Kohteet Turkki

Tlos, Letoon ja maalaismaisemia – Turkki

perjantai, heinäkuu 8, 2016

Ensin piti lähteä katsomaan Efesos, sen jälkeen Pamukkale. Neljän ja puolen tunnin ajo yhteen suuntaan ei vaan jotenkin houkutellut. Olin nähnyt jossain matkakirjassa kuvia vuoren rinteessä olevista asumuksista, joten ei muutakuin etsimään netin ihmeellisestä maailmasta mistä on kyse. Kyseessä oli Lycian Way, suomeksi Lyykia. Rehellisesti, en ollut koskaan kuullutkaan siitä. Onneksemme matkaa Icmeleristä Lyykian Unescon Maailmanperintökohteelle ei ollut kuin 160 kilometriä. ”Kuin” ei tosin kuvaa matkaan käytettyä aikaa, kun nopeusrajoitus on lähes joka paikassa 50 km/h.

Hyppäsimme seksikkään Renault Symbolin kyytiin kymmenen maissa aamulla. Samantien Marmariksen ulkopuolella avautui ihan uusi Turkki. Ajaessamme vuorenrinnettä ylös, bussi oli pysähtynyt keskelle tietä. Lähemmin tarkasteltuna kyseessä ei ollut sen suurempi hätä vaan kuski oli päättänyt käyttää vuoren rinteiltä pursuavan vedes hyödyksi ja päätti pestä bussin matot siinä. Pesun jälkeen ne kiikutettiin keskellä moottoritietä olevalle kaistan jakajalle kuivumaan. Hieman riskialtista säästöä.

Ajo Fethiyetä päin sujui ihastellen vuoristoseutuja. Yritimme käydä katsastamassa Kaunoksen rauniot, mutta emme löytäneet perille. Ensimmäisen kyltin jälkeen kyltit loppuivat. Navigaattoria ei lupauksista huolimatta vuokrausfirmalta löytynyt. Kappas. Ajoimme siis old school tyylillä eli paperisen kartan avulla, onneksemme ilman perheriitaa. Karttakin pysyi oikein päin. Voi että oli ikävä sitä rasittavaa navigaattorin naisääntä.

DSC_1702 (1) DSC_1712 (1)DSC_1670 (1)

TLOS

Tlos meinasi jäädä välistä, sillä kylttejä ei näkynyt missään, kunnes yhtäkkiä hoksasimme toisella puolella tietä pienen kyltin jossa käskettiin kääntyä tielle, jossa emme edes nähneet kunnon tietä. 7 kilometrin matka ylös vuoren rinnettä tuntui vähintään tuplasti pidemmältä. Kapusimme ylös rinnettä läpi pienten maalaiskylien, jotka tuntuivat elävän vuosikymmeniä takanapäin. Autot pihassa olivat lähes kaikki Relluja 70-luvulta. Kanoja ja ankkoja juoksi siellä täällä teiden varsilla. Tien varrelle oli aseteltu esille tomaatteja ja hedelmiä, ostajien toivossa. Meitä mietitytti ne ylhäällä roikkuvat pyöreät jutut, jotka näyttivät leivän ja juureksen sekoitukselta. Pysähdyimme yhden talon luona ja yritimme kysyä mitä ne olivat, mutta eihän sitä yhteistä kieltä löytynyt. Lähdimme mukanamme pussillinen herkullisia luumuja viidellä liiralla. Asia jäi vaivaamaan sen verran paljon, että jouduin lähettämään kuvan turkkilaiselle ystävälleni ja kysymään mitä ihmettä nuo roikkuvat jutut ovat. Kuulemma kyseessä on su kabagi, (suomennettuna ymmärtääkseni pullokurpitsa), josta nykyään tehdään monia sisustusjuttuja, kuten lamppuja. Itse olisin varmaan syönyt sen.

Tlos oli juuri niin hieno kuin olin ajatellutkin. Yllättävää oli, että sinne ylös vuoren rinnettä pääsi oikeasti kapuamaan. Viiden liiran pääsymaksu oli kyllä koko hinnan väärtti (lapset olivat ilmaisia). Ylhäällä pääsi katsastamaan näitä rinteeseen kaiverrettuja hautakammioita lähemmin sekä nauttimaan näkymistä.

DSC_1598 (1)DSC_1661 (1) DSC_1625 (1) DSC_1617 (1) DSC_1600 (1)DSC_1612 (1) DSC_1620 (1)

LETOON (Unescon Maailmanperintökohde)

Voi mikä pettymys. Onneksi käytiin katsomassa Tlos ensin. Yleensä Unescon kohteet on merkitty hienosti, mutta Letoonin kohdalla jouduin kysymään lipunmyyjältä onko kyseessä oikeasti maailmanperintökohde. Lyykian alueesta maailmanperintökohteiksi ovat valikoituneet Letoon ja Xanthos, ei esimerkiski Tlos, joka meidän mielestämme oli huikean paljon mielenkiintoisempi. Ehkä vertasin Letoonia vain liikaa Pafoksen viime kesän kohteisiin, joista sain todella paljon irti. Pojan mielestä koko reissun mielenkiintoisin tapaus oli kilpikonna, joka käyskenteli Letoonin raunioiden seassa.

Vaikka Letoon olikin pettymys, kannatti autonvuokraus. Meiltä olisi muuten jäänyt näkemättä hienot vuoristomaisemat ja omassa maailmassa elävät pienet kylät. Isommat tiet olivat hienossa kunnossa, mutta pienemmät kapeat vuoristotiet hyppyyttivät pikkurellua kiitettävästi. Paluumatkalla bussin sijaan vuoristorinteen vedestä oli nauttimassa vanha herra, joka pesi valkoista vanhaa Renaultiaan kylmällä vuoristovedellä.

DSC_1700 (1) DSC_1701 (1) DSC_1678 (1) DSC_1679 (1) DSC_1683 (1) DSC_1692 (1) DSC_1694 (1)DSC_1674 (1)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.