Havaintoja matkan varrelta

Tässä kokoelma muutamia enemmän tai vähemmän random-huomioita taannoiselta Tukholman matkalta, mistä osasta olisi ehkä saanut puserrettua kokonaisen blogipostauksen, mutta jotka päätin nyt kuitenkin kasata kaikki näin ”saman katon alle”, sunnuntaiaamun kunniaksi.

Yksin matkustamisesta

Yksin matkustaminen tässä tapauksessa ei tarkoita laajempaa ”solo traveling” ilmiötä, vaan meikäläistä matkustamassa ilman miniä. Oli muuten ensimmäinen kerta kun lensin yksin yli vuoteen ja en ole tainnut koskaan nauttia näin paljon rauhallisesta lentokenttäaamiaisesta…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentokenttä-aamiainen

Mini oli kuitenkin hengessä mukana jo kotosalla, niin kovasti neiti otti osaa pakkaamiseen, tai ainakin istui laukussa. Olisikohan tuo kuitenkin ollut lähdössä mukaan? Ja kamera ei jälleen meinannut pysyä perässä…

Mini pakkaamassa matkaa varten

Ruotsi vs. norja

Järkytys. Ymmärrän norjan kieltä paremmin kuin ruotsia! Ja minä kun aina ajattelin että ruotsi on se ”puhtaampi” ja ”selkeämpi” kieli, ja nyt vaati täyden keskittymisen että pysyin ruotsalaisten puhujien perässä konferenssin aikana. Norskien aikana pystyinkin sitten huokaamaan helpotuksesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ne tanskalaiset…

Ja taisin tahtomattani loukata muutamaa tanskalaista kun mainitsin että vaikka norja alkaa sujua, tanskaa on meikäläisen edelleen hieman hankalampi ymmärtää. Heidän mielestään (tietenkin), tanska on aivan yhtä selkeä kieli kuin nuo muut Skandinaaviset toverit. Ei ei ei…

Hei SAS!

Melkein konkurssin kourissa, mutta lujaa mennään taas, valtion (tai paremminkin valtioiden) avustuksella. SAS:n lähtöselvityksessä laukut sai nyt leimattua itse koneeseen, eli lentokentällä ei tarvinnut kommunikoida lainkaan henkilökunnan kanssa. Kuinkahan pian lentokentät alkavat olla täysin automatisoituja…?

SASin matkassa

Ja kilpakumppaninsa Norwegianin tavoin, hieman jälkijunassa tosin SAS:inkin koneesta löytyi nyt langaton. Jätin kokeilematta ja otin torkut sen sijaan.

Hurmiosta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pientä aavistusta siitä miten joukkohurmio saadaan aikaan antoi Nordic Choice – hotelliketjun karismaattinen johtaja Petter Stordalen. Puheen aikana tunteet kulkivat varsinaista vuoristorataa ja taisi silmäkulmat kostua useammallakin kuulijalla. Aikamoinen johtaja, ei voi muuta sanoa.

Kotiinpaluusta

Heja Norge, kotona ollaan taas ja nyt ei mennä hiihtolatuja pidemmälle ainakaan jokuseen viikkoon. Miehelle pitäisi tosin kehitellä synttäriyllätystä, löytyisiköhän halpoja äkkilähtöjä helmikuulle vaikka Islannin suuntaan…?

Tähän väliin ennen viikonlopuntoivotuksia kiitos kaikille jotka ovat viime viikkojen (tai päivien tai kuukausien) aikana lähettäneet tänne suunnalle tunnustuksia tai haasteita. Ne on otettu ilolla vastaan ja vaikka toteutus on ollut surkea, kyllä minä niihin vielä tässä otan osaa.

Ja sitten ei muuta kuin hyviä viikonloppuja (tai sunnuntaita), palailen ensi viikolla takaisin blogin pariin, viikonlopun kun viihdytämme Englannista Suomen ja Ruotsin kautta vierailulle saapuneita ystäviäni.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Tuula 03.02.2013 at 11.24

    Luin tuosta SASin lähtöselvityksestä ja ajattelinkin kuinka se sujuu loppukuusta meiltä ;). Amsterdamissa oli kanssa sellainen selvitys, että sai kaiken tehdä yksi koneen kanssa.

    Petter Stordalen on varmaan aikamoinen pakkaus. Olisi hienoa joskus päästä kuuntelemaan ihan livenä.

    • Reply satuvw 04.02.2013 at 20.52

      Hyvin se sujuu! :) Helppoa oli kuin mikä, vaikka vähän jännittikin että tuleeko se laukku sieltä Tukholman päässä, vai lähtikö se omille teilleen…. :)

      Ja Petter Stordalen oli kyllä sellainen henkilö että mielelläni kuulisin toistekin, on se mahtavaa kun joku osaa pistää itsensä niin täysin likoon tuollaisissa tilanteissa. Kuulemma isä oli saarnamies, ei yhtään pistä ihmettelemään!

  • Reply kalamuija 03.02.2013 at 14.25

    Voin kuvitella miten ihana ja ihmeellinen tapahtuma oli tuo aamupala lentokentällä;) Sitä oppii arvostamaan mitä ihmeellisempiä asioita. Mullakin on pieni omamatka edessä ehkä.. odotan!! Voi olla, että mulle käy samoin kuin sulle Tukholmassa;)
    Juu kyllä norjaa ymmärtää paremmin kuin ruotsia:)

    • Reply satuvw 04.02.2013 at 20.53

      Oi, ihanaa että sinullakin on reissu edessä!! Ja kyllä sitä nyt kun on muksu välillä oikein ihmettelee että mihin sitä ennen oikein käytti kaiken sen vapaan ajan mitä oli…

  • Reply Heli 03.02.2013 at 17.34

    Ihmettelin myös joulun aikaa matkustaessa tuota itsepalvelun määrää lentokentällä. Koskakohan turvatarkastukseen tulee self-service-linja? ;D

    Sinua olisi odottamassa tunnustus blogissani.

    • Reply satuvw 04.02.2013 at 20.55

      Juu, tuohan olisi kätevä ja sitä odotellessa! :) Suuren suuri kiitos tunnustuksesta, niitä onkin tässä kertynyt kun en ole laiskanut saanut niitä tehtyä viime aikoina ollenkaan…

  • Reply mimmi 04.02.2013 at 16.10

    Nuo itsepalveluautomaatit on käteviä mutta täällä köpiksessä ainakin joutuu vielä tarrallisen laukun viemään ihan elävälle henkilölle ja samalla näytetään passia ja tyyppi tarkastaa, että laukku ja matkustaja menee samaan koneeseen.

    Tanska on todella selkeä kieli, jep jep :) Ja tämä pääkaupunkiseudun puhetyyli varsinkin. Yhä tulee päivittäin kysyttyä kerran, jos toisenkin, että undskyld? Nyt en ihan saanut selvää. Ja olen siis asunut täällä jo kohta kuusi vuotta.

    Lentokenttäaamiainen yksin oli mullekin eksoottinen kokemus. Se, kun saa juoda kaksi kupillista kahvia, lukea lehden ja syödä ihan ilman keskeytyksiä. Uuuh

    • Reply satuvw 04.02.2013 at 20.58

      Täällä lentokentällä kaiken tosiaan sai tehdä itse jos uskalsi, ihan kätevää, jonoja ei ollut lainkaan. Paitsi sitten turvatarkastukseen…

      Minä painiskelen täällä vielä näiden norjankin murteiden kanssa, huh helpotus että en ole Tanskassa! :)

      Ja innolla odotan seuraavaa soolo-matkaa, joka taas siintää edessä työn merkeissä… Se jäikin mainitsematta kuinka ihanaa on juoda kupponen teetä lentokoneessakin ilman että pelkää että mini huitoo kupin naapurin syliin!

  • Reply Laura 06.02.2013 at 19.57

    Hei olen ihmetellyt samaa tuon ruotsin kanssa: en ymmärrä siitä enää mitään. Norja on ihanan selkeää ja ymmärrettävää! :-) Huomasin myös viime reissulla tuon SASsin wifin, mutta luin että se oli pelkästään Economy extra -matkustajille. Saattaapi olla – ja toivottavasti onkin niin, että ovat ottaneet sen käyttöön jokaiselle.

    • Reply satuvw 06.02.2013 at 22.21

      Ha ha, niinhän se menee, aika jännä juttu kuinka ihan huomaamatta on tottunut norjan kieleen ja ruotsi kuulostaa nyt niin kovin vieraalta!

      Luulisin että wifi oli myös tuolla ihan SAS:n perusluokassa koska tarrat oli sinne liimattu, mutta en tosiaan tullut testanneeksi. Paluumatkalla olikin vähän vanhempi kone ja ei mitään puhetta langattomista yhteyksistä. Mutta ehkä ne vähitellen ottavat Norwegiania tuossa asiassa kiinni. Ehkä… :)

  • Reply Arnoya Ari 07.02.2013 at 12.29

    Hyvin tehtyjä havaintoja ja mukava kertaus reissusta.

    • Reply satuvw 07.02.2013 at 21.58

      Ja mukava oli reissukin! Nyt kun pääsisi lekottelemaan johonkin lämpöiseen…. :)

  • Reply Reeta / Les! lue! 17.02.2013 at 14.53

    Meillä on toimistolla väkeä kaikista Pohjoismaista ja kyllä se norja on vaan niiiiiin paljon helpompaa kuin ruotsi tai tanska! :-D Tanska on tosin luettuna yllättävänkin helppoa ja viime aikoina olen alkanut ymmärtää vähän puhettakin. Se on niinkuin norjaa, mutta sanan keskeltä ja lopusta konsonantit on jätetty kokonaan pois. Esim. ”pige” (=norjan ”pike”) lausutaan suunnillen ”piie” jne.

    • Reply satuvw 24.02.2013 at 19.00

      Ihan totta, tanska kyllä menee lukemalla mutta kuuntelemisen ymmärtäminen hieman tökkii täällä. Mutta niin tökkii kyllä länsirannikon Norjan murteidenkin ymmärtäminen… :)

    Vastaa käyttäjälle kalamuija Cancel Reply