Suomen suurin matkablogiyhteisö

Antrim & Antrim Coast, Pohjois-Irlanti

Giant’s Causewayn retkellä ajeltiin Antrim Coastin upeissa maisemissa. Nimensä mukaan reitti sijaitsee Antrimin kreivikunnassa ja kulkee rannikkoa pitkin ennen sisämaahan siirtymistä. Olen niin iloinen että aurinko paistoi niin ikkunastakin näki jotain. Ihastuin kyllä ihan täysin tähän alueeseen sekä Belfastiin, mielenkiintoista päästä jossain vaiheessa ens vuonna tutkimaan mitä muuta Pohjois-Irlanti tarjoaa :)

Dunluce Castle

Antrim Coast

Ensimmäinen pysähdys oli pikainen kuvaustauko Dunluce castlen luona. Linnaan pääsee tutustumaan, mutta en ole varma onko se auki ympäri vuoden. Hienolta kuitenkin näytti ja myöhemmin selvisi että kyseistä linnaa on käytetty Game of Thronesin kuvauksissa. Oppaan mukaan sarjaa on kuvattu aika paljon juuri Antrimin alueella ja ensi vuodeksi olisi suunnitelmissa Game of Thrones retki : ) Pitää varmaan sitä ennen tutustua kyseiseen sarjaan hieman paremmin.

Bushmills Whiskey Distilery

Bushmills

Itselleni Bushmillsin viskitislaamo ei ollut mikään päivän ykköskohde, mutta oli siellä ihan kiva pitää pieni tauko. The Old Bushmills tislaamol on itse asiassa maailman vanhin luvan saanut viskitislaamo, merkintä tislaamosta löytyy jo vuodelta 1602.

Viskinystäville varmasti mielenkiintoinen vierailupaikka. Mahdollista on päästä kierrokselle tislaamossa sekä maistella kolmea erilaista tislaamossa tuottettavaa viskiä.

Antrim Coast

Carrick-a-Rede rope bridge

Carrick-a-Rede rope bridge oli aika heiluva mutta hieno kokemus. Voisin ihan rehellisesti sanoa että riippusilta on must-kokemus jos tuolla päin liikkuu. Sillalle on parinkymmenen minuutin kävely parkkipaikalta ja matkalla on yksi jyrkkä ylämäki sekä jonkin verran portaita. Siltaa pääsee katsomaan ilmaiseksi, mutta ylityksestä pitää maksaa viisi puntaa.

Itse riippusilta on 20 metriä pitkä ja sijaitsee 30 metrin korkeudella meren pinnasta. Sillan ylittämällä pääsee pienelle saarelle missä saa viettää aikaa niin kauan kuin haluaa. Silta on auki ympäri vuoden (sääolot huomioon ottaen) ja vaikkei siltaa ylittäisikään niin yksistään maisemien takia paikka on käymisen arvoinen.

Antrim Coast

Glens of Antrim

Matka rannikolta Belfastiin taittui Glens of Antrim nimisen alueen läpi. Tähän aikaan päivästä aurinko rupesi pikku hiljaa jo laskemaan, joten maisemista ei saanut enää niin hyvin selvää. Paikka koostuu 9 laaksosta (=Glens) ja jokaisella laaksolla on oma nimensä. Ilmeisesti oppaalle laaksojen rajat olivat aivan selvät, itselleni ei ihan selvinnyt mistä hän nyt tiesi että laakso vaihtui :D

Hieno päivä kaiken kaikkiaan, en voi muuta kuin suositella aluetta :)

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Leena 21.11.2014 at 22:18

    Pistin whisky vinkin eteenpäin :D

  • Leave a Reply