Päivitetty 10/2022 (kirjoitettu alunperin 8/2019) Meksikon väkivaltainen tilanne kirkuu usein iltalehtien otsikoissa. Viime vuonna (2021) murhattiin yli 34 000 ihmistä, minkä lisäksi tilastojen ulkopuolelle jää ties kuinka monta kuolemaa. Monet pelkäävät Meksikoon matkustamista ja…
-
-
Yhteistyössä: Meksikon matkailuministeriö ja pohjoismaiset suurlähetystöt Sain kutsun Meksikon Pohjoismaiden-suurlähetystöjen järjestämään Destination Mexico for the Nordic market -webinaariin, jossa esiteltiin Meksikon matkailun kuulumisia ja palautumista koronan jäljiltä. Verkkoseminaari alkoi Meksikon matkailuministeriön tervehdyksellä, jonka esitti…
-
En olekaan muistanut tehdä pitkään aikaan budjettipostauksia, joten laitetaanpas nyt alkuvuoden reissulle hintalappu. Reissu kesti kuusi viikkoa, jonka aikana olimme neljä viikkoa Meksikossa, viikon Costa Ricassa ja viikon El Salvadorissa, josta käsin kävimme Copánin…
-
Palasin helmikuussa varmaankin kymmenennen kerran Mexico Cityyn, joten maisemat alkoivat olla jo melko tutut. Päätimmekin hypätä bussiin ja suunnistaa Guanajuaton osavaltiossa sijaitsevaan San Miguel de Allendeen. Matkaa Mexico Citystä on vajaa 300 km luoteeseen.…
-
Teimme El Salvadorista päiväretken Hondurasin länsirajalla sijaitseville Copánin maya-raunioille. Yksityisen päiväretken meille järjesti Salvadorean Tours, jota voin suositella lämpimästi. Yhteydenpito yrityksen kanssa sujui mallikkaasti, minkä lisäksi myös kuski ansaitsi kiitokset. Auto oli uusi, ja…
-
*) Sisältää affiliate-linkkejä Moni Keski-Amerikan matkaaja skippaa pienen El Salvadorin sen väkivaltaisen maineen vuoksi. Päädyin itsekin jättämään tämän maan väliin aiemmalla reppureissullani vuonna 2019. Tällä kertaa päätimme kuitenkin antaa maalle tilaisuuden, sillä olin tehnyt…
-
Costa Rica on erityisen tunnettu upeasta luonnostaan eikä suotta. Maan pinta-alasta 25 % on suojeltua aluetta, mihin kuuluu mm. noin 30 kansallispuistoa, kuutisenkymmentä villieläinten suojelualuetta ja yli 30 luonnonsuojelualuetta. Tunnetuimpia luontokohteita Costa Ricassa ovat…
-
Viime postauksessa kerroin, että saimme autovuokraamosta oudon merkkisen auton, joka paljastui kiinalaiseksi BYDiksi. Emme olleet koskaan kuulleetkaan kyseisestä merkistä, mutta emme osanneet epäillä, etteikö sen tehot riittäisi tuleville reissuillemme. Lähdimme siis pahaa aavistamatta ajelemaan…
-
Jukatanilla hengailun jälkeen meillä oli lento Mexico Citystä Costa Rican pääkaupunkiin, San Joséen. Olin käynyt Costa Ricassa jo vuonna 2019, mutta en muistanut enää, että maahan päästäkseen on sieltä oltava myös paluulippu pois. Eihän…
-
Reissatessamme Jukatanin niemimaalla, aloin jo menettää toivoni koko alueen suhteen. Playa del Carmen, Cozumel, Valladolid, Chichén itzá ja Tulum eivät erityisemmin napanneet, vaan turistisuus, rahastuksen maku, roskan määrä ja epäaito tunnelma söivät lomafiilistä. Olin…
-
Keski-Amerikka Meksiko Pintaa syvemmältä
Paratiisista ekokatastrofiin – Onko Tulumilla tulevaisuutta?
Tulum. Tuo instakuvien parrasvaloissa paistatteleva Riviera Mayan trendikohde, joka tuntuu olevan yhden jos toisenkin haavelistalla. Itse kävin Tulumissa ensimmäisen kerran vuonna 2019, ja tammikuussa 2022 suunnistin sinne uudelleen. Tällä kertaa agendani oli tehdä tutkimusta…
-
Keski-Amerikka Meksiko Mesoamerikan intiaanit
Chichén itzá, cenote Suytun ja Valladolid – Kaksijakoiset mietteet
Blogiani pidempään seuranneet tietävät minun olevan kiinnostunut muinaisista intiaaniraunioista. Olen käynyt useissa arkeologisissa kohteissa, osassa useammankin kerran. Haavelistalla ovat edelleen mm. Palenque ja Machu Picchu. Sitten on taas niitä kohteita, jotka ovat bucket listillä…
-
Pueblan osavaltion kauniista ympäristöstä ja kuivasta ilmasta siirryimme Jukatanin niemimaalle, josta vannoin, etten sinne enää koskaan palaisi. Kävin helmikuussa 2019 Playa del Carmenissa ja Tulumissa, enkä pitänyt yhtään kokemastani. Ahdistava tunkkainen kosteus painosti koko…
-
Pueblassa ollessamme kävimme myös naapurikaupunki Cholulassa. Ajoimme sinne Uberilla. Matka kesti vajaan puoli tuntia ja maksoi menosuuntaan 73 pesoa ja pois tullessa 100 pesoa (yhteensä reilu 7 euroa). Olisimme halunneet bongata Popocatepetl- ja Iztacchihuatl-tulivuoret,…
-
Mexico Citystä matka jatkui Pueblan osavaltion pääkaupunkiin, Heroica Puebla de Zaragozaan. Olin halunnut käydä Pueblassa jo pitkään, mutta vaikka sinne on CDMX:stä vain parin tunnin bussimatka, oli se silti jäänyt aiemmin kokematta. ADOn bussiliput…
-
Kivi vierähti rinnalta 4.1. kun astelin Mexico Cityn lentokentältä ulos. Olin pelännyt a) sitä, että reissu peruuntuu viime tipassa omikronin takia ja b) sitä, etten saisi oleskelulupaa maahan, koska olin ylittänyt päivät viime vuoden…
-
Saan aika ajoin kysymyksiä siitä, mihin Mexico Cityssä kannattaa mennä, missä majoittua, onko ravintolasuosituksia yms. Kyselyjä tulee usein myös Meksikon turvallisuudesta, josta olenkin tehnyt jo kattavan postauksen. Pääkaupunki lukeutuu yhdeksi turvallisimmista kohteista Meksikossa, ja…
-
Día de Muertos -postaukseni blogissa ja Instassa ovat herättäneet sen verran suurta kiinnostusta, että laitetaan tulemaan nyt kuvakollaasi eilisestä juhlasta. Eilen 1.11. oli siis angelitojen, pienten enkelten eli kuolleiden lasten päivä. Tänään taas juhlitaan ja…