Maailma ympärillämme avautuu ja sulkeutuu vuorotellen, enkä suunnittele vielä hetkeen matkaavani kauemmas. Siksi voinkin kiittää onneani, että edellisiltä vuosilta riittää muisteltavaa. Tämäkin matkablogi tulee vielä pysymään vanhojen reissujen muisteloissa, kunnes matkustaminen tuntuu taas turvalliselta.…
-
-
Heipä hei! Palataan hetkeksi Riian tunnelmiin aika tasan tarkkaan vuoden takaiselta reissultamme. Tänä vuonna en suuntaa kesälomailemaan ulkomaille, mutta näitä kesäisiä viikonloppureissuja, joilla tutkaillaan uutta ja herkutellaan paikallisissa kuppiloissa, kelpaa kyllä muistella. Riika – ja…
-
Prahan reissulla marraskuussa 2019 minua kiinnosti vierailla jossakin muussakin kohteessa lähialueilla. Onkin juuri minun ja meidän matkaduomme tyylistä yhdistää reissuihin joitakin ”lähistön kohteita” ja napata useampi kärpänen yhdellä iskulla. Maailmassa vain on liikaa upeaa…
-
Viime aikoina olen kohdannut kasvavaa kaipuuta Italiaan. Johtuuko se sitten juuri kyseisen maan kohtaamista erityisistä vaikeuksista koronan suhteen, katsomamme Kaksi Paavia -elokuvan upeista maisemista tai ihan vaan italialaisen viinin, pizzan, pastan ja gelaton kaipuusta…
-
Tämänkertainen postaus suuntaa USA-painotteisuuden jälkeen taas Keski-Eurooppaan, aistimaan Prahan marraskuista tunnelmaa. Kertomus tuoreimmasta reissustani on ollut toivottu ahkerimman lukijani (ja kyseisen matkan reissukumppanini) puolesta, joten täytyihän se toteuttaa. Lisäksi kaupunki on myös äitini lempikohde,…
-
Tänäkin vuonna täytyi tietysti päästä perinteiselle kesäreissulle. Edellisten vuosien tapaan emme kuitenkaan suunnanneet autoillen Norjan jylhiin maisemiin, vaan halusimme lähteä pitkästä aikaa tutkimaan itäisempää Eurooppaa. Kohteeksi valikoitui jo pidempään minua kiinnostanut Riika Latviassa. Syitä…
-
Viime vuoden tapaan suuntasimme siis myös tänä kesänä Norjaan. Tällä kertaa pääkohteeksi valikoitui Senjan saari pohjoisessa, hieman Lofooteista itään. Lähdimme matkaan tiistaina aamulla n. klo 8 aikaan ja palasimme perjantaina, viimeisen yön vietimme Suomen Lapissa…
-
Terkut helteisestä pohjoisesta! Kotiuduimme pari viikkoa sitten Norjan autoreissulta ja kesälomatkin on nyt lusittu. Ajoimme poikaystäväni kanssa Tromssaan ja Senjan saarelle Pohjois-Norjaan. Norjan puolella vietimme kaksi yötä ja hieman alle kolme päivää. Kävin Norjassa…