Browsing Tag

Turkki

Paikallista elämänmenoa ja helteessä hikoilua

Aurinko. Lämpö. Rusketus. Nuo kesän kohokohdat monelle ovat kirosanoja minulle. En voi sietää kuumuutta, hikoilua, auringossa istumista tai rannalla makoilua. Vaikka olenkin suomalainen, en voi sietää myöskään liian kuumaa saunaa. Hikiliikunta on hirvitys.

Jotkut ehtivät jo valittaa ennen tätä reissuamme, että mitä järkeä on lähteä kesällä ulkomaille, kun lämmöstä ja auringosta voi nauttia Suomessakin. Niimpä niin. Nauttia. Itse pidän Suomen kesässä ainoastaan vihreästä luonnosta. Kuumuus ja pitkälle iltaan jatkuva valoisuus ei saa minua ilakoimaan riemusta. Jos nauttisin kesästä, tottakai ajoittaisin etelän reissuni Suomen talveksi. Mutta rakastan talvea, kylmyyttä, viimaa, lunta ja pimeyttä. Onkin siis aivan sama, missä kesäni vietän. Viimeiset kahdeksan vuotta olen ollut koko kesän töissä. Nyt poikkeuksellisesti sain melkein koko kesäkuun vain lomailla, sillä töissä on lattiaremontti. Kärsimystä se helle on joka paikassa, pahinta taisi olla viime kesänä keittiöllä, kun lämpötila nousi +37 asteeseen. Kiitin luojaa työpaikan walk-in kylmiöistä ja pakastimesta. Ehkä minun pitäisi kesäisin lähteä Etelämantereelle.

Tämä on hellepäivien(kin) pelastus. Monikäyttöinen pakkaus toimii viilentimenä, auringonpolttamien lievittäjänä, päänsäryn helpottajana sekä venähdyksien hoidossa. Pakkauksen voi tarvittaessa myös lämmittää.

Hamam? Ei kiitos.

Täällä Turkissa lämpötila on huidellut joka päivä lähempänä +30 astetta, mutta ilmankosteus on tehnyt olosta yhtä tukalan, kuin mitä se oli Meksikon Playalla tai Panamassa. Kun helmikuussa astuin Cancúnin kentälle ja vastassa oli höyryävän kuuma seinämä, kirosin ääneen ja mietin kääntymistä takaisin Mexico Cityyn, missä ilma oli paljon kuivempaa. Hostellissa oli tuskallista, sillä ilmalämpöpumppu meni päälle vasta iltaisin. Täällä sentään voimme itse kontrolloida huoneiston lämpötilaa, ja olemmekin asettaneet pumpun puhaltamaan +16-18 asteista ilmaa. Mikä ihana jääkaappi tämä onkaan, kun astuu trooppisesta ilmastosta sisään.

Jumalattoman kuumuuden takia en ole halunnut testata hamamia, turkkilaista kylpyä. Ajatus siitä, että hikoilet vielä lisää höyryävässä saunassa, sieltä menet kuumalle alustalle makaamaan ja päällesi asetellaan kuumia kiviä, jonka jälkeen vielä hierotaan märällä vaahdolla, ei liiemmin näillä lämpöasteilla houkuttele. Talvella se olisi varmaan ihan kiva kokemus.

Sub umbra floreo

Eikä se ole pelkkä kuumuus. En halua myöskään vanhentaa ihoani UV-säteillä, vaan voitelen itseni SPF50:llä, vaikka pukeudun peittävästi ja pysyttelen varjossa. Käsivarret ovat kyllä yllättäen ottaneet väriä jopa tässä muutamassa päivässä. Keski-Amerikassa en 10 viikon aikana ruskettunut juuri ollenkaan. Eilen en laittanut aurinkorasvaa naamaan, joten tänään peilistä minua katselee pisamaiset kasvot. Pisamia on poskipäissä, nenänvarressa, yksi jopa huulessa. Kun joskus teininä vaalensin hiuksiani, niistä tuli oranssit. En ole värjännyt omia hiuksiani latvoista pariin vuoteen ja ne ovat nyt aika lailla oman väriset, punertavan ruskeat. En tiedä, mistä olen perinyt punapigmentin, sillä suvussamme ei ole punapäitä.

Siskoni ja toinen veljeni ovat myös vaaleita iholtaan eivätkä lukeudu auringonpalvojiin. Reissussa mukana oleva veljeni taas on ruskeampi kuin monet turkkilaiset. Menin tänään veljen mukana rannalle, tuonne turistien rantaparatiisiin (helvettiin), ja kaduin päätöstäni muutaman minuutin jälkeen. Maksoimme rantatuoleista ja varjosta 20 liiraa, ja minut sai lähtemään rannalle lähinnä mainostettu ilmainen wifi. No mitä vielä. Wifi ei tietenkään toiminut, rantatuoli oli nihkeän tahmainen ja ärtymykseni määrä korreloi keskipäivän korkean UV-indeksin kanssa. Ympärillä silmänkantamattomiin hikisiä ja UV-säteiden rypistämiä turisteja karistelemassa hiekkaa rasvaisista ihoistaan.

Tilasin mineraaliveden ja koetin levätä hetken. Päätä alkoi kuitenkin särkeä, joten vajaan tunnin kärvistelyn jälkeen lähdin hotellille. Veli jäi vielä paistattelemaan aurinkoon. Itse menin ensimmäisenä kylmään suihkuun, painelin ihoa kylmäpakkauksella ja istuin ilmalämpöpumpun edessä. Olo muuttui miljoona kertaa paremmaksi. Olen harkinnut ottavani tatuointina Belizen kansallismoton, ”Sub umbra floreo”, varjossa kukoistan.

Uusi moskeija kuukauden jokaiselle päivälle

Mutta onneksi nämä etelän lomat voivat olla muutakin kuin pelkkää rannoilla makoilua. Olemme nähneet tässä viikon aikana paljon kauniita maisemia ja päässeet käymään hienoissa paikoissa. Uusia kokemuksia on karttunut roppakaupalla. En tiedä iloitsenko pienestä, mutta mielestäni on ollut hienoa vierailla erilaisissa moskeijoissa. Aiempia matkojani seuranneet tietävät, että olen eri maissa käynyt usein sekä katolisissa kirkoissa, ortodoksisissa luostareissa että buddhalaisissa temppeleissä.

En osaa oikein sanoa, mikä uskonnollisissa kohteissa viehättää. Monesti kirkot ja muut pyhät kohteet ovat kuitenkin todella kauniita ja yksityiskohtaisesti koristeltuja. Myös näiden paikkojen rauhallisuus kiehtoo. Usein lomakohteet kuhisevat elämää ja ääniä, mutta kirkoissa, luostareissa ja moskeijoissa aika pysähtyy ja olet täydellisessä hiljaisuudessa. Ympärillä on arvokas tunnelma. Uskontoaan harjoittavien ihmisten seuraaminen myös antaa syvemmän kuvan maailman kulttuurien eri osa-alueista.

Turkkilaiset taitavat olla aika maallistuneita, sillä rukouskutsujen aikaan elämä kaduilla ei liiemmin hiljene eikä ihmiset kiirehdi moskeijoihin. Oikeastaan vanhemmat ihmiset tuntuvat enemmänkin elävän perinteisen islamin mukaan, sillä vanhemmilla naisilla on lähes kaikilla huivit päässä ja moskeijoista näyttää tulevan lähinnä vaan vanhempia miehiä. Täällä myös saa useimmista paikoista alkoholia, toisin kuin vaikka Arabiemiraateissa. Olisi varmaan aivan erilaista käydä jossain aidosti fundamentalistisessa muslimimaassa kuten vaikkapa Pakistanissa tai Saudi-Arabiassa (mihin en kyllä halua naisena matkustaa).

Olen aina halunnut nähdä tämän hetken, kun viinaa kaadetaan viemäriin. Inhoan alkoholia, joten viihdyn paikoissa, missä ei näe humalaisia.

Alanyassa on nopean laskuni mukaan 30 moskeijaa, joten loman aikana ehtii nähdä jos jonkinlaista islamilaista rakennelmaa. Toissailtana kävelimme paikallisten asuinalueella ja yhdenkin kerrostalon alakerrassa oli isohko moskeija. Kurkkasin sisään ja paikka oli yksi kauneimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Seinät oli vuorattu sini-valko-turkooseilla koristelaatoilla ja katossa oli koristeellisia kuvioita. Paikka vaikutti ihanan viileältä värimaailmansakin perusteella.

Uudestaan surman suuhun

Eilisen vietimme kaupungilla kävellen ja ostoksia tehden. Menimme uudelleen basaarialueelle, sillä bussiaseman kupeessa oli perinteiset perjantaimarkkinat. Kiertelimme hetken kojujen lomassa ihastelemassa mausteiden kirjoa, hedelmäkasoja sekä muita paikallisia herkkuja. Saimme joitain maistiaisia, mutta emme ostaneet mitään.

Markkinamyyjät olivat lähes yhtä kovia tyrkyttämään tuotteitaan kuin basaarimyyjät, joten lähdimme ojasta allikkoon kohti varsinaisia basaareja. Menimme sisään erääseen liikkeeseen, missä myyjä sinnikkäästi yritti myydä kahvipannuja, lyhtyjä ja saippuoita. Pyörittelin aikani kahvipannua, mutta en viitsinyt maksaa siitä 10 euroa. Käyttämättä se olisi kuitenkin jäänyt. Veljeni osti vaimolleen tuliaisia ja jatkoimme matkaa.

Korujen kimallusta

Istuimme hetken basaarien ulkopuolella ja meille tuotiin teetä. Tiesin ettei kupposia tarjoilla hyvää hyvyyttään, vaan juomien jälkeen meitä yritettiin saada sisään vastapäiseen basaariin. Vilkaisimme nopeasti laukkuja, mutta lähdimme sitten vaivihkaa pois, sillä kaikki oli todella kallista. Feikki-käsilaukutkin maksoivat 40€, kun syrjemmällä oli liikkeitä, missä samaisia kopioita myytiin 10€/kpl.

Menimme yhden kultasepänliikkeen eteen ja myyjä kutsui meidät sisään ihanan viileään kauppaansa. Istuskellessamme liikkeessä, meille tuotiin turkkilaista kahvia ja vettä tarjolle. Veli osti mm. rannekellon, itse ostin korvikset ja hopeasormuksen. Turkki on tunnettu kulta- ja jalokivikoruista, mutta en henkilökohtaisesti pidä kullasta, vaan kaikki koruni ovat hopeaa. Valkokulta on tietenkin kaunista, mutta hintakin on sen mukainen. Olen todella tyytyväinen ostamaani sormukseen ja korviksetkin ovat kauniit. Minulla on jo yksi infinity-sormus, mutta tämä on paljon kauniimpi! Käyn aina aika ajoin Suomessakin koruliikkeissä katsomassa niiden tarjonnan, ja tiedän yleensä samoin tein, jos näen jonkun silmää miellyttävän korun, että tuon haluan ostaa. Niin kävi eilenkin. Sormus vain oli aivan liian suuri, joten se vietiin ateljeehen pienennettäväksi samaan hintaan ja sain sen vartin päästä valmiina takaisin.

Nazar boncuğu -silmäsymboli

Korvikset pisti myös heti silmään ja tiesin, että haluan ne. Yleensä en käytä korviksia kovin usein, sillä ne tekevät ihottumaa, mutta näitä olen pitänyt nyt tänään, eikä korvanlehtia ainakaan vielä kutita. Reiät olivat osittain umpeutuneet, koska en ole pitänyt korviksia varmaan vuoteen, mutta työnsin korun piikillä reiät auki. Korviksissa on turkkilainen paha silmä -symboli, ”nazar boncuğu”, joka tuo hyvää onnea. Kyseistä symbolia näkee täällä joka paikassa, samoin kuin Kreikassa. Uskomuksen mukaan silmä suojelee kateudelta ja huonolta onnelta, jonka kateellinen ihminen saattaa aiheuttaa. Taikauskoiset ihmiset eivät osta symbolia itselleen, vaan se pitää ostaa jollekin toiselle tai saada itselle toisen ostamana. Sattumalta itselläni ei ollut rahaa korukaupassa sen vertaa mukana, joten veljeni osti korvikset minulle (maksoin toki takaisin). Välttänen näin pahan silmän katseen 😉

Paikallista pikaruokaa

Poistuimme basaarialueen laitamille ja menimme takaisin erääseen laukkuliikkeeseen, missä olimme käyneet jo aiemmin. Ostin itselleni pari käsilaukkua ja veli osti myös tuliaisia. Liikkeessä ei käynyt kortti, joten jouduin hakea automaatista rahaa.

Aloimme valua takaisin hotellille päin, sillä kello oli jo lähemmäs yhdeksän illalla. Kävelimme yhtä pääkatua pitkin ja ohitimme paikallisen pikaruokalan, missä on jatkuvasti kadulle asti ulottuva jono mihin kellon aikaan tahansa. Ravintolassa näytti olevan lähinnä vain paikallisia, joten ajattelimme testata kebabia. Tarjolla on aika yksinkertainen valikoima, sillä patongin väliin tulee pelkkää kebabia ja sipulia. Hinta määräytyy sen mukaan, kuinka paljon haluat kebabia ottaa. Itse otin 120g ja puolen litran vesipullon, mistä maksoin yhteensä 11 liiraa (1,60€). Veli otti 200g ja sen hinta taisi olla 18 liiraa. Kebab oli kuitenkin aika peruskebua, eikä niin hyvää mitä aiemmin olimme syöneet muissa paikoissa. Mutta hinta ei ollut paha, joten mahan sai täyteen ihan käypäisellä hinnalla.

Täällä Välimeren maissa ihmisillä on tapana syödä todella myöhään, ja eilenkin näimme kun perhe oli kattanut täyden illallispöydän ulos kadulle joskus puoli kymmenen maissa. Myös lapset pyörivät keskenään kadulla yömyöhään. Kaupatkin ovat auki ties miten pitkään, esimerkiksi jotkut rändom lamppukaupat ja elektroniikkakorjaamot olivat avoimena vielä tuohon aikaan, kun kävelimme takaisin hotellille. Ei käy kyllä kateeksi ihmisten työaikoja..

Rahapolitiikka

Vajaan viikon aikana täällä on mennyt sellainen päälle parihunttia rahaa, mikä ei ole kovin paljoa, kun miettii, että se kattaa kaikki ostokset, kaupassakäynnit, ruuat, juomat, nähtävyydet, päiväretket ja muun. Vaihdoin tullessa 40€ liiroiksi ja sen lisäksi olen nostanut automaateista käteistä ja maksanut kortilla yhteensä 170€ edestä. Saldoa latasin puhelimeen 10€:lla ja kulutin sen mobiilidataan.

Joitain turhia ostoksia olisi voinut jättää välistä, esimerkiksi silloin kun lähdimme pyöräilemään, jouduin ostaa sandaalit matkan varrella, koska balleriinat oli ihan liian kuumat. Heitin alle euron maksaneet sandaalit äsken roskiin, vaikka se vähän soti ekologisuuttani vastaan. Ulkona syödyt ateriat ovat olleet hinnaltaan 1,60€ – 10€, riippuen vähän paikasta ja annoksesta. Kaupasta saa suht edullisesti ruokaa, jos haluaa säästää. Olemme ostaneet supermarketista mm. dolma-kääryleitä, hedelmiä, vihanneksia ja riisiä. Aamupalalla kun syö monipuolisesti, ei näin kuumalla helteellä tarvitse kovin tuhteja aterioita pitkin päivää. Kotona en yleensä syö aamupalaa ollenkaan, joten päivän mittaan tulee syöpöteltyä ihan eri tahtiin. Välillä huvin vuoksikin.

Aamupalalla suolaista ja makeaa.

Lounaalla ”tavuk izgara”, grillattua kanaa.

Täällä ei päde se, että paikallisella valuutalla saa aina paremmat hinnat. Joissain paikoissa on kiinteät euromääräiset hinnat, ja kun maksat näissä paikoissa liiroilla, on summa välillä hieman korkeampi. Toisaalta liiran kurssi myös vaihtelee päivittäin, joten monesti kortilla maksettaessa (liiroissa) saa edullisemman hinnan kuin käteisellä (euromääräisenä). Joissain paikoissa nimittäin on kiinteät kurssit, kun taas korttimaksulla rahaa kuluu todellisen kurssin mukaan.

Loman loppu

Huomenna onkin jo kotiinlähdön aika. Viikko meni todella nopeasti, mutta oli toisaalta ihan sopivan mittainen reissu. Edelleen olen sitä mieltä, että (kuumuudesta huolimatta) Turkki yllätti positiivisesti, ja voisin tulla tänne joskus vielä uudelleenkin. Hintataso on ehkä aavistuksen korkeampi, mitä odotin, mutta kuitenkin edullisempi, mitä vaikka Kreikassa tai Espanjassa. Alanya on kompaktin kokoinen paikka ja tarvittaessa täällä voi kyllä kävellä vaikka kaupungin päästä päähän, jos luppoaikaa on pari tuntia. Taksit ja dolmus-bussit ovat kuulemma halpoja, mutta itse halusimme kävellä joka paikkaan. Taksin voi tilata erityisellä kutsunapilla, joita löytyy aitojen pielistä ja lyhtypylväistä. Pyörien vuokraaminen oli myös hyvä idea ja sitä voi suositella, jos vaan uskaltaa lähteä tuonne sukkuloimaan autojen ja turistien sekaan.

Kello on nyt viisi, teimme äsken evästä ja tulimme tänne alas datailemaan ja juomaan kahvia. Lento lähtee aamulla jo klo 8, joten bussi tulee noutaman meitä klo 3:15. Näiden aikataulujen vuoksi viikon loma on todellisuudessa vain kuusi päivää. Kun olimme äitin kanssa Samoksella, oli viikon loma 8 päivää, koska saavuimme aamuvarhain perille ja lähdimme lähtöpäivänä vasta iltapäivällä. Nythän me tulimme tänne vasta maanantaiaamuna, koska lento lähti myöhään sunnuntai-iltana ja jouduimme ajamaan Antalyasta erikseen Alanyaan. Mutta eiköhän tässä kuudessa päivässä ehtinyt näkemään ja kokemaan ihan tarpeeksi 🙂

Minulla on kotiin palatessa neljä päivää aikaa chillata ja sitten lähden perjantaina Helsinkiin järjestelemään Korea-seminaaria. Maanantaina jatkuukin jo työt. Kesäloma meni ihan hujauksessa, joten sitten vaan jäädään odottamaan syksyä ja uusia matkoja..

Hullu jeeppisafari Taurusvuorilla

Olin lukenut infoa Sapaderen kanjonista ja halusin ehdottomasti vierailla tuossa upeassa luonnonmuodostelmassa. Paikka sijaitsee reilun 40 km päässä Alanyasta ja sinne tehdään runsaasti päiväretkiä. Kysyimme hotellilta infoa retkestä ja hotellin äijä hommasikin meidät eilen kyseiselle retkelle. Paketti oli 20€ per naama (325 liiraa kahdelta hengeltä). Luulimme, että retki on ihan normaali bussimatka suoraan kanjonille, mutta yllättäen eilisaamuna meitä tultiinkin hakemaan avojeepillä! Olin käärinyt huivin turbaaniksi päähän, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen siitä ei ollut mitään jäljellä. Kiisimme varmaan yli 100 km/h maantietä pitkin Alanyan esikaupunkialueelle, mistä jeeppiin nousi vielä pari hollantilaista naista kyytiin. Meitä oli autossa yhteensä 10 henkeä ja istuimme veljen ja muutaman muun turistin kanssa takaosassa, missä ei ole mitään tuulensuojaa.

Mahmutlar

Ensimmäinen kohde oli Mahmutlarissa, Alanyan naapurikaupungissa, missä ajoimme vuorenrinteitä ylös näköalatasanteelle. Otimme ryhmäkuvan ja oppaat selittivät päivän ohjelmaa pienemmille erikielisille ryhmille. Olimme englanninkielisessä ryhmässä ja meidän lisäksi ohjeistusta oli ainakin venäjäksi ja turkiksi. En saanut oikein mitään selvää turkkilaisen oppaan puheesta, mutta en jaksanut välittää. Olipahan jotain yllätyksiä sitten tiedossa.. Ryhmän mukana oli myös ammattikuvaaja, joka kuvasi päivän aktiviteettejä sekä kuvina että videona. Materiaalin olisi myöhemmin voinut ostaa, mutta emme jaksaneet maksaa 20$, koska minulla oli oma järkkäri mukana.

Mahmutlarin näköalapaikalta.

Jatkoimme pian matkaa läpi pienempien kylien, jeepit poikkesivat välillä tieltä ja kurvailivat pöllyävillä hiekkateillä ja mäkisillä kukkuloilla. Jossain vaiheessa ihmiset alkoivat kaivelemaan jeepin penkkien välistä täysiä vesipulloja, minkä jälkeen alkoikin kunnon vesisota. Turkkilainen musiikki raikasi kaiuttimista, jeepit ohittelivat toisiaan ja ihmiset heittivät vettä toisten autojen kyydissä olleiden turistien päälle. Itse en oikein innostunut tuosta aikuisten vesileikistä, koska kamerani kastui koko ajan.

Kahvitauko

Koska luulin, että menemme bussilla ja käymme vain kanjonilla, en ollut laittanut ollenkaan aurinkorasvaa muualle kuin naamaan. Turbaanin lennettyä päästä moottoritiellä, heitin huivin pääni ympärille ja peitin sillä myös niskan ja kädet. Niska on palanut jo kahdesti aiemmin Meksikon reissulla, joten en viitsi ottaa riskiä, että se kärähtää vielä kolmannen kerran. Sain varjeltua huivin avulla myös kameraa aina, kun vesisade roiskusi päällemme autoista. Olin tässä vaiheessa vielä suht kuiva itse.

Pian pysähdyimme Demirtasin alueella sijaitsevan vuoripuron ympärillä olevaan pieneen kahvila-ravintolaan. Ostimme turkkilaiset kahvit ja istahdimme hetkeksi joen päälle rakennettuun kahvilatelttaan. Joessa olisi ollut mahdollisuus uida, mutta aikaa oli niin vähän ettei kukaan tainnut pulahtaa veteen. Kahvilassa oli suloinen kissa, jonka toinen silmä oli sininen ja toinen vihreä, mutta en saanut siitä oikein kuvia kissan telmiessä sohvatyynyillä.

Cüceler Mağarası

Kahvitauon jälkeen ajelimme kovaa vauhtia ylemmäs Taurusvuorille. Jossain vaiheessa meinasi hieman pelottaa, kun jeepit kaahailivat kapeita teitä ja ohittelivat toisiaan vesisodan jatkuessa entistä kiivaampana. Olimme maksaneet matkan alussa 10 liiran ylimääräisen maksun, kun kuski kysyi, haluammeko käydä jossain luolassa matkan varrella. Emme tienneet millainen luola oli kyseessä, mutta maksoimme silti. Saavuimme muutaman neulansilmämutkan jälkeen korkealle huipulle, mistä avautui upeat näköalat metsäisille Taurusvuorille. Vuoristo kulkee Etelä-Turkissa aivan Alanyan takana ja vuorten korkein kohta kohoaa yli 3 700 metrin korkeuteen. Kallioseinustaa pitkin kulki puinen kävelypolku, jota pitkin lähdimme suuntaamaan kohti luolan suuta.

Astuimme sisään luolaan ja yllättäen edessämme avautuikin uskomattoman kaunis ja iso tippukiviluola! Luola oli paljon kookkaampi kuin Damlatasin luola, missä kävimme täällä Alanyassa. Luolassa oli myös ihanan viileää. Kuljeskelimme ehkä 20 minuuttia ja kuvailimme kivimuodostelmia. Ryhmän valokuvaaja otti meistä useamman kuvan eri paikoissa, mutta en siltikään lämmennyt ajatukselle ostaa matkakuvia jälkeenpäin. Luolastossa oli useampia kammioita ja polkuja eri suuntiin. Emme ehtineet kierrellä läheskään koko luolaa, vaan pysyttelimme melko lähellä lähtöpistettä. Tapani mukaan poikkesin kuitenkin hieman luolaston poluilta ja halusin änkäytyä mahdollisimman pieneen kallionkoloon. Näin ne ihmiset varmaan jäävät jumiin ties mihin erikoisiin paikkoihin 😀

En muuten tiedä, luuliko valokuvaaja meitä muslimeiksi, sillä hän kutsui veljeäni koko matkan ajan brotheriksi ja minua sisteriksi. Muita naisia hän tuntui kutsuvan ladyiksi. Monet muslimit kutsuvat kanssa-uskoviaan nimenomaan veljiksi ja siskoiksi. Ehkä veljeni parta ja minun huivi antoi väärän vaikutelman, tai sitten se on joillain vain tapana.. 😀

Aiemmin hotellin vanhempi miestyöntekijä kysyi minulta, olenko kokonaan suomalainen. Sanoin olevani ihan puhdas suomineito, ja hän sanoi, etten näytä suomalaiselta eikä muut suomalaiset kuulemma yleensä pukeudu Turkissa hameeseen ja huiviin (minulla oli silloin turbaani päässä). Hän kiitteli siistiä pukeutumistani, mutta en ollut ajatellut sen olevan mitenkään erikoista, vaikka olinkin etukäteen päättänyt pukeutuvani suht peittävästi. En koskaan Suomessakaan kulje ihmisten ilmoilla hihattomilla topeilla ja shortseilla, vaikka olisi miten kuuma. Olen aika modest ihan luonnostani. Sitä paitsi pidän siitä, että voin käyttää jotain päähinettä, sillä vihaan hiusten laittamista. Minulla onkin aina ulkona joko lippis tai turbaani päässä myös Suomessa. Hame puolestaan on ihan käytännön kannalta hyvä valinta kuumassa ilmassa. Onneksi minulla on naisena myös vapaus valita, miten pukeudun, ja olen siitä kiitollinen.

Moskeija, silkkitehdas ja lisää kahvia

Luolasta jatkoimme matkaa hieman alemmas ja vesisota yltyi täyteen mittaansa. Taivas oli jo valmiiksi tumma ja näytti uhkaavasti siltä, että saamme kohta myös taivaallisen kastelun niskaamme. Jeepit hurjastelivat kovaa vauhtia alas vuorilta, ja seuraava pysähdyspaikka olikin sitten moskeija. Tässä vaiheessa olin jo melkein litimärkä. Menimme hetkeksi moskeijaan, turistit kääriytyivät tarjolla olleisiin huiveihin ja hameisiin. Otin muutaman kuvan, mutta en jaksanut olla moskeijassa kovin pitkään vaan menin takaisin ulos.

Kuvakaappaus ottamaltani videolta.

Ulkona oli kaunis joki ja vehreä kasvusto sen rannoilla. Kuvailin hieman ja siirryimme sitten viereiseen kahvilaan, missä oli myös silkkitehdas. En ehtinyt kuin vilkaista silkkikojua, kun ulkoa jo kuului auton tööttäykset, että nyt jatkuu matka. Ehdin saada turkkilaisen kahvin juuri ja juuri mukaan. Ulkoa kaikui myös jälleen kerran rukouskutsu. Kun astuin kahvilasta ulos, oli ulkona kaatosade. Kuski oli vetänyt jeepin ylle irtokaton, mikä suojasi edes hieman kyytiläisiä.

Sapaderen kuvankaunis kanjoni

Kun saavuimme päiväretken pääkohteeseen, vettä tuli edelleen kaatamalla. Meillä ei ollut sateenvarjoa eikä sadetakkeja, mutta koska olimme muutenkin jo ihan litimärkiä, päätimme lähteä kulkemaan puisia kävelypolkuja pitkin kohti kanjonin syövereitä. Jätin kuitenkin laukun ja järkkärin autoon ja otin mukaan vain puhelimen. En viitsinyt ottaa riskiä, että kamera hajoaa vesisateessa. Kanjoni oli aika sumuinen ja vettä tuli sen verran roimasti, että pari kertaa sanoin jo veljelleni, että pitäisiköhän mennä takaisin autolle.

Tiesin, että kanjonin perällä on vesiputous, ja päätimme sitten jatkaa matkaa sinne asti. Kysyimme vastaantulijoilta jossain vaiheessa, onko perälle vielä pitkä matka. Kanjoni on vain 360 metriä pitkä, joten matkaa ei ollut hirveästi kuljettavana. Korkeutta kanjonilla on peräti 400 metriä. Kanjoni on muodostunut tuulen, veden ja jään eroosiosta ja on todella kaunis paikka. Matkan varrella on pienempiä vesiputouksia sekä luonnon muovaamia altaita, jonne voi pulahtaa uimaan. Kanjonia reunustaa mitä vehrein luonto ja paikoin tuntuu, kuin olisi jossain trooppisessa maassa tai sademetsässä. Aivan ihana paikka, ehdottomasti yksi reissun kohokohdista! Kauniilla kesäpäivällä kanjonilla voi viettää helposti useamman tunnin. Sinne kannattaakin ehkä mennä omatoimisesti, jos haluaa viettää aikaa pidempään. Hieman ennen vesiputousta on myös vessat ja pieni kahvio.

Luonnon muovaamia uima-altaita.

Reitin varrella on pieni huilahduspaikka.

Kanjonin puisen kulkureitin päässä odottaa vesiputous.

Kun lähdimme kävelemään takaisin päin vesiputoukselta, sade loppui ja aurinko alkoi pilkottaa vuorten lomasta. Onneksi emme jääneet autoon tai kääntyneet takaisin kesken matkan! Vähän harmittelin että järkkäri oli autossa, mutta sainpahan edes puhelimella muutaman kuvan muistoksi. Paluumatkalla alkoi hieman paleltaa, sillä huivikin oikein valui vettä, eikä lämmittänyt enää nimeksikään. En voinut silti ottaa sitä päästäni, sillä hiukset olivat liimautuneet ja takussa vesisateen ja -sodan takia. Näytin kyllä ihan uitetulta koiralta, jonka nenänpäästä vaan valui vesipisarat 😀

Kun palasimme autoille, olivat jeepit hävinneet ja lähdimme kulkemaan tietä pitkin alaspäin. Sieltä autot löytyivätkin ja meitä odotti myös päiväretken hintaan kuulunut lounas. Valittavana oli joko grillattua kalaa tai kanaa. Otimme kumpikin grillatut kanavartaat ja lisukkeet. Kana oli todella herkullista ja maistui ihan hiillokselle kuten asiaan kuuluu. Aterioituamme tarjoilija tuli taputtelemaan veljeäni selkään hyvillään siitä, että söimme lautaset tyhjiksi, mashallah.

Lounaan jälkeen kävimme vessassa ja veljeni sanoi, että miesten vessassa on jäätävä hämähäkki. Kävin katsomassa, eikä Guatemalassa ollut hämähäkki ollut mitään tuon hirvityksen rinnalla! En ole koskaan nähnyt noin isoa rotiskoa missään :O

Kämmenen kokoinen hämähäkki, hrrrrrr..

Loppumatka menikin suht rauhallisesti, sillä jeepit lähtivät kukin omaan tahtiinsa takaisin kohti Alanyaa. Jeepin katto oli jälleen auki ja ilmavirta kuivatti kivasti läpimärät vaatteet. Ihailimme maisemia ja nautimme raittiista vuoristoilmasta. Päiväretki oli todella hintansa väärti ja suosittelen sitä ehdottomasti, jos on yhtään seikkailumielinen! Heikkohermoisille retki ei ole se paras mahdollinen, ja korkeanpaikankammoisten kannattaa myös jättää reissu väliin, sillä jeepit oikeasti ajoivat välillä todella riskialttiisti eikä vuoren rinteillä ole mitään kaiteita. Turvavyönä on vain lannevyö, mutta me taisimme olla ainoita, ketkä niitäkään käyttivät. Enemmän minua kuitenkin pelotti Mongoliassa, kun ajoimme jäisiä vuoristoteitä ja aavikolla maastoauton kulkiessa ihan kallellaan. Mutta onneksi selvisimme tästäkin reissusta hengissä ja onpahan sitä taas yhtä kokemusta rikkaampi! 🙂

Alanya yllätti iloisesti

Saavuimme varhain maanantaiaamuna tänne Alanyaan. Turkkilaisen Freebird Airlinesin lento meni ihan joutuisasti, mutta en saanut nukuttua oikein nimeksikään. Kone laskeutui Antalyan kentälle klo 2:25, laukut tuli melkein heti, ja kentällä Nazarin edustaja ohjasi meidät oikeaan bussiin ja antoi loman infopaketin. Veli oli tulostanut ennen reissua kattavan tietoiskun paikasta, joten olimme jo aika hyvin perillä kohteen nähtävyyksistä ja tavoista. Matka hotellille kesti pari tuntia ja välissä oli yksi pysähdys huoltoasemalla. Ostin pienen sipsipussin ja koetin torkkua bussissa. Olimme ainoita, ketkä jäivät Atak Hoteliin. Respassa on 24/7 vastaanotto, joten pääsimme kirjautumaan sisään heti aamun pikkutunneilla, mitähän kello olisi ollut, jotain puoli kuuden tienoilla.

Maisemat Kuopion yllä on paljon kauniimmat kuin Helsingistä lähdettäessä.

Viihtyisä huoneistohotelli

Ostimme koko viikon ajalle ilmastoinnin ja sen lisäksi tallelokeron, mille ei ole ollut kylläkään käyttöä. Ilmastointi sen sijaan on huutanut +16 ja +18 asteessa, sillä ulkona on melkein +30 lämmintä ja ilmankosteus yli 80%. Huone ja koko hotelli yllätti positiivisesti. Makuuhuoneessa on kaksi yhden hengen vuodetta, joista minä nukun toisessa ja lisäksi täällä on meikkipöytä ja tilava vaatekaappi. Olohuoneessa on kaksi vuodesohvaa ja parisänky, jossa veljeni nukkuu. Olohuoneen yhdellä seinustalla on myös keittonurkkaus, jossa olemme kokkailleet iltapalaa. Huoneessa on jääkaappi, pieni keittolevy ja vedenkeitin. Huoneessa on myös parveke, missä on kiva nautiskella välipalaa ja katsella maisemia. Kylpyhuone on ihan siisti ja tilava. Siivooja käy joka päivä tyhjentämässä roskat ja petaamassa sängyt. Peitosta ja pyyhkeestä on ehtinyt siivoojan jäljiltä muodostua tänä aikana jo vene sekä norsu 🙂

Aamupala on monipuolinen ja siihen kuuluu kahvia, teetä ja mehua, keitettyjä kananmunia, paistettua makkaraa, sipulia, perunoita ja paprikaa, meksikolaisen flautan tapaisia filotaikinarullia, leikkeleitä, juustoja, salaatteja ja vihanneksia, oliiveja, turkkilaista jugurttia, erilaisia muroja, mysliä, hilloja, suklaalevitettä, kuivattuja ja tuoreita hedelmiä, sekä leipiä. Tämän lisäksi olemme käyneet hakemassa paikallisesta supermarketista virvokkeita, hedelmiä ja jotain muuta pientä. Respasta olemme ostaneet viiden litran vesitonkkia, mikä riittää päiväksi. Olen todella tyytyväinen, että ostin ennen reissua puolen litran terästermarin, sillä se pitää veden kylmänä koko päivän. On kiva ottaa viilentävää juomaa kuumien päiväretkien aikana. Alakerrassa on respan ja aamupalasalin lisäksi uima-allas ja lasten allas, ravintola, baari sekä hamam.

Huomiota ympäristöstä, hinnoista ja uskonnosta

Nukuimme saapumisen jälkeen pari tuntia ja lähdimme sitten liikkeelle. Hotelli sijaitsee Alanyan rauhallisemmalla puolella, mutta aika lähellä rantaa. Parvekkeelta ja makuuhuoneen ikkunasta voi nähdä meren. Suuntasimme rantabulevardille, missä oli kiva kävellä merituulen viileydessä. Ranta on todella vehreä ja siellä on puistoalueita, kukkivia pensaita, kukkaistutuksia, patsaita, suihkulähteitä ja jopa kissapuisto, minne kissoille on rakennettu lepomökkejä. Kadulla on myös kissojen ja koirien ruokintapisteitä. Kierrätyslaatikoita lasille, metallille, muoville ja kartongille löytyy myös kiitettävän paljon. Rannat ja kadut on todella siistejä ja roskattomia.

Liikenne on suht vilkasta, mutta autot antavat pääosin ihan hyvin tietä, joskin varovainen saa olla kun ylittää tietä. Tiet on hyvässä kunnossa, mutta kävelykaduilla on jonkin verran korkeuseroja etenkin risteysalueilla. Pankkiautomaatteja on joka nurkalla, mutta en ole vielä nostanut rahaa. Olemme vaihtaneet käteistä respassa ja minä olen maksanut myös Revolutin kortilla ostoksia. Edullistahan täällä on Suomeen verrattuna. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani viiden litran vesitonkka maksaa 6 liiraa eli 0,9€.

Suomalaisia on sattunut harvakseltaan vastaan, eniten tuntuu olevan venäläisiä ja turkkilaisia. Aika paljon on lapsiperheitä ja täällä onkin myös lapsille paljon nähtävää, mm. leikkipaikkoja ja vesipuisto. Merelle on mahdollista tehdä pieniä risteilyjä isoilla merirosvolaivoilla. Rannat on upeita ja vesi turkoosia ja kristallin kirkasta. Rantatuolit on maksullisia, osassa ranta-alueita on ilmainen wifi. Täällä huoneessa ei muuten ole wifiä, joten nettiin päästäkseen joutuu menemään aulaan, mutta aika vähän nettiä on tullut käytettyä sielläkään. Olen välillä käyttänyt parin minuutin ajan mobiilidataa katsoakseni WhatsApp-viestit tai Facen ja Instan. Parissa päivässä mobiilidataan on mennyt jo monta euroa, joten sitä ei kyllä kannata pitää päällä.

Tässä meidän alueella ei ole hirveästi mitään krääsäkauppoja toisin kuin tuolla vuoren toisella puolen sataman ympärillä. Vähän kun tästä menee keskikaupungille tai rantabulevardille päin, eteen levittäytyy tusinoittain samanlaisia kauppoja, mitkä kaikki myyvät samoja piraattituotteita kuten laukkuja, paitoja ja sandaaleita. Piraattivaatteet ovat todella laadukkaan oloisia eikä esimerkiksi nahkaisista lompakoista pysty noviisi päättelemään, onko kyseessä aito Armani vai ei. Myös Adidaksen paidat näyttävät ihan aidoilta, mutta viiden euron hinta kertoo tuotteen olevan feikki. Kojuissa myydään myös aidon näköisiä Kånken-reppuja, mikä oli aika yllättävää. Yksikin myyjä kertoi ihan rehellisesti, ettei kyseessä ole aito tuote vaan ”hyvin tehty kopio”. Monessa paikassa myyjät tervehtivät suomeksi ja kysyvät ”mitä kuuluu”. Aika rauhassa täällä saa kulkea, vaikka oletin että myynti ja tyrkytys on paljon aggresiivisempaa. Kaduilla ei ole mitään huuteluja kuulunut. Turkkilaiset miehet kutsuvat veljeäni muslimimiehille tyypillisesti brotheriksi ja minua puhutellaan joko senoritana, dearina tai sunshinena (olenhan varsinainen päivänsäde..).

Kun katsoo ulos, ei hirveästi tunnu siltä, että on muslimimaassa. Toki kaduilla on aika paljon hijabiin verhoutuneita naisia, eikä kaikista kaupoista saa esimerkiksi alkoholia, mutta muuten tuntuu kuin olisi missä tahansa maassa. Asia konkretisoituu vahvimmin silloin, kun minareeteista alkaa kaikua azan-rukouskutsut. Olen kuunnellut azaneita (tai suomeksi adhaaneita) joskus YouTubesta, mutta nyt kuulen täällä ne ensimmäistä kertaa livenä. Kuulostaa jännältä, kun arabiankielinen kutsu kaikuu seinistä ja sekoittuu kaupungin ääniin. Alanyassa on kolmisenkymmentä moskeijaa, joten välillä azan kuuluu monesta minareetistä yhtä aikaa ja se saa aikaan oudon äänimaailman, ehkä jollain tapaa jopa hieman pelottavan 😀

YLLÄTTÄVÄN UPEITA NÄHTÄVYYKSIÄ, päivä 1

Alanya Teleferikillä Alanya Kaleiçi -linnoitukseen

Alanyan kaupunki jakautuu kahteen osaan ja niiden väliin jää korkea Kale-kukkula, josta työntyy merelle kapea niemenkärki. Kaupungin vasemmalta puolelta ylös kukkulalle lähtee Alanya Teleferik -näköalahissi, joka kiidättää matkailijat vajaassa kolmessa minuutissa 250 metrin korkeuteen. Köysiratahissi maksaa 20 liiraa (3€) menopaluulta tai 16 liiraa (2,50€) yhteen suuntaan. Huipulta aukeaa upeat maisemat rannikon ja Välimeren ylle. Kukkulalle pääsee myös bussilla tai taksilla, ja jos haluaa kävellä, on mutkittelevia teitä kuljettava 3,5 kilometrin verran. Nousu on aika raskas ja paikoin jyrkkä, joten pyörällä sinne ei kannata ehkä lähteä.

Kukkulalla lepäävä linnoitus nykyisellään on rakennettu 1200-luvulla ja se on jäänteitä seldžukkien valtakaudelta, kun turkkilaiskansa yhdisti hallitsemansa alueet Turkista aina Keski-Aasiaan asti. Lopulta mongolit voittivat seldžukkien ylivallan ja vain pieni osa tuosta sunnilaisesta valtakunnasta jäi valtaan Anatolian (nykyisen läntisen Turkin) alueelle. Linnoitus rakennettiin Alanyan perustamisen yhteydessä vuonna 1220 Alaeddin Keykubat I:n toimesta. Historiankirjat kertovat, että linnoituksen paikalla olisi ollut aiempi linnakompleksi jo yli kaksituhatta vuotta sitten, kun merirosvot hallitsivat aluetta. Sen jälkeen rakennelmaa vahvistettiin bysanttien ja roomalaisten aikakaudella. Itse linnoitus kattaa koko kukkulan laen ja siellä kuljeskellessa saa kulumaan useamman tunnin. Muureja on nykyään jäljellä 6,5 kilometriä, ja linnoitukseen on aikanaan kuulunut 140 tornia. Linnoituksessa oli muinoin oma siipensä sulttaanille ja toinen tavan kansalle, ottomaanien aikaan rakennelma puolestaan toimi pelkästään puolustustarkoituksessa.

Kukkulalle kannattaa mennä aamulla tai keskipäivällä, sillä iltaa kohden ihmispaljous on liian ruuhkainen. Linnoitus on avoinna klo 9-19, mutta Teleferik kulkee klo 23 asti. Olimme itse linnalla iltapäivällä ja saimme kulkea melko väljästi. Kuuden maissa kun lähdimme takaisin päin, oli väkeä todella paljon eikä kuvien ottamisesta olisi tullut oikein mitään. Päivällä toki on kuuma, mutta huipulla on useampi kahvila ja ravintola, mistä saa viilentäviä virvokkeita. Kävimmekin ottamassa juomat ja ihailimme samalla maisemia.

Süleymaniye moskeija (Orta Hisar)

Hieman alempana kukkulalla sijaitsee todella kaunis vanha moskeija. Myös moskeija rakennettiin alunperin Alaeddin Keykubarin toimesta 1200-luvun alkupuoliskolla, mutta rekonstruoitiin myöhemmin Suleiman Suuren aikaan 1500-luvulla käyttäen alkuperäisiä materiaaleja. Kävimme ravintolastopin jälkeen moskeijalla, sillä halusin olla paikalla kun iltapäivän azan kuulutettiin. Rakastan arabiankielisiä nasheedeja, mitkä monesti lauletaan kaikuvalla äänellä ilman musiikki-instrumentteja, joten myös azanit kuulostavat mielestäni kauniilta.

Moskeijoihin ei saa missään nimessä mennä kengät jalassa ja naisten tulee peittää päänsä huivilla, myös vähintään olkapäiden ja polvien tulee olla peitettynä. Tämä viimeinen koskee myös miehiä, naisilla tulisi mielellään olla pitkä hame. Moskeijan edustalla oli turisteja varten iso kasa huiveja ja hameita, mutta itselläni oli jo valmiiksi pidempi hame päällä ja pashminahuivi turbaaniksi kieputettuna päässä. Olin ottanut mukaan pitkähihaisen pitsitakin, jonka puin päälle ennen moskeijaan menoa. Veljeni kävi vaihtamassa t-paidan hihattoman tilalle. Moskeijoissa on iso rukoussali miehille ja pienempi tila naisille. Tuolla Suleimanin moskeijassa naisten rukoushuone oli eristetty verholla suuresta salista. Joissain moskeijoissa naiset menevät yläkertaan rukoilemaan. Suuren salin yhdellä seinustalla oli pieni pöytä, jolla oli erikielisiä esitteitä ja uskonnollisia tekstejä. Otin mukaani englanninkielisen esitteen ISISin aiheuttamasta islamin maineen mustamaalaamisesta, ”Exploitation of religion by a terrorist organization daesh”. Daesh on arabiankielinen halventava termi ISISille.

Ehdimme olla vähän aikaa sisällä, kunnes poistuimme ulos penkeille odottamaan azanin alkamista. Vaikkei itse harjoittasikaan islamia, tulee paikallisia tapoja silti kunnioittaa. Tunsin lievää myötähäpeää niitä turisteja kohtaan, jotka menivät hiukset hulmuten, hihattomalla pikkutopilla ja minishortseilla moskeijan eteen ottamaan selfieitä. Joissain konservatiivisimmissa muslimimaissa vähäpukeisen naisen keimailua moskeijan edustalla pidetään erittäin epäkunnioittavana ja törkeänä. Esimerkiksi Arabiemiraateissa naiset ei saa ottaa kuvia moskeijan edessä, jos päätä ei ole peitetty. Täälläkin moskeijan vartija katsoi todella tuimasti joitain turisteja ja kävi valittamassa asiasta sekä heitteli huiveja naisille, ketkä yrittivät mennä sisään vähäpukeisena.

Moskeijalta siirryimme vielä korkeammalle linnoituksen huipulle ja kiertelimme raunioilla, katselimme hautakiviä ja kävelimme vuoristopoluilla. Kävimme myös tankkaamassa nestettä vuoren laella olevassa pienessä kahvilassa. Sieltä avautui jälleen hulppeat maisemat alas Alanyan satamaan.

Akeşebe mausoleumi ja alla ikivanha minareetti.

LISÄÄ NÄHTÄVYYKSIÄ, päivä 2

Basaarialue

Vuokrasimme pyörät hotellin kautta toiselle päivälle, koska niiden avulla suurehkossa kaupungissa pääsee kulkemaan paljon nopeammin. Pyörävuokraamosta tuotiin hyvät maastopyörät meille nenän eteen ja ne maksoi 5€ per päivä (per pyörä). Lähdimme ajelemaan basaarille päin kohti keskikaupunkia.

Basaarialue on tähänastisista kohteista ainoa, mitä en suosittele kenellekään. Tiesin kyllä, että basaareissa myyjät tyrkyttävät kaikkea mahdollista, mutta emme ehtineet kulkea kuin kahden kojun ohi, kun meitä alkoi ärsyttää niin paljon, että lähdimme pois. Kiroilin suomeksi ja olin todella ärtynyt enkä edes vilkaissut myyjiin päin, kun he huutelivat peräämme. **tuttaa suoraan sanottuna aina kun joku yrittää tyrkyttää ja tuputtaa jotain. Tunsin samaa ärtymystä myös Guatemalassa katukauppiaiden lähtiessä seuraamaan tai tullessa häiritsemään kun olin ravintolassa syömässä. Ei on ei ja se pitäisi jokaisen ymmärtää. Itse ainakin olen sellainen, että jos joku ei kunnioita kieltäytymistäni vaan jatkaa jankkaamista, vedän liinat täysin kiinni, enkä mistään hinnasta enää muuttaisi mielipidettäni. Se viimeinenkin mielenkiinnon ripe karisee pohjamutiin, ja sama pätee myös ihmisiin. Jos en halua keskustella netissä jonkun ihmisen kanssa ja sanon asiasta, ja ihminen silti jankkaa ja jankkaa, estän tyypin kokonaan.

Aitoa kebabia ja ärsyttäviä kulkukissoja

Lähdimme basaarilta etsimään ruokapaikkaa ja päädyimme Al Döner kebab-ravintolaan. Tarjoilija oli jotenkin tympeä, mutta ruoka oli hyvää. Otimme Turkin ”kansalliskebabin”, Adanan, missä oli ns. kokonaista kebab-lihaa eikä mitään siivutettua, mihin Suomessa törmää. En yleensä syö kebabia, mutta tuo oli todella herkullista. Vartaassa maistui savu ja chili. Lisukkeena oli pitaleipää, riisiä, ranskalaisia ja vihanneksia. Annos oli erittäin kaunis, mutta niin iso, etten jaksanut syödä kaikkea.

Ruokainnon pilasi myös pöydän viereen notkumaan tullut katukissa, joka tuijotti vihaisesti ja yritti saada osansa ruuista. Jossain vaiheessa kissa hyppäsi penkille ja raapaisi kyynärpäästäni. Mielessäni vilisi rabies-kauhutarinoita ja hieroin käteen käsidesiä. Katsoin ihoa, mutta siihen ei onneksi tullut mitään verinaarmua eikä muutakaan ihorikkoa. Aloin kuitenkin miettimään asiaa ja kävin läheisessä yksityisessä sairaalassa kysymässä neuvoa. Nainen katsoi kättä ja soitti päivystävälle lääkärille, joka sanoi, ettei mitään rabiesrokotetta tarvitse, koska verta ei tule. Nainen kuitenkin sanoi, että jos oman mielenrauhan takia haluan otattaa rokotteen, tulisi minun mennä julkiseen sairaalaan, joka on vastuussa rokotteista. Mutta hän lisäsi, etteivät he sielläkään todennäköisesti tee asialle mitään, joten annoin asian olla ja jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen. Sivuhuomiona, että sairaala oli todella moderni ja siisti, mutta se olikin yksityissairaala ja nimestä päätellen yliopistollinen sellainen. Visiitti oli ilmainen, koska mitään varsinaista hoitoa en tarvinnut.

Damlataş Mağarası-luola

Sairaalasta jatkoimme matkaa kohti kaunista Kleopatra-rantaa ja Kale-kukkulaa, jonka juurella sijaitsee Damlataşin tippukiviluola. Kävimme rantabaarissa juomassa virvokkeet ja ostimme pari t-paitaa tuliaisiksi. Luolaan on muistaakseni 7 liiran (noin euron) pääsymaksu eli ei paljoa mitään. 50 metriä pitkä luola löydettiin vahingossa vuonna 1948 sataman rakennuksen yhteydessä. En ole aiemmin käynyt tippukiviluolassa ja se oli hieno kokemus. Tippukivet ovat muodostuneet 10 000 – 15 000 eaa, luolassa on 22,9 asteen lämpötila läpi vuoden, ilmankosteus 98% ja ilman hiilidioksidipitoisuus 10-15-kertainen. Ilmastolla sanotaan olevan hyödyllisiä terveysvaikutuksia astmaatikoille. Luola on kahdessa kerroksessa ja alas pääsee portaita pitkin. Alhaalla on myös pienempi luola, jonne päästäkseen on kömmittävä matalan ”tunnelin” läpi. Ahtaanpaikankammoisille luola saattaa olla paha paikka. Luolassa on myös hyvin kuuma ja kostea, joten kovin pitkään siellä ei jaksa olla. Ihmispaljous varmasti nostaa lämpötilaa yli tuon 22,9 asteen.

Alanyan satama, Kızıl Kule -torni ja Tersane Açıkları (vanha telakka/venevalkama)

Istuskelimme satamassa jonkin aikaa ja kuuntelimme jälleen kerran rukouskutsuja. Tällä kertaa kokemus oli erityisen hieno, sillä rannalla ja vuorilla on useampi moskeija, mistä azanit kuuluivat kaikista hieman eri aikaan. Unenomainen laulu kaikui kauniisti vuorilta ja sai aikaan kylmiä väreitä.

Heti sataman kyljessä on Kızıl Kule eli Punainen torni, joka on yksi Alanyan maamerkeistä. Sekin on rakennettu 1220-luvulla. Torni on ollut puolustuksellisessa käytössä, mutta nykyään siellä sijaitsee museo. Tornissa on viisi kerrosta ja se on halkaisjaltaan 30 metriä. Emme käyneet tornin sisällä, mutta kiertelimme satamanpuoleisessa linnoituksessa ja muurien lomassa muuten vaan. Muurin toisella puolella on pieni kivipohjainen uimaranta, missä merivesi on äärimmäisen kirkasta, aivan kuin nestemäistä vuorikristallia. Myös tämä ranta on putipuhdas eikä roskaa näkynyt missään.

Rannan ja muurin päässä on vanha telakka tai venevalkama, Tersane, missä niin ikään toimii nykyään aihetta käsittelevä museo. Sisäänpääsy kauniille vanhoille holveille oli 7 liiraa (yhteishinta Punaisen tornin kanssa olisi ollut 10 liiraa). Telakka on todella ”instagrammable place” ja se onkin suosittu kuvauskohde. Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten saimme tuollakin kuljeskella ja kuvailla melkein tyhjissä holveissa. Olen hyvilläni, että otin järkkärin mukaan ja kiitollinen siitä, että veljeni osaa ottaa hyviä kuvia, eikä nurise vaikka haluankin pysähtyä kuvailemaan useampiin kohteisiin 😀 Jos merenkäynnin historia ja aihe kiinnostaa, netistä löytyy paljon informaatiota sataman kohteista. Meitä se ei niinkään kiinnostanut, joten emme käyneet koko museon aluetta läpi, halusin vain käydä ottamassa kuvia.

Kupillinen turkkilaista kahvia ja kauniita mosaiikkilyhtyjä

Paluumatkalla pysähdyimme erääseen muurien lomassa olleeseen pieneen kahvilaan, missä joimme kahvit. Missä ikinä olenkin, haluan juoda perinteistä kahvia tai teetä ja perehtyä muutenkin kulloisenkin alueen ruokakulttuuriin. Turkkilainen kahvi, kahvesi, valmistetaan hienojakoisesta kahvista ja se kiehautetaan hellalla pienessä pannussa. Kahvi tarjoillaan minikokoisesta kahvikupista ja on aika vahvaa ja paksua. Kahvi on kyllä todella hyvää ja aromikasta. Pitää katsoa, jos löytäisin pienen kahvipannun ja kahvia kotiin viemisiksi. Koetin katsoa jo kaupasta, mutta siellä myytiin valitettavasti lähinnä Nestlen pikakahvia, mikä oli oudoksuttava ilmiö myös Väli-Amerikassa, joka sentään on kahvituotannon kultamaita. Täällä monissa kahviloissa on pelkkä lehväkatto joko oliivi- tai appelsiinipuista tai viiniköynnöksistä. Ihastuttavia yksityiskohtia 🙂

Satamaan palattuamme istuskelimme vielä hetken rannalla ja jatkoimme matkaa hotellille päin. Pysähdyimme matkalla kaupassa ja kävin myös eräästä matkamuistokaupasta ostamassa turkkilaisen lyhdyn, jonka voi laittaa riippumaan esimerkiksi parvekkeelle. Lyhtykupuun voi laittaa kynttilän tai vaikka ledit. Olen jo pitkään ihaillut noita lamppuja netistä, ja jos minulla olisi iso matkalaukku mukana, ostaisin sellaisen lyhdyn, missä on useampi lamppu eri korkeudella spiraalin muodossa. Lyhdyt on valmistettu metallista ja lasimosaiikista ja ne on todella kauniita pimeällä. Ostin myös pienen metallisen Aladdinin taikalampun ihan vaan koristeeksi. Maksoin ostoksista aika kovan hinnan, 125 liiraa eli 19€, koska en jaksanut tinkiä yhtään, jolloin hinnasta olisi lähtenyt varmaan puolet pois.

Takaisin hotellilla ja pieni lepohetki

Tulimme takaisin hotellille joskus seitsemän maissa ja kävimme huoneessa pyörähtämässä pikaisesti. Menimme sen jälkeen aulaan istuskelemaan ja datailemaan. Lisäsin kuvia instaan ja aulabaarin mies kuskasi eteeni ilmaiseksi kaksi kupillista teetä veljen juodessa pari olutta. Mies on töissä jo aamupalalla ja työvuoro näyttää jatkuvan iltaan asti. Kyseinen ukko on auttanut meitä päiväretkien suunnittelussa ja hommasi eiliset pyörät meille plus on ollut todella avulias ja ystävällinen. Pitää jättää tippiä kun lähdemme täältä.

Tänään keskiviikkona on ollut hieman chillimpi päivä. Kello tulee kohta kaksi, enkä ole aamupalan lisäksi poistunut ollenkaan huoneesta. Veljeni meni pyöräilemään ja ottamaan aurinkoa rannalle, mutta jäin itse kirjoittamaan tätä blogitekstiä. En ole mikään auringonpalvoja ja tekee muutenkin ihan hyvää pitää välipäivä kaikista menoista. Pitää vielä katsoa kuvat valmiiksi ja mennä jonkun ajan päästä aulaan postaamaan tämä teksti. Kirjoitan nyt parvekkeella WordPadiin, sillä kuten sanottua, ei huoneessa ole nettiyhteyttä. Tein pientä välipalaa ja juon kahvia tässä samalla.

Saatamme illalla mennä käymään jossain shisha-kahvilassa, missä voi juoda turkkilaista kahvia tai teetä ja poltella makutupakkaa vesipiipusta. Kaiken kaikkiaan Alanya on yllättänyt meidät molemmat äärimmäisen iloisesti, enkä olisi koskaan osannut odottaa, että täällä on näin viihtyisää ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä!

Ps. Kello on nyt viisi, istun täällä aulassa juomassa kahvia ja postaamassa blogitekstiä. Äsken alkoi ihan mieletön ukkonen. En ole koskaan kuullut noin kovaa ukkosen jyrinää. Myräkkä on ihan päällä, joten sunnittelemamme kauppaan ja kahvilaan meno siirtyy nyt hieman, mutta eihän tässä ole kiire mihinkään.

Varsinainen äkkilähtö

Matkasuunnitelmat saattavat joskus yllättää eikä aikaa suunnittelulle juurikaan jää. Päätimme eilen pikkuveljeni kanssa, että lähdemme extempore Turkkiin. Lähtö on jo ylihuomenna! Veli oli joka tapauksessa lähdössä käymään lomalla, ja pyysi sitten minua mukaan. Kun olen nyt itsekin kesälomalla eikä mitään muutakaan ihmeellistä ole kuvioissa, päätin tarttua tarjoukseen. Toki kysyin mieheltäni, onko asia ok, mutta vaikkei hän ehkä kovin innoissaan olekaan jatkuvasta reissaamisestani, lienee hän jo tottunut tähän levottomaan sieluuni. Miehellä on omat menonsa, joten minulla on sitten nämä matkat. Kuten olen monesti aiemmin maininnut, on minun pakko päästä välillä pois Suomesta ja kaiken keskeltä. Nyt ei oikeastaan vielä ollut edes sellainen pakottava tarve, mutta lähdenpähän silti, kun tilaisuus tuli ja taloudellinen tilannekin sen sallii.

Katsoimme veljen kanssa netistä äkkilähtöjä, kriteerinä lähtöpäiväksi sunnuntai ja lentokentäksi Kuopio. Olemme molemmat nähneet jo ihan tarpeeksi Kreikkaa ja Espanjaa, joten Turkki oli ainoa jäljelle jäänyt vaihtoehto. Menemme Antalyan kautta Alanyaan, eli perinteiseen suomalaisten suosimaan rantakohteeseen. Emme kuitenkaan aio maata viikkoa rannalla, vaan etsimme jotain päiväretkiä lähiympäristöön. Matka irtosi todella halvalla ottaen huomioon, että suora lento on Kuopiosta, mistä lennot on monesti paljon kalliimpia kuin Helsingistä. Koska Antalyasta on Alanyaan reilu 120km, otimme valmiin lentokenttäkuljetuksen ylimääräisenä palveluna (19€/hlö). Nazarin järjestämän matkan kokonaishinnaksi tuli 278€ per naama, joten ei paljon mitään. Hintaan kuuluu lentojen ja kuljetuksen lisäksi kahden hengen huone huoneistohotellissa sekä aamupala. Tottakai päiväretkistä ja aterioista joutuu maksamaan erikseen, kuten edellisessä tekstissäkin satuin kirjoittamaan.

Oikeastaan minun ei pitänyt lentää enää tänä vuonna, ja se itseasiassa aiheuttaa hieman syyllisyyttä ja saa sisäisen äänen moralisoimaan hupilentelyä. Tätä matkaa ei oikeuta mikään, enkä pysty edes maksamaan kompensaatiomaksua lennosta, koska lennämme jollain oudolla tilauslennolla. Pitänee sitten entisestään kiristää ekologista vyötä kotona arjessa, jotta saan kompensoitua edes osan CO2-päästöistä. Aion lähteä matkaan pelkillä käsimatkatavaroilla, joten painolasti ainakin pienenee osaltani..

Viimekuinen paneelikeskustelu lentomatkustamisesta Maailma kylässä -festareilla.

Ristiriitainen Turkki

En ole koskaan erityisemmin haikaillut Turkin matkan perään (paitsi Kappadokian kiertomatkalle), mutta olisin ollut valmis käymään siellä, kun pari vuotta sitten olimme äitin kanssa Samoksella. Joistain kohdin Turkkiin oli reilun kilometrin pituinen matka, joten Psili Ammosin rannalta pystyi näkemään Turkin lipun liehuvan vastapäisellä rannikolla. Lauttaliikenne Kreikan päästä oli kuitenkin päättynyt viikkoa aiemmin, emmekä halunneet yöpyä Kusadasissa, mikä olisi ollut ainoa vaihtoehto, jos olisimme menneet turkkilaisella lautalla.

Tiirailua Turkin puolelle Kreikasta.

Turkista on vähän kaksijakoiset mielipiteet, sillä en esimerkiksi hyväksy kurdeihin kohdistuvaa vainoa tai Syyriaan tehtäviä iskuja. Mutta en lähde matkalle politikoimaan tai miettimään mahdollisia terrori-iskuja, vaikka niiden riski turistikohteissa onkin kohonnut. Jotkut myös ovat valittaneet, että Turkkiin matkustaminen tukee ainoastaan Erdoğanin hallintoa, mutta tuskin kyseinen maa niin kontrollissa on, etteikö esimerkiksi ravintoloitsijat tai turismista elantonsa saavat saisi liiraakaan matkailijoiden rahoista.

Kuten kirjoitin aiempaan Meksikon postaukseen, pitäisi matkailu lopettaa lähes kokonaan, jos yrittäisi vältellä kaikkia maita, joiden hallinto tai muut olosuhteet aiheuttavat ristiriitaisia tilanteita esimerkiksi ihmisoikeuksien tai luonnon tuhoamisen saralla. Yhtä lailla joku voisi kritisoida Suomeen matkustamista sillä verukkeella, ettei Suomi ole ratifioinut ILO 169 -sopimusta, ja näin ollen syrjii ja riistää saamelaisia. Vaikka olen itsekin aktiivisesti mukana eri kansalaisjärjestöissä ja haluan pitää sorrettujen puolia, on silti jotenkin yksioikoista kritisoida ihmisten matkakohdevalintoja tai varsinkaan tehdä oletuksia kenenkään arvoista matkakohteiden pohjalta. Ymmärrän toisaalta, miksi Turkkiakin kritisoidaan ja boikotoidaan, mutta en pidä sitä sen moraalittomampana kohteena, kuin vaikkapa Thaimaata. Asiat kun ei yleensä ole niin mustavalkoisia – toki jokaisella saa olla mielipiteensä.

Kurdien ja tukijoukkojen mielenosoitus Helsingissä maaliskuussa 2018 vaati Turkkia lopettamaan Rojavan (eli Syyrian Kurdistanin) pommitukset ja pysäyttämään ISISin.

Mitä Turkilta voi odottaa?

Itseäni Turkissa arveluttaa käytännön asioiden kannalta eniten aggressiiviset myyjät, joista olen lukenut ja kuullut paljon negatiivista. Koin välillä hienoista ärtymystä takertuvien katukauppiaiden takia myös Guatemalassa, joten ihan ummikkona en turkkilaisten basaarimyyjien eteen joudu. Pitää vain kävellä ohi kylmänviileästi ja hokea ”teşekkür ederim”, mikä tarkoittaa alunperin kiitosta, mutta tässä yhteydessä sitä voi käyttää kohteliaaseen kieltäytymiseen. Olen myös iloinen, että lähden reissuun miespuolisen matkakumppanin kanssa, joten uskoisin, että lomalla saa olla rauhassa. Toinen mikä hirvittää, on kulkukoirat ja mahdollinen rabies-tartunta. Tiedän, että riski on pieni, mutta silti. Karttelin irtokoiria myös Keski-Amerikassa, koska en muutenkaan ole erityinen koirien ystävä. Koirat ovat purreet minua muutamaan otteeseen ja lapsena siperianhusky hyppäsi naamalleni. Espanjassa irtokoira hyökkäsi rannalla jalkaani ja Belizessä vihainen koira lähti muristen ja hampaita näyttäen perääni. Kolmas ja viimeinen arveluttava asia on ruokamyrkytys. Ainakin nettitekstien perusteella  jotkut ovat saaneet Turkista giardian tai kampylobakteerin. Pitää olla extra-tarkkana mitä suuhunsa laittaa ja pestä käsiä normaalia ahkerammin. En silti jaksa lähteä matkaan pelon kourissa, vaan lähden nauttimaan maasta, jossa en ole aiemmin käynyt.

Eniten Turkin matkalta odotan hyvää ruokaa, kivoja maisemia ja auringonlaskuja, raikasta merituulta sekä ehkä jotain kulttuurillisia elämyksiä, kuten tanssi- tai musiikkiesityksiä. Valitettavasti Konyaan on sen verran pitkä matka, ettei sinne pääse päiväretkelle. Se on yksi harvoista kohteista, joihin olen Turkissa halunnut (tai ylipäänsä Kappadokian kiertomatkalle). Konyassa sijaitsee itämaisen mystikon ja suufilaisuuden perustajan, Jalāl ad-Dīn Muhammad Rūmīn mausoleumi ja museo, mitkä olisivat olleet kivoja kohteita. Suufilaisuus itsessään on myös kiinnostanut minua ja luen usein Rumin viisauksia. Kyseessä on islamin mystinen alahaara, joka erosi šiialaisuudesta 700-luvulla. Osa fundamentalistisimmista muslimeista pitää suufilaisuutta harhaoppina, eikä tunnusta sen uskonnollista arvoa. Itse pidän sen filosofiasta ja Rumin opetuksista, mutta en koe sitä itselleni minään uskontona. Alla oleva Rumin quote on yksi suosikkiaforismeistani:

Turkki oli vuoden 2017 Matkamessujen teemamaa. 

Mitä mukaan?

En ole aiemmin lähtenyt äkkilähdöllä rantalomalle, joten pitää nyt hieman miettiä, mitä otan mukaan. Vaatteita ei hirveästi tarvitse viikon reissulle, joten ottanen vain pari toppia, kolme t-paitaa, shortsit, hameen, trikoomekon, legginsit, pashminahuivin, yöpaidan, sukkia ja alusvaatteita. Pyyhe pitää ottaa myös mukaan, sillä hotellin pyyhettä ei saa viedä rannalle. Uimaan en varmaan tälläkään reissulla mene, ja kaiken lisäksi bikinit on ostettu niin monta vuotta sitten, etteivät ne totta puhuakseni enää mahdu edes päälle. Saavumme Antalyaan puoli kolmen aikaan aamuyöllä ja siitä on parin tunnin bussimatka Alanyaan. En tiedä Turkin lämpötiloja yöaikaan, joten otan varmaan mukaan kevyen tuulitakin, tai sitten collegepaita tai ohut neule saa riittää. Kengistä mukaan lähtee nahkaiset ballerinat kävelykengiksi, sekä Niken sandaalit, mitä voi käyttää rannoilla, altaalla ja suihkussa.

Vaikka Turkki onkin sekulaari maa ja vaikka menemmekin pääosin turistikohteeseen, on silti pidettävä mielessä, että kohdemaassa on islamilainen kulttuuri, enkä itse ainakaan aio kuljeskella julkisilla paikoilla millään pikkushortseilla tai hihattomilla paidoilla oli miten kuuma tahansa. Jos satumme vierailemaan virallisemmissa kohteissa, voi huivilla verhoilla itsensä tarpeeksi. Myös hame on sen verran pitkä, että se ulottuu yli polvien. Kreikassakaan luostareihin tai kirkkoihin ei ollut soveliasta mennä olkapäät paljaana tai paljassäärin. Vaikkei vierasta kulttuuria itse kannattaisikaan, on silti suotavaa kunnioittaa paikallisia tapoja.

Nesteet pakkasin myös, ja ne sujahti helposti litran minigripiin. Ostin Keski-Amerikan reissua varten 200ml aurinkosuihkeen, mutta koska lähdinkin käsimatkatavaroilla, en saanut pulloa mukaan. Laitan suihkeen ja hyttysmyrkyn veljen matkalaukussa ruumaan. Luin netistä, että etenkin iltaisin saattaa liikkeellä olla paljon verta imeviä viholaisia. En muistanut tänään ostaa kortisonia, mutta otan allergialääkkeet mukaan. Oma matkakassi tuli alustavan pakkauksen jäljiltä sen verran täyteen, ettei matkamuistoille ole tilaa, joten mahdolliset ostokset pääsee kuulemma veljen laukussa Suomeen. Sovimme, etten turhaan lähde raahaamaan jättikokoista matkalaukkua tai edes 40 litran matkareppuani mukaan.

Aaa niin, 14″ läppärin otan myös. Käynnistin sen tänään ensimmäistä kertaa Keski-Amerikan reissun jälkeen, joten siihen piti taas asentaa useampia päivityksiä. Toivottavasti hotellissa on edes suht ok wifi, sillä DNA:lla data roamingin hinta on 0,149€/MB. Kun olimme Kreikassa viimeksi, puhelin siirtyi koko ajan Turkin verkkoon ja sain vähän väliä tekstiviestejä operaattorin hinnoista. Puhelut Suomeen maksaa yli 4€ minuutilta ja tekstiviestitkin on melkein 50 senttiä. Otan varmaan myös järkkärin nyt tällä kertaa mukaan. Olin toissapäivänä Varkaudessa ja kävimme veljen perheen kanssa Vekara Varkauden Seikkailujensaarella. Kuvasin pitkästä aikaa vapaa-ajalla, ja se oli yllättävän mukavaa. Kuvailu ei ole kiinnostanut sen jälkeen, kun jouduin kuvaamaan työkseni..

Meksikosta ostamaani weekend-kassiin mahtui kaikki tarvittava vaatteista, kosmetiikasta, läppäristä, lääkkeistä, pyyhkeestä ja sandaaleista lähtien. Mitat on käsimatkatavaran mitoissa, ainoastaan 20cm leveys meinasi tuottaa vaikeuksia, mutta sain kaiken asettumaan kohdilleen. Painoa kassille tuli vajaa 6kg, mikä alittaa painorajan kahdella kilolla. Jotain pientä pitää vielä kerätä mukaan, mutta eiköhän se muuten ala olla siinä. Nyt vain odottelemaan sunnuntai-iltaa ja pitämään peukkuja, että saisin edes hieman nukuttua lennon aikana.

Pakattu.