Hyppää sisältöön

21 huippuravintolaa! Viron ensimmäinen ravintolaviikko kutsuu herkuttelemaan

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 09.10.2015
Kaikkien aikojen ensimmäistä Viron ravintolaviikkoa vietetään 12.–25. lokakuuta 2015. Mukaan on valittu 21 huippuravintolaa ympäri Viroa.

Mestarikokkien valmistamia aterioita halvalla

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Viron ravintolaviikko tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua laadukkaisiin ravintoloihin eri puolilla maata. Moderni virolainen keittiö on ainutlaatuinen sekoitus vanhoja perinteitä ja uusimpia tuulia, ja maanläheiset sesonkiainekset ovat viikon keskeinen teema. Ravintolaviikon aikana Viron moninaiseen kulttuuriin ja ihmisiin voi tutustua makumatkalla aina Tallinnasta Tarttoon.

Idea Viron ravintolaviikolle syntyi halusta tuoda esille etelänaapurimme nousevaa kulinaristikulttuuria. Ravintolaviikko on virolaista ruokaa edistävän kampanjan päätapahtuma. Tarkoituksena toivottaa tervetulleeksi ne, joille Viron ravintolakulttuuri on vielä verrattain vierasta, sekä ne, jotka haluavat uppoutua entistä syvemmälle moderniin virolaiseen gastronomiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huippuluokan menut ja parhaat hotellit

Jokainen ravintolaviikkoon osallistuva ravintola on räätälöinyt tapahtumalle erikoismenut ruokalistojensa parhaimmistosta, ja ravintoloiden ainutlaatuiset tyylit sekä maut tulevat niissä varmasti esille. Mukana on nimekkäitä ravintoloita, kuten muun muassa Tchaikovsky, MEKK ja Alexander.

Kampanjan aikana usean ruokalajin tarkkaan valikoitu lounas maksaa 20 euroa ja illallinen 35 euroa. Tapahtumaa varten on varattu etukäteen yli 10 000 paikkaa.

Lähde ja kuva: Visit Estonia

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Risteilyt Tallinnaan

Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily

Tallinnan vanhin apteekki

Huomasitko Tallinnan yllättävän nähtävyyden? Euroopan vanhimmasta apteekista saa myös vettä väkevämpää

Tallinna

Tiesitkö tätä? Tallinnan suosituimman ravintolan takaa paljastuu kummitustarina

Varo yleisiä mokia Tallinnassa

Älä mokaa Tallinnassa – 8 helppoa virhettä, joihin turistit kompastuvat

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja