Paljon ulkoilua ja vähän sisätiloissa hengailua, siinä on yhdistelmä mikä toimii ainakin meikäläisen kohdalla, mitä tulee viikonlopun pituisiin kaupunkireissuihin. Tosin New Yorkin ja kiireisen syksyn jälkeen olotila on ollut sellainen että voisin pysytellä neljän seinän sisällä kotona takkatulen ääressä kevääseen asti ja lueskella kirjoja, mutta sitten tuli kutsu Saksaan ja Hampuriin. Ja tiedättehän sanonnan kumikädestä…
Yhdistettynä ajatukseen uuden kaupungin katujen kiitämisestä fillarilla.
Ja kunnon syysmätön nauttimisesta sateisena päivänä ihan hissukseen, vaikka taas kirjan kera ilman mitään kiirettä. Norjassa elon parhaita puolia on se, että kun matkustaa Keski-Eurooppaan, varsinkin ravintoloissa ruokailu on niin suunnattoman halpaa!
Joten mitä sitä vastustamaan kiusausta, vaikka täytyy myöntää että minä ja Saksa, no, en ole aikaisemmin löytänyt meille mitään kovin yhteistä säveltä. Berliini ja Bavaria ovat ”ihan kivoja”, mutta se kaikki muu onkin koettu huristellessa kovaa vauhtia moottoritietä pitkin ajaessa Saksan läpi mahdollisimman vähillä pysähdyksillä.
Mutta aivan yhtä vastustamaton kun oli tämä tarjous lähteä Hampuriin, niin oli myös itse Hampuri.
Aikaisemmin tänä vuonna ”Speicherstadt”, historiallinen punatiilisten rakennusten reunoittama varastoalue jota halkovat kanaalit, pienet tiet ja sillat sai UNESCON maailmanperintökohteen tittelin. Aluetta, joka aikaisemmin oli kahvin, mausteiden ja tupakan vilkas varastointipaikka, asuttaa edelleen muutamat mausteiden ja kahvien kauppaajat, mutta enemmän kuitenkin museot, Persianmattojen kauppaajat, pienyrittäjät ja löytyypä alueelta yksi hotellikin. Ennen alueen muuntumista varastoalueeksi, näillä pienillä saarilla asui noin 20,000 ihmistä ja siihen nähden paikka oli aavemaisen hiljainen, mutta samalla kovin kaunis syksyisenä aurinkoisena päivänä. Vaikka nätiltähän tuo näytti silloinkin kun kaatosateessa kipitin kovaa vauhtia kohti hotellia.
Yksi Speicherstadtin uusimmista asukkaista on Kaffeemuseum Burg, eli paikallinen pieni kahvimuseo, jonka parasta antia oli kahvin maistelu. Tulipahan siinä samalla sekoitettua oma erinomainen kahvisekoitus brasilialaisista ja papua-uusiguinealaisista pavuista kotiin vietäviksi. Tosin sekoitusta ei ole lahjansaaja vielä päässyt maistelemaan, mutta hyväähän sen on oltava, kun teenjuojakin on sen hyväksi maistanut!
En ole kovin kiinnostunut nähtävyyksien perässä juoksemisesta opaskirjan kanssa, oli kohde mikä kohde, ja juuri sellaiseen matkustamiseen Hampuri oli täydellinen. Nykin jälkeen melkein kahden miljoonan asukkaan, ja Saksan toiseksi suurin kaupunki tuntui varsin pieneltä ja helppokulkuiselta, ja metro toimi saksalaiseen tapaan kuin kello silloin kun en viilettänyt katuja pitkin hotellin fillarilla. Ja kun syyssade sitten odotetusti iski päälle, muutakin tekemistä kuin kahviloissa istumista löytyi ihan riittämiin.
Jos haluaa ottaa varman päälle, sadetta voi pitää vaikka maan alla tunnelissa. Old Elbe Tunnel on varsinkin valokuvaajien suosima paikka, ja ihan hauska tapa kulkea paikasta toiseen 426 metrin matkan verran veden alla. Tunneliin pääsee joko portaita tai hissiä pitkin, ja hissillä kulkevat myös autot. En tosin tiedä kuinka usein tunnelissa kulkee muita kuin kävelijöitä tai polkupyöräilijöitä.
Satamaristeilyt olisi ehkä järkevintä ajoittaa auringonpaisteeseen, mutta menihän se näinkin. Tunnin verran oli kyllä ihan kiva istuskella sisätiloissa, juoda Cokista ja katsella maisemia. Sen kerran kun uskaltauduin ulos kameran kanssa kuvaamaan, kastuivat sekä minä, että kamerani.
Mutta jätinpä parhaan viimeiseksi. Fabrikissa sijaitsevat Markzeit oli mainio valinta lounasnälkään, pienistä kojuista saa jos jonkinnäköistä etnistä ruokaa ja taustalla soi livemusiikki. Tänne menisin vaikka uudestaankin, tosin muuta kuin mahantäytettä en tuolta lähtisi ostamaan.
Pakkohan sitä on parin viime reissun perusteella verrata: Nyki vai Hampuri? Vaikka Nyki nyt onkin Nyki, jos haluaisin lähteä vain hetkeksi kaupunkireissulle shoppailemaan ja syömään, taitaisi Hampuri viedä voiton. Pieniä kivoja eurooppalaiseen makuun sopivia putiikkeja on paljon, ja lentämällähän tuonne selviää reilussa tunnissa.
Ja näin se on, näitä kaupunkimaisia fillarointiviikonloppureissuja hyvän ruuan kera ja kivassa hotellissa voisi tehdä jatkossa enemmänkin. Tuo hotelli oli muuten niin mahtava tapaus että siitä kuulette vielä enemmänkin kunhan taas kerkiän koneelle. Sitä odotellessa, ajattelin pistää sen takkatulen leimuamaan ja kaivella esiin Jussi Adler-Olsenin ”Department Q” sarjan seuraavan novellin esille. Eli ei muuta kuin ihanaa sunnuntain jatkoa!
Tämä Hampurin reissu oli osa Hamburg Tourismuksen ja Nordic Travel Bloggersin yhteiskampanjaa. Reissun ohjelman suunnittelin kuitenkin itse, ja kaikki sisältö on oman harkintani mukaista.
56 Comments
Juuri äsken lukemassani postauksessa oli Unesco-kohde ja heti täälläkin! Taitaa olla, että olen aivan liian vähän kuljeksinut historiallisissa kaupungeissa, kun en ole kovin monessa Unesco-kaupungissa käynyt. Hampuri näyttää kivalta ja sinne haluaisin joskus ehdottomasti päästä laivalla :) Markun veisin tuonne kahvinjuojan taivaaseen ^^
No Simonille minäkin kahvia tuolla sekoittelin, itselleni ei kahvit yleensä niin kovin maistu… Ja täytyy tunnustaa että hyvin vähän olen kolunnut kaupunkeja ja niiden historiallisia kohteita, mutta tämä kyllä kolahti. Näissä tehdasrakennuksissa oli jotain karun kaunista. Ehkä hieman tuli Tampere mieleen ;)
Kiitos tästä postauksesta, tämä oli se mitä tarvitsin että lähden vihdoinkin käymään Hampurissa! Kööpenhaminasta kun sinne pääsee vaikka junalla, mutta olen aina jahkaillut, että onko se muka näkemisen arvoinen paikka. Näköjään tekemistä ainakin riittää, kun en minäkään tykkää pelkkien nähtävyyksien perässä juoksemisesta. Ja kahvimuseokin vielä, jes!
Jes, ehdottomasti tuonne! Ja jos majapaikkaa mietit, suosittelen suuresti 25hours hotelleja, itse olin Hafencityssä mutta sieltä löytyy toinenkin, ja ne ovat kaikki kuulemma aika erilaisia keskenään.
Hieman samanlainen suhtautuminen itsellänikin Saksaan, muutama ”ihan jees” kaupunki on tullut koluttua, mutta ne ei kertaakaan ole aiheuttaneet mitään wow-fiilistä. Mutta kyllä tuo Hampuri kivalta paikalta vaikuttaa tämän perusteella! Itse tykkään kaupunkilomilla viettää mahdollisimman paljon aikaa kaduilla kävellen rauhallisesti. Monesti on tullut havaittua että noin sitä tunnelmaa aistii paremmin, kuin juuri sitä päätöntä ravia nähtävyydeltä toiselle vetäessä..
Ihan totta, parasta kaupunkilomissa on mielestäni juuri tuo kaupungin kaduilla kävely tai fillarointi, ilman mitään tiukkoja aikatauluja. En tiedä olenko vieläkään ihan täysin vakuuttunut Saksasta lomakohteena, mutta Hampuri kaupunkilomana kyllä kolahti kohdalle.
Kivan näköistä! Mulla taas Berliini kolahti tosi kovaa vaikka ennakko-odotukset oli matalat. Siksi muukin Saksa kiinnostaa tosi paljon. Vielä en ole muualle ehtinyt käymään.
No sama oli minulla Berliinin kanssa, en odottanut siitä kovinkaan paljoa ja tykkäsin kyllä, mutta jotenkin Hampuri oli kotoisampi kuitenkin.
Saksa on ollut mun to do-listalla jo pitkän aikaa ja ensisijaisesti tuo mainitsemasi Berliini koska siitä en ole oikeastaan lukenut koskaan mitään muuta kuin hyvää, mutta miksei Hampuriin, ei kuulosta ollenkaan huonolta tämäkään. Täytyykin käydä lukasemassa juttu suosittelemastasi hotellista :) -Monna
Berliiniä kyllä aina kehutaan ja ei suotta, mutta kuten tuossa yllä mainitsinkin, Hampuri oli tavallaan kotoisampi. Ja itse tykkään jos on vettä lähellä, sitä ei Berliinistä löytynyt…
Tämähän tuli sopivasti, olen katsellut Hampuria sillä silmällä, että sinne voisin tehdä pienen kaupunkimatkan. Lentojakin tosiaan on aika kivasti tarjolla eikä matka ole pitkä.
Suosittelen! :)
Oi kun pääsisi tuonne kahvimuseoon sekoittelemaan omat kahvipavut ?kuulostaa juuri meidännäköiseltä matkamuistolta! ?
Tutulta kuulostaa jo huristelu moottoriteiden halki! Itsekin joskus ajanut Hollannin puolelta Kölnin! Kyllä olo kovaa kyytiä! ?
T. Titta / IKILOMALLA
Tuollaiset juotavat tai syötävät matkamuistot on ihan parasta, muuta kuin tämän kategorian tuotteita ei tältä matkalta edes tullut matkalaukun painoksi. Ja kun päivän on ajanut Saksan moottoriteitä, vauhdin tuntee kyllä vielä kropassa illallakin!
Oi kun pääsisi tuonne kahvimuseoon sekoittelemaan omat kahvipavut ?kuulostaa juuri meidännäköiseltä matkamuistolta! ?
Tutulta kuulostaa jo huristelu moottoriteiden halki! Itsekin joskus ajanut Hollannin puolelta Kölnin! Kyllä olo kovaa kyytiä! ?
T. Titta / IKILOMALLA
Minä olen vielä niukempi Saksan suhteen, olen käynyt vain vanhan Saksan alueella Memelissä. Samalla logiikalla me olemme venäläisiä. Saksa ei ole kutsunut minua lainkaan, ehkä olen menettänyt paljon sen takia. Jo pelkästään nuo kuvat todistavat, että nähtävää ja tehtävää riittää. Ehkä pitäisi suorittaa Itämeri-haaste, geokätkö jokaisesta Itämeren rantavaltiosta, Ruotsi, Suomi ja Venäjä on jo.
Tuo Itämerihaaste olisi kyllä aika mainio! Ja eihän sitä kaikkialle edes ehdi ja pysty matkustamaan, niin upeita paikkoja on maailma täynnä.
Ompa Hampuri kivan näköinen kaupunki! Mun mielestä Saksa on myös ihan kiva paikka, ei mikään suosikki mutten sitä myöskään vihaa. Berliinin matkaa olen suunnitellut ensi vuoden maaliskuuksi Berliinin matkamessujen ajalle. Kivan kuuloinen tuo kahvimuseo, vaikken itse kahvia juokkaan.
Hampuri oli kyllä kiva yllätys, mutta edelleen jotenkin minullakin Saksa on siinä ”ihan kiva” lokerossa. Hieno maa, mutta muitakin vielä hienompia paikkoja löytyy
Aivan ihanan tunnelmallisia kuvia, tykästyin kovasti kuvaustyyliisi! :) Kanaalit kiehtoo mua suuresti, mutten silti oo koskaan päässy näkemään niitä livenä. Hampuri vaikuttaa monipuoliselta kaupungilta, jonne iski nyt hinku päästä.
Kiitos kovasti! Ja suosittelen kyllä reissua Hampuriin!
Muistan valokuvan, jossa mummoni seisoo Hampurin keskustassa aika tomeran näköisenä. Hän on perheemme autoreissulla mukana. Minulla on ikää ehkä kolme. En ole koskaan ajatellut, että Hampuri olisi kiinnostava. Berliinistä kyllä pidin. Münchenin joulumarkkinat olivat kivoja, joten miksei Hampurikin. Ainakin sinä sait sen näyttämään kivalta.
Kiitos Annika, Hampuri oli kyllä juuri sopiva noin melkein solo-reissuun, vaikka välillä treffailinkin muita bloggaajia. Tekemistä ja näkemistä riitti!
Mulla on ihan samat fiilikset Saksasta, maa ei herätä mussa mitään kiinnostusta. Toisaalta en ole ehkä ikinä antanut sille kunnolla mahdollisuutta, löytyisihän sieltäkin upeita maisemia ja kiinnostavia kaupunkeja :)
No noinhan se on. Minua on hieman alkanut houkuttelemaan Saksan ulkoilumaastotkin, mutta aina olemme eksyneet Sveitsin, Itävallan, Italia tai Ranskan puolelle!
Hampuri on hieno paikka, kolahti myös meitsiin heti ensimmäisellä kerralla. Olen kierrellyt Saksassa tosi paljon, ja on pakko todeta, että kyllä sieltä ihan oikeasti löytyy aivan syötävän suloisia pikkukyliä (erityisesti Romantische Strassen varrelta), hienoja maisemia niin pyöräilyyn kuin autoiluun (esim. viiniseudut lännessä ja tietysti alppimaisemat Etelä-Saksassa) ja tietysti historiaa vaikka muille jakaa. Kerta tai muutama Saksassa ei riitä mun mielestä mihinkään. :)
Saksasta kyllä varmasti löytyy upeita paikkoja, on sen verran iso maa. Pitäisi vain ennakkoluulottomammin lähteä sinne suunnalle reissuun enemmänkin! Siis pitäisi… :)
Tuo kahvi on varmasti hyvää. Ostimme pelkkää brasilialaista ja sen maku yllätti ns kitkeryys oli tästä poissa kokonaan. Hamburi kuvauksesi perusteella ihan mielenkiintoinen paikka, minne suomesta on helppo päästä. Moni pitääkin Saksaa vähän niin kuin läpikulkumaana noihin lämpimimpiin maihin mutta kyllä siellä paljon olisi nähtävää. esim olemme katsoneet sarjaa junalla halki euroopan ja bongailin sieltä monta kohdetta ja reittiä, mihin voisi matkata.
Saksassa riittäisi kyllä näettävää ja kierrettävää, tosin olen itse ajatellut sitä ihan samaan tyyliin ”läpikulkumaana” :)
Oi että miten ihania kuvia olet ottanut Hampurissa. Olen käynyt kaupungissa kerran joskus vuonna 2000, joten uusintareissu kiinnostaisi ehdottomasti nyt ihan näin aikuisiällä. Menisin itsekin nyt mieluummin Hampuriin kuin Nykiin ihan siitä syystä, että Nykissä on tullut pari kertaa viime vuosina käytyä enkä ole vieläkään jotenkin päässyt siihen ihan messiin. Eurooppaa tekisi muutenkin mieli nähdä enemmän.
Kiitos! Osui sää, ainakin osan aikaa matkasta, ihan kohdilleen :)
Minä olen suhtautunut aina niin nuivasti Saksaan, etten ole siellä vielä kertaakaan käynyt. Olen kuitenkin viime vuosina edes hieman ajatellut asiaa, mutta ehkä aloittaisin jostain idyllisestä viinikylästä – olen kuullut, että siellä olisi sellaisiakin. Mutta onhan sinne Saksaan tosiaan niin helppo hurauttaa, että miksei myös kaupunkiloma. Kuvasi ovat ainakin kivan tunnelmallisia. Tykkään itsekin vaellella kartan kanssa (tai ilman kartaa) ilman sen suurempia suunnitelmia ja poiketa välillä mukavaan kahvilaan istuskelemaan ja unelmoimaan. Hampuri taitaisi sopia siihen tarkoitukseen vallan mainiosti :).
Viinikylä ei ole yhtään hullumpi idea, tuota voisin itsekin lähteä Saksasta etsimään! :)
Miten sitä joskus onkin niin vaikeaa ehtiä lähelle :-) Tuttavaperheen tytär asui perheineen Hampurissa monta vuotta ja kevyesti oli puhetta, että voitaisiin käydä, kun olisi paikallinen opaskin. Mutta ei vaan sitten tullut lähdettyä, ja sitten perheeseen syntyi jo esikoinenkin ja kotimaakin vaihtui takaisin Suomeksi.
No noinhan siinä usein juuri käy. Mutta Hampuri on ja pysyy, sinne ehtii vaikka vähän myöhemminkin :)
Hampuriin taisin hinkua jo aiemmin, mutta nyt tuli stoppi jo ihan postauksen alussa… Siis mikä ihmeen sanonta kumikädestä? Ei tule mieleen niin yhtään. :D
Ha ha…. :)
Itselle Saksan matkailu on ollut lähinnä Baijerin alueen matkailua. Hampuri voisi tosiaan toimia viikonloppukohteena ja tuo pieni kahvimuseo alkoi heti kiinnostamaan. Ja siis oikeasti, onko Hampuri noin iso kaupunki? En tiennyt. Joka päivä oppii jotain uutta :)
No niinpä. Koko yllätti. Mutta kaupunki tuntui kyllä koooovin pieneltä Nykin jälkeen :)
Harmi kuulla, ettei Saksa ole ennen oikein iskenyt, itse kun rakastan sitä maata! Olen tykännyt melkeinpä joka paikasta missä olen käynyt, mutta Hampuri on kyllä vieläkin käymättä. Vuosia sitten piti siellä piipahtaa, mutta se jäi. Mukavaa, että pidit kaupungista!
Ehkäpä se on se saksan kieli… ugh… Ei oikein soinnut samaan tyyliin kuin ranska, italia tai espanja!! ;)
Kiitos silmien avaamisesta Hampurin suhteen, kuulostaa houkuttelevalta! Olen käväissyt kaupungissa muutaman kerran vuosia sitten, on ollut Finnjetin Päivä Hampurissa -risteilyä, junanvaihtoa interrailin varrella ja joku muukin parin tunnin pysähdys. Hampuri ei silloin herättänyt suurempaa innostusta, mutta tuollaisten käväisyjen perusteella ei koskaan saisi arvioida koko kaupunkia. Minullakin Saksa on ”ihan kiva” -lokerossa, mutta onhan sielläkin vaikka mitä. Schwarzwald olisi varmaan hieno ulkoilukohde.
Schwarzwald – täytyypä heti katsoa mitä sieltä löytyy….!
Ihana fiilis näissä kuvissa! Minullekin Saksa oli ”ihan kiva”, mutta sittemmin olen rakastunut sekä Berliiniin että Müncheniin. Ehkäpä Hampuri jatkaisi sarjaa? :)
Kannattaa kokeilla!! :)
Saksaan voi kyllä olla hieman vaikea rakastua, ja siellä törmää harmittavan usein kielimuuriin. Viimeeksi eilen työmatkalla Munchenissa taksikuski luuli minun olevan USA:sta ja pahoitteli kun ei ymmärtänyt kaikkia käyttämiäni termejä. :P Jäi keskustelu vähän laihanlaiseksi.
Hampuri vaikuttaa oikein mukavalta paikalta, joskaan en kyllä tiedä olisiko vieläkään kovinkaan korkealla kun kaupunkilomia miettisi. Mutta toisaalta, ei nyt varmasti jäisi käymättäkään tämän jälkeen jos mahdollisuus tulisi!
Tuo kielimuuri on ihan totta, englannilla ei pärjää aina isoissakaan kaupungeissa!
Pohjois-Saksan kaupungit on tavallaan sekä liian lähellä että liian kaukana, että niissä tulee käytyä. Siihen tarvitsisi tehdä muutos ja käydä tutustumassa useaan kaupunkiin siellä.
P.S. Tuo satamaristeilykuva on upea! Joskin olisit varmasti vaihtanut sen huonompaan kuvaan aurinkoisella ilmalla ;-)
Ha ha, niin olisi varmasti käynyt tuon satamaristeilykuvan kanssa… ;)
Onpa Hampuri kivan näköinen paikka! Mä rakastan kaupunkilomia, hiljalleen kävelyä pitkin katuja, aamusta iltaan seikkailua ja kulman takaa löytyvien kohteiden kuvaamista ja ihmettelyä.
Kaupunkilomat ovat kyllä ihan kivoja, aina silloin tällöin ;)
Olipa kiva lukea pitkästä aikaa sun juttuja, Satu! Mulle Berliini on aina se paikka, jonne Saksassa suuntaan. Olen monen monta kertaa miettinyt, että voisin vaikka sieltä käsin tehdä reissun Hampuriin, mutta se on aina jäänyt vain mietinnän asteelle. Tuo vihannestori näyttää ihanalta ja mä tykkään, kun ruoka pakataan noihin sanomalehtiin. No niin, ehkäpä nostan siis Hampurin omalle To experience -listalleni. :)
Jep, nosta ehdottomasti! Itse pidin Hampurista jopa enemmän kuin Berliinistä. Ehkäpä se oli tuo kompakti koko :)
Mulle myös Berliini on Saksan kaupungeista se tutuin, mutta olen pari kertaa käynyt kyllä Hampurissa festarien yhdeydessä ja silloin hengaillut kaupungissa päivän. Edullinen ravintolamaailma kahviloineen päivineen on just parasta keski-euroopassa, nams!
No niinpä, nyt taas näitä Norjan hintoja kauhistellessa on Saksaa ikävä!
Upeita kuvia. Tonnne täytyy päästä itsekkin :)