Moni asia ja tapa on toisin, kun matkataan kotimaan ulkopuolelle. Ei tarvitse välttämättä mennä edes naapurimaata pidemmälle, kun huomaat kaipaavasi jotain itsestäänselvää arkipäiväistä asiaa. Monesti tulee ihmeteltyä, että miten paikalliset pärjäävät ilman meille tuttuja…
-
-
Mitä enemmän reissaa, sitä todennäköisempää on, että eteen tulee uusia ruokia. Aiemmin olin aika nirso, enkä syönyt mitään outoja ruokia tai edes etsinyt muita ravintoloita, kuin tuttuja McDonaldseja ja kahviloita tai sitten ostin kaupasta…
-
Lähdin Tanskaan kaksijakoisin miettein, sillä vaikka maa olikin (ja on edelleen) sallittujen turistimaiden joukossa, oli tartunnat pikkuhiljaa kasvamassa toisen aallon alkamisen merkiksi. Katsoin joka päivä uudet tartuntalukemat ja tein lopullisen päätöksen vasta lähtöpäivää edeltävänä…
-
Matkoilla koettua Yleinen
Mitä näkyy lentokoneen ikkunasta – Erikoisempia maisemia ja yksityiskohtia
Muistan ensimmäiset kerrat, kun pääsin lentokoneeseen. Halusin aina ikkunapaikan, jotta pystyisin ihailemaan maisemia koko rahan edestä. Olin mykistynyt vuorista, rannikoista, kiehtovista pilvimuodostelmista. Nykyään arvostan enemmän mukavuutta, ja toivon saavani käytäväpaikan, jotta jaloitteleminen olisi helpompaa.…
-
Kirjoitin taannoin postauksen parhaimmista hostelleista, joissa olen matkoillani majoittunut. Nyt on vuorossa sitten ne ei niin miellyttävät yöpymiskokemukset. Lyhyestä virsi kaunis eli mennään suoraan asiaan. Turvapaikanhakijoiden keskellä Ensimmäisenä tulee mieleen eräs Helsingissä sijaitseva hostelli,…
-
Vaikken olekaan vuosissa laskettuna mikään experttimatkustelija, niin olen ehtinyt silti reissaamaan muutaman viime vuoden aikana jonkin verran. Matkoilla on tullut vastaan myös vastoinkäymisiä ja muita sattumuksia, mitä ei olisi ehkä osannut odottaa. Kaikesta kuitenkin…
-
Uusia matkoja ei ole kiikarissa, joten muistellaan nyt hieman menneitä 🙂 Ródos, Kreikka Pääsin ensimmäistä kertaa ulkomaille, kun olin 8-vuotias. Perheemme kesälomamatka suuntautui Rodokselle, ja kaikki oli tietenkin uutta ja jännää. Muistan edelleen elävästi…
-
Kuten blogia seuranneet tietävät, olen ollut tämän joulun sesonkityöläisenä Lapissa. Työskentelen tarjoilijana hotellin ravintolassa, jonka asiakaskunta koostuu lähinnä ulkomaalaisista. Vieraina on ollut enimmäkseen aasialaisia sekä jonkin verran espanjalaisia ja saksalaisia, mutta suurin asiakasryhmä näin…
-
Listasin aiemmin syksyllä asioita, joihin olen törmännyt ulkomailla ja jotka yllättivät tavalla tai toisella. Kummastuksen aiheita riittää ja niitä kertyi lisää taannoisella Euroopan reissulla, joten tehdäänpäs nyt sitten jatkopostaus aiheesta. Kaikki näistä ei tietenkään…
-
Matkalle lähdetään usein ennakko-odotuksia pursuten, kohteesta on maalattu ruusuisia mielikuvia ja näkökentässä siintää vain täydellinen loma. On kuitenkin hyvin mahdollista, että kohde ei olekaan sellainen kuin kuvissa on esitetty, hyvä sää ei ole sattunut…
-
Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, miten monet somevaikuttajat reissaavat maailman ääriin ensisijaisesti kauniiden instakuvien toivossa. Houkuttelevan kuvamateriaalin perässä juostessa ollaan valmiita rikkomaan sääntöjä, viis veisaamaan luonnonsuojelusäännöksistä ja käytösohjeista. Kauniit Insta-feedit esittelevät usein…