Suomen suurin matkablogiyhteisö

Méxicon kampuksilla kuohuu

Kirjoitettu Kansan Ääneen syksyllä 2018

Väkivallan kourissa kamppaileva Meksiko ei ole onnistunut takaamaan opiskelurauhaa tai suojelemaan opiskelijoita, jotka kokevat päivittäin uhkailua ja silmitöntä julmuutta. Länsimaissakin (kenties aiheettomasti) arvostettu, Latinalaisen Amerikan suurimpiin yliopistoihin kuuluva Meksikon kansallinen autonominen yliopisto (Universidad Nacional Autónoma de México, UNAM) on kuohunnan keskiössä. Opiskelijat ovat saaneet tarpeekseen väkivallasta, korruptoituneesta hallintoportaasta sekä puutteellisista opetustiloista, joista joissain ei ole edes pöytiä tai tuoleja. Monet kurssit eivät ole lainkaan voineet aloittaa toimintaansa tänä syksynä, sillä myös opettajista on huutava pula. Ongelmia on sekä UNAMin alaisuudessa toimivan yliopiston että samaan organisaatioon kuuluvien korkeakoulujen kampuksilla.

Mikä johti tilanteen eskaloitumiseen?

Kaikki muistanevat vuoden 2014 suurta mediahuomiota herättäneen joukkosieppauksen, jossa 43 opintomaksujen korotusta vastustanutta  Ayotzinapan opettajaopiskelijaa katosi jäljettömiin Igualassa. Parin kuukauden päästä ruumiit löydettiin poltettuina kaatopaikalta ja sen jokivarresta. Tutkinnassa selvisi, että Igualan kaupungin pormestari oli pyytänyt poliiseja estämään opiskelijoiden mielenosoitus. Tämän jälkeen poliisit olivat luovuttaneet opiskelijat rikollisjengin käsiin, missä nämä saivat lopulta surmansa.

Edellä mainittu on raadollinen kuvaus Meksikon viranomaisten korruptiosta ja mielenosoittajien vaimentamisesta. Mutta “Los 43”, jolla tapaus Meksikossa tunnetaan, ei valitettavasti ole ainoa laatuaan. Sen jälkeen on tapahtunut lukuisia opiskelijoihin kohdistuneita väkivallantekoja, joista muutamia luetellakseni:

– 31. maaliskuuta 2015, eläinlääketieteen opiskelija Javier Pérez Anguiano löydettiin kuolleena matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan edustalta. Miehen päässä oli merkkejä ulkoisesta väkivallasta.

– 27. kesäkuuta 2016, yliopiston työntekijä José Jaime Barrera Moreno murhattiin kemian laitoksella.

– 3. toukokuuta 2017, matematiikan tutkimuslaitoksen opiskelija Lesvy Berlín Rivera Osorio löydettiin kampusalueen puhelinkopista kuristettuna. Tapaus aiheutti laajoja mielenosoituksia naisten ja opiskelijoiden turvallisuuden puolesta.

– 12. kesäkuuta 2017, hammaslääketieteen opiskelija Víctor Orihuela Rojas löydettiin kuolleena filosofian ja kirjallisuuden tiedekunnan tiloista.

– 27. heinäkuuta 2017, lääketieteen opiskelija Rosa Analí Aparicio Vegan ruumis löydettiin FES Iztacalanin kampukselta. Viranomaiset käynnistivät ohjelman ”¡Ponte vivo! Cuidarte es un buen hábito” (vapaasti suomennettuna: “Pysy elossa! Itsestään huolta pitäminen on hyvä tapa”). Ohjelma aiheutti suurta vihaa opiskelijoissa, koska sen tarkoitus oli siirtää vastuu UNAMin turvallisuuspalvelulta opiskelijoille itselleen.

– 22. helmikuuta 2018, FES Acatlánin professori María Luisa N oli lähdössä töistä, kun häntä ammuttiin kampusalueen parkkipaikalla. Professori kiidätettiin vakavasti loukkaantuneena sairaalaan. Vain muutamaa päivää aiemmin kahta naisopiskelijaa haavoitettiin päähän heidän ollessa matkalla Acatlánilta Naucalpanin kampukselle.

– 23. helmikuuta 2018, ainakin kaksi kuoli ja yksi haavoittui UNAMin alueella tapahtuneessa aseellisessa selkkauksessa, jonka väitettiin liittyneen huumediilerien valtataisteluun. Yliopisto kiirehti ilmoittamaan, ettei uhreilla ollut mitään tekemistä oppilaitoksen kanssa.

– 27. huhtikuuta 2018, kirjallisuuden opiskelija Mariela Vanessa Díaz Valverde katosi jäljettömiin matkalla kotoaan yliopistolle. Díaz Valverde on edelleen kateissa.

– 21. elokuuta 2018,  humanistisen korkeakoulun (CCH Azcapotzalco) opiskelija Miranda Mendoza Flores siepattiin ja murhattiin. Mendoza Floresin ruumis löytyi myöhemmin poltettuna.

Sudet lampaiden vaatteissa

Opiskelijayhteisön mitta täyttyi ja levottomuudet kuohahtivat valloilleen syyskuun ensimmäisellä viikolla. Mendoza Floresin tapauksen jälkeen UNAMin alaisuudessa toimivan CCH Azcapotzalcon opiskelijat vaativat rauhanomaisella marssilla turvallisuutensa takaamista. UNAMin hallintorakennuksen edustalla järjestetty marssi muuttui nopeasti väkivaltaiseksi, kun “porros”-nimellä tunnetut, UNAM-organisaation sisällä vaikuttavat puolisotilaalliset opiskelijaryhmittymät alkoivat pahoinpidellä marssille osallistuneita opiskelijoita polttopulloilla, kivillä ja teräaseilla. 14 opiskelijaa haavoittui, osa vakavasti.

Oikeistolaisilla porroilla on pitkät perinteet Meksikon koulumaailmassa, jonne he ovat soluttautuneet erinäisten poliittisten tahojen ja UNAMin hallinnon etujen ajajina. Porriles-järjestöihin kuuluvat porrot ovat kytköksissä useisiin eri sektoreihin aina puolueista (mm. PAN ja PRI), viranomaisiin ja rikollisjengeihin, ja heidän pääasiallinen tehtävänsä on valvoa muita opiskelijoita, aiheuttaa hämminkiä ja estää vallankumoukselliset mielenosoitukset. Porroja on kaikilla korkeammilla opintoasteilla aina lukioista korkeakouluihin ja yliopistoihin. Heihin kuuluu myös opiskelijayhdistysten edustajia, joten taistelu näitä väkivaltaisia huligaaneja vastaan on vaikeaa. Porrojen alkuperä juontaa juurensa 1940- ja 50-luvuille, jolloin UNAMin hallinto ja Meksikon valtio kokosivat heidät vastapainoksi yliopiston vasemmistolaisille opiskelijajärjestöille. Nykypäivänä porrot ovat kuin terroristeja ilman selkeää ideologiaa.

Opiskelijat vaativat konkreettisia toimia  

Väkivaltainen hyökkäys oikeuksiaan ajavia opiskelijoita vastaan sai aikaan laajamittaiset protestit UNAMin ja Mexico Cityn lähialueiden kampuksilla. Viime päivinä koulut ovat kärsineet lakkoilusta ja paikoin opiskelut ovat pysähtyneet kokonaan. UNAMin edustajat ovat toistuvasti pahoitelleet opiskelijoiden ja opetushenkilöstön kohtaamaa väkivaltaa, mutta opiskelijat näkevät organisaation olevan täysin hampaaton julmuuksien edessä ja suojellessaan porros-ryhmittymien jäseniä. Vaikka kampuksille on palkattu turvallisuusviranomaisia, ovat vartijat olleet kykenemättömiä estämään veritekoja. Monet opiskelijat ovat lisäksi tehneet valituksia vartijoiden heihin kohdistamasta kaltoinkohtelusta ja uhkailusta.

Ystäväni opiskelee UNAMissa politiikan ja yhteiskuntatieteiden laitoksella, mistä hän raportoi tämänhetkistä tilannetta. Hänen mukaansa on käynyt selväksi, ettei turvallisuusviranomaisia ole järjestetty kouluille takaamaan opiskelijoiden turvallisuutta, vaan tukahduttamaan kaikenlainen UNAMiin kohdistuva protestointi ja kritiikki. Opiskelijat vaativat yliopisto-organisaation rehtorin, Enrique Graue Wiechersin ja turvallisuusosaston johtajan, Teófilo Liconan irtisanomista, porroihin kuuluvien opiskelijoiden erottamista sekä UNAMin turvallisuusosaston alasajoa.

25.9.2018
C. Maria