Villi luonto kutsui. Ja koti myös.

Lupasin alkuvuoden ”Kaksitoista kuvaa” postauksen yhteydessä palata meidän joulukuussa legendaarisesti epäonnistuneelle hiihtoreissulle, ja ajattelin että näin alkuviikon piristykseksi, miksipä en tekisi sitä juuri nyt. Kyseessä ei siis ollut pikainen iltapäivän pyörähdys läheisille laduille, vaan meidän ensimmäinen yritys ”mökiltä mökille” reissulle. Tuosta mökkikonseptista lisää ihan kohta.

Reissu alkoi mukavissa merkeissä, mies pakkasi ulkona lumisateessa pulkkaa, ja minä ja mini lisäilimme kalsarikerroksia iloisesti autossa. Tosin suunnitelmana oli syödä vohvelit (Norjassa kun ollaan) aloituspaikan läheisessä hotellissa ennen lähtöä ja vaihtaa kamppeet päälle siellä, mutta ei tullut mieleenkään että hotelli olisi voinut olla kiinni aivan joulun alla.

 ”Mini pulkkaan ja menoksi” on ollut tämän talven mottomme ja niin se oli nytkin. Neiti oli mukavasti vällyjen sisällä tutti suussa valmiina päiväunille, ja me olimme valmiita lähtöön.

Pari ensimmäistä kilometriä hiihdimme latuja pitkin, latuja, jotka karttapalvelun mukaan oli tehty saman päivän aikana. Mutta ei. Jos näillä laduilla oli ollut edes toista hiihtäjää viimeiseen viikkoon olisin ollut yllättynyt. Ja tuo sää. Säätiedotuksen mukaan viimeistään puolelta päivin olisi pitänyt kirkastua, mutta kovin harmaaltahan se näytti. Optimistit kuitenkin toistelivat että  ”kyllä se sää tästä varmaan seuraavan tunnin sisällä kirkastuu”. No ei.

Varsinainen villi luonto kutsui tämän kyltin kohdilla ja suunnaksi muodostui DNT:n itsepalvelumökki ”Gråhøgdbu”. Noista mökeistä ja DNT:stä olen kertonut aikaisemmin mm. täällä, mutta pikaisesti kerrattuna näitä mökkejä löytyy Norjasta nelisensataa, toiset ovat täydenpalvelun taloja, ja toiset ovat joko itsepalvelumökkejä (mökeissä mm. takkapuut  ja jonkin verran kuivamuonaa) tai ei-palvelu mökkejä jotka ovat hyvin yksinkertaisia ilman mitään ekstraa.

Mutta takaisin erämaahan hankeen. Näillä reissuilla varusteina kuuluisi ehdottomasti olla jonkin sortin eräsukset mutta mehän lähdimme reteinä matkaan perinteisillä murtsikoilla. Ja eihän siitä mitään tullut…

Suunnistamista hidasti lisäksi merkkikeppien puute, jotka yleensä näyttävät tietä DNT:n mökeille. Me olimme ilmeisesti matkalla liian aikaisin kaudesta ja yritimme kompassin avulla pysyä oikeassa suunnassa.

Matkan teon ollessa vääränlaisten varusteiden johdosta erittäin hidasta, jouduimme tekemään vaikean päätöksen ja kääntymään takaisin. Jos olisimme olleet matkalla kahden olisimme ehkä jatkaneet matkaa, olihan meillä mukana kunnon otsalamput, ruokaa ja vaatetusta. Mutta minin(kään) vuoksi hommassa ei ollut loppujen lopuksi mitään järkeä, vaan suuntasimme lähimmälle tielle ja minä kipitin kovaa vauhtia takaisin autolle. Mies kun oli tehnyt isoimman työn täyden pulkan perässä vetämisessä.

Vaikka olen toistellut sanayhdistelmää ”epäonnistunut hiihtoreissu”, tuo ei ihan täysin pidä paikkaansa. Totta on että me emme selvinneet määränpäähämme yöpuulle, vaan palasimme takaisin kotiin takkatulen ääreen ja omaan lämpöiseen sänkyyn. Reissusta on kuitenkin jäänyt hyvät muistot ja hymy huulille, ja me opimme paljon. Seuraava yritys on merkitty jo kalenteriin mutta sitä ennen käymme paikallisen urheilukauppiaan luona visiitillä päivittämässä varusteet!

Näistä iloisen ”epäonnistuneista” merkeistä mukavaa viikon aloitusta sinulle! Tästä menneestä viikonlopusta jäi puolestaan päälle mukavan seesteinen fiilis tänne meille, toivottavasti viikon kiireinen aikataulu ei ihan heti tuhoa tätä fiilistä…