Blogeissa liikkuu aina välillä erilaisia blogihaasteita, joihin olen itsekin toisinaan osallistunut. Mun mielestä yksi kivoimmista haasteista on ollut matkakuvahaaste,…
Yleinen
Jokaiselta löytyy ne muutamat suosikkipaikat, joihin haluaisi palata aina vain uudelleen, oli sitten kyseessä maa tai kaupunki. Mulle nämä…
Muutin viime vuonna, syyskuun loppupuolella, omaan asuntooni. Rehellisesti sanoen en ikinä kuvitellut, että tulisin omistamaan asuntoa, mutta näin pääsi…
Uuden vuoden alussa on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan matkahaaveita kuluvan vuoden varalle. Mitään varmaa matkaa mulla ei tälle vuodelle…
Jokin aika sitten bongasin Kerran poistuin kotoa -blogissa mielenkiintoisen blogihaasteen. Haasteen ideana on listata kategorioihin liittyen kolme itseään koskevaa…
Mä tykkään yöpyä hostelleissa, sekä hinnan että tunnelman takia. Matkustan paljon yksin, ja hostelleista löytyy aina juttuseuraa jos sitä…
Mä tykkään ja nautin yksin matkustamisesta, vaikka välillä onkin mukavaa vaihtelua matkustaa jonkun kanssa. Matkustin ensimmäisen kerran yksin joulukuussa…