Balkanin postaussaaga alkaa vihdoin tulla päätökseen. Viimeisessä jaksossa olemme takaisin lähtömaassa eli Pohjois-Makedoniassa, kun saavumme Euroopan vanhimmalle järvelle, Ohridiin. Kuten road tripeillä ja muilla kiertomatkoillani on tapana, myös tämä Balkanin reitti muuttui moneen otteeseen…
-
-
Montenegrosta ajelimme hiljalleen kohti lähtöpistettä eli Pohjois-Makedoniaa, mutta päätimme pysähtyä matkalla kuitenkin Albaniaan yhdeksi yöksi. Rajanylityspiste oli erilainen kuin muualla Balkanilla. Rajavartiostolla oli käytössään elektronisia valvontavälineitä ja rajalla oli myös tullikoiria. Kun olimme päässeet…
-
Serbitasavallasta jatkoimme matkaa ja ylitimme näennäisen rajan Bosnia-Hertsegovinan puolelle, missä emme tehneet kuin yhden pikaisen pysähdyksen, kunnes ajoimme Kroatian rajalle. Kroatian eteläosassa sijaitseva Dubrovnik on kartalta katsottuna helppo kohde ottaa haltuun Montenegron puolelta, mutta…
-
Montenegron Kotorista on hyvin lyhyt matka naapurimaihin, joten käänsimme eräänä aamuna aikaisin auton keulan kohti Bosnia-Hertsegovinaa, tai oikeastaan tarkemmin sanottuna Bosnian toista puolikasta, Serbitasavaltaa (eli Srpskaa – lausukoon tuon kuka osaa). Ylitimme rajan Ilino…
-
Montenegron pohjoisosista ajelimme hiljalleen alaspäin kohti Adrianmerta ja Kotorinlahtea. Pysähdyimme matkalla keskelle pimeintä vuoristoa ihailemaan ja kuvailemaan Linnunrataa, joka näkyi melko selkeästi valosaasteettomassa ympäristössä. Montenegron pimeät vuoristotiet tuntuivat välillä jopa vaarallisilta. Vastaan ajoi mm.…
-
Pohjois-Makedoniasta lähdimme kunnon elokuvatunnelmissa, kun valtatien varsi oli täynnä virkavaltaa. En tiedä, mikä oli homman nimi, mutta jokaisen kaupan, tienhaaran ja huoltoaseman kohdalla oli poliiseja radiopuhelimien kanssa. Viimeisessä risteyksessä ennen Kosovon rajaa oli sotilas…
-
Aloitimme kaksiviikkoisen Balkanin roadtripin Pohjois-Makedonian pääkaupungista, Skopjesta, johon saavuimme Wizzairin yölennolla 25.9.2021. Lentokone oli lähes tyhjillään, ja pääsimme kentältä ulos noin vartissa. Auton vuokraus Hertzin pisteeltäkin sujui paljon joutuisammin, kuin Europcarilla Madeiralla. Saimme upgraden…
-
Ah, olen odottanut tätä hetkeä, kun voin laskea työpäivät enää päivissä enkä viikoissa. Takana on 17 raskasta, helteistä ja sateista, mutta toisaalta myös opettavaista työviikkoa. Jäljellä on 10 työpäivää eli käytännössä kaksi viikkoa. Työjuttuja…