Siitä on jo hetki kun keväinen Italia toivotti tervetuloa kera auringon, ja sanoi hyvästit rankkasateen myötä. Siitä samaisesta sateesta olemmekin sitten saaneet nauttia melkein koko kesän täällä kotioloissa Norjassa, kuten ilmeisesti jouduttiin myös nauttimaan 70-luvulla (kurkkaa tämä surullinen sääennustaja, joka on kiertänyt ristiin rastiin Facebookia tämän kesän).
Mutta palataan Italiaan ja aurinkoon. Viikossa ehti erinomaisesti nauttia muutamat maailman parhaat pitsat Alppien pikkukylän Campertognon Il Gatto e la Volpen keittiössä, ja huuhdella juustoiset siivut alas paikallisen hieman kuplivan viinin kera. Viikossa talven jälkeinen koskimelotakankeus katosi hiljalleen Valsesia-laakson maailmanluokan koskissa, ja iltaisin oli rentouttavan rauhallista käpertyä peiton alle ja paeta Salamatkustaja-kaimani mukana Islantiin, Archie gone Lebanonin innoittamana Pohjois-Koreaan, ratkoa arkeologiallisesti kiinnostavia mysteereitä Elly Griffitsin uusimman dekkarin parissa ja juosta ultramaratonista toiseen Kindlelleni unohtuneen Scott Jurekin Eat & Run-kirjan matkassa. Tai ihan vaan istuskella iltaa ystävien kanssa ja katsoa kun aurinko katoaa vuorien taakse.
Mikä parasta, tällä reissulla ei ollut mukana lapsia. Vain minä ja mies. Ja miehen viisi asiakasta ja kollega, mutta aikuisia kun ovat, jätetään heidät laskuista pois.
Eli melkein vain me, ensimmäistä kertaa yhdessä ja ilman lapsia reissussa noin neljään vuoteen. Ei tässä voi muuta kuin todeta, ja isoin kirjaimin;
ILMAN LAPSIA ITALIAAN MATKUSTAMINEN OLI IHAN PARASTA!
Miksi? Jätetään järin selvät kakkavaippamaiset perustelut sikseen ja keskitytään Italiaan.
Mikä on minun on minun. Tästä kuormasta ei jaeta.
Oman elämäni supertähti. Vaikka ne kaksi suurinta faniani odottavatkin kotona, ihan hetken ja Italiassa, olin oman elämäni supertähti. Vähän siihen malliin kuin “joskus silloin ennen” kun vielä uskalsin meloa isoja ja korkeita koskia. Ja tiedettäkös mitä, kyllä tämä äiti ei ainoastaan uskalsi, mutta osasi meloa niitä koskia edelleenkin, aina siihen asti kun eteen tuli koski jolle sanoin ei kiitos ja kävelin tyytyväisenä kajakki olalla kosken ympäri tai autolle asti odottamaan kyytiä seuraavaan jäätelöbaariin. La vita e bella, elämä hymyilee.
Mikä on minun on minun, otos 2. Tässä muistikirjassa on vain minun muistiinpanoja.
Ruuhka-aika. Italian pikkukylien ruuhkista ei voi muuta kuin nauttia. Takapenkilläkään ei ole kahta kitisevää muksua.
Ihana rauha. Viiniä meillä juodaan kotonakin, mutta nyt lasillisen sai nauttia kaikessa hiljaisuudessa, tai ystävällisen (aikuisen) puheensorinan säestämänä.
Kevyesti matkalle. Kun muksujen kamat eivät kulje mukana, matkalle voi lähteä ilman sen suurempia matkatavaroita. Tai no. Ehkä ei kuitenkaan…
Ja mikä sen parasta kuin viikon jälkeen palata takaisin kotiin ja syödä jätskit yhdessä koko perheen voimin takapihalla leikkimökin terassilla, viedä perheen pienimmätkin melontamatkalle ja söhertää värikynin siihen juuri ennen matkaa ostamaani uuteen muistikirjaan.
Ja hei, Italia ja kevät. Siinä missä meillä satoi kotona vielä räntää. Italiassa olivat asiat hieman toisin.
Gracie mille bella Italia, ensi vuonna uusiksi, kiitos!
Ja eiköhän tämän postauksen myötä tämä kesälomailu bloggaamisesta ala myöskin olla ohitse, nyt nimittäin alkaa lähtölasku ”ihan oikeaan” kesälomaan ja Färsaariin!
Melonnalliset action-kuvat: Gene17Kayaking
12 Comments
Kuulostaa ihan… lomalta :D Hyvin aktiiviselta sellaiselta kyllä ja hieman päätä huimaa katsoa noita koskenlaskukuvia!
Eikös ja kyllä teki hyvää! Tätä oli kiva muistella kun kohta alkaa se ihan ihka oikea kesäloma! Ja nuo Italian kosket… Ensi vuotta odotellessa! :)
Loma ilman lapsia on ihan todella jees enkä tajua miten ootte selvinneet neljä vuotta ilman yhteistä lomaa. :D Mä kyllä työnnän lapset mummoloihin ja muihin paikkoihin aina kun ne haluavat vaan niihin mennä. Lapsilla on mummolassa kivaa ja mä saan tehtyä aikuisten juttuja. Vastapainoksi toki lomaillaan lastenkin kanssa. Onneksi omat alkavat olemaan jo sen verran isoja että säätöä on vähemmän. Kohta lähden kuusamoon 9veen kanssa (koska en yksinkertaisesti jaksa ajaa yksin pidemmälle) :)
No joo, ollaan mekin muksuja jätetty mummolaan ja roudattu mummit ja ukit tänne Norjaan meille asti, mutta siinä on vaan aina käynyt niin että niillä kerroilla ollaan miehen kanssa menty omilla matkoillamme :) Yksi yhden yön Tampereen yhteinen keikka meillä oli kyllä jo vyön alla ennen tätä reissua… Mutta sitä ei lasketa! Ja ihan sama, perhelomia on kyllä näihin neljään vuoteen mahtunut ihan mukavasti, mutta nyt työelämään paluun jälkeen kun oma reissutahti on taas kiihtynyt, perheen keskeistä aikaa pitäisi jostain kaivella lisää…
Oi ihana loma! Minulla ei ole lapsia, mutta jos olisi, niin voisin kuvitella että tuollainen breikki olisi tosi mukava. Olla ihan rauhassa, miehen kanssa, mieluisia aktiiviteetteja tehden. :) Milloin on Färsaaret?
Färsaaret kutsuvat vajaan kolmen viikon päästä! Täällä alkaa matkakuume kutkutella mahanpohjaa!! :)
Hah, pystyn komppaamaan täysin! :)
Aina välillä ollaan palkattu lastenhoitaja täällä matkan päällä katsomaan tyttären perään ja saatu näin päivä tai ilta itse vapaaksi. Tämä on ihan varmasti pisin aika mitä ollaan koskaan oltu kaikki näin tiiviisti yhdessä – meillä on kotona tapana jättää muksu kerran, pari vuodessa isovanhempien hellään huomaan ja lähteä parisuhdematkalle jonnekin. Isovanhemmat muutenkin mielellään ottavat tytön luokseen, joten välillä meillä on kotonakin lapsivapaita viikkoja.
Ja sitten on aina taas ihan yhtä ihanaa päästä takaisin sen kultapalleron luokse, ihan uudenlaisella fiiliksellä ja energialla.
Lapsen kanssa voi kyllä tehdä lähes mitä tahansa kun asennoituu oikein ja valmistelee. Oikeastaan suurin erohan on se, että yksin tai kaksin saa tehdä juuri silloin juuri sitä mitä haluaa, ilman että asiaa tarvitsee sen kummemmin selittää tai miettiä pidemmälle.
Ah, parisuhdematka – kuulostaa hyvältä! Meillä usen ne lapsivapaat viikot osuvat sellaisiin saumoihin kun olemme molemmat tahoillamme työmatkoilla. Mutta tämän reissuin perusteella näitä pitäisi olla enemmänkin, ja ehkäpä joskus myös niin että mieheni ei olisi samalla töissä :)
Ja olen kyllä ihan samaa mieltä tuosta että muksujen kanssa voi tehdä melkein mitä tahansa. Tosin nämä meidän suosimat urheilulajit eivät ihan lasten kanssa vielä mene, paitsi erittäin karsitussa muodossa (melontaa järvellä, pyöräilyä pikkupoluilla….)
Ehkä just koskimelontaan en joo ottaisi mukaan, ja sukeltamaankaan ei pääse ennen kun vasta olikos se 8-vuotiaana. Onneksi meistä vaan toinen sukeltaa niin sekin homma saadaan toimimaan. Maastopyöräilystäkin elättelen toiveita että kohta tuon voi ottaa metsään mukaan menemään.
Suosittelen kyllä lämmöllä muitakin yhteisiä vapaita ja matkoja yhdessä ja ens kerralla sitten vähän nopeammin kun neljän vuoden päästä. :)
Ehdottomasti, tällä kertaa en suostu odottamaan neljää vuotta!!! :)
No aika mahtava lomatunnelma teillä on kyllä ollut, ja varmasti niin ansaittu neljän vuoden jälkeen!! Nyt taas jaksaa varmasti pitkään. Erityisesti jotenkin pysäytti nuo mikä on minun on minun -kohdat, joita näin lapsettomana (varsinkaan kun ympärillä ei muutenkaan muksuja pörrää) on vaikea ymmärtää. Ja heh, vähän nauratti tuo kevyesti pakkaaminen, ei ehkä tosiaan sittenkään. :D
Ihanaa Färsaarten seikkailua!!
Kyllä, hyvin on kesä jaksettu tämän reissun voimin! :) Ja kiitos ja apua, seuraava reissu sen kuin lähestyy!!