Suomen suurin matkablogiyhteisö

Annos Italiaa: Pieni sievä Cesenatico

Cesenatico, Italia

“Ah, the weather, not so good”, huokaa hotellin vastaanottovirkailija tiskin takaa. Itse olen juuri kuorinut päältä pitkähihaisen paidan ja odotan malttamattomana että pääsen huoneeseeni vaihtamaan farkut hameeseen. Täällähän on yhtä lämmintä kuin Norjassa kesällä, hyvänä päivänä!

Seuraavan neljän päivän ohjelmana on tutustua Cesenaticoon ja sen ympäristöön, ilman perhettä. Jos Cesenatico ei sano sinulle mitään, ei hätää, jäljitin itsekin paikan Google Mapsin avulla siinä vaiheessa kun matka Italiaan varmistui. Pieni Cesenatico löytyi vihdoin Adrianmeren rannalta noin tunnin ajomatkan päässä Bolognasta ja parikymmentä minuuttia pohjoiseen Riministä. San Marinokaan ei ole kovin kaukana.

Cesenaticon rantaviivaa Italiassa

Mitä tulee ensivaikutelmiin arvioin Cesenaticon aivan väärin. Luulin sen olevan pieni perinteinen rantakeskus missä matalat kahvilat, ravintolat ja baarit reunustavat rantaviivaa. Cesenatico sen sijaan arvio minut aivan oikein, ja ei kestänyt kauaa kun istuin jo hotellin baarissa kädessäni lasi kuplivaa, ja kuuntelin kun italialaiset keskustelivat ruuasta ja viinistä. Olisin voinut jättää illallisen väliin ja olla vain siinä, koko illan.

La Grotta Viinitila, Cesenna

Italialla on jännä tapa tehdä oloni samanaikaisesti hieman epämukavaksi ja iloiseksi. Vilkkaissa keskusteluissa siirrytään sulavasti ja tietämyksellä ruuasta, viiniin, historiaan ja politiikkaan. Ihmiset tulevat iholle, suukot suikataan poskille, halaukset kestävät ihan pikkiriikkisen kauemmin kuin mikä on aluksi mukavaa ja toiselle ei tarvitse antaa omaa tilaa lainkaan. Lähellä on ihan hyvä olla vaikkei niin kovin hyvin tunnetakaan.

Cesenatico, Italia

Ja Cesenatico. Pienen pyörälenkin päästä löydän kanaalin joka on osittain ulkoilmamuseo, missä vanhat museoveneet kelluvat sulassa sovussa kalastusveneiden kanssa. Alkukevään auringossa turistiryysiksiä ei vielä näy, vaikka Italiassa vapaapäivä onkin. Istun aurinkoisella terassilla, hymyilen kun minulle hymyillään ja otan kuvia paikallisista matkailijoista kun he pyytävät. Vaikka välillä onkin hyvä istua yksin, Italia saa ikävöimään perhettä. Muut pöydät täyttyvät isoista seurueista, minä istun yksin muistikirjani kanssa.

Italia ja Fiat 500 - lyömätön yhdistelmä

Neljä päivää Italiassa tekee hyvää. Aivan huomaamatta olen hieman hidastanut tahtia. Istun päivällispöydässä ilman kiirettä ja kuljen kaduilla kameran kanssa ilman sen suurempaa hoppua. Käteni viuhtovat ilmaan kun selitän kuinka Norjassa oli vielä ”näin paljon lunta”. Ja vaikka italiaa en osaakaan, puheen joukkoon on jo eksynyt muutama sana. Fantastico! Eccellente!

Mutta arvaatkos minkä kysymyksen kuulin usein tällä matkalla?

”Kuka pitää huolen lapsistasi kun olet täällä…?”

Vastaukseni ”mieheni, tietenkin” vastaanotettiin yleensä hieman hämmentynein ilmein tai naurahtaen, ja saipa tuo kerran aikaan jatkokysymyksen – ”mutta laittaako hän oikeasti niille myös ruokaa…?”. 

Kyllä! Ja jos totta puhutaan, kun saavuin takaisin Norjaan, siivottuun kotiin missä lapset nukkuivat (mini jopa omassa sängyssään) ja mieheni oli käynyt myös tarhan talkoissa (tunnustetaan, yleensä skippaan kaikki talkoot jos mieheni on maailmalla), mielessä kävi ajatus että miehenihän hoitaa paremmin nämä koti-isän hommat kuin minä kotiädin…

Haluatko lähteä Cesenaticoon? Tässä muutamia vinkkejä:

  • Lähimmät lentokentät ovat Riminissä ja Bolognassa. Bolognasta Cesenaticoon pääsee mm. junalla ja bussilla Cesenan kautta. Suosittelen kuitenkin oman auton vuokraamista jos Emilia-Romagnan alueen tutkiminen lähemminkin kiinnostaa.
  • Cesenaticossa kannattaa ehdottomasti käväistä merenkulkumuseossa, pääsymaksu 2€.
  • Kuva viinitarhasta on Cesenan läheiseltä La Grotta viinitilalta joka on ollut Amadori-perheen huomassa jo kuuden sukupolven ajan.
  • Noin puolen tunnin ajomatkan päästä löytyvä Cesena on pieni kaupunki missä kannattaa ehdottomasti käväistä! Cesenassa sijaitsee mm. Malatestiana, Euroopan ensimmäinen julkinen kirjasto, ja iso kasa viihtyisiä kahviloita ja mielenkiintoisia kauppoja.
  • Romagna Visit Card – on kätevä kortti jolla saa etuja koko alueen nähtävyyksistä ja kulkemisesta yleisillä kulkuvälineillä. Tämän vuoden kortin hinta on €12.
  • Yövyin Grand Hotel Cesenaticossa joka upeasta ulkonäöstä huolimatta toivottaa myös lapsiperheet lämpöisesti tervetulleeksi. Hotellihuoneiden hinnat lähtevät 180€ ylöspäin, kaudesta riippuen.
  • Lisää vinkkejä Cesenaticon matkailun sivuilta.

Ja iloisen räiskyvää vappua! Vaikka täällä Norjassakin on vapaapäivä, vappua ei sen kummemmin juhlita joten koko juhlapäivä olisi unohtunut ilman Facebookia… Minä ja muksut suuntaamme viikonloppuna Barcelonaan ennen kuin liitymme mieheni seuraan – jälleen Italiassa!

Kiitokset Cesenatico Bella Vitalle (paikallisten hotellien ryhmittymä) ja 21grammyn Alessandralle jotka järjestivät tämän matkan ja kutsuivat minut mukaan! Tämän postauksen kuvat löytyvät omasta ja Skimbacotravel – Instagram-gallerioista. 

**************************

Mikä ihmeen Instagram Travel Thursday? Instagram Travel Thursday kampanja lähti liikenteeseen Skimbaco Lifestyle-lehden Katja Presnalin johdolla kesällä 2013, ja kansainvälinen hanke on levinnyt Suomen lisäksi jo saksan kielisten matkablogaajien maailmaan ja Italiaan. Suomessa kampanjaa vetävät kanssani Kaukokaipuun Marinella ja Running with the Wild Horses – blogin Veera, ja minut löydät Instagramista nimimerkillä @todestinationunknown.

Aina torstaisin matkablogaajat siis kirjoittavat matkailusta Instagram-kuvien voimin, ja kaikki viikon osallistujat löydät tuosta sivun alalaidan linkkikokoelmasta. Jos haluat lähteä mukaan katso ohjeet täältä, ja tilaa myös IG Travel Thursday – uutiskirje joka kolahtaa postilaatikkoosi aina keskiviikkoisin! Instagramista kaikki Instagram Travel Thursday kuvat löydät tunnisteella #IGTravelThursday – niitä on jo 10,000!!!



Previous Post Next Post

You Might Also Like

31 Comments

  • Reply Jenni / Suurherttuan vieraana 01.05.2014 at 2.17

    Ihana tuo keltainen kupla! Ja nuo museoveneet… ja kiva kanssa, että olet käynyt hieman rikkomassa ennakkoluuloja kodinhoidosta. ;)

    Täällä me sentään muistettiin Vappu, mutta Yhdysvalloissa ei ole vapaata, kun Labor Day on vasta syyskuussa. Mennään silti ravintolaan syömään suomalaisporukalla ja nostetaan sivistyneesti vähän maljaa aiheelle. Viikonloppuna sitten grillailua hellesäässä!

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 11.47

      Kävin kyllä mielenkiintoisia keskusteluita juuri kodinhoitoon liittyen, ja siihen kuinka täällä Norjassa isät pitävät 3kk isyyslomaa – eri aikaan kuin äiti.

      Vappu jäi nyt juhlimatta, join tosin lasin viiniä sen jälkeen kun sain lapset vihdoin nukkumaan…. :)

  • Reply Katja 01.05.2014 at 6.08

    Hyvää Vappua sinne myös! Bangkokissa koko juhlasta ei ole tietoakaan, tuntuu todella kummalliselle katsella vappuhulinakuvia Facebookista!

    Italian reissusi kuulosti ihanan rentouttavalle minilomalle! Voin kuvitella kuinka itse hämmentyisin tuosta liian lähelle tulemisesta ja suukotuksissa/halauksissa olisin jo hätää kärsimässä x)

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 12.09

      Tuo Italian reissu teki kyllä tosi hyvää. Olen tullut siihen tulokseen että aina välillä on hyvä reissata ihan yksin, tekee pääkopalle hyvää. Ja Italialla on jännä vaikutus, ehkäpä se on yhdistelmä ruokaa, juomaa ja ihmisiä, siinä itsekin jotenkin muuttuu ”etelä-eurooppalaisemmaksi” :)

  • Reply Katja 01.05.2014 at 7.37

    Ihana Italia! Olen jotenkin niin ihastunut tuon maan maisemiin. Ja tuo kulttuuri eroavaisuus läheisyydessä on kyllä aina shokki. Itselleni se on tuttua, kun menen espanjaan sukulaisteni luo ja samantien kun pääsee autosta ulos kaikki ovat iholla halailemassa ja pussailemassa. Se on vaan aina yhtä karmeaa aluksi, mutta kaikkeen tottuu.. :D
    Ja hei meillähän on sama kohde, tosin minä lähden matkaan vasta keskiviikkona. :D Toivotaan Barcelonaan hyviä säitä, se tulee olemaan ensimmäinen kertani kyseisessä kaupungissa. :D

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 12.10

      Ha ha, itse oikeastaan tykkään tuosta läheisyydestä vaikka se aina yllättää jos en ole ollut etelässä hetkeen, pohjoisen ”järeys” sen sijaan hieman ahdistaa. Miksi on aina pidettävä niin paljon matkaa muihin ihmisiin?

      Ja hei mahtavaa, ollaan sitten Barcelonassa samaan aikaan! Olen siellä muksujen kanssa reissussa koko viikon.

  • Reply Instagram Travel Thursday - Viinin pauloissa - TÄMÄ MATKA 01.05.2014 at 8.24

    […] lisäksi jo saksan kielisten matkablogaajien maailmaan ja Italiaan. Suomessa kampanjaa vetävät Destination Unknown Satu Kaukokaipuun Marinella ja Running with the Wild Horses – blogin […]

  • Reply Heidi / Auringon alla 01.05.2014 at 8.25

    Mistä näitä ihania italialaisia paikkoja riittää? :) Voiko niitä ehtiä koskaan käymään läpi, kun aina joku uusi pulpahtaa pinnalle. Se on siis täysin positiivinen ongelma! :)

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 12.11

      Ei voi! Italian ongelma on juuri tuo, upeita paikkoja, sekä pieniä että isoja riittää ihan loputtomiin!

  • Reply Anna Koskela 01.05.2014 at 10.04

    Bologna on tuttu paikka, mutta muuten sen ympäristö on jäänyt selvästi liian vähälle huomiolle. Sinne päin siis seuraavalla Italian matkalla :)

    Ihana keltainen pikkuruinen auto <3

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 12.13

      Italiassa riittää nähtävää, tuolla Bolognan ympäristössäkin näitä pieniä viihtyisiä paikkoja on vaikka kuinka… Ja nuo Fiatit olivat ihania, Cesenaticossa oli jonkinlainen Fiat 500 kokoontuminen ja autot valtasivat kadut viikonloppuna :)

  • Reply lena / london and beyond 01.05.2014 at 13.12

    Niin hauska sattumat että Cesenaticossa olit! Itsekin olin autuaan tietämätön paikasta ennenkuin kuukausi sitten koukattiin sitä kautta matkalla San Marinoon. Siellä ei ihan oikeasti ollut silloin ketään. Minusta oli ihana vaan palloilla rauhassa siellä rannalla yksin rakennusmiesten kanssa jotka laittoivat paikkoja kuntoon sesonkia varten. :)

    Ihania kuvia ja oikeassa olet – Italiassa se tahti vain jotenkin hidastuu. Ja siitähän minä tykkään – oi voi kun voisi vaan muuttaa Italiaan.

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 13.39

      Tuo oli kyllä tosi hauska sattuma että olit ollut siellä myös, jotenkin ajattelin että Cesenaticoon ei ihan heti eksy jos se ei varsinaisesti ole päämääränä. Sulla on onneksi toinen jalka tavallaan Italiassa, ja pääset kokemaan maata miehesi ja hänen perheensä kautta paikallisten mukana. Niin saa kyllä varmasti ihan eri kuvan kuin ihan vain turistina.

  • Reply Sanna Wallenius 01.05.2014 at 14.53

    Ihania kuvia ja maisemia! Voisin juuri kuvitella, että hyppäys tuollaiseen maisemaan yksin tai kaksin miehen kanssa olis ihanaa hermolepoa arjesta. Meillä on vielä muutenkin toteuttamatta Italian maaseudun kiertoreissu tai Toscanan huvilat.

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 16.01

      Kiitos Sanna! Meilläkin on Toscana käymättä, vaikka kuten mieheni eilen tokaisi ”se me ehditään tutkimaan siten kun olemme eläkkeellä”. Eli ei me ehkä olla sinne ihan heti menossa… :)

  • Reply Tiina, Kinttupolulla 01.05.2014 at 15.59

    Ihanan kuuloinen minireissu :) Saatoin ihan kuivitella itseni Italiaan tätä lukiessani.

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 16.00

      Kiva että sain sinut vietyä mukanani Italiaan! Reissu teki erittäin hyvää. Nyt jaksaa taas reissata muksujenkin kanssa ;)

  • Reply Annika homeandaway 01.05.2014 at 22.40

    Näyttää ihanalta paikalta!
    Tervetuloa tänne etelään, laita ihmeessä viestiä jos haluat kaupunkiopasta tai muuten vaan seuraa joku päivä :)

    • Reply satuvw 01.05.2014 at 23.38

      Kiitoksia! Ja laitan ehdottomasti viestiä! En tiedä ihan vielä ohjelmasta, aika lailla fiiliksellä mennään mutta tapaan siellä muutamia KV-blogituttuja myös. Olisi kyllä tosi kiva tavata ja saada vähän paikallisen vinkkejä kaupunkiin :)

  • Reply Annika - Tarinoita Maailmalta 02.05.2014 at 3.46

    Oi, onpas kivannäköinen pikkupaikka! Olisi ihana vuokrata auto ja kierrellä pitkin Italiaa tällaisten pikkupaikkojen perässä..:)

    • Reply satuvw 02.05.2014 at 21.37

      Tuo olisi kyllä ihan unelma! Näitä pieniä sieviä paikkoja Italiassa riittää!

  • Reply Salamatkustaja 02.05.2014 at 8.08

    Tyypit on reissussa non-stop. Superupeeta!! Tuo autokuva on niin upea, siitä sais upean julisteen seinälle :)

    • Reply satuvw 02.05.2014 at 21.42

      Hah ja huh. On upeeta ja on raskasta. Nyt voisin kaivautua talviunelmille hetkeksi jonnekin luolaan ja tulla sieltä esille taas kun täällä lämpötilat kipuavat lähemmäksi kahtakymppiä…

      Ja ei huono tuo julisteidea…

  • Reply Teea 02.05.2014 at 12.55

    Suloinen ihana auto!! Loistavan kuvan sait napattua :). Mitä tuohon halailuun ja suukotteluun tulee, niin itse kyllä pidän siitä. Etelämpänä Euroopassa se on kuitenkin itselleni helpompaa kuin Suomessa, missä toisen reaktiota ei aina tiedä ellei hyvin tunne.

    Mukavaa matkaa Barcelonaan ja takaisin Italiaan!

    • Reply satuvw 02.05.2014 at 21.44

      Halailu ja suukottelu – siis pidän siitä itse myös, ja se sopii minulle paremmin kuin pohjoisen jöröily. Mutta, se aina yllättää hetkeksi kun ei ole vähään aikaan sitä kokenut! :)

      Ja kiitoksia, reissut sen kuin jatkuvat…

  • Reply maisasofia 02.05.2014 at 16.01

    Hehe, maailmalla ei yleisesti tosiaan oikeen ymmärretä tätä pohjoismaista lastenhoito/parisuhdekulttuuria ihan samalla tavalla… ihanan värikkäitä kevätkuvia! :))

    • Reply satuvw 02.05.2014 at 21.45

      Ihan totta! Ja on kyllä onni syntyä tänne pohjoiseen. Itselleni tuo täysipäiväisen kotiäidin rooli ei ihan täysin istuisi, on hyvä kun mies on täysillä mukana kotona ja lasten kanssa myös.

  • Reply Palmuaseman Sanna 03.05.2014 at 11.06

    Ihana Italia-tunnelma tänne jälleen välittyi, täytyypä lisätä käyntilistalle tämä(kin)!

    • Reply satuvw 03.05.2014 at 20.55

      No niinpä, oma Italian käyntilista sen kuin kasvaa mitä enemmän siellä käy. Cesennassa varsinkin olisin halunnut viettää vähän enemmänkin aikaa, Cesenaticon sen sijaan ehtii kiertämään parissa päivässä (tai päivässäkin), hyvin, jos on kova kiire.

  • Reply Jenna 05.05.2014 at 8.13

    Italiassa kyllä riittää tuollaisia salaisia paikkoja, joista ei ole ikinä kuullutkaan, mutta niihin rakastuu varmasti. Kuulostaa hyvältä neljän päivän lomalta :)

    Ja irtiotto arjesta tekee aina hyvää ;)

    • Reply Satu VW / Destination Unknown 05.05.2014 at 22.33

      No niinpä! Ja kyllä neljä päivää hyvin nukuttaja öitä teki hyvää…. Näitä tarvitaan lisää, aina silloin tällöin!

    Leave a Reply