Uusi-Seelanti. Se oli siinä. Tai ehkä ei sittenkään…

New Zealand via Instagram

Ikkunasta vilkaistessani näen suurten pehmeiden lumihiutaleiden leijuvan maahan ja olo on juuri niin epätodellinen kuin kahden tunnin yöunien ja melkein kahden vuorokauden matkustamisen jälkeen voikaan olla. Nuppi on aivan sekaisin. Pakki myös. Mutta minä ja muksut olemme taas Suomessa, ja mieheni on matkalla kohti Sloveniaa auton ratissa.

Olo on haikea. Olen tänään puolihuolimattomasti käynyt läpi reissun tuhansia kuvia ja joitakin satoja videoklippejä. Vaikka nettiaddiktin olo Suomessa on huomattavasti helpottuneempi kuin Okere Fallsin niemen nokassa missä pahimmillaan mikään nettisivu ei auennut muuta kuin aamuvarhaisella tai ehkä yömyöhään, on vaikea uskoa että kaikki upeat viime viikkojen hetket ovat nyt vain muistoja. Muistoja mitä varmasti katselemme kuvien muodossa vuosien päästä vieläkin haikeampina kuin nyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

New Zealand via Instagram

Vaikka hurjan nopeasti ohitse kiitäneet seitsemän viikkoa Uutta-Seelantia olivat siinä, blogin puolella palailen Rotoruan läheisyyteen vielä useampaan otteeseen. Meidän hitaasti ja hötkyilemättä alkanut reissu oli loppujen lopuksi aikamoista kiitämistä siitä huolimatta että pysyimme melkein paikoillamme, ja monen monta tarinaa odottaa vielä kertojaansa. Olen kuitenkin vieläkin enemmän vakuuttunut kuin ennen siitä että tämä on minulle SE paras tapa matkustaa: hitaasti reissaten näkee ehkä määrällisesti vähemmän mutta ehtii kokemaan ja tekemään enemmän. Ja jos parin kuukauden reissut eivät ihan heti onnistu uusiksi, palaamalla tutuille seuduille voi tutkimusmatkailua jatkaa myöhemminkin.

Kovasti kehuttu ja suositeltu Uuden-Seelannin Eteläsaarikin sai tällä reissulla siis odottaa ensi kertaa monen muun mielenkiintoisen kohteen kera, mutta näitä silmälläpitäen kalenteriin on jo toiveikkaana lyijykynällä rustattu päivämääriä loppuvuodelle seuraavaa Uuden-Seelannin matkaa varten.

Saa nähdä kuinka käy!

New Zealand via Instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hitaasti matkustamisen ihanuudesta huolimatta hötkyilen tänään päiväksi kohti Helsinkiä palatakseni lauantaina hätäisesti takaisin lentokenttäpysähdyksen muodossa. Silloin edessä on pikainen blogireissu kohti Marokkoa norjalaisten blogaajien kanssa, ja neljä tiivistä päivää näyttäisivät olevan täynnä Marrakeshiin, autiomaahan ja erilaisiin aktiviteetteihin tutustumista. Eipähän tässä ehdi edellisestä reissusta palautumaan tai vaipumaan loman jälkeiseen bluesiin kun tiedossa on jo seuraava jännittävä matka! Eli, palaillaan linjoille parin päivän päästä hieman eksoottisimmista merkeistä!!!

**************************

Mikä on Instagram? Ilmainen älypuhelimilla toimiva kuvienjakopalvelu ja sosiaalinen verkosto. Instagramissa siis jaetaan kuvia ja kommentoidaan ja tykkäillään muiden kuvista.

Lähde mukaan! Kirjoita oma postaus aiheesta ”Instagram ja matkailu”, muista mainita ja linkittää ainakin yksi meistä järjestäjistä ja lisää linkki postaukseesi tuohon alla olevaan Linky-linkkien kokoilijaan. Aikaa sinulla on keskiviikkoon asti, ja torstaina lähtee taas uusi kierros käyntiin. Jos sinulla ei ole omaa blogia mutta olet Instagramissa, voit lisätä kuviisi #IGTravelThursday tunnisteen ja näin olla mukana jakamassa kuvallisia matkamuistojasi. Instagram Travel Thursday – kampanjan taustavoimina ovat Suomessa myös  Kaukokaipuun Marinella ja Running with the Wild Horses – blogin Veera.

Ohjeet blogaajille löydät täältä, tilaa myös IG Travel Thursday – uutiskirje joka kolahtaa postilaatikkoosi aina keskiviikkoisin.



Previous Post Next Post

You Might Also Like

42 Comments

  • Reply Tiina, Kinttupolulla 20.03.2014 at 0.48

    Ihania ja kuvia ja tunnelmia! Ja hyvää reissua taas uudestaan :D

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.15

      Kiitos Tiina!! On tämä aikamoista hutkimista… :)

  • Reply Anna Koskela 20.03.2014 at 7.03

    Asiasta viidenteen. Siis Autolla Suomesta Sloveniaan ? Saisikos siitä raporttia joskus …:)

    • Reply tuula 20.03.2014 at 7.40

      Ihana reissu varmaan! Vaan hui mikä vauhti sinulla onkaan ;).

      • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.17

        Kiitos Tuula. Kyllä tässä vähän itseänikin hirvittää, varsinkin kun tuo mini sai viime yön aikana vatsapöpön… Jaiks…

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.16

      Nyt pitää tarkentaa – mies hyppäsi kyydistä jo Lontoossa ja ajaa sieltä autolla Sloveniaa. Jokavuotinen TYLSÄ reissu, hirveällä kyydillä kohti kevättä ja alkavia koskimelontamatkoja…. Sama juttu joka vuosi.

  • Reply Katja 20.03.2014 at 7.40

    Teillä on niin huikea reissu kyllä takana! Ja Marokko kuulostaa mielenkiintoiselta : ) hyvää reissua sinnekin!

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.17

      Kiitos Katja! Marokko on kyllä varmasti kokemus, en ole siellä koskaan käynyt vaikka mieli on tehnyt! :)

  • Reply Jenna 20.03.2014 at 8.01

    Hitaasti matkustaminen on kyllä matkustusmuodoista parhain. Helposti siitä kuitenkin lipsuu, kun on niin innokas näkemään uusia paikkoja :) Mahtavaa Marokkoa! Ei varmasti jätä kylmäksi sekään.

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.18

      Ihan totta, ja vaikka me ”hitaasti” reissattiinkin, oli meilläkin paikan päällä välillä aika moinen tahti. Ja kiitoksia kovasti, innolla odotan huomista reissua! :)

  • Reply Anu Johanna 20.03.2014 at 8.20

    ”Olen kuitenkin vieläkin enemmän vakuuttunut kuin ennen siitä että tämä on minulle SE paras tapa matkustaa: hitaasti reissaten näkee ehkä määrällisesti vähemmän mutta ehtii kokemaan ja tekemään enemmän.”

    Olen täsmälleen samaa mieltä! Vitsit, miten mahtavalta teidän reissu kuulostaa. Uusia matkakertomuksia odotellessa :)

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.25

      Niitä on tulossa! Kunhan saan tämän puuroisen ja univajeisen pään taas täyteen toimintakuntoon :)

  • Reply Maarit Johanna 20.03.2014 at 8.37

    Mitä, uudestaan NZ tänä vuonna?! Oi niin mieletöntä!

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.26

      Hah, tämä on ihan täysin unelma-astella vielä, mutta eihän sitä koskaan tiedä…. :)

  • Reply kaukokaipuu 20.03.2014 at 9.11

    Hitaasti matkustamisen taito on kyllä piirteiden aatelia. Ihanasti taltioit sen tähän kirjoitukseen, ja voi juku noita kuvia taas kerran. Ja hei, ihanaa, että sä pääsit lähtemään Marokkoon! Multa se jäi tällä kertaa kokematta, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Jään siis innolla odottamaan kuvia!

    Ja hei, huippua nähdä tänään, tai oikeastaan jo ihan kohta. (:

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.27

      Oli ihanaa nähdä eilen, ja toivottavasti pääset Marokkoon joku toinen kerta. Innolla kyllä odotan huomista reissua!!

  • Reply maisasofia 20.03.2014 at 11.34

    Ihanasti tunnelma välittyy noista kuvista :) Oon seuraillu sun postauksia kohteesta niin tiiviisti, koska edelleen kummittelee kyseinen vielä kohdelistalla lähiajoille…

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.27

      Oi, mahtavaa! Lisää Uutta-Seelantia on vielä siis tulossa, ja kerro heti jos buukaatte liput tuonne suunnalle! :)

  • Reply Rimma 20.03.2014 at 13.12

    Uusi-Seelanti vei kyllä palasen sydäntä! Sinne vielä. Sitten joskus (: Marokko kuulostaa kivan eksoottiselta! Raportaasia odotellessa (:

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.30

      Niinpä, Uudella-Seelannilla taitaa olla aika monelle tuo sama vaikutus!! Ja Marokosta kuulumisia tiedossa PIAN! :)

  • Reply lena 20.03.2014 at 13.21

    Vitsi miten nopeasti aika kului, vasta lähditte sinne Uuteen Seelantiin! Toivottavasti pääsette loppuvuodesta palaamaan, huikeaa :)

    Ihanaa Marokon reissua!

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.30

      Ihan totta, on jotenkin tosi vaikea käsittää että täällä sitä istutaan Tampereella ja huomenna on suuntana Marokko!

  • Reply Katja 20.03.2014 at 17.11

    Nämä kuvat ovat niiin mahtavia! Mukavaa reissua Marokkoon! :)

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.30

      Kiitos Katja!

  • Reply Heidi / Auringon alla 20.03.2014 at 17.44

    Uusi reissu tähtäimessä, kuulostaa hyvälle :) Maisemat on kyllä mielettömiä, joten ei ihme, että kaipaatte takaisin!

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.32

      Maisemat olivat kyllä mielettömiä ja samoin oli se helppous miten lyhyen ajomatkan päässä pääsi melomaan, fillaroimaan ja surffailemaan. Kertakaikkiaan ihana paikka!

  • Reply Jael 20.03.2014 at 18.37

    Ihanat kuvat. Ja ei varmaankaan ole helppoa jättää noin upeita maisemia!

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.33

      Kiitos Jael! Lähtö teki kyllä vähän tiukkaa, vaikka kotonakin on aina kiva olla. Tai Suomessa siis :)

  • Reply Mirje 21.03.2014 at 5.05

    Oi kun ihania kuvia! Mä oon täällä ihan fiiliksissä niiden katselun jälkeen. Mietin jo, että pitäiskö ens vuoden alussa sittenkin suunnata Uuteen-Seelantiin päin… Tosin tuota sun nettiyhteystaistelua seuranneenna pitää ehkä vielä harkita :) Mutta saattaa käydä niin, että jos pääsette uudelle NZ reissulle vielä loppuvuodesta, niin ne kuvat katkaisee kamelin selän ja perässä on vaan tultava…
    Mukavaa Marokon reissua!

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 10.34

      Ha ha, ehdottomasti Uuteen-Seelantiin, mehän voitaisiin tehdä sinne treffit! :) Ja kyllä tuoltakin löytyy ihan toimivia yhteyksiä (ainakin melkein), meidän kämppä nyt vain sattui olemaan niemennokassa niin että se jää juuri sopivasti katveeseen… Mutta katsotaan, kovasti olisi hinku lähteä uudestaan!

  • Reply Kea 21.03.2014 at 18.43

    Niin ihanan värikkäitä kuvia oot taltioinu. Tykkään! Ja nopeasti teidän matka tuntui menevän, vaikka sitä vaan näin netin kautta seurailin… :)

    Kiva nähdä lisää kuvia vielä yhdestä munkin haavekohteesta!

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 19.35

      Kiitoksia Kea! Saas nähdä kuinka Marokon matkan käy, vatsatautipöpö on saapunut perheeseemme tänään… :I

  • Reply elina 21.03.2014 at 19.01

    Heips!

    Ihanan näköisiä kuvia! Uusi-Seelanti on itselläkin ollut haaveissa jo pitkään (: Toivottavasti pääsen sinne lähivuosina. Palasin alkuvuodesta kahden kuukauden Madagaskarin reissulta, joten nyt pitäis taas hetki keskittyä opintoihin.

    • Reply satuvw 21.03.2014 at 19.36

      Oi, kahden kuukauden reissu Madagaskariin kuulostaa ihanalta, täytyypä tulla blogistasi katsomaan miltä Madagaskar näyttää! Uusi-Seelanti on kyllä upea paikka ja suosittelen sitä kovasti! :)

  • Reply Reeta / Les! lue! 22.03.2014 at 19.28

    Ihanalta vaikutti teidän reissu! Kivaa, että olen vihdoin itsekin Instagramissa ja pääsin seuraamaan sua siellä. :-)

    • Reply satuvw 26.03.2014 at 23.12

      Kiva että olet Instagramissa! Täytyy tunnustaa että parina viime kuukautena blogien lukeminen on jäänyt minulla Uuden-Seelannin nettiyhteyksien takia melkein nollaan, mutta eiköhän sitä kohta kotona kerkiä päivittämään kuulumisia myös blogeista! :)

  • Reply Maiju ja maailmaonsun 23.03.2014 at 21.07

    Huikeita kuvia!!!

    • Reply satuvw 26.03.2014 at 23.12

      Kiitos Maiju!!

  • Reply noonis 12.04.2014 at 7.18

    Näitä Uusi-Seelanti postauksia oli niin kiva lukea kun oltiin samoihin aikoihin reissussa. Mietin juuri sua ja teidän kajakkeja, kun kirjottelin postausta meidän melontareissusta siellä eteläsaarella. Toivottavasti pääsette kokemaan vielä sen!

    • Reply satuvw 12.04.2014 at 22.31

      Kyllä me päästään… sen verran kova hinku on takaisin! :)

      Täytyypä taas käydä fiilistelemässä sun kuulumisia, mullakin on vielä monta Uuden-Seelannin tarinaa kertomatta. Jotenkin monesta asiasta on ollut helpompaa kirjoittaa vasta nyt, kun on saanut vähän etäisyyttä reissuun!

  • Reply Jonna 16.08.2014 at 22.47

    On ne hienoja nuo maisemat ja mahtava lukea teidän Uusi-Seelanti-seikkailuista! Niin se on että pitäisi osata matkustaessa hidastaa enemmän, siitäkin huolimatta että aina tulee se paniikki, että ehtiikö nähdä tarpeeksi. Varsin kaukokohteissa, niihin kun ei tule lähdettyä niin helposti uudelleen:)

    • Reply satuvw 19.08.2014 at 22.13

      Nyt vasta huomasin kommenttisi, se meinasi hukkua tänne muiden joukkoon… Me niin hurjasti odotellaan jos selvittäisiin Uuteen-Seelantiin pian uudestaan!

    Leave a Reply