Life in The City (1/3) – Mistä kaikki alkoi

Viime yönä palasin taas unissani New Yorkiin, eikä se ole ollut harvinaista näinä aikoina. Siispä aloitan vuoden 2021 ainakin tällä hetkellä tyypillisellä matkailutavalla – muisteloilla, ja erityisesti lempparikaupunkini teemaviikolla. Siitä on nyt vähän yli kaksi vuotta, kun sain pakata kamppeeni kevääksi ja toteuttaa yhden unelmani, muuttaa New Yorkiin. Kerroin aiemmin, että postausten kirjoittaminen on tuntunut jopa liian haikealta, minkä vuoksi olenkin vältellyt aihetta ja jopa katsomasta kuvia lempparimaisemistani. Nyt ajattelin kuitenkin kohdata asiat ja kirjoittaa ajastani unelmakaupungissa.

Tässä kolmiosaisessa postaussarjassa saat jonkinlaisen käsityksen ajastani New Yorkissa: kuinka sinne päädyin, millaista siellä asuminen oli, mikä kaupungissa yllättää ja mitä kaikkea ehtikään tapahtua. Disclaimer: en siis olevani kaupungin ekspertti vuosia siellä asuneiden tavoin tai kerro vedenpitäviä totuuksia, mutta jos olet kiinnostunut lukemaan minun kokemuksistani, niin jatka ihmeessä pidemmälle.

» Aiempia Nycin ajan postauksiani voit muuten lukea täältä.

Siitä on nyt vähän yli kaksi vuotta, kun sain pakata kamppeeni kevääksi ja toteuttaa yhden unelmani, muuttaa New Yorkiin.

Tämän kuvan nappasin ekoina aamuina Nycissä, parin korttelin päässä asumuksestani, kun jetlag vielä painoi ja heräsin 5-6 aikoihin. Muistan elävästi, kuinka auringonnousussa kylpevä Empire State Building pääsi taas yllättämään nurkan takaa ja kuinka mietin, miten onnekas olenkaan.

Tarina tytöstä ja kaupungista

New Yorkissa asuminen täytti monella tapaa kaikki odotukseni, mutta toi myös niin paljon muuta, mitä en osannut aiemmin edes kuvitella. Se ei todellakaan ollut mitään ruusuilla kävelemistä, eikä kyyneliltäkään välttynyt. Onneksi niihin kuitenkin sisältyivät myös onnenkyyneleet, joita ehdin vuodattaa kevään aikana varmaankin muutaman litran verran.

Nykissä asuminen oli unelmani, josta en tainnut kovin edes puhua ääneen. Kaverini ja lähipiirini siitä tiesivät, koska rakkauteni kaupunkia kohtaan ei oikein pysy piilossa, ja olin reissannut siellä jo useampaan otteeseen. Unelma tuntui aina kuitenkin sen verran kaukaiselta, että en ollut suunnitellut sen toteuttamista tai uskaltanut asettaa sitä tavoitteeksi itselleni (nykyään tiedän paremmin ja sanon unelmat enemmän ääneen itselleni, koska uskon sen tuovan ne paremmin toteen), sillä tiesin viisumiasioiden ja kaupungin hintatason olevan haastava.

Syksyllä 2018 olin hieman epävarmassa tilanteessa määräaikaisen työsuhteeni jatkumisen suhteen ja aloin hiljalleen viimeistellä opintojani. Kuin taikaiskusta sain tuolloin vinkin ystäväni perhepiiristä minulta kuulostavasta työharjoittelupaikasta, sijainnin jo tiedättekin. Naputtelin hakemuksen hieman epäuskoisena, mutta kuitenkin sillä fiiliksellä, että sopisin paikkaan aika hyvin. Kului kuukausi ja hieman ylikin, ja ehdin jo lähes unohtaa hakemukseni, ajatellen että paikka täytettiin jollekin toiselle. Eräällä työreissullani, istuessani yksin aamiaispöydässä kilahti sähköpostiini kuitenkin viesti, jossa kysyttiin halukkuuttani haastatteluun. Fiilis oli epätodellinen ja suostuin tietysti samalta istumalta. Haastattelu sovittiinkin jo seuraavaksi päiväksi.

Online-yhteys New Yorkiin pätki hieman emmekä saaneet ensin ääntä toimimaan. Viitoin, taisinpa kirjoittaa jotain paperillekin. Pitiköhän meidän lopulta ottaa ihan puhelinyhteyskin? Lähinnä haastattelusta jäi mieleen mukava fiilis ja pilvenpiirtäjät sumuisessa maisemassa taustalla. Muistan toisen haastattelijan kysyneen olenko valmis elämään New Yorkissa ja maininneen, että ”se kun vaatii aika paljon”. Teki ihan mieli huutaa, että oikestaan oon odottanut tätä jo liian kauan: never been this ready.

Haastattelu tuntui menneen hyvin ja he lupasivatkin olla yhteydessä parin päivän sisällä. Jäin odottelemaan, vieläkin hieman epätodellisin fiiliksin. Olin yksin kotona ja tapani mukaan tsekkailin sähköpostiani, jonne kilahtikin vain muutaman tunnin päästä vastaus: lähtö NYCiin koittaisi alle parin kuukauden päästä.

Sinä yönä ei tullut paljoa nukuttua ja päässä pyöri jos minkälaisia ajatuksia. Vahvistusta toi kuitenkin ainakin yksi biisi, joka lävähti soimaan avattuani radion ekaa kertaa uutisten jälkeen: mikäs muukaan kuin Alicia Keysin Empire State of Mind.

Seuraavissa osissa kirjoitan käytännön arjesta isossa omenassa ja mikä kaupungissa yllättää, ihastuttaa ja vihastuttaa kerta toisensa jälkeen.  Toinen postaus luvassa huomenna. Stay tuned!

Terkuin,