Vankilavisiitillä Corkissa

Corkin kaupunki Irlannin etelärannikolla on yksi suosikkipaikkojani Irlannissa. Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin lukeutuu vanha vankila Cork City Gaol. Vankila sijaitsee kukkulan laella kaupungin yläpuolella, ja Corkin keskustasta sinne kävelee noin parissakymmenessä minuutissa. Jos ylämäkeen kävely ei nappaa, pysähtyy hop-on-hop-off bussi vankilan edustalla. Suosittelen ylös kävelyä, sillä maisemat ylhäältä päin ovat upeat! Dublinin Kilmainham Gaoliin verrattuna Cork City Gaol ei ollut samalla tavoin liikuttava kokemus. Ei vankila silti mikään hauska vierailupaikka ole, ja erityisesti vankien olot tuntuivat olleen aika huonot. Moni irlantilainen eli köyhyydessä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, joten useat vankilaan joutuneet olivat syyllistyneet ruuan näpistämiseen. Rangaistuksena oli yleisesti raskas työ, sekä naisille että miehille.

Ulkopuolelta päin vanha vankila muistuttaa hieman linnaa tai kartanoa. Linnamaisen rakennuksesta tekee erityisesti pyöreät kivitornit rakennuksen molemmin puolin. Vankilalta paikka alkaa näyttää vasta lähempää, jolloin ikkunoiden kalterit tulivat näkyviin. Vankila avattiin vuonna 1824 ja toiminta päättyi 1923. Avajaisvuonna Cor City Gaolin sanottiin olevan hienoin vankila ”kolmen valtakunnan alueella”. Viitisenkymmentä vuotta avaamisen jälkeen vankilaan suljettiin ainoastaan naisia. Vankilan lopettaessa toimintansa jäljellä olevat vangit joko vapautettiin tai siirrettiin muihin vankiloihin.98 7

Vankilan muutamassa sellissä sekä aulassa on aidon kokoisia vahafigureita, jotka elävöittivät kiertelyä vankilassa. Figurit toivat eräänlaista todentuntuisuutta kierrokseen, sillä vankien tarinoille ja kokemuksille sai ”kasvot”, vaikkakin vahasta tehdyt. Alla olevissa kuvissa ovat naisvanki Mary Sullivan sekä kuvernööri John Barry Murphy. Saapuessaan vankilaan kaikki vangit kulkivat kuvernöörin toimiston kautta, mikä sijaitsee aivan oven vieressä. Toimiston ovelta katsottuna toisella puolen käytävää on selliosasto. Mary on oven ulkopuolella odottelemassa kuvernöörin tapaamista. Kuvassa tulevalla vangilla on vielä siviilivaatteet päällä, mutta vaatteet vaihtuvat pian vankilavaatteisiin.102

Selliosastolle astuminen teki koko vankilakokemuksen suurimman vaikutuksen. Selliosastolla osaan selleistä pääsi sisälle niin, että oven sai kiinni. Pakkohan sitä oli kokeilla, ja oven kiinni mentyä sellistä halusi äkkiä ulos. Vaikka takaraivossa tiesi oven olevan auki, tuntui sellissä seisominen ahdistavalta. Vankiselli oli karu ja kylmä, hyvin koruton ja ankea. Sänky oli vain ohut patja viileällä kivilattialla, eikä sisälle tullut muuta valoa kuin seinän pienestä ikkunasta. Miltä olisikaan tuntunut viettää samaisessa sellissä kuukausia tai jopa vuosia.3 6 14

Yllättävää oli, että vankilassa on ollut vangittuna myös lapsia. Kuvassa oleva 9-vuotias poika on tuomittu kolmen viikon vankeuteen kahden messinkipallon varastamisesta. Tuomion aikana poika ruoskittiin kaksi kertaa viikossa, ja kolmen vankilaviikon jälkeen hänet lähetettiin turvakotiin viideksi vuodeksi.1245

Alla näkyvällä pimeän kolkolla käytävällä kummittelee. Kun käytän edessä seisoo ja katsoo tarkkaan pimeyteen, vaaleanharmaa hahmo ilmestyy oikean seinän viereen. Vähän aikaa liikuttuaan hahmo katoaa, ja ilmestyy taas uudelleen vähän ajan päästä.13

Vaikka Corkin vanha vankila ei herättänyt sen suurempia tunteita, pyöri käynti mielessä lopun päivää. On vaikea, jopa mahdoton, kuvitella miltä vangeista on tuntunut selleissään. 1615

Kohteena Cork City Gaol on mielenkiintoinen katsaus vankien ja tavallisten ihmisten elämään. Suosittelen käyntiä lämpimästi jos Corkin suunnassa liikkuu.

Cork City Gaolissa on opastuksia ainoastaan heinä- ja elokuussa. Muina aikoina vankilaan voi tutustua omatoimisesti opasvihkosen tai audio-oppaan kanssa. Vaikka opasvihkonen on hyvä ja informatiivinen, suosittelen audio-oppaaseen sijoittamista. Meillä oli kaksi opasvihkosta ja yksi audio-opas, ja oppaan selostuksessa oli paljon sellaista mitä ei vihkosessa lukenut.

Kesäkuussa sisäänpääsy maksoi 8e, opiskelijalta euron vähemmän. Audio-opas maksaa kaksi euroa lisää. Lokakuusta maaliskuuhun vankila on avoinna 10 – 16.00 ja huhtikuusta syyskuuhun 9.30 – 17.00.Sieppaa

Kaikki hinnat ja tiedot kesäkuulta 2016.

*****

Haluatko tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa?

Seuraa blogia Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä, Blogipolussa, Blogit.fi:ssä ja Bloglovin’issa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Terhi / Muru Mou 2.8.2016 at 12:17

    Tällaisissa vanhoissa vankiloissa on kieltämättä jotain hyvin mielenkiintoista, joten varmasti kävisin täällä Corkissa käydessäni. Hurja juttu, että jopa vain 9-vuotiaita on ollut tuolla, ja ruoskittavana :( Hui kamala… :(

    • Reply Tanja 2.8.2016 at 19:59

      On todella hurjaa ajatella että myös lapsia suljettiin vankilaan. Eikä tämänkään vankilan tapahtumista ole loppujen lopuksi kovin paljoa aikaa.

  • Reply Teija / Lähdetään taas 2.8.2016 at 15:50

    On kyllä yhtä aikaa tosi karu ja mielenkiintoinen kohde. Nuo vahanuket on kyllä ihan hauska keksintö, niin ei ole pelkkää rakennusta ihmeteltävänä. Lasten rankaiseminen on tosiaan ihan tosi kamalaa.

    • Reply Tanja 2.8.2016 at 20:01

      Lasten sulkeminen vankilaan on todellakin kama ajatus, eikä tämän vankilan ”tapahtumista” ole loppujen lopuksia kauaa aikaa.
      Vankilat ovat karulla tavalla mielenkiintoisia, ja ovathan ne tärkeä osa kaupungin ja maan historiaa.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 3.8.2016 at 10:20

    Vahanuket tuovat hieman erilaista perspektiiviä normaaliin vankilamuseovierailuihin, hieno idea. Itse olen aika hyvin Irlannin saaren rannikkotiet kiertänyt, mutta Dublin – Cork väli on vielä kiertämättä. Jossakin vaiheessa sinne ja Corkissa voisi käydä tuolla kyllä. Näytti varsin mielenkiintoiselta paikka ja siellä olleiden vankien tarinat. Oli siinä 9-vuotiaalla pojalla ollut hurja kohtalo :-(

    Vahanukeista mieleen tulee Etelä-Afrikasta Nelson Mandelan vankilasaari Robben Island, jossa oppaina oli vankilassa olleet vangit -> se jos mikä toi vielä oman arvonsa vankilavierailulle: http://kohteenamaailma.fi/afrikka/robben-island-vanki-numero-46664/

    • Reply Tanja 4.8.2016 at 17:37

      Muistankin joskus lukeneeni tuon sun jutun Robben Islandista. Siellä olisi todella mielenkiintoista päästä käymään!
      On tosiaan hurjaa miten pieniä lapsia suljettiin vankilaan, ja tuossa oli 9-vuotiaalla aika kova rangaistus. Eikä tuostakaan ole loppujen lopuksi kovin paljoa aikaa..

    Leave a Reply