Etusivulle
Browsing Tag

Playa del Carmen

You better Belize it!

Alla vielä viime hetken tunnelmat Playa del Carmenista. Päätin antaa kaupungille toisen tilaisuuden ja kuljeskelin viimeisenä päivänä vähän turistialueen ulkopuolella. Sieltä löytyikin ihan kivoja graffoja ja katutaidetta. Itse turistikeskittymä oli silti aika, sanoisinko ei-niin-rentouttava paikka. Kävin kuitenkin syömässä kana-empanadan ja se oli niin hyvää, että tilasin kaksi lisää, otin ne mukaan ja menin rannalle syömään ja ihailemaan merta. Matkalla näin että vastaan tulee joku sotilaiden joukkio, ja tällaisena sotilas/poliisi/vartija-”fanina” kaivoin puhelinta esiin ottaakseni kuvan kyseisestä joukosta. Samaan aikaan näin kun pari turistia pysäytti sotilaat ja kysyi saako heistä ottaa kuvan. Pari sotilaspoliisia pysähtyi ja pyysin itsekin kuvaa. Kuvasta tuli yksi parhaista matkakuvistani tähän mennessä ja ladatut aseet kruunaa koko komeuden.. En sinällään ihannoi mitään sotilasdiktatuureja tai varsinkaan huumeidenvastaista sotaa, jota Meksiko on käynyt viimeisten vuosien aikana, mutta ymmärrän että armeijalla ja poliisillakin on oma osansa yhteiskunnan pyörittämisessä ja turvallisuuden takaamisessa. Ja no, onhan univormut aika siistejä..

Sain valitusta eräältä tuttavaltani, että miksi hengailen sotilaiden kanssa, jotka syrjivät alkuperäisväestöä, mutta kuten sanoin, asioilla on aina kaksi puolta. Enkä voi muutenkaan boikotoida tai vihata koko maailmaa, sillä aina on joku taho joka riistää toista. Jos kaikkea lähtisi ylianalysoimaan, ei voisi matkustellakaan, sillä vaikka moni paikka elääkin turismista, tuo se mukanaan myös negatiivisia lieveilmiöitä paikallisille. Jos tuen muuten matkani aikana alkuperäisväestöä ja ajan heidän asiaansa, ei mielestäni yksittäinen kuva sotilaiden kanssa ole maailmaa kaatava. Kreikan reissun aikana sain valitusta siitä, että olisin halunnut käydä Turkin puolella, joka ilmeisesti oli tulkittu halukseni tukea Erdoganin hallintoa. Oikeasti olen esimerkiksi Turkin kurdien puolella Turkin hallintoa vastaan. Olen saanut valitusta myös Pohjois-Korea yhteyksistäni ja siitä, että kuulumalla Suomi-Korea-ystävyysseuran hallitukseen tuen diktatuuria ja ihailen pohjoiskorealaisten riistoa. Ihmiset ovat kovin mustavalkoisia näkemyksissään ja kääntävät välillä asiat täysin päinvastoin mitä ne todellisuudessa ovat.. En yleensä jaksa alkaa väittelemään, koska minulle riittää se, että tiedän itse miten asiat ovat.

Mutta se siitä..

Hyvästit Quintana Roolle

Nyt on lauantai, lähdin siis toissapäivänä Playa del Carmenista ja otin ADO-bussin Belizeen. Bussi lähti ADOn Alterna-terminaalista noin 9 aikaan aamulla ja maksoi vajaa 40€. Pysähdyimme matkan varrella Tulumissa, Bacalarissa ja Chetumalissa, jonka jälkeen koittikin jo rajan ylitys. Olin kuumotellut proseduuria etukäteen, koska en tiennyt yhtään mitä odottaa. Kaikki meni kuitenkin ilman ongelmia. Olin ensimmäisenä passintarkastuksessa, koska istuin bussin etupenkillä. Jätimme kamat autoon ja suuntasimme Meksikon rajavartijoiden koppiin. Jouduin maksamaan uuden turistiveron, vaikka olin maksanut sen jo lentolipussa. Tästä on paljon juttua netissä, eikä monikaan ole onnistunut välttämään tuplamaksua. Koetin ensin väittää vastaan, mutta annoin sitten olla ja kaivoin 30 dollaria lompakosta. Tarkastin, että olin saanut Meksikosta poistumisleiman passiin (joiltain on puuttunut tämä ja siitä on tullut myöhemmin ongelmia). Tämän jälkeen menimme takaisin bussiin, bussi ajoi portista ja jatkoimme vielä hieman matkaa tullipisteelle. Otimme kaikki kamat autosta ja menimme passintarkastukseen uudelleen, jossa saimme Belizen leiman passiin. Täytimme migrin kaavakkeen ja virkailija kyseli vielä erikseen, missä aion majoittua jne. Onneksi olin tulostanut majoitusvaraukset, koska hän halusi tietää majapaikan tarkan osoitteen. Sain 14 päivän oleskeluluvan. Se on aika vähän ottaen huomioon, että Meksikossa saa oleskella peräti 180 päivää ilman viisumia. Kävelin vain tullin läpi eikä mitään tavaroitani katsottu tai edes läpivalaistu. Juttelin ulkona bussissa matkanneen jenkkijäbän ja englantilaisen miehen kanssa. Täällä tutustuu kyllä väkisinkin ihmisiin, varsinkin kun olet yksin, alkaa moni juttelemaan oma-alotteisesti. Bussimatka jatkui kaikkien mentyä rajamuodollisuuksien läpi ja reitti kulki Corozalin, Orange Walkin ja monen pienen kylän läpi. Matkalla näkyi niin maissipeltoja, palmumetsikköä kuin jotain havupuitakin. Välillä ikkunasta näkyi suoalue ja järviä. Luonto oli hyvin vaihtelevaa ja kaunista.

Belize City – minne olenkaan tullut..

Saavuimme Belize Cityyn joskus puoli kuuden maissa illalla ja kysyin West Collet Canal -terminaalin kioskimyyjältä, voinko kävellä majapaikkaan. Hän sanoi, ettei ole hyvä idea kävellä ”Taxi good, walkin’ NO good”. Menin etsimään taksia ja San Pedro Watertaxin edustaja kysyi mihin olen menossa. Hän etsi minulle taksin, koska oli itse menossa eri suuntaan. Hyppäsin jo varattuun taksiin etupenkille ja lähdimme liikkeelle. Minun käskettiin piilottaa puhelin ja ovet ja ikkunat lukittiin myös. Kuski heitti ensin takanani istuneen jätkän lauttaterminaaliin ja lähti sitten viemään minua. Hän ei tiennyt missä majapaikkani sijaitsee, joten jouduin antamaan ohjeita offline-kartan perusteella – onneksi täällä puhutaan englantia. Tosin hieman slangiaksentilla, sillä suurin osa keskibelizeläisistä on afrikkalaisten ja/tai afrikkalaisten ja brittien jälkeläisiä, kreoleja. Sisämaata asuttaa mestitsit eli eurooppalaisten ja intiaanien jälkeläiset sekä mayat. Eteläosassa puolestaan asuu garifunoja, jotka ovat afrikkalaisten ja intiaanien jälkeläisiä. 10% väestöstä on muualta tulleita kuten arabeja ja aasialaisia. Belize onkin yksi etnisyyksien sulatusuuni. Tämä maa eroaa kaikin puolin muusta Keski-Amerikasta ja on tyyliltään hyvin karibialaista ja letkeää. Kielenä tosiaan on englanti, toisin kuin muissa Keski-Amerikan maissa.

Olin ihan tyytyväinen, etten lähtenyt kävelemään, koska kadut näyttivät hieman epämääräisiltä ja mieslaumoja norkoili joka paikassa. Majapaikka (McKay’s Hostel), ei niinkään hostelli vaan erään belizeläisen perheen koti sijaitsi nimeämättömällä sivukadulla, joka näytti kieltämättä hieman sketchyltä. Jäin hieman epäröiden taksin kyydistä ilman kenttää puhelimessa ja tietoa siitä, olinko oikeassa paikassa. Olin onneksi katsonut jostain syystä Google Mapsilla katukuvaa alueesta ja muistin nähneeni turkoosin talon. Tunnistin sen kadulla ja menin soittamaan ovikelloa kysyäkseni olinko oikeassa paikassa. Oven avasi rastapäinen mies, joka onnekseni sanoi minun tulleen perille. Hän näytti minulle huoneen ja ilahduin nähdessäni siellä ilmalämpöpumpun. En tehnyt loppuiltana oikein mitään, vaan kävin suihkussa ja menin sänkyyn makaamaan. Parisänky oli todella pehmeä ja mukava. Jesarille oli käyttöä, sillä pistorasia oli tosi väljä, joten jouduin teippaamaan läppärin johdon ja adapterin seinään. Täällä onkin sama pistoke kuin Meksikossa, joten netissä ollut tieto brittiplugista oli väärä. Maksoin taksista 5 USD ja majoituksesta 38 USD. Majoituksen hinta oli aika korkea, mutta pääsimpähän kokemaan elämää hetken myös belizeläisten näkökulmasta. Valuuttana täällä on belizen dollari  kurssilla 1 USD = 2 BZD, ja täällä voi maksaa kummalla tahansa.

Nukuin hyvin ja aamulla olikin jo aika jatkaa matkaa. Menin palauttamaan avaimet ja perheen äiti tarjoili minulle aamupalaa. Puhelimeni oli tunnin etuajassa eikä se ole vieläkään päivittynyt jostain syystä, joten minulla oli aikaa istuskella perheen olohuoneessa. Rastajäbä heitti minut sitten San Pedro Belize Express -terminaaliin räp-musiikin raikaessa autosta. Ostin terminaalista lisää riuttaystävällistä aurinkosuojasuihketta ja venematkan Caye Caulkerin saarelle. Menopaluulippu maksoi 28 USD eli about 25€. Matka saarelle kesti noin 45 minuuttia ja oli ihan ok kyyti. Välillä oli kovempaa aallokkoa ja vene pomppi etenkin istuessani keulassa. Alaboksissa meitä oli noin 50 henkeä ja kannella vielä joitain lisää. Veneitä lähti kaksi peräkkäin, joten liikenne tänne on aika vilkasta. Ensimmäinen paatti lähtee aamulla ja viimeinen 17:30. Pikavene ajoi suoraan tänne Caye Caulkeriin ja jatkoi tästä matkaa vielä Ambergris Cayen San Pedroon.

Caye Caulker – täysi vastakohta Belize Citylle

Ihastuin tähän paikkaan välittömästi. En yleensä välitä rantaelämästä, mutta täällä kaikki on jotenkin erilaista. Ihmiset on chillejä ja kaikki on hyvällä tuulella. Vastaantulijat moikkaavat ystävällisesti, hiekka on vitivalkoista, meri kristallisen turkoosin kirkas ja palmuja on joka paikassa. Mereltä käy ihana viileä tuulenvire, eikä ilma ole samalla tavalla kostea ja nihkeä kuin Playalla. Rannoilla näkyy vain vähän ja paikoitellen sargassum-levää, vaikka vielä muutama viikko sitten kaikki rannat Floridasta Kolumbiaan asti oli ruskean levän peitossa. Levää oli myös Playalla ja Tulumissa. Majoitun täällä Yuma’s House Belizessä ja check in olisi alkanut vasta klo 14, mutta pääsin jo ennen puoltapäivää huoneeseen. Olen neljän hengen dormissa, jossa lisäkseni majoittuu ranskalainen vanhempi mies ja pari nuorta naista (en tiedä mistä). Huoneessa on neljä tuuletinta, joka sängylle omansa ja siellä on ihanan viileää. Sänky on puhdas ja tilat muutenkin ihan ok. Omistajalla on tiukat säännöt eikä tämä ole mikään bilemesta, ihanaa. Keittiö on myös putipuhdas. Hostelli sijaitsee ihan rannalla vesitaksiterminaalia vastapäätä. Tästä voi kävellä suoraan uimaan halutessaan, mutten ole vielä uinut kertaakaan tällä reissulla.

Istuskelin eilen Splitissä eli kahden saaren yhtymäkohdassa, jossa sijaitsee suuri rantabaari ja uimatorni. Kävin syömässä jossain rantagrillillä ja otin grillatun kanan ja paistettua riisiä. Paikka näytti aika alkeelliselta, mutta kävin siellä silti. Olen jo kyllästynyt nuudeleihin mitä söin Mexico Cityn hostellissa. Jos saan mahataudin, niin sille ei voi sitten mitään. Kierreltyäni ympäri saarta, näin kahvilan jossa oli tarjolla oikeaa kahvia. Olen saanut viime päivinä vain pikakahvia, mikä on kahvin irvikuva. Otin ison jääkahvin ja banaani-ananassmoothien. Istuskelin baaritiskillä jonkun tunnin ajan ja juttelin työntekijän kanssa. Kahvilabaarin kaikki työntekijät oli todella mukavia. Pyörin vielä jonkun aikaa saarella ja kävin kaupasta ostamassa aamupalatarvikkeita ja vettä. Täällä merestä tuleva hanavesi on puhdistettu käänteisellä osmoosilla, joka suodattaa suolan ja epäpuhtaudet, mutta sitä ei silti suositella juomavedeksi, vaikkakin ruuanlaitossa sitä voi käyttää.

Kävelin saaren toiseen päähän, missä paikallinen väestö asuu. Siellä rannat olivat huonommassa kunnossa ja paikat roskaisempia. Vaikka turistipuoli näyttääkin paratiisilta ja täällä on helppo unohtaa maalliset murheet, on mielestäni hyvä käydä katsomassa myös alue missä saarelaiset elävät. Se antaa kokonaiskuvan kaikesta ja avaa paremmin paikallista elämää. Monet asuinrakennukset ovat puuhökkeleitä ja elämä vaikuttaa suht alkeelliselta. Saaren pohjoispuolella on pienimuotoinen teollisuusalue, jossa näytti olevan ainakin kalastajien tukikohta, juomatehdas ja jonkinlainen pullojen kierrätyskeskus. Lisäksi siellä on energialaitos, joka näytti käyvän kai dieselillä. Suuren osan turistipuolesta täyttää erilaiset ruokapaikat ja ravintolat sekä käsityöliikkeet, joissa myydään paikallisia ja maya-käsitöitä. Ostin jadesta tehdyn kaulakorun, missä on maya-naamio, 20 BZD. Myös erilaisia sukellus- ja päiväretkikojuja on joka kulmalla. En varmaan käy täällä ollessa millään päiväretkellä enkä varsinkaan mene noille sukellusretkille. Moni niistä kulkee rauskujen, haiden, kilpikonnien ja krokotiilien alueelle ja matkanjärjestäjät kehottavat turisteja syöttämään ja koskettamaan vesieläimiä, eikä se ole hyväksi luontokappaleille. Jotkut retket sisältävät myös belizeläisen rommin tarjoilun, enkä ymmärrä miksi joka paikassa pitää olla viina osallisena. Ihan kun edes muutaman tunnin päiväreissulle ei voisi mennä selvinpäin.. Täällä ei ole ollenkaan moottoriajoneuvoja vaan ihmiset ajelevat pyörillä ja golfkärryillä. Jälkimmäiset toimivat tarvittaessa myös takseina. Toisaalta tämä on  niin pieni saari, että kävellen pääsee helposti joka paikkaan.

Saari on kyllä muuten kaikin puolin todella kaunis ja viihtyisä. Kävin vielä illalla kävelemässä rannalla ja Splitissä. Katselin tähtiä ja istuin merituulen syleilyssä. Olo ei tuntunut turvattomalta, vaikka jotkut rastaniggat huutelivat perääni. Pelkäsin ainoastaan siinä kohtaa, kun irtokoira alkoi rähisemään minulle ja lähti jolkottelemaan perääni muristen. Joku huuti koiralle ja se pysähtyi. Ehdin jo kuvitella mielessäni rabieksen ja mietin miten puolustaudun koiraa vastaan. Espanjassa asuessani koira hyökkäsi rannalla jalkaani, mutta sain potkittua hiekkaa sen päälle ja se lähti matkoihinsa. Pari koiraa on joskus myös purrut minua ja ollessani lapsi, Siperian husky hyppäsi naamalleni. En ole koskaan pitänyt koirista erityisemmin ja ne varmaan vaistoavat sen. Olen todellakin kissaihminen. Täällä hostellissa on kyllä kolme koiraa, mutta ne vain chillaavat varjossa. Jos näen jonkun surullisen näköisen irtokoiran, niin tottakai sympatiat on sen puolella, ja Teotihuacánissakin riutuneen ja kaltoinkohdellun näköinen koira tuli norkoilemaan kun söin eväitä ja annoin sille osan ruuastani. Mutta noin yleisesti ottaen en ole menossa silittämään koiria tai ihastu erityisemmin jos joku koira tulee hyppimään päälleni tai haukkuu.

Mutta joo, eiköhän tämä tämän päivän teksti ollut taas tässä.  Kello on puolessapäivässä ja istuskelen tässä hostellin rantaterassilla. Taidan lähteä kohta syömään johonkin. Täällä on suht kallista, mutta niin on kaupassakin, joten on melkein se ja sama syökö ulkona vai itse tehtyä ruokaa. Enkä varmaan uskalla edes käyttää tuota kaasuhellaa 😀

Kirjoita kommentti
lauantai, helmikuu 16, 2019 by

Adios CDMX, hola Playa

Tänään on maanantai, viikko reissua takana. Vietin koko eilisen päivän kuljeskellen kaduilla ja Mexico Cityn Centro Historicossa, kuten tapana on ollut edellisillä kerroillakin. Kävin jo lauantaina hengailemassa siellä ja ihastelemassa asteekkitanssijoiden esityksiä ja sulkapäähineitä. Voisin katsoa heidän rituaalimaisia tansseja tuntikausia. Sain myöskin taas pari puhdistusseremoniaa, missä osallistuja huiskutellaan yrittikimpulla, suitsutetaan savulla ja rituaalin suorittajasta riippuen tehdään myös muutama muukin toimenpide. Rituaalista saa maksaa vapaaehtoisen maksun, mutta noin 20 pesoa on ihan käypä hinta. Annoin dollarin, koska pesoja ei ollut sillä hetkellä. Summa vastaa noin 20 pesoa ja dollarit on käypää valuuttaa noissa tapahtumissa. Monikaan kauppa ei niitä ota vastaan, vaikka netissä toisin lukeekin. Olen maksanut suuren osan ostoksista ja ravintolakäynneistä kortilla ja lisäksi muutaman kerran nostanut pesoja automaatista. Autobuses del Norte -terminaalin automaatti vei minulta ylimääräiset 234 pesoa, mutta tein siitä valituksen Revolutille ja rahojen pitäisi palautua joskus tilille. Kyseessä ei ole kuin noin 11€, mutta valitin periaatteen takia.

Centrossa ollessa päätin nyt viimeinkin käydä Templo Mayorissa ja Tenochtitlania + asteekkeja käsittelevässä museossa. Olen aiemmin vain pyörinyt alueen ulkopuolella, mutta nyt maksoin 75 peson pääsymaksun ja vietin alueella monta tuntia. Oli mykistyttävä tunne päästä kävelemään asteekkien muinaisen pääkaupungin raunioissa. Tuo seremoniallinen keskusta on hautautunut Mexico Cityn alle ja vain murto-osa siitä on kaivettu esiin. Raunioiden yhteydessä on viisi- vai kuusikerroksinen museo täynnä mitä mielenkiintoisimpia esineitä asteekkien valtakunnan ajoilta. Kuten joka paikassa muuallakin, myös museossa on poliiseja vartioimassa järjestystä, ja kun olin tutkailemassa hautalöytöjä, tuli poliisi luokseni ja alkoi puhumaan espanjaksi jotain. Sanoin etten osaa paljoa espanjaa ja sitten kieli vaihtui englanniksi, jonka jälkeen juttelimme pitkän tovin asteekkien historiasta. Poliisi myös kyseli kaikkea Suomesta ja reissustani ja ihasteli sitä, että olen kiinnostunut heidän maansa historiasta. Teen varmaan myöhemmin erillisen postauksen asteekeista ja tuosta paikasta.

Haikein mielin lähdin takaisin hostellille päin. Kuljin Zocalon laitaa pitkin, koska näin että siellä oli jotain telttoja rivissä. Paikalla oli useita pressukyhäelmiä ja plakaatteja, joiden edessä alkuperäiskansojen asuihin pukeutuneita naisia ja tyttöjä oli myymässä käsitöitä ja ruokaa. Osa naisista teki samalla koruja ja laukkuja yms. Lueskelin kylttejä, missä kerrottiin espanjaksi, että alkuperäisväestön edustajien on vaikea saada töitä ja että sähköt ja vesi pitäisi maksaa kotona, mutta yksinkertaisesti ei ole rahaa elämiseen. Samalla toivottiin, että ohikulkijat ostaisivat käsitöitä ja tukisivat näiden ihmisten elämää. Jossain teltassa oli Morena-puolueen Lopez Obradorin viimekeväinen vaalikampanjamainos. Kyseisen puolueen edustaja voittikin Meksikon presidentin vaalit ja on luvannut panostaa myös alkuperäiskansojen ihmisoikeuksiin. Paperikylteissä luki viesti uudelle presidentille, jossa häneltä pyydettiin pikaista apua ja muutosta parempaan. Ostin kojuilta yhden rannekorun ja jatkoin matkaa.

Aiemmin lauantaina pyörin myös kaduilla ja puistoissa ja kävin katsomassa Edificio Jeanne d’Arc -rakennuksen muraalia. En löytänyt seinämaalauksesta mitään tietoa, mutta ilmeisesti se on maalattu viime tai toissa vuonna. Muraalin teemana on Meksikon kulttuuri ja historia ja maalauksessa onkin paljon mm. intiaanisymboliikkaa. Näin kyseisen muraalin jo tulomatkalla taksin ikkunasta ja ajattelin käydä myöhemmin kuvaamassa sitä. Ihailin myös muuta katutaidetta, jota Meksikossa riittää <3 Samalla kerralla menin johonkin kirkkoaukiolle katsomaan kun paikallinen nuorisojoukko oli pelaamassa asteekkien muinaista pallopeliä, ullamalitzlia. Pelissä kumipalloa siirretään vastustajan puolelle pelkän lantion ja alavartalon avulla, jalkoja tai käsiä ei saa käyttää. Kirjoittelin samasta pelistä viime vuoden Meksikon reissun yhteydessä. Centrossa pyöriessä päädyin myös käymään jossain kirkossa. Kirkot ja luostarit ovat kauniita paikkoja ilman uskonnollista viitekehystäkin.

Ehdin käydä vain pari kertaa ulkona syömässä, koska en oikein lämmennyt idealle katukeittiöistä keskellä ruuhkaisinta liikennettä. Lopulta löysin muutaman kivan paikan sisätilaravintoloista ja söin mm. kana-chilaquileseja ja enchiladas verdesejä, jotka olivat tosi hyviä. Kyseiset annokset juomineen maksoivat muistaakseni alle 150 pesoa. Hostellin keittiö oli tosi saastainen enkä todellakaan kokkailut siellä. Käytin ainoastaan mikroa, missä lämmitin vettä pikakahvia ja nuudeleita varten. Yleisen keittiön jääkaappikin oli niin lämmin, että ihme kun maito ja jugurtit eivät pilaantuneet. Parina aamuna söin aamupalan hotellin ravintolassa. Eräänä päivänä soin tonnikalaa ja käsivarsia alkoi kutittaa tosi paljon. Luulin ensin että sain jonkun allergisen reaktion, mutta ilmeisesti kyseessä olikin vain aurinkoihottuma/hikinäpyt. Ainakin googlen perusteella näin. Huomaan muutenkin, että joka kerta kun olen pidempään auringossa käsiä alkaa kutittaa niiltä kohdin, mistä paloin pari vuotta sitten täällä ja mistä kuoriutui iho palamisen seurauksena. En ole koskaan Suomessa auringossa, joten iho ei ole tottunut tähän.

Enchiladas verdes La casa de la Tonossa.

Chilaquiles con pollo.

Kuvia parilta viimeiseltä päivältä:

Ohjeet maanjäristyksen ja tulipalon varalle.

Kuunsirppi on kallellaan täällä päin maailmaa.

Viimeisenä sunnuntaina joku paraati kulki hotellin ikkunan alta 🙂

Centrossa on myös aina musiikki- ja tanssiesityksiä.

Zocalolla muutama meksikolaisnainen tuli haastattelemaan minua. He olivat englannin opiskelijoita ja halusivat parantaa kielitaitoaan 🙂 Suostuin mielihyvin, sillä Meksikossa puhutaan tosi vähän englantia ja kielimuurin madaltaminen on plussaa jokaiselle.

Eräs katu Centrossa on täynnä juhlamekkoliikkeitä. Näin myös useita tyttöjä mekoissaan ja eräs seurue kulki limusiinimallisella katumaasturilla ja nuoret roikkuivat ulkona kattoikkunasta. Meksikossa Quinceañera-juhla on tärkeä merkkipäivä nuoren naisen elämässä. 15-vuotissynttärit merkitsevät aikuistumista, mikä on omasta mielestäni kyllä hieman liian aikaista.

Centron vilkkailta kaduilta. Taustalla Torre Latinoamericana.

Vähän hiljaisemmat kadut hostellini naapurustossa.

—

QUINTANA ROO

Nyt on jo keskiviikko. En ole jaksanut olla koneella tai kirjoitella hirveästi. Saavuin tänne Playa del Carmeniin siis maanantaina. Hotellista tilattiin taksi aamulla ja sain kyydin suoraan ykkösterminaaliin oikean lentoyhtiön porttien kohdalle. Kyyti maksoi 230 pesoa, mutta kyseessä ei ollut virallinen taksi vaan ehkä enemmänkin uberin kaltainen järjestely. Kuski oli ihan mukava ja antoi minun olla rauhassa. Lopuksi hän sanoi ”Tienes ojos muy hermosos”, mutten kokenut sitä ahdistavaksi. Naisia on siis kehotettu välttämään matkustamista yksin taksissa (ja metrossa). Kävin kentällä syömässä aamupalaksi hedelmälautasen ja kahvia. Sen jälkeen suuntasin turvatarkastukseen ja pääsin tällä kertaa läpi ongelmitta. Lensin CMDX:stä Cancúniin Volaris-lentoyhtiöllä. Lento meni hyvin, mutta lopussa oli todella voimakasta turbulenssia ja kone pomppi ja heilui miten sattuu. Ensimmäistä kertaa meinasi vähän pelottaa – oikeastaan vain siksi, koska olin hieman ennakkoluuloinen meksikolaista halpalentoyhtiötä kohtaan 😀 No, onneksi selvisimme ehjänä perille.

Quintana Roon osavaltio sijitsee Jukatanin niemimaalla Karibianmeren rannalla. Alue on pääosin trooppista metsää, jonka keskelle on rakennettu asutuskeskuksia. Cancún, Playa del Carmen ja koko tämä Maya Riviera on täynnä lomaresortteja ja golfkenttiä. Saavuttuamme Cancúniin edessä oli kuuma, kostea seinämä. En ole koskaan aiemmin ollut tropiikissa ja näin kylmän ystävälle ilmaston vaihtuminen kuivan Mexico Cityn jälken oli pienoinen alkujärkytys. Kentällä suuntasin ensimmäisenä ADOn lippuluukulle ostamaan bussilipun Playa del Carmeniin. Lippukioski on heti saapuvien lentojen aulassa, joten se oli helppo löytää. Sen jälkeen ostin kahvia ja vettä, jouduin ulos lentokentältä ja kun yritin mennä bussipysäkeille, oli edessä vain puomeja ja aitoja. Ystävällinen meksikolaisvirkailija saattoi minut porttien läpi bussialueelle ja jäin odottamaan ADOn kyytiä tukalassa kosteudessa. Onneksi bussissa oli sentään ilmastointi ja noin tunnin mittainen matka taittui rattoisasti juttelemalla vieressäni istuneen kanadalaisen naisen kanssa. Nainen oli todella ystävällinen ja antoi käytännön vinkkejä Playalle. ADOn Turistica-terminaalista on joku 5-10 minuutin kävelymatka hostellille, joten lähdin kävelemään reppu selässä. Katukuva on selkeä; kadut menevät poikittain pohjoispuolella 5 Avenida Nte, 10 Avenida Nte, 15 Avenida Nte jne. ja pystysuunnassa Calle 2 Nte, Calle 4 Nte, Calle 6 Nte jne. Eteläpuolella sama mutta Norten tilalla on Sur.

Odotin hostellilta paljon, sillä se näyttää kuvissa upealta. Onhan tämä kyllä hieno, mutta sisällä on todella kosteaa. Täällä ei ole mitään ulko-ovia vaan yleiset tilat on ikään kuin avoinna puoliksi sisällä puoliksi ulkona. Luulin ensin että huoneessa haisee home, mutta en ole enää varma. Tai sitten olen vain tottunut hajuun jo 😀 Olen kuuden hengen naisten dormissa. Sängyt on leveät (100cm) kerrossängyt. Huoneesta ei saa ikkunoita auki, mutta täällä on tuuletin ja lisäksi ilmalämpöpumppu menee yöksi päälle. Tällä hetkellä täällä majoittuu kanssani porukkaa Australiasta, Argentiinasta ja Kanadasta. Yleinen vieraskanta koostuu pari-kolmekymppisistä reppureissaajista. En ole kauheasti jaksanut viettää aikaa yleisissä tiloissa tai altaalla, mitä nyt olen käynyt syömässä aamupalan siellä. Yllätyin että aamupala kuuluu hintaan, koska siitä ei ollut mitään mainintaa varauksen yhteydessä. Aamupalalla on tarjolla kahvia, muroja, jugurttia, hedelmiä ja paahtoleipää.

Kun kirjauduin hostelliin, oli respassa tosi outo työntekijä. Hän heilutteli passiani toiselle äijälle ja sanoi jotain että ”Oo Finland, this passport is gold!” Sain muutenkin huonot fiilikset kyseisestä äijästä ja olen koettanut vältellä lipevää tyyppiä siitä asti. Argentiinalainen huonekaveri kertoi eilen, että respan tyyppi on käynyt välillä täällä naisten makuusalissa mitättömien syiden verukkeella. Joku toinen työntekijä täällä kysyi eilisaamuna mistä olen, ja ilahtui kun kerroin olevani Suomesta. Eilisiltana hän halusi esitellä minut toiselle majoittujalle ja johdatteli minut yhteen makuusaliin. Siellä oli joku suomalais-itävaltalainen jätkä, jonka kanssa sitten puhuin vähän aikaa suomea. Näin tyypin myös tänäaamuna aamupalalla, mutta en jaksanut jutella kauheasti vaan menin istumaan australialaisen huonekaverin viereen. Parempi kun ei ota mitään kontaktia äijien kanssa täällä vaan pysyttelee muiden naisten seurassa. Sama tyyppi tuli kuitenkin vielä ennen lähtöään sanomaan moikat ja kysyi samalla minkä ikäinen olen. Järkytys oli suuri kun kerroin ikäni, sillä hän oli luullut että olen ”jotain 22”. Yeah right..

En ole juurikaan viitsinyt kuljeskella täällä kaduilla, koska joka paikassa on ihan järkyttävä määrä turisteja ja turistikrääsää. Jos en tietäisi missä olen, en uskoisi olevani Meksikossa. Huonekaverini ovat samaa mieltä ja moni onkin täällä vain kauttakulkumatkalla. En ole erityisemmin tykästynyt tähän paikkaan, enkä tule kyllä toista kertaa. Tosin tiesin jo etukäteen, ettei tämä ole aitoa Meksikoa nähnytkään, ja tulin tänne vain Tulumin takia. Olisin kyllä voinut majoittua Tulumin kaupungissakin, mutta samapa tuo on. Olen täällä enää yhden yön ja lähden aamulla Belizeen. Toivottavasti Belizessa on hieman viileämpää. Ainakin majoitus on meren äärellä, joten toivon, että siellä ei ole ihan näin kosteaa. Tuntuu välillä ärsyttävältä kun kaikki on ihan märkää sängystä lähtien. Ei toivoakaan että täällä voisi pestä pyykkiä, saati että ne kuivuisivat moneen päivään. Espanjassa asuessani oli sama ongelma. Mexico Cityssä pesin melkein joka päivä nyrkkipyykkiä, viritin pyykkinarun parvekkeelle ja kaikki vaatteet olivat kuivia parissa tunnissa. Nyt eilen pesin sukat altaassa eikä ne ole vieläkään kuivat. Olo on jatkuvasti nihkeä ja tunkkainen, mutta kyllä tähän on jo hiljalleen tottunut. Alkuun halusin kääntyä samoin tein takaisin ja mietin jo paluuta Mexico Cityyn, mutta tunnetila tasaantui aika nopeasti 😀

Turistipuoteja kadut täynnä.

Vaatteet kuivumassa Mexico Cityn hostellin parvekkeella.

Täällä on sadellut pari päivää, mutta vietin itse koko eilisen päivän Tulumin raunioilla (nyt kuvien lisäämisen hetkellä on jo aurinkoista). Teen siitä oman postauksensa. Kun tulin Tulumista, täällä oli ihan jäätävä rankkasade ja puuskainen tuuli. Jäin bussiasemalle odottamaan sateen loppumista, mutta se vain yltyi ja sitten alkoi salamoimaan ja ukkonen jyrisi kovempaa kuin mitä olen koskaan aiemmin kuullut. Sähköt välkkyivät ja ihmisiä alkoi kasautua joka paikkaan, kun kukaan ei halunnut lähteä ulos. Jokunen epäonninen ihminen raahusti läpimärkänä kaduilla eikä mistään sadeponchoista tai sateenvarjoista ollut mitään hyötyä. Lopulta menin taksijonoon ja jonotin puolisen tuntia ulkona, olin sitä ennen ollut jo yli tunnin bussiasemalla. Minulla oli sateenvarjo, mutta paljaat jalat olivat ihan märkänä. Edessäni oli brasilialainen perhe ja pidin sateenvarjoa myös perheen lasten yläpuolella. Kun vihdoin sain taksin, sade alkoi laantua. Mutta koska olin jonottanut jo niin pitkään, ei huvittanut enää kävellä vaan otin riistohintaisen taksin hostellille. Matkaa oli ehkä pari minuuttia, mutta kyyti maksoi 100 pesoa -_- Verrattuna Mexico Cityn taksiin, jossa matka-aika oli 30-45 minuuttia ja hinta 230 pesoa.. Täällä revitään kaikki ilo irti turisteista. Tämähän on etenkin jenkkien lomaresortti, joten täällä pärjää englannilla ja turistihinnat on ilmoitetty sekä pesoissa että dollareissa.

Kello on about puolessapäivässä ja makaan sängyssä kuunnellen musiikkia Spotifysta. Ihanaa kun etenkin Mexico Cityssä autoista ja kaupoista kuuluu Raymixin ja Ozunan musiikkia <3 En ole koskaan Suomessa kuullut niitä soitettavan missään. Raymix on siis meksikolainen artisti ja Ozuna Puerto Ricosta. Koetan saada tämän tekstin julkaistua tänään ja lähden sitten etsimään huomisaamun bussiterminaalia. ADOlla on täällä kaksi terminaalia, ja olen käyttänyt vain tuota Turisticaa, josta lähtee maansisäiset bussit. Huomenna menen Alterna-terminaaliin, josta bussi Belizeen lähtee. Terminaalin ei pitäisi olla kaukana. Ehkä käyn samalla myös tsekkaamassa rannan uudemman kerran. Kävin siellä saapumispäivänä vain pikaisesti pyörähtämässä. Rannalla oli jonkun verran sargassum-levää, mutta joka paikka oli täynnä auringonottajia eikä ympäristö muutenkaan houkutellut jäämään. Sain myös osakseni liikaa tuijotuksia mehikaanoilta ja lähdin pois. Täällä meksikolaismiehet on jotenkin aggressiivisempia kuin Mexico Cityssä. Siellä ihmiset vain hymyilivät ystävällisesti, mutta täällä on selkeästi erilainen meininki ja miehet huutelevat perään. Joka paikasta kuuluu ”Hola chica, como estas!” Myös sisäänheittäjät ovat hyökkäävämpiä. Pitää vaan kävellä ohi ja ignoorata huutelut. Minulla on muutenkin ikävä Mexico Cityyn. Olen aina tuntenut siellä oloni kotoisaksi ja rakastan ”chilangoja” eli CDMX:ssä asuvia meksikolaisia. Täytyy palata sinne taas ensi vuonna..

Ainiin, olen herännyt täällä joka aamu kukon kiekumiseen, wtf 😀 Mutta joo, tässäpä tämä stoori tällä kertaa. Kello on kaksi ja nyt lähden vähän ulos. Aurinko paistaa taivaan täydeltä, joten taitaa olla shortsikeli. Kävin tosiaan ostamassa Mexico Cityn H&M:stä farkkushortsit ja se oli ihan hyvä päätös. Täällä on oikeasti niin kosteaa, ettei missään legginseissä yksinkertaisesti pysty olemaan. Tuntuu vaan niin alastomalta kulkea puolipukeissa, mutta en onneksi ole ainoa..

Playan playalla (rannalla).

Kirjoita kommentti
keskiviikko, helmikuu 13, 2019 by