounaisosassa.
“No, granny (eli mieheni äiti) olisi ainakin siitä tosi iloinen” vastasi mieheni, ja tästä lähti koko matkamme ajan kestänyt ajatusketju siitä että mitä jos.
Miten löysinkään miehen jolle ajatus toiseen maahan muuttamisesta, ihan tuosta vain, ei ole juttu tai mikään. Ja kuka lähtee näihin ajatusleikkeihin aivan yhtä innolla kuin meikäläinenkin. Meillä ei taida järjen ääntä löytyä ainakaan perheen vanhemmilta, katsotaan miten noiden muksujen käy! Huonosti, luulisin, tällä geeniperimällä.
Vaikka joulu onkin jo ovella, ohitan sen täällä blogin puolella sutjakan sulavasti. Minulle joulu merkitsee sitä että voin viettää aikaa yhdessä perheen ja ystävien kanssa, ei niinkään sitä että meidän kämpän jokaista nurkkaa koristaa joulutonttu.
Joten, tässä muutamia kuvia meidän elämästämme Devonissa.
Kuin satukirjasta, aamut alkavat aina yhtä kauniin usvaisina kunnes auringonsäteet hävittävät sumun.
Kuka piittaa rankkasateista kun kattona on viimeisen päälle tehty olkikatto, kera kissan.
Talvi. Lumesta viis, täällä ei popsita D-vitamiinia vaan nautitaan auringonpaisteesta.
Maastofillarilenkin jälkeen Forestry Commissionin ylläpitämässä Cardinham Forestissa, ystävien kanssa kodikkaassa kahvilassa saattaa voileipien ja kuuman keiton kera vierähtää tunti, jos toinen.
Ja tässähän se matkustamisen haikeus piileekin.
“Täällä voisin asua” on ajatus joka käy mielessä melkein aina matkustaessa, ehkäpä sen takia että me seikkailumatkailijat koluamme usein niitä samoja rakkaita vanhoja kulmia. Koska kaikkialla ei voi yhtäaikaisesti kuitenkaan olla, olemme mielestäni löytäneet meille täydellisen ratkaisun Norjasta kotimaana. Ajatukset pyörivät usein kuitenkin vinhaa vauhtia ympyrää kun yritän miettiä miten saisin erityisesti Devonille ja Irlannille hieman enemmän aikaa elämässäni.
Ja se muutto sinne Devoniin? Ei me muuteta, nyt ainakaan. Koko homma kariutui niinkin arkisiin ja tylsiin asioihin kuten lastenhoidon kalleuteen, koulutien aloittamiseen jo nelivuotiaana ja Devonin hankalaan työtilanteeseen, ellen ryhdy nyt ja heti yrittäjäksi. Eli jostain se järkiajattelu sitten kuitenkin löytyi. Blaah.
Juttuja siis Norjasta tiedossa roppakaupalla, jatkossakin!
Ja pakko nyt kuitenkin vielä jotain sanoa joulusta kun se on niin lähellä – tsemppiä ja jaksamista jouluvalmisteluihin, me mennään minimaalisilla lahjoilla eli yksi per naama, jotka löytyivät kaikki eräästä hyvinvarustetusta ulkoilukaupasta Exeterin liepeiltä. Taisipa pussiin eksyä lahja (tai useampi) itsellenikin, nuo ulkoiluvarustekaupat eivät tee hyvää pankkitililleni!
