Ensivaikutelmia: miten täältä pääsee pois?

by satuvw on 03.02.2014 · 22 comments

Olin odottanut Uudelta-Seelannilta välittömästi alkavaa rakkaustarinaa. Maisemia mitkä vaatisivat pysähtymisiä ja hämmästyttäisivät dramaattisuudellaan. Ja jotain kodikasta fiilistä myös, mielessäni taisi välähtää Hobbitonin pienet, sievät asumukset. Mutta nyt, istuinkin täyteen ahdetussa pienessä reissupakussa Uuden-Seelannin yössä kahden kiljuvan muksun kanssa, ja fiilis oli lähinnä turvaton.

Olen mestari matkahaaveiluissa ja hoidan yleensä meidän perheen matkasuunnitelmat konkreettisesti kuntoon. Uuteen-Seelantiin lähtiessämme hoidossa oli vain kaksi asiaa; majoitus ja auto, ja nekin mieheni toimesta. Ostamamme reissupaku odotti meitä Aucklandin lentokentän läheisyydessä, ja oma koti, ainakin helmikuun loppuun asti, kutsui jo Rotoruan kulmilla.

Siinä vaiheessa kun laskeuduttuamme Aucklandin lentokentälle kesäisenä lauantai-iltana ja auto oli alla, kajakit köytettynä auton katolle ja tullille selitelty tunnin verran miksi yritimme salakuljettaa neljää mandariinia maahan, autossa istui kaksi uupumuksen rajamailla kamppailevaa aikuista. Muksuilla ei ollut mitään hätää. Tässä vaiheessa.

Suunnaksi valikoitui summittain rannikko ja Coromandelin niemimaa matkalla kohti Rotoruaa, kyllähän rannikolta löytyisi motelleja, aamiaismajoitusta tai halpoja hotelleja kesäisenä lauantai iltanakin. Ajomatka kulki läpi kuivan, kumpuilevan maatalousalueen läpi. Pienet kylät ja maatilat olivat ehkä jo nähneet parhaat päivänsä, ja jo kentällä juttusille tullut poliisi mainitsi autovarkauksista. Aurinko oli jo kauan sitten kadonnut horisontin taakse siinä vaiheessa kun me vielä etsimme majapaikkaa, ja niin rauhallisesti matkansa aloittaneet takapenkkiläiset huusivat nyt kilvan. Desibeleistä huolimatta kuskilla meinasi keskittyminen väsymyksen keskellä herpaantua.

Motellit olivat täynnä. Ja pimeässä täyteen ahdetun auton pysäköinti alueelle mistä ei ollut mitään tietoa, ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta sekään pienten lasten kanssa. Olo ei ollut paljon parempi siinäkään vaiheessa kun kurvasimme Thamesin huoltoaseman vieressä olevan motellin pihaan, missä yölliset vieraat tervetulleeksi toivotti “vacancy” kilven lisäksi punaisena välkkyvä “Rendezvous” (suomennetaan vaikka nyt “kohtaamisia”) kyltti. Tätäkö on Uusi-Seelanti? Ja kuinka (nopeasti) täältä pääsee pois?

Motelli Rendezvous Uudessa-Seelannissa

Motelli Rendezvous Uudessa-Seelannissa

Motelli Rendezvous Uudessa-Seelannissa

Tuota alkumatkan epämukavaa fiilistä ei kestänyt kauan, mutta se on jäänyt kytemään mieleen vahvana ehkä siksi että se oli niin ristiriidassa sen kanssa mitä odotin kokevani, nyt ja heti, Uuteen-Seelantiin saapuessamme. Ensivaikutelma oli vielä seuraavana aamunakin hieman, sanoisinko jenkkimäinen, mutta kera kaiken sen mistä en Yhdysvalloissa pidä. Tätä korosti rasvainen aamupala pikaruokalassa persoonattomalla esikaupunkialueella missä matalat rakennukset vailla historiaa näyttivät siltä että ne oli kasattu kokoon nopeasti ja jätetty sitten oman onnensa nojaan.

Tämä postaus näki päivänvalon juuri siksi että Uusi-Seelanti on tuota hieman takkuista, omasta suunnittelemattomuudestamme johtuvaa alkua huolimatta lähinnä ihastuttanut ja ihmetyttänyt. Jokaisessa reissussahan vastaan tulevat ne omat ongelmansa ja huonot päivät, jotka kuitenkin unohtuvat ja jäävät hyvien kokemusten jalkoihin, ja taitaa käydä niin että tulevat kuulumiset täältä kaukaa ovat täynnä aikamoista iloa ja riemua. Joten toimikoon tämä postaus pienenä palautuksena maanpinnalle mihin voi palata kun “upea Uusi-Seelanti” alkaa tuntumaan liiankin tarunomaiselta paikalta. Tuolloin ensimmäisenä iltana väsymyksissä tiuskaistut “minä halua lähteä saman tien kotiin” kommentit tulivat kuitenkin varmaankin jonkun muun suusta, sillä jo nyt me täällä mietimme miten Uudelle-Seelannille löytyisi elämästä enemmänkin aikaa.

Ensimmäisen viikon aikana on jopa tullut tehtyä suunnitelmia, pieneen ruutuvihkoon kirjattuja paikkoja mitä haluamme nähdä, asioita joita haluamme kokea ja ihmisiä keitä haluamme tavata. Niin pitkälle emme kuitenkaan ole menneet että olisimme ottaneet luurin käteen ja tehneet majoitusvarauksia tai löytäneet sopivaa leirintäaluetta pakun parkiksi. Eivätköhän ne sitten taas lutviudu omalla painollaan, kunhan reissuun lähdetään!

Edit: Jos jäit miettimään että eikö se Satu lainkaan pidä Yhdysvalloista, kurkkaa kommentit! Siellä asia selvenee kun se itse postauksessa jäi hieman epäselväksi. :) 

{ 22 comments… read them below or add one }

Annika helmikuu 3, 2014 7.42

Nyt kun muistelee, niin ei se omakaan ensivaikutelma Uudesta-Seelannista mitenkään ruusuinen ollut. Pelmahdimme Christchurchiin myöhään iltapäivästä vailla suunnitelmaa saati hostellivarausta vain todetaksemme, että maanjäristyksen runtelema kaupunki tarjosi pelkää no vacancy -kylttiä. Onneksi ilmeemme vääntyivät jossain vaiheessa iltaa sen verran surkeiksi, että meidät ängettiin punkkaamaan erääseen työmiesten asuntolaan. Kyllä siinä hetken aikaa mietti tuleeko tästä nyt yhtään mitään, mutta seuraavana päivänä löysimme tiemme niin uskomattoman ihanan couchsurfing-perheen luokse, että kaikki huonot muistot unohtuivat heti! Sen jälkeen Uusi-Seelanti antoikin vain parastaan :)

Vastaa

satuvw helmikuu 3, 2014 13.26

Meillä nuo ”no vacancy” kyltit paikassa (ja joka ovella) mikä ei meissä väsyneenä ja myöhään viikonloppuiltana herättänyt innostusta (jeps, hurjalta kuulostaa nyt…) tuli aika yllätyksenä. Alun perin mietimme Aucklandiin jäämistä, mutta siellä olisi hyvin voinut olla sama juttu. Ja siis työmiesten asuntola, miten te sinne loppujen lopuksi päädyittekään!? :)

Vastaa

Annika helmikuu 3, 2014 17.47

Eräässä hostellissa vastaanottovirkailija totesi meille (onneksi) suoraan että turha jatkaa matkaa ja kyselyjä, koska kaupunki on joka yönnä täyteen buukattu. Hän sitten ystävällisesti neuvoi meidät erään majatalonpitäjän luo, joka ei enää kehdannut käännyttää meitä pois. Ja hyvää tuuria oli myös se, että kaksi työmiestä olivat lähteneet juuri pois ja päästiin heidän sänkyihinsä, huonekaverina vain yksi italialainen mies :D

Onneksi asioilla on aina tapana järjestyä kun nukkuu yön yli! :) Ja näistä tarinoistahan ne parhaat matkamuistot lopulta syntyy!

Vastaa

satuvw helmikuu 4, 2014 10.41

Hah, mahtavaa tuuria! Ja eipä tuon parempaa tarinaa voisi oikein ollakaan, näin jälkikäteen mietittynä ainakaan! :)

Vastaa

Katja of Skimbaco helmikuu 3, 2014 11.37

Uskon että monissa paikoissa odotukset ja realiteetti ei aina kohtaa, ihan hyvä muistutus. Ja on siellä Amerikassakin mahtavia paikkoja, kun vaan osaa katsoa niiden huonojen puolien sivutse.. niin kuin kaikkialla. Itsellä on hieman samanlainen ote matkusteluun: mennään päivä kerralla, ja kyllä me ne mahtavat paikat myös löydetään, ja olen kyllä muutaman kerran huomannut että olisihan sitä paremmin voinut tietysti suunnitellakin :) Mutta se on jotenkin vaan niin paljon mahtavampaa ihan itse löytää ne kivat paikat, ilman isoja ”suunnitelmia”.

Vastaa

satuvw helmikuu 3, 2014 13.19

Nyt täytyy heti tarttua tuohon kommenttiini Yhdysvalloista, jäinkin miettimään tulikohan se ihan selvästi ja ehkä ei… Siis PIDÄN kovasti Amerikasta, olenhan siellä muutamaan otteeseen asunutkin. Mutta nämä piirteet olivat niitä mistä en pidä, ja mihin en ole itse muualla maailmassa törmännyt samassa muodossa.

Tuon ihan alkureissun jälkeen, kuten olen jo kirjoittanutkin, realiteetti on jo ylittänyt odotukset, mitä en oikeastaan uskonut voivan tapahtuvan! :)

Ja suunnittelusta, näin se on, liian valmiiksi suunniteltu tuo mielestäni lisää odotuksia ja estää ehkä sen että huomaisi tai tarttuisi juttuihin mihin törmää vasta paikan päällä. Jo nyt, me olemme kokeneet mahtavia juttuja aivan täysin paikallisten suositusten perusteella, asioita joita en olisi osannutkaan suunnitella etukäteen.

Vastaa

Kea helmikuu 3, 2014 12.35

Mä komppaan Katjaa yllä! Koska niin se yleensä on, että mitä vähemmän odottaa sen positiivisemmin sitä yllättyy. Isot odotukset on aina matkaan lähtiessä kinkkisiä. Miten pitää unelmat ja odotukset kurissa siihen asti, että pääsee paikan päälle? Myönnän et Jenkeissä on monta aivan karseeta paikkaa, mutta sieltäkin pitää vaan löytää ne omat taskunsa ja pystyä katsomaan niiden huonojen puolien ohi. Joka paikassa on varmasti huonot puolensa, eikä ne parhaat tai omat jutut löydy heti. Ja väsyneenä sitä näkee maailman ihan eri tavalla kuin hyvin levänneenä. Mä oon varma että löydätte NZ:stä ne omat paikkanne. Tai ehkä osa niistä on nyt jo tässä vaiheessa löytyny… :) Ihanaa loman jatkoa, pakko sanoa että kateeks käy!

Vastaa

satuvw helmikuu 3, 2014 13.23

Uskoisin että meillä se ”juttu” oli juuri tuo väsymys. Ja se että emme kaartaneet ensimmäisen lentokentän läheisen majoituspaikan pihaan vaan kuvittelimme heräävämme laineiden liplatukseen heti ensimmäisenä aamuna. Ja että emme tehneet etukäteisvarauksia minkä seurauksena ne muksut olivat hieman vähemmän tyytyväisiä siellä takapenkillä. :)

Ja kuten tuossa Katjalle kommentoinkin, nuo piirteet olivat siis niitä piirteitä Jenkeistä mistä en pidä ja mihin en ole muualla törmännyt, siksi niihin tässä viittasin. Olen aivan täysin samaa mieltä siitä että joka paikasta löytyvät ne hyvät ja huonot puolet, täältä on esimerkiksi ihan tuon alkureissun jälkeen löytynyt lähinnä niitä hyviä, vaikka samalla olen huomannut jo sulkevani silmäni niiltä asioilta mitkä eivät ehkä ole niin hyvin. Kun kaikki muu menee upeasti :) Ainakin juuri nyt!

Ja kyllä, niitä omia paikkojakin on jo löytynyt…

Vastaa

Katja helmikuu 3, 2014 13.04

Heh, minähän liputan kaikille tämmöisille postauksille! En sen takia, että olisin jotenkin iloinen kun joku matkaaja pettyy vaan sen takia, että mun mielestä on hyvä välillä mainita niitä meganega-fiiliksiä joita ilmenee reissatessa. Kaikki kun ei ole yhtä juhlaa ja välillä saattaa potuttaa. Onneksi teillä potutus ei kestänyt päivää pidemmälle ja tuo on todella hyvä kontrasti sille, että noinkin ihana paikka voi joskus näyttäytyä kaikkea muuta kuin kivalta. Kun väsyttää, ei tiedä missä nukkuu seuraavan yön ja nälkäkin jo on, niin se maailman hienoin paratiisikin saattaa vääristyä masentavaksi paikaksi. Onneksi näistä fiiliksistä on aina nousu ylöspäin ja myöhemmin sitä voi jo naureskella omalle surkeudelleen :)

Vastaa

satuvw helmikuu 3, 2014 13.28

Ihan totta, mainitsinkin tuossa yllä Kealle juuri tuosta väsymyksestä, se taisi meillä olla se avainjuttu siinä miksi maailma ei näyttänyt kovin ruusuiselta. Jäin itse miettimään kirjoitanko tätä lainkaan, mutta kaikki muut postausten luonnokset olivat sen verran hurmiollisia että ajattelin yhden ”jalat maassa” jutun verran olevan tilausta :)

Ja kyllä, on tuolle naureskeltukin. Onneksi ensimmäisen yön majapaikassa ei ollut nettiä, en päässyt edes surffailemaan niitä lentoja kohti kotia!

Vastaa

Silja helmikuu 3, 2014 14.08

Tähän postaukseen voi kyllä hyvin helposti samaistua – juuri tuo ensimmäisen matkustamisen jälkeinen vuorokausi on yleensä se rasittavin. Ihana sama kuinka upeassa ympäristössä (tai ei niin upeassa, niinkuin tässä teidän tapauksessa) olisi, niin sitä haluaisi vaan päästä painamaan päänsä puhtaaseen tyynyyn eikä jonottaa rajalla, lähteä ostamaan ruokaa, etsiä majapaikkaa ja tehdä sun muita pakollisia asioita…

Vastaa

satuvw helmikuu 3, 2014 14.18

Juuri näin! Kyllä meilläkin OLI suunnitelmana varata se ekan yön majoitus liittyen syihin mitä mainitsit, mutta sitten se vain jäi ja ajattelin että ”kyllä se siitä”… :) Ja kyllähän se siitä, vaikka sillä hetkellä ei niin kovin hymyilyttänyt! Mutta tästä taas opittiin, eiköhän seuraavalle reissulle se ekan yön majoitus ainakin tule järjestettyä kuntoon!

Vastaa

Minna helmikuu 3, 2014 15.49

Itse en uskalla/viitsi lähteä reissuun ilman majapaikkaa edes ekaksi yöksi. Kyllä väsyneenä on kivempi, kun edes joku juttu on kunnossa. Vieraassa paikassa on muutenkin raskasta heti ensimmäisenä lähteä etsitään ruokapaikkoja ja ostamaan vettä. Kuulostanpas tylsältä reissaajalta :D

Vastaa

satuvw helmikuu 4, 2014 10.44

Kuulostat järkevältä reissaajalta Minna! Toisin kuin me :) Helposti luulisi että kun raahaa muksuja mukana niin edes silloin pistäisi suunnitelmat kunnolla kuntoon. Mutta ei…

Jäin oikein miettimään onko meille ennenkin käynyt näin mutta ehkäpä meillä on ollut a) tuuria b) hieman suunnitellumpi loma. Tosin nyt reissu tuntui etukäteen kovinkin suunnitellulta kun oli jo auto ostettuna JA asunto suurimmaksi osaksi aikaa järkättynä. Mutta eiköhän se tästä…

Vastaa

Maiju ja maailmaonsun helmikuu 3, 2014 17.22

Voi eiii!! Kuulostaapa kyllä masentavalta teidän ensimmäiset hetket Uudessa-Seelannissa, mutta ovat taineet ajatukset jo muuttua päinvastaisiksi? Uudessa-Seelannissa on hurjasti kaikkea kaunista, mutta hyvin paljon myös jopa ihan rumaakin (varsinkin ne laitakaupunkien lähiöt, hyi olkoon). Itse taisin varsin lahjakkaasti kirjoitella vain niistä hyvistä asioista (paitsi hieman morkkasin Wellingtonia), vaikka tosiasiassa olin keräämässä kuvakollaasia niistä rötiskötaloista ja Uuden-Seelannin rumemmistakin puolista. Jäi kuitenkin puoliväliin, niin ei tullut julkaistua koskaan…

Jonkin verran on tullut mietittyä sitä, millaisia mielikuvia me reissubloggaajat tarjoamme eri maista lukijoillemme. Tottakai jokainen meistä, niin lukijoista kuin kirjoittajistakin, tykkää eri asioista, mutta joskus tuntuu, että luommeko liian epärealistista kuvaa matkakohteistamme: valikoimme tekstiin vain ne kauneimmat kuvat ja kerromme vain niistä kauniista asioista. Siksi onkin varsin tervettä kirjoittaa välillä myös niistä ei niin kivoista asioista ja joskus laittaa myös niitä ei niin photoshopattuja kuvia esille, ettei vain johdettaisi lukijoitamme aivan harhaan.

Itselläni viimeisin odotusten romuttuminen tapahtui San Franciscossa, ei vain minun vaaleanpunaiset höttöunelmani kohdanneetkaan todellisuuden kanssa. Mutta nämä pettymyksethän kuuluvat reissaamiseen (ja elämään), tuntuu sitten taas seuraava paikka odotettua hienommalta!

Kauniita hetkiä Uuteen-Seelantiin! :)

Vastaa

satuvw helmikuu 4, 2014 10.56

Siis kyllä, ajatukset ovat muuttunet jo täysin päinvastaiseksi! Missään muualla emme ole pystyneet koskimelomaan, surffaamaan, fillaroimaan ja haikkailemaan kaikki suunnilleen samalla alueella, ja lisäksi kun täällä on niin paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa kuten geotermisiä aktiviteetteja ja maorikulttuuria, joten aika ei käy pitkäksi!

Ja ihan totta, reissupettymykset ovat tärkeäkin osa reissuja, ja tuossa ylempänä mainitsinkin että jo nyt olen tavallaan sulkenut silmät siltä Uuden-Seelannin rumemmalta puolelta. Täällä on niin paljon hyvää, että itsekin tulee keskitettyä lähinnä kaikkeen siihen, vaikka toki sen nurjemman puolen edelleen huomaa vaikka sen osittain ohittaakin.

Itse luen aika kriittisesti matkakertomuksia ja vaikka niistä huonoista asioista ei ole mainittukaan, en oleta että niitä ei olisi. Mutta tuo on hyvä pointti reissublogaajista, kaikki lukijat eivät välttämättä ole yhtä kriittisiä ja on hyvinkin helppoa saada paratiisimainen kuva paikoista mitkä ovatkin jotain ihan muuta. Joten eiköhän jalat maassa postauksilla ole tärkeä paikkansa, vaikka voi olla että koko loppureissu sitten leijutaankin ilmassa ;)

Vastaa

Salamatkustaja helmikuu 4, 2014 8.18

Matkustaminen on usein ihan perseestä. Siis ei se matkalla oleminen, vaan se paikasta toiseen siirtyminen. Varsinkin pitkien lentojen jälkeen. Ja varsinkin pienten lasten kanssa. Jne.

Tuttuja tuntemuksia. Mutta jos hankaluudet kasaantuvat matkan alupäähän, koko loppuloma menee ihan putkeen :D

Ihanaa Uuden-Seelannin matkaa teille!

Vastaa

satuvw helmikuu 4, 2014 11.02

Ha ha, sulla on Satu aina jalat sopivasti jalat maassa! Muksujen jälkeen olen tosin tullut siihen tulokseen että matkustaminen on omaa aikaa parhaimmillaan, silloin harvoin kun pääsee reissaamaan ihan itsekseen.

Ja jos hankaluudet jäi tuohon yhteen yöhön niin tämä loma on aikamoista juhlaa!

Ihanaa reissun jatkoa teille myös ja tervetuloa Uuteen-Seelantiin!!

Vastaa

Inka helmikuu 4, 2014 21.45

Mielenkiintoista! Ihana että alkumetrin väsynyt ja ikävä tunnelma on enää vaan muisto, mutta nää tarinat on mun mielestä ihan yhtä tärkeätä jakaa kuin ne ikuiset onnenhetket, mitä reissut yleensä on (onneksi) pääasiassa täynnä. Nauttikaa!

Vastaa

satuvw helmikuu 5, 2014 3.02

Kiitos Inka, täällä nautitaan täysillä! Saa nähdä kuinka vaikeaa on täältä palata kotia kohti :)

Vastaa

Amanda helmikuu 5, 2014 20.28

Mahtava postaus! Näitä fiiliksiä tulee varmasti kaikille joskus, ja ihan huippua siis, että näistä myös joskus kirjoitetaan. Onneks kuitenkin siellä fiilikset kääntyi odotettujen tunnelmien puolelle :)

Vastaa

satuvw helmikuu 5, 2014 21.56

Kiitos Amanda! Ja näitä fiiliksiä tosiaan tulee, mutta onneksi ne yleensä aina katoavat pikaiseen myös, kuten tälläkin kertaa :)

Vastaa

Leave a Comment

Previous post:

Next post: