Suomen suurin matkablogiyhteisö

Uusi vuosi, uusi elämä: tervetuloa 2015!

Muistelen kuulleeni aikoinaan että elämässä stressaavimpia asioita ovat muutto, uusi työ ja kumppanin vaihto. Vaikka mies täällä pysyykin samana, asunto ja työ lähtevät vaihtoon heti alkuvuodesta. Uusi matkailullinen työ alkaa täysillä ensi viikolla, ja muutto on edessä pari kuukautta sen jälkeen. Tähän soppaan kun lisätään meidän vielä myymättä oleva nykyinen asunto, sekasotku, ainakin pääkopan sisällä, on valmis.

Tulevat muutokset ovat kuitenkin kaikki erittäin positiivisia ja jos vuodelle 2014 tavoitteena oli hyvä olo, alkaa vuosi 2015 myös varsin hyvissä merkeissä. Uuden vuoden lupauksista en edelleenkään perusta, mutta jos jotain tavoitetta tälle vuodelle asettaisi niin eiköhän jatketa sillä samalla hyvällä ololla, ja lisätä joukkoon mukaan vielä jonkinlaisen tasapainon tavoittelu. Tasapaino työn, perheen, vapaa-ajan, mikroseikkailuiden, isompien seikkailuiden ja reissujen välillä.

Tässä samalla kun heräilen jonkinasteisesta loppuvuoden suklaan ja joulutorttujen makuisesta huurteesta uuteen blogivuoteen, tässäpä pikainen katsaus viime vuoden hyvän olon tavoitteisiin höystettynä tulevan vuoden suunnitelmilla Instagram-kuvien kera, näin vuoden ensimmäisen Instagram Travel Thursday – kamppiksen merkeissä. Miltä näyttää uusi vuosi 2015 siellä ruudun toisella puolella, onko matkassa mukana iso kasa lupauksia ja miten kävi viime vuoden lupausten ja tavoitteiden kanssa?

Rondablikk Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

1. Mikroseikkailut. No. Ollaanhan me seikkailtu, vaikka jos mennään mikroseikkailuiden isän Alastair Humphreysin “virallisen” mikroseikkailumääritelmän mukaan missä seikkailu on seikkailu vain kun yö taittuu ulkona ilman telttaa, niin unohdetaan koko homma. Loppuvuodesta pistin käyntiin epävirallisen virallisesti “seikkailu viikossa” projektin ja samaa tahtia jatketaan, eihän me kohta muuta tehdäkään kuin seikkailla. Onneksi seikkailu terminä on sen verran venyvä että se sopii retkeen kuin retkeen! Ja pääkoppa pysyy hyvässä kunnossa kiireidenkin keskellä.

Koskimelontaa Italiassa I @SatuVW I Destination Unknown

2. Kuohuvien koskien kutsu. Tämä blogi sai aikoinaan vuonna 2009 alkunsa siitä kun jätin silloisen unelmatyöni urheilumarkkinoinnin parissa Helsingissä ja pakkasin elämäni ja kajakit autoon ja lähdin seikkailulle kohti tuntematonta ilman sen suurempaa suunnitelmaa siitä palaanko takaisin Suomeen vai en. Muksujen tulo maailmaan on vaikuttanut varsinkin meikäläisen melontoihin, ja pari raskauden takia missattua melontakautta yhdistettynä lisääntyneisiin ikävuosiin ovat syynä siihen että koskimelonta on tuottanut haastetta varsinkin pääkopalle. Alkuvuoden melonnalliset reissut Uuteen-Seelantiin ja Italiaan tosin pitivät huolta siitä pelkokertoimet palasivat takaisin hallittaviin mittoihin. Tälle vuodelle sitä samaa, kiitos!

Kalastusta Pohjois-Norjassa I @SatuVW I Destination Unknown

3. Lofootit. Rakkaustarina Lofooteilla ei saanut edelleenkään jatkoa, mutta pohjoisen Bodøn ympäristö kolahti ja kovaa. Eiköhän tänäkin vuonna tavoitteena ole saada meidän koko perhe vietyä tuonne pohjoiseen ja jos ei Lofooteille, niin ehkäpä Steigeniin. Steigen löytyy suunnilleen siitä Lofootteja vastapäätä mantereen puolelta, hieman Bodøsta pohjoiseen, ja on vielä suhteellisen tuntematon vaikka ennustusten mukaan jokusen vuoden päästä yksi Norjan hittikohteista.

Wild Atlantic Way Irlannissa I @SatuVW I Destination Unknown

4. Suuri Seikkailu, taas me mennään! Oi unelmat. Viime vuonna kävin pyörähtämässä fillarilla 2500 kilometriä pitkin Irlannin uutta Wild Atlantic Way maisematietä kahden ystäväni kanssa, ja tänä vuonna lähdemme saman porukan kanssa uudelle seikkailulliselle matkalle loppukesästä. Tällä hetkellä seikkailun suunta alkaa olla noin suunnilleen selvä ja pohjoisessa mennään fillareilla, haikaten ja ehkäpä välillä kajakillakin matkaa taittaen. Lisää tiedossa kunhan suunnitelmat ovat ihan pikkiriikkisen enemmän paikoillaan!

Hobbiton ja Uusi-Seelanti I @SatuVW I Destination Unknown

5. Islanti. Mikä Islanti? Uuteen-Seelantiinhan me viime vuonna päädyttiin pariksi kuukaudeksi, mutta tänä vuonna edessä on vihdoin ja toivottavasti sininen laguuni, laavakentät ja vesiputoukset! Ja jos hyvin käy niin nokka osoittaa takaisin kohti Uutta-Seelantia joulun tienoilla…

6. Online ja offline elämä. Yritys on ainakin kova näiden kahden välillä tasapainoillessa. Enemmän mennään kuitenkin offline kuin online, ainakin silloin kun muksut pyörivät jaloissa…

7. Nuku, syö, lepää. Sopivassa suhteessa ja hyvin. Aamen!

Talvinen Tallinna I @SatuVW I Destination Unknown

Ja bonuksena päälle hyvää mieltä tuottamaan vielä Matkamessut, Suomi ja Nordic Bloggers Experience, missä häärin kansainvälisten bloggaajien emäntänä viime vuoden tapaan. Viime vuonna kävin bloggaajien kanssa tutustumassa talviseen Tallinnaan, ja vaikka tänä vuonna en työkiireiden ja muksujen takia ehdi bloggaajien mukana matkailemaan Suomessa, odotan jo innolla messuja ja sekä kansainvälisen että suomibloggariporukan tapaamista. Nähdäänkö siis matkamessuilla!?

Upeaa unelmien täytteistä vuotta sinulle, olkoon alkava vuosi vieläkin parempi kuin juuri taakse jäänyt!!

Instagram Travel Thursday: Joka kuukauden ensimmäisenä torstaina järjestettävä blogi-tempaus tuo yhteen matkablogaajia kertomaan omia matkailuun liittyviä tarinoitaan Instagram-kuvien voimin. Tutustu tämän kuukauden postauksiin alla. Kampanjan järjestäjinä Suomessa kanssani toimivat Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca-blogin Veera. Jos olet blogaaja ja halua lähteä tempaukseen mukaan, katso ohjeet täältä.


Previous Post Next Post

42 Comments

  • Reply Inka 01.01.2015 at 11.00

    Vau, mitä juttuja, kuulostaa superlupaavalta! Ja me ainakin nähhään messuilla, huippua!

    • Reply satuvw 02.01.2015 at 23.47

      Jes, kivaa!!!! Ja innolla jo odotan mitä vuosi tuo tulleessaan :)

  • Reply Atro Niiniluoto 01.01.2015 at 11.23

    Itse en ottanut vastaan uutta vuotta ulkomailla, mutta näin tunnelmia sieltäkin suorana lähetyksenä.

    • Reply satuvw 02.01.2015 at 23.47

      No, meillekin Norja on nykyään enemmänkin kotimaa, joten ei tässä ollut mitään eksotikkaa. Mukavaa yhdessä oloa ystävien kanssa kuitenkin. Hyvää uutta vuotta!

  • Reply Annika 01.01.2015 at 12.05

    Jee, huippua uutta vuotta ja tsemppiä uuteen työhön!

    • Reply satuvw 02.01.2015 at 23.48

      Kiitos Annika, tsemppiä varmasti tarvitaan vaikka innolla jo odotan töiden aloittamista! :)

  • Reply Tuula 01.01.2015 at 12.55

    Oikein hyvää alkanutta vuotta Satu!

    Minä en tee mitään muita lupauksia tälle vuodelle kuin sen, että olen armollinen itselleni ja muille ja odotan innokkaana mitä jännittävää tämä vuosi toisi tullessaan :).

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.09

      Tuo on kyllä hyvä lupaus, sitä voisin itsekin vähän lainata. Toivottavasti uusi vuosi tuo sinulle kaikkea hyvää Tuula!

  • Reply Kaukokaipuun Nella 01.01.2015 at 14.44

    Ihanaa alkanutta vuotta, olkoot se vähintäänkin yhtä upea kuin edellinen!

    <3

  • Reply Heli 01.01.2015 at 14.52

    Onnea uudelle vuodelle, uuteen työhön, uuteen asuntoon, tuleville seikkailuille jamitäkaikkeasitänytsittenonkaanodotettavissa!

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.11

      Ha ha, kiitos Heli, saas nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan!!

  • Reply Maarit Johanna 01.01.2015 at 15.10

    Islannille peukku, hatun nosto ja isot taputukset! <3 Toivottavasti pääsette tekemään sinne ihan mielettömän loman. Ja odotellessa teidän uutta suurta seikkailua. Ja messuilla nähdään!

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.12

      Jes!!!! Ihanaa päästä tapaamaan messuilla!!! Ja eiköhän se Islanti sieltä tosiaan kutsu tänä vuonna. Toivon ainakin että reissulle löytyy aikaa (ja budjettia!) :)

  • Reply marikaw 01.01.2015 at 15.21

    Mulla alkaa nyt ensin tavoitteena että yksi seikkailu kuukaudessa. Siihen luulisi ainakin pääsevän. :) Myös muita pieniä omaa hyvinvointia parantavia lupauksia tehty.
    Toivottavasti muutto menee hyvin ja uusi duuni alkaa hyvin ja vuodesta tulee mahtava. :)

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.14

      Yksi seikkailu kuukaudessa on huomattavasti järkevämpi tavoite kuin seikkailu viikossa :) Mutta nuo viikottaiset seikkailut voivatkin olla ihan pikkiriikkisiä. Ja kiitoksia, muuttoa kauhistelen enemmän kuin uutta työtä, mutta eiköhän sekin mene omalla painollaan!

  • Reply Uusi Aamu 01.01.2015 at 16.46

    Kuulostaa todella hyvältä teidän vuosi. Mitään reissusuunnitelmia ei itselleni ole tehtykään, kun nyt ensin katsotaan millainen tyyppi perheeseen liittyy niin katsellaan niitä reissusuunnitelmiakin sitten sen mukaan. Mielelläni tulisin ja treffaisin livenäkin, mutta näitä reissupostauksia odotan myöskin innolla!

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.17

      Hetkonen, täällä on tainnut mennä teidän isot uutiset ihan ohitse! Upeaa ja onnea! Toivottavasti tyyppi tykkää reissata, tai ainakin reissaa kätevästi vanhempien mukana matkassa. Olisi kyllä ollut kiva tavata, mutta ensi kerralla sitten!

      • Reply Uusi Aamu 07.01.2015 at 23.12

        No siirsin niitä arkipäivän juttuja toisen blogin (ochame.wordpress.com) alle jossain kohtaa kun teki mieli vähän vaihtelua ja sitten kävi ilmi tällainen pikku muutos elämässä. Enkä alkuun tiennyt mitä olisin edes tuonut ilmi,no jostain syystä kun h-hetki on lähestymässä niin alkaa uskaltaa avoimemmin pohtia…vaikka en ikinä uskonut näistä jutuista bloggaavani…Mutta katsotaan millainen tyyppi tosissaan tulee ja mihin sen myötä blogi kallistuu..saattaa olla, että jossain kohtaa kaikki yhdistyy jälleen :)

        • Reply satuvw 08.01.2015 at 21.59

          Ihan ymmärrettävää, en itsekään ihan heti keksinyt miten tämän koko paketin toisi yhteen, ja kyllä se vieläkin ja varmaan aina tulee hakemaan vähän muotoaan. Hei kiva tuo toinenkin blogisi, täytyypä tulla sitä oikein kunnolla lukemaan kun tässä vähän vauhti hellittää uusien työ yms. kuvioiden kanssa! :)

  • Reply Heidi / Auringon alla 01.01.2015 at 16.51

    Mikroseikkailutavoitteen voisin laittaa itsellenikin! Pahoin pelkään, että kun työarki alkaa taas ihan täysillä huomisesta lähtien, en useampaan kuukauteen jaksa kiinnostua mistään (ja kun on vielä tämä talvikin!). Pienet seikkailut arjen keskellä piristäisi varmasti :)

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.18

      Pienet seikkailut piristävät kyllä kummasti ja näin olen itsekin asiaa miettinyt, työarjen keskellä on hyvä päästä vähän tuulettumaan vaikka aikaa olisikin rajoitetusti. Tsemppiä sinne taas uuden vuoden alkuun ja työelämään! :)

  • Reply Pirkko / Meriharakka 01.01.2015 at 17.55

    Hyvää Uutta Vuotta minunkin puolestani!
    Islannissa poikkeamme mekin lyhyesti tulevana kesänä matkalla Grönlantiin – onnistuttiin varaamaan jopa majoitus Blue Lagoonin vierestä, niin keskitytään tällä kertaa siihen (Reykjavikissa on joskus aikaisemmin jo käytykin).
    Tavoitteita välttelemme tulevana vuonna :-)

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.22

      No niin, ja Grönlanti olisi yksi unelmakohteistani myös….. Itse pidän tavoitteista enemmän kuin lupauksista, vaikka mistähän niidenkään eron tietää…. :) Blue Lagoonissa uskoisin itsekin viihtyväni erinomaisesti!

  • Reply AnskuBCN 01.01.2015 at 19.34

    Hyvää alkavaa vuotta! Aikamoista hulinaa sielläkin päin, ei käy aika pitkäksi :D.

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.24

      Kiitos, ja alkuvuosi alkaa ainakin vauhdilla, mutta eiköhän tahti siitä hieman rauhoitu…. Ehkä….. :)

  • Reply Katja 01.01.2015 at 21.42

    Sun reissut on kyllä aina seikkailullisimpia ikinä ja aina yhtä mielenkiintoisia lukea olet sitten millä porukalla tahansa liikenteessä!
    Hyvältä kuulostaa vuoden 2015 suunnitelmat enkä malta odottaa jatkoa, mitä kaikkea onkaan luvassa. :D Itse raapustin omia haaveita ja tavoitteitani juurikin äsken tämän kamppiksen merkeissä, joten sieltä voi käydä lukemassa.

    Hyvää uutta vuotta!!! Nähdään matkamessuilla! :)

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.25

      Kävin juuri lukaisemassa haaveistasi ja hyvältä kuulostaa, aika samoilla linjoilla tavallaan mennään!! Ihanaa uutta vuotta ja kiva nähdä pian!!!! :)

  • Reply ananas2go 01.01.2015 at 22.48

    Matkamessuilla nähdään, juu! Sitä ennen kerkeän seikkailla vielä Tampereelle, ja sielläpä odottaakin ihan uusi juttu! Parin viikon sisään myös blogini tulee ensimmäisen vuotensa päähän, joten #IGTT oli mukava uusi juttu seuraavien suunnitelmien lomaan.

    Kaikkea hyvää eteenpäin niin sinulle ja perheellesi kuin lukijoillemmekin.

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.30

      Kiitoksia! Ja itsekin ehdin käväistä pikaisesti Tampereella ennen Matkamessuja, mielenkiinnolla odotan tuota uutta juttuasi, siitä on varmasti lisää tiedossa blogissasi!? :)

  • Reply Jenni / Globe Called Home 02.01.2015 at 2.34

    Tästä tulee fiilis, että pitäisi tehdä jotain uuden vuoden lupauksia jo ihan siksi, että voi sitten vuoden päästä tarkkailla, miten niiden toteuttaminen onnistui. Mahtavaa, että niin monessa suhteessa on mennyt niin hyvin!

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.31

      No joo, oli kyllä ihan kiva palata viime vuoden postaukseen katsomaan että mitä sitä oli suunnitelmissa tälle vuodelle. Ja aika lailla suunnitelmien mukaan mentiinkin. Toivottavasti tämän vuoden kanssa käy aivan yhtä hyvin! ;)

  • Reply laura / to travel is to live 02.01.2015 at 5.15

    Aikoinaan olin vaihdossa Irlannissa ja siellä tutustuin myös melomisen ihmeelliseen maailmaan. Hauskaa touhua, vaikka aika usein me aloittelijat oltiinkin joessa jotenkin kummasti kajakin ulkopuolella… Maisemat oli Irlannissa meloessa niin kauniita. Ehkä joskus taas pitäisi mennä kokeilemaan :)

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 0.32

      Eikä!? Aloin itsekin melomaan aikoinaan juuri Irlannissa opiskellessani, itse tein siellä tosin koko tutkinnon. Ja täytyy myöntää että alkuaikoina melontaretket menivät minullakin uimisen puolelle :) Ja siis ei muuta kuin taas kokeilemaan, täällä Norjassakin on muuten upeat melontamaastot! ;)

  • Reply laura / to travel is to live 03.01.2015 at 10.29

    Ihan totta? :D No se on kyllä hyvä maa aloittaa! Nyt on jo pari vuotta vierähtänyt kun viimeksi kajakissa istuin mutta olishan se hauska taas kokeilla, voin kuvitella että Norjassa on varmasti ihan mielettömät maastot, muistan kun melontakerhon pojat Irlannissakin haikailivat juuri Norjaan melontareissulle :)

    • Reply satuvw 03.01.2015 at 10.47

      Hauska yhteensattuma, missä yliopistossa opiskelit? Itse olin UCD:ssä ja joo, jo silloin haaveena oli Norja!

  • Reply Tiina, Kinttupolulla 03.01.2015 at 12.10

    Jes, sun blogissa on luvassa aina taattua aktiivista meininkiä :) Tykkään!
    Innolla odottelen jo tulevia seikkailuja :)

    • Reply satuvw 04.01.2015 at 22.59

      Kiitos Tiina!! Ja kyllä tässä itsekin jo kovasti odotan mitä kaikkea vuoteen mahtuu ;)

  • Reply Elina / Vaihda vapaalle 04.01.2015 at 22.58

    Vuodan 2015 suunnitelmat ja kuviot kuulostaa ihan mahtavilta! :) Islanti ja Uusi-Seelanti on meikäläisenkin haavelistalle. Saa nähdä toteutuuko kumpikaan tänä vuonna, mutta jonain tulevana ehkä sitten. Onnea uuteen työhön ja kotiin!

    • Reply satuvw 04.01.2015 at 23.00

      Kiitos Elina ja en tiedä miten käy meidänkään suunnitelmien päästä Islantiin ja Uuteen-Seelantiin asti, mutta nyt näyttää ainakin kohtalaisen mahdolliselta. Ja jos ei nyt, niin eiköhän tilalle tule jotain muita mielenkiintoisia paikkoja :)

  • Reply Jenna 05.01.2015 at 17.34

    Ihanaa alkanutta vuotta! :) Mahtavia juttuja on taatusti luvassa. Muistathan pitää itsestäsi kaiken kiireen keskellä huolta. Nuku, syö ja treenaa ja toista sama. Onnea uuteen työhön!

    • Reply satuvw 06.01.2015 at 22.21

      Kiitos Jenna! Tuo pitää kyllä muistaa ja olen kotona testaillut Yoogaia.comia kun aina ei kiireen keskellä oma kroppa ja kunto unohtuu, varsinkin kun mies on maailmalla. Uusi työ on alkanut mukavasti, hyvää uutta vuotta myös sinulle!! :)

    Leave a Reply