Mitä parahinta elokuuta ja hyvää Instagram Travel Thursdayta! Kesä alkaa hiljalleen olla lopuillaan, mikä sopii munlaiselle talvi-ihmiselle oikein hyvin. Turussa on riittänyt aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, ja mä olisin täysin valmis vähän sateisempaan säätilaan edes hetkeksi.
Elokuun Instagram Travel Thursday on teematon kuukausi, mikä meinaa että yhteistä teemaa ei tälle kuukaudelle ole. Vaikka olen enemmän erikokoisissa kaupungeissa viihtyvää tyyppiä, olen aina valmis näkemään kauniita luontokohteita. Mikään viidakossa rämpijä en ole, mutta joitain helppoja ja lyhyitä patikkareittejä voin kyllä tehdä. Tässä kuussa kokosin yhteen muutamia upeimpia luontokohteita joissa olen käynyt.
Olen tainnut muutaman kerran aiemminkin ylistää Australian punaista keskustaa. En vain tahdo päästä yli sen kauneudesta ja mielenkiintoisesta luonnosta. Kolme vuotta sitten pääsin ihastelemaan Ulurua auringon noustessa ja laskiessa, sekä vähän näkemään Australia autiota keskiosaa. Kolmen vuoden takainen aika Australian takamailla oli vain pintaraapaisu tuohon hienoon paikkaan, enkä malta odottaa päästä näkemään lisää punaista keskustaa.
Cliffs of Moher ja Burren ovat molemmat Irlannin helmiä, vaikka hyvin erilaisia paikkoja ovatkin. Siinä missä Cliffs of Moher on vehreä ja elämää täynnä oleva paikka, on Burrenin maasto todella karua ja ensisilmäyksellä näyttää siltä, ettei Burrenin alueella kasva mitään. Todellisuus on kuitenkin täysin toinen, sillä tarkemmin katsottuna Burrenin kivikkoisessa maisemassa kasvaa niin ruohoa kuin kauniita kukkasia, joista osa on harvinaisia lajikkeita. Burrenia ei todellakaan kannata jättää välistä, se on niin hieno ja erikoislaatuinen alue.
Cliffs of Moher taas on yksi Irlannin suosituimpia nähtävyyksiä, eikä mikään ihme, sillä jyrkät kalliot ovat hienon näköisiä. Olen nähnyt Moherin kalliot kolmesti, ja maisemat ovat yhtä upeita niin auringon paistaessa kuin sateella.
Giant’s Causeway on yksi mun suosikkipaikoista Irlannin saarella. Paikassa on jotain maagista ja lumoavaa, ja siellä voisi hyvin viettää koko päivän paikkoja tutkien. Kivipatsaat ovat mun mielestä hieno esimerkki luonnon voimasta, vaikka Giant’s Causewayn syntytarina liittyen jättiläisten taisteluun on myös mielenkiintoinen. Oon käynyt Giant’s Causewaylla kahdesti, ja voisin mennä vielä kolmannenkin kerran. Seuraavalla kerralla tosin tykkäisin olla paikan päällä kauemmin kuin muutaman tunnin, ja tutkia tätä hienoa luonnonihmettä ajan kanssa.
Great Ocean Road tarjoilee kauniita merimaisemia melkein kolmensadan kilometrin verran. Kalkkikivipatsaat 12 apostolia lukeutuvat tunnetuimpien nähtävyyksien joukkoon, ja näyttäväthän ne hienoilta meressä seistessään. Merimaisemien lisäksi Great Ocean Roadin varrella on kaunista sademetsää, missä voi bongailla koaloja puissa nukkumassa.
Moeraki boulders Uudessa-Seelanissa on todella kaunis ja mielenkiintoinen paikka. Eteläsaarella sijaitsevalla hiekkarannalla on, vesirajan tuntumassa, on useita täydellisen pyöreitä kiviä. Osa kivistä on haljennut niin, että aikuinen mahtuu seisomaan kiven sisällä. Ranta on ehkä hieman eristyksissä eikä välttämättä mitenkään kaikkien matkailijoiden tiedossa. Mä luin kyseisestä paikasta Lonely Planetin matkaoppaasta, ja tuolla suunnalla Eteläsaarta kun olin, niin pakkohan Moeraki boulders oli käydä kurkkaamassa.
Sveitsin Alpit olivat yksi syy siihen, miksi Sveitsiin ylipäätään halusin matkustaa. Vaikkei musta vaeltajaa saa tekemälläkään, ei mikään voita komeiden vuorimaisemien ihailua. Eniten odotin Matterhornin näkemistä, sillä siitä olin haaveillut jo kauan. Matterhorn ei pettänyt odotuksia, ja Zermattkin osoittautui hurmaavaksi alppikyläksi. Ihana paikka oli myös Mt Titlis Luzernin lähettyvillä. 3000 metrin korkeudelta näkyi silmänkantamattomiin lumihuippuisia vuoria, ja ilma oli ihanan raikasta.
*****
Piditkö lukemastasi? Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa
**
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Vagabonda ja Skimbaco. Lue tempauksesta lisää täältä. Minut löytää Instagramissa nimellä @levotonmatkailija
6 Comments
Iso punainen kivi, pyöreitä kivipalloja, kivipatsaita… Kyllä luonto on ihmeellinen! Kuinka nuo Giant’s Causewayn kivipylväät ovat muodostuneet?
Luonto on todellakin ihmeelline! Giant’s Causeway on muodostunut tulivuoren purkauksesta joskus kauan sitten. En ihan kunnolla muista koko tarinaa, mutta muinaisesti tulivuoresta kaikki sai alkunsa.
Upea kokoelma maisemia, tuo boulders-ranta pitäisikin itsekin blogata, kun ei tainnut vielä tulla mitään sen kuvia julkistettua. Ja oli sentään muitakin tuttuja näkymiä – Zermat meidän piti taannoin jättää välistä, ettei mee liian rankaksi ajamiseksi. Itse otin IGTT:hen tällä kertaa Taiwanin. ^^
Jos vaan tulee joskus mahdollisuus, kannattaa mennä Zermattiin. Mun tekisi mieli mennä joskus uudestaan, ja olla vaikka yö tai pari.
Nyt on maisemat niin kohdallaan, että ei ehkä upeampia kovin paljon ole! Ihania!!
Näistä maisemista on helppo pitää :)