Yksin naisena Malesiassa ja liikkuminen Malesiassa

Kesä- heinäkuun vaihteessa vietin pari viikkoa Malesiassa osana kesän matkaa. Ennen matkaa luin aika paljon matkustamisesta yksin naisena Malesiassa. Läpi tuli koluttua ties miten moten erilaista keskustelupalstaa ja blogia. Täytyy myöntää, että ennen lähtöä vähän jännitti, mutta onneksi vietin ensimmäiset viisi päivää Singaporessa, missä sain itseluottamusta yksin matkustamiseen.

Keskustelupalstojen selaamisen jälkeen tunteet olivat jokseenkin ristiriitaiset. Joissain palstoilla sanottiin, ettei yksin matkustavalla naisella ole mitään ongelmia kunhan muistaa käyttää omaa järkeä, ja jossain taas koko ideaa pidettiin aivan mahdottomana. Vähän siis jännitti lähteä yksin Malesiaan, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja voisin ehkä lähteä uudemmankin kerran Malesiaan.

IMG_0088

Vietin ensimmäiset kaksi yötä Melakassa, mikä oli oikein mukava ja kaunis paikka. Sieltä jatkoin Kuala Lumpuriin, missä vietin loppuaikani Malesiassa (minkä lisäksi kävin Cameron Highlandsilla). Molemmissa paikoissa kaikki meno hyvin, rehellisesti sanoen eniten häiritsevää oli taksikuskien kyytitarjoukset sekä kaiken näköinen myyjien/ravintoloitsijoiden ruokalistojen ja tavaroiden tyrkyttäminen. Näihinkin tottui aika nopeasti ja pian nämä asiat eivät enää häirinneet kadulla käveltäessä.

Kyllähän niitä muitakin huutelijoita tuli pari kertaa vastaan, mutta ne on parasta vaan jättää huomioimatta. En tosin ole mikään kedon kaunein -tai pienin- kukkanen, joten myös tämä saattoi vaikuttaa huuteluiden vähyyteen.

Liikkuminen Malesiassa olikin taas aivan eri juttu. Liikenne siellä tuntuu olevan aivan toiselta planeetalta eikä jalankulkijoita juurikaan oteta huomioon. Melakassa oli vielä suhteellisen turvallista kävellä, mutta Kuala Lumpurissa kävely ei tuntunut enää kovinkaan houkuttelevalta idealta. Niinpä Kuala Lumpurissa otin kahdeksi päiväksi Hop on/Hop off bussilipun, joten ei tarvinnut kävellä kauheasti ympäriinsä.

Kaupunkien väliset bussit olivat hyväkuntoisia ja ilmastointi toimi välillä vähän liiankin hyvin.  Bussit olivat ajallaan lukuun ottamatta Kuala Lumpur – Cameron Highlands bussia, mikä lähti yli tunnin myöhässä jostain tuntemattomasta syystä.

IMG_9572

IMG_9629

Blogia *Facebookissa *Blogipolussa

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply