Lähtemisestä ja saapumisesta meinasi tulla tapa. Siinä tunteessa, kun kaikki mukaan lähtevä omaisuus on pakattu pariin laukkuun tai auton takakonttiin, ja suuntana on vielä tuntematon, on jotain huumaavaa. Edessä on uusi elämä. Uudet ihmiset. Sen oman kantakahvilan löytäminen ja lähimaaston tutkiminen jaloin, fillarilla ja kajakin kyydistä. Fiilis on kuin juuri rakastuneella, kaikki näyttää kovin kauniilta vaaleanpunaisten lasien lävitse ja vaikka välillä käydäänkin karikolla, juuri siinä hetkessä on hyvä olla. Aina siihen asti kunnes on aika lähteä seuraavaan kohteeseen ja kotiin, ja rakastua uudelleen.
Kun tietää että matkakohteesta voisikin tulla koti, ajatusleikki “viihtyisinköhän täällä!?” siivittää pieniäkin pyrähdyksiä, ja kotihan on matkan varrelta löytynyt, useammankin kerran. Vaikka vielä useammin se seuraava suunta on kuitenkin määrittynyt melkein vaivihkaa, unelmoidessa ja niitä unelmia seuratessa, oikeiden palasten loksahtaessa paikoilleen. Kaikella näyttää olevan tarkoituksensa.
Aina lukiovuosista asti tämä noin neljän vuoden sykleissä käyty kierros, höystettynä saumakohtien matkakuukausilla ja -vuosilla on vienyt ihastumaan Irlantiin, ihmettelemään ranskalaista byrokratiaa, nauttimaan Slovenian vehreydestä, potemaan välillä koti-ikävääkin kauas rapakon toiselle puolelle Yhdysvaltoihin, hytisemään brittien kosteisiin talvikeleihin, sisätiloissa siis, ja nyt viimeisimpänä ei niin kovin kauas kotoa, Norjaan. Norjaan, missä jo reilu kymmenen vuotta sitten vietin vaihtarilukukauden Bergenissä ihan täysin siitä syystä että olisin koskimelontapaikkojen lähellä.
Ja tännehän sitä ollaan näköjään erinäisten mutkien kautta jymähdetty. Vaikka neljä vuotta menikin umpeen kuin huomaamatta jo viime vuonna, sen sijaan että olisimme lähteneet tutkimaan vihreämpää ruohoa rajojen ulkopuolella, ostimmekin talon. Talon, jota juuri nytkin remontoi itäisemmästä Euroopasta tullut halpatyövoima. Tuo työvoima, eli vanhempani siis tulivat auttamaan Suomesta asti ja heidän ja mieheni tehdessä ihmeitä 70-luvun vinyylitapettien ja karvamattolattioiden kanssa, minä olen lähinnä sukkuloinut rakennustarvikekaupan ja kodin väliä, tehnyt töitä kotitoimistosta käsin ja iltaisin pakannut omaisuuttamme laatikoihin. Kohta koti on sen verran siistissä kunnossa että ensimmäiset unet uuden katon alla ovat edessä, väliaikaisesti psykedeeliseksi jäävästä kylpyhuoneesta huolimatta.
Kun vajaa viikko sitten saimme avaimet uuteen kotiimme, pariskunta jolta ostimme talon halasi minua tiukasti haikeissa tunnelmissa. Koti, minkä he olivat rakentaneet nelisenkymmentä vuotta sitten ja missä heidän lapset olivat kasvaneet aikuisiksi oli jäämässä taakse, ja uusi elämä pienessä kerrostaloasunnossa, tässä samassa kylässä oli alkamassa.
Se taisi olla mieheni joka totesi, että tuo sama taitaa meillä olla edessä sitten neljänkymmenen vuoden päästä.
Postauksen kuvat ovat Norjasta, meidän kylän lähimaastoista ja ne on napattu Instagram-galleriastani. Joka kuukauden ensimmäisenä torstaina järjestettävä Instagram Travel Thursday blogi-tempaus tuo yhteen matkablogaajia kertomaan omia matkailuun liittyviä tarinoitaan Instagram-kuvien voimin. Tutustu tämän kuukauden postauksiin alla. Kampanjan järjestäjinä Suomessa kanssani toimivat Kaukokaipuun Nella ja Wanderlust Expert-blogin Veera Bianca. Jos olet bloggaaja ja halua lähteä tempaukseen mukaan, katso ohjeet täältä.
54 Comments
Voi ei, aivan ihana kirjoitus. Ja toi viimeinen lause kolahti jotenkin <3 Ehkä senkin takia että mekin ollaan etsimässä juuri ihan omaa kotiamme täältä Briteistä, vaikka ei tänne koskaan ollut tarkoitus jäädä sen pysyvämmin. Mutta niin se vain vaivihkaa tapahtui….
Oi, kiitos Laura!! Ja noinhan se juuri menee, ei meilläkään ihan mitään selkeää suunnitelmaa Norjasta ollut kun täällä ensin aloin tehdä töitä, mutta en ainakaan juuri nyt osaisi kuvitella olevani missään muualla.
Uuden kodin kuntoonlaittaminen ja sinne vihdoin pääseminen on yksi maailman ihanimmista asioista. Onnea uuteen, seuraavan 40-vuoden kotiin! :)
Kiitos Kea! Vaikka musta tuntuu että tätä kotia laitetaan kuntoon vielä aika monta vuotta. Ehkäpä ne kaikki neljäkymmentä ;)
Ihanaa, että teillä on tuollainen tunne. :) Melkeinpä jo innolla odotan sitä, että joskus tulevaisuudessa itsellä voisi olla samanlainen tunne jostain paikasta. Sitten joskus! Vielä ei tietenkään hajuakaan, missä ja milloin.
No se tulee sitten joskus, jos tulee! :) Vielä pari vuotta sitten vähän jahkasin ja mietin, ikävoin tuota tunnetta ja sitä jännitystä mikä tulee uuteen paikkaan asettautumisesta, mutta on se ehkä vähän niinkin että nyt lasten tulo maailmaan toi mukanaan tuo haluan asettautumisesta paikallaan (siis siinä mielessä että tukikohta ei vaihdu koko aikaa!). Meillä on omanlainen turvaverkosto kunnossa vaikka perhettä ei ole lähimaastossa, ja nämä Norjan ulkoilumaastot ja maisemat nyt vaan ovat niin upeat! Itse toivoisin että tämä tunne ei tästä mihinkään haihtuisi, reissuunhan voi nyt aina lähteä vaikka pidemmäksikin aikaa, mutta on kiva kun on koti odottamassa paikassa mistä pitkän aikaa unelmoi :)
Ihana kirjoitus taas Satu! Ja onnea uuteen kotiin! :)
Kiitos Eve!! Vielä ei uudesta kodista ole ehtinyt ihan kauheasti ilakoida, nyt hieman stressaa tämä päälle painava muutto…. :)
Voi onnea uuteen kotiin! Se oli mahtava tunne, kun vuosien pätkäelämän jälkeen ostimme ihan ensimmäisen kodin maailmalta. Tuntui, että nyt voi välillä keskittyä hetkessä elämiseen, eikä vain tarvitse miettiä kaikkea siltä kannalta, että ”sitten kun taas vaihdamme kotia…”. Voimia remonttiin!
Tuo on niin totta! Meilä oli sama fiilis kun ostimme nykyisen pienen kämppämme Norjasta nelisen vuotta sitten, ja nyt vielä jotenkin se tunne vahvistuu. Ihanaaaaa! :)
Ihana postaus Satu <3 upeaa, että olet mennyt ja nyt pysynyt siellä missä unelmasikin ovat :)
Kiitos Milla, vaikka mikäs täällä ollessa ja pysyessä! Vaikeampi pala olisi juuri nyt lähteä pois! :)
Tosi kauniisti kirjoitettu! Onnea uuteen kotiin! :)
Kiitos, viikonloppuna ehkä edessä ekat yöunet uuden katon alla, jeee!!
Onnea uuteen kotiin! Ja tosi kauniit lumitunnelmat, kyllähän noihin maisemiin kelpaakin asettua :)
Näihin maisemiin ei ole kyllä tässäkään ajassa kyllästynyt, vieläkin me usein ihmetellään ääneen että asutaanko me ihan oikeasti täällä! :)
Olipas ihanasti kirjoitettu! Välittyi mukava fiilis tästä. Kyllä se elämä vaan yllättää :). Tsemppiä muuton kanssa ja onnea uuteen kotiin :)
Kiitos Teea!!! Ja niinhän se menee, koskaan ei tiedä minne sitä elämässä päätyy :) Ja tsemppiä tässä tarvitaan, mutta eiköhän me vähitellen saada elämä käyntiin uuden katon alla
Onnea uuteen kotiin :-)
Kiitos Tiina!
Kauniita kuvia.
Muuttaminen täytyy lopettaa jossani vaiheessa ja asettua aloilleen. Kysyin kerran pätevältä asiantuntijalta ja hän sanoi, että lapsi kestää kaksi muuttoa kouluikäisenä. Siis kun lapsesi käyvät koulua 7v-16v, niin muuttakaa korkeintaan kaksi kertaa, mieluummin ei kertaakaan.
Minä muutin kolmevuotiaana Kajaanista Otanmäkeen ja sieltä yhdeksänvuotiaana Kuusankoskelle viidensadan kilometrin päähän ja sieltä taas kesken koulun viisitoistavuotiaana Kajaaniin. Kajaanin koulukavereihin en enää kiintynyt ollenkaan. Kajaanissa asuu siskoni.
Itse olen asunut Kokkolassa jo 38 vuotta, mutta tämä ei ole kotipaikkani, koska en ole käynyt kouluja täällä ollenkaan ja kukaan sukulaiseni (paitsi vanhin poika ja hänen lapsensa) eivät asu täällä.
Joskus mietin, että olisimmepa pysyneet Kajaanissa koko ajan tai jääneet Kuusankoskelle.
Kiitos kommentista Tatjaana! Mehän ei olla muksujen kanssa muutettu vielä kertaakaan, ja tämäkin muutto on täällä saman kylän sisällä. Jotenkin ainakin nyt tuntuu elämä olevan täällä niin hyvin, että en ainakaan nyt usko että täältä mihinkään ihan heti lähtisimme, kuten postauksessanikin kirjoitin.
Ja tuossa on varmasti kyllä perää mitä asiantuntijalta kuulit, vaikka toisaalta lapset, kuten aikuisetkin ovat erilaisia. Itse olen kotiutunut aina helposti uuteen paikkaan ja maahan, vaikka tiedän läheisiäni joille sama ei ole ollut ihan yhtäselvää. Ja tunnen perheitä jotka muuttavat vanhempien työn vuoksi aina 3-4 vuoden välein, ja lapsille se näyttää olevan ihan itsestäänselvyys ja he aina innostuneena odottavat seuraavaa kohdetta. Ja vielä enemmän ääripäässä ovat perheet jotka kotikouluttavat lapsensa ja elävät jatkuvaa ns. ”nomad” elämää, ja sekään ei tunnut lapsille olevan ongelma jos he ovat siihen tottuneet.
En siis ihan täysin allekirjoita tuota että muuttaminen pitäisi joskus lopettaa, mutta nyt ainakin fiilikset ovat sellaiset että jos hyvin käy, meidän muksut kasvavat aikuiseksi täällä pikkukylällä! :)
Aivan ihana kirjoitus ja todella kauniita kuvia ja maisemia. (:
Kiitos Jenna!
Ei mulla muuta kuin, että tosi kaunis kirjoitus ja kauniit kuvat. :) Et oo kyllä hullumpaan paikkaan päätynyt tälleen pysyvämmin! Norja – ja ehkäpä vielä talvella – on ehdottomasti omalla must visit -listalla, kun en ole vielä koskaan naapurimaassa päässyt käymään.
Aaah, kiitos :) Norja on kyllä ihan mahtava paikka, sekä talvella että kesällä. Täällä pitää siis käydä ainakin kaksi kertaa, että saa kokonaiskuvan siitä kuinka hieno naapurimaa meillä on ;)
Tuli muistoja mieleen, pieni keltainen Rellu 5 pakattuna ääriään myöten täyteen ja suuntana Tukholma, seuraava kotikaupunkimme. Mutta me päädyimme kyllä sitten palaamaan takaisinkin parin vuoden päästä, auto tosin oli jo sitten vaihtunut Rellu 5:stä isoon Passattiin :-)
Ha ha, no joo, on meilläkin autot näillä matkoilla vaihtuneet jo moneen kertaan! :)
Onnea uuteen kotiin! Oma koti on kyllä ainakin minulle kullan kallis, oli se sitten missä päin maailmaa tahansa (minulla se on kyllä ollut suurimmaksi osaksi Suomessa). Kotiudun aina nopeasti ja vaikka muutan mielelläni, niin haikailen myös vanhoja kotejani :)
Itselläni on kyllä ihan sama, kotiudun aina nopeasti mutta se on jännä että sellaista haikeuden tunnetta ei ole jäänyt kuin Irlannista. Vaikka toisaalta en sinnekään enää haluaisi muuttaa, asiat ovat muuttuneet siellä niin paljon sen jälkeen kun maasta lähdin. Ei niitä opiskeluvuosia saa takaisin vaikka kuinka haluaisi…. :)
Ihan postaus Satu, ja niin nättejä kuvia. Mahtavaa kuulla, että Norja tuntuu semmoiselta paikalta missä viihdytte hyvinkin useita vuosikymmeniä. Tsemppiä remonttiin, toivottavasti päästään vielä tsekkaamaan teidän uusikin koti!
Kiitos Inka, ja ehdottomasti tulette visiitille! Eiköhän me jo viikonloppuna päästä oman katon alle, ja sitten mahtuu meillekin yökylään! :)
Voi onnea uuteen kotiin!
Kyllä koti on aina koti ja ihanaa, että olette löytäneet sen sieltä Norjasta. Seikkailu ympäri maailmaa on aina kutkuttavaa ja mukavaa, mutta onhan se vain niin, että kyllä se on aina eri mukavaa palata sinne paikkaan, joka tuntuu kodilta. : )
Saa nähdä mihin elämä itseäni kuljettaa.
Sitä ei tosiaan koskaan tiedä mihin sitä päätyy, kymmenen vuotta sitten en ehkä itse olisi osannut arvata että Norjasta löytyisi omakotitalo ja perhe tulevaisuudessa. Ja niinhän se on, kotiin on aina kiva palata, ja täältä käsin on hyvä aina lähteä reissuun.
Oih, ihana kirjoitus. Ja ihana uusi elämänvaihe! Meillä ei ole vielä oma asunto mielessä, eikä sitä tiedä minne lopulta asettuu, mutta sekös tästä elämästä tekeekin niin mielenkiintoista. :-)
No niinhän se menee, meillä jännitetään nyt tätä omakotitaloasumista, vihdoinkin meillä on tilaa ystäville ja sukulaisille tulla kyläilemään!! :)
Oih, onnea onnea uuteen kotiin! Se on kyllä jännää, mihin elämä kuljettaa :)
Kiitos Jenna! Ja juuri näin. Mutta täällä on nyt hyvä olla… :)
On ihanaa lähteä, mutta on myös ihanaa jäädä. Upea kirjoitus! :)
Musta on ihanaa jos on oma koti, paikka joka on tehty juuri itselle ja jossa on hyvä olla. Sitten maailmalla seikkailujen jälkeen voi palata sinne, turvalliseen koloseen ja huokaista. Aivan mahtavia hetkiä omassa kodissa!
Kiitos Katja! Ja tuo on niin totta, oma pieni kolo on aina kyllä kiva olla, ja nyt on vielä parempi kun sinne mahtuvat ystävät ja perhekin oleskelemaan! :)
Ihana. Tuo viimeinen lause <3
Kiitos Rimmas! <3
Kaunis kirjoitus, Satu ja onnea uuteen kotiin! Nauttikaa :)
Kiitos Sofia! Kunhan tämä stressaava muuttourakka on saatu pois alta, sitten nautiskellaan! :)
Olipa jotenkin tosi kaunis ja koskettava kirjoitus <3 Onnea uuteen kotiin!
Kiitos Veera! <3
Onnea uuteen kotiin!!!!
Kiitos Kalamuija, on tämä NIIIIIIIIN ihanaaaa!! Eli terkkuja uudesta kodista :)
Onnea! :-D Itse olen asunut Norjassa jo 7,5 vuotta ja nyt olen lopulta hyväksynyt ajatuksen, että ok, ostetaan asunto, eiköhän me tänne jäädä. ;-) Eli asunnonosto meilläkin toivottavasti edessä tän vuoden aikana.
Ha ha, on siis vaatinut hieman sulatteluaikaa!! :) Suosittelen kyllä, itsellä on ainakin näin kahden omassa talossa nukutun yön jälkeen ihan mielettömän hyvät fiilikset!
Kaunis ja koskettava kirjoitus. Vaikka reissaamminen onkin ihanaa, koti on silti se kaikista tärkein asia. Onnea uuteen kotiin!
Kiitos paljon Caro! Ja tämä uusi koti on kyllä tuntunut kodilta heti ensimetreiltä asti, täällä on hyvä olla! <3
Aaaaw tätä oli ihana lukea. Etenkin tuo viimeinen kappale oli tosi liikuttava. Toivottavasti viihdytte uudessa kodissa pitkään ja hartaasti, tsempit remonttiin :)
Tekis vhän mieli hiihtämään kun katsoo noita kuvia.
Kiitos Lena! Alku on ainakin lupaava, täällä on ihanan hyvä olla!! <3