Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pohjois-Italian kierros: Liikaturismista kärsivä Venetsia

Vaikka olen reissannut jo jonkin verran, olen onnistunut välttämään Euroopan hehkutetuimmat metropolit, kuten Barcelonan, Pariisin, Lontoon, Rooman ja myös Venetsian. Emme aikoneet huhtikuisella reissullakaan ensin käydä Venetsiassa, vaan aikeemme oli suunnata Gardajärvelle Sirmioneen. Olimme kuitenkin ihastuneet edellispäivänä Comojärveen niin kovasti, että ajattelimme, ettei Garda tarjoaisi enää sen hienompia maisemia.

Ostimmekin ex-tempore junaliput Venetsiaan. Pakko myöntää se nolo tietoaukko, etten ollut tiennyt Venetsian sijaitsevan saarella 😀 Kaupungin levittäytyminen rannikolta saaristoon selvisi vasta siinä vaiheessa, kun katsoin, mille asemalle meidän täytyy ostaa junaliput. Postasin aiheesta Insta-stooreihin, ja sainkin lukuisia viestejä, että Venetsian saarellinen sijainti oli monelle muullekin yllätys.

Italiassa on tiukat juna-aikataulut, emmekä ehtineet mitenkään Veronassa vaihtojunaan, koska vaihtoaikaa oli vain viisi minuuttia. Juna oli 10 minuuttia myöhässä jo Trevigliosta lähdettäessä, missä meillä oli ensimmäinen vaihto. Emme jaksaneet stressata asiaa, vaan katsoimme jo valmiiksi seuraavan junan. Juna Trevigliosta Veronaan oli ollut tupaten täynnä, joten istuin lattialla. Jatkoyhteys Venetsiaan olikin sitten väljempi, ja pääsimme luotijiunan mukaville penkeille huilaamaan.

Kun saavuimme Venetsiaan, toinen yllätys oli se, että kaupungissa olikin kävelykatuja. Olin luullut, että Venetsiassa voi liikkua vain veneellä.. Näin hyvin olin siis perillä Italian kohteista!

Venetsian turistisuus kävi selväksi heti Santa Lucian juna-asemalla. Juna saapui aivan ytimeen, ja suoraan edessä aukeni ensimmäinen kanaali, Canal Grande, jossa risteili gondoleja ja muita veneitä. Kanaalin yli kulkee tunnettu Rialton silta, joka oli aivan täynnä turisteja. 1500-luvulta peräisin oleva silta on yksi Italian tunnetuimpia nähtävyyksiä. Ponte di Rialto oli 1850-luvulle saakka ainoa pääkanaalin yli kulkenut silta.

Aseman liepeillä helteiset kadut olivat tukossa, joten halusimme pian väljemmille vesille. Suunnistimme autioille pikkukujille, jotka levittäytyivät labyrinttimaisena sokkelona vanhojen kivitalojen uumeniin. Kadut olivat paikoin niin kapeita, että niissä mahtui juuri ja juuri kulkemaan.

Olin kuullut, ettei Google Mapsista olisi mitään hyötyä Venetsian kaduilla, mutta ihme kyllä, päädyimme vain kaksi kertaa umpikujaan tai sellaiseen kohtaan, että edessä oli pudotus kanaaliin. Olin ehkä hieman pelännyt, että eksyisimme sokkeloon, mutta pelko oli aiheeton – Google Mapsista vain katsoi aina välillä, että nuoli osoittaa suunnilleen oikeaan suuntaan.

Päädyimme tunnin kuljeskelun jälkeen Venetsian päänähtävyydelle, Piazza San Marcolle eli Pyhän Markuksen torille. Torilla sijaitsevat merkittävimmät nähtävyydet, kuten Pyhän Markuksen kellotorni ja tuomiokirkko sekä Dogen palatsi (Palazzo Ducale).

Koko Piazzan alue olisi varmasti hieno iltavalaistuksessa, vaikkeivat krumeluurirakennnukset sinällään omaan silmääni olekaan maailman kiehtovimpia.

Tori oli aivan täynnä, ja jonot Dogen palatsiin sekä tuomiokirkkoon olivat niin pitkät, etten olisi ikimaailmassa jaksanut jäädä jonottamaan niihin. Kirkossa oli julkisivuremontti meneillään, joten sen komeus jäi osittain rakennushuppujen alle. Näimme kuitenkin upeat mosaiikkikoristeet, ja pääsimme kurkkaamaan sivuovesta kultaisen kirkon koristeita.

Dogen palatsi toimi aikanaan Venetsian valtakunnan raatihuoneena, ja siellä on ollut myös mm. vankila. Dogen palatsilta lähtevä Huokausten silta (Ponte dei Sospiri) on saanut nimensä siitä, kuinka vangit huokaisivat ihastuksesta nähdessään Venetsian kauneuden viimeisen kerran ennen tuomiotaan.

Kävimme katsastamassa Huokausten sillan, mutta muutoin emme jaksaneet kierrellä ruuhkaisilla nähtävyyksillä kovin pitkään. Kävelimme takaisin asemalle päin Venetsian pohjoista puolta pitkin, josta oli näkymä laguunille. Sivukujilla ei juuri muita ihmisiä näkynyt.

Merivesi näytti likaiselta, eivätkä kanaalitkaan loistaneet kristallinkirkkaana. Silti näkymä oli siistimpi, mitä olin odottanut. Venetsiassa ei myöskään haissut pahalle, vaikka olin lukenut sellaisesta kuvauksia etukäteen. Vesi on kuitenkin ihan superlikaista, enkä missään nimessä haluaisi tippua sinne. Emme myöskään menneet gondoliajeluille, sillä olin lukenut etukäteen, ettei se ole suositeltavaa tai rahan arvoista.

Gondoliajelua tuskin olisi saanut alle satasella, eikä minua ainakaan kiinnosta maksaa veneajelusta niin paljoa, koska se ei olisi tuonut minkäänlaista uutta kokemusta. Olen ollut erilaisten veneiden kyydissä varmaan satoja kertoja elämäni aikana, enkä usko, että kyyti olisi tuntunut kovin erikoiselta, vaikka vene olisi kuinka puikkelehtinut maailmankuulussa Venetsiassa.

Gondolitoimintaa itseään on myös pidetty syrjivänä, koska traditiot eväävät naisten ja transmiesten toimimisen gondolieereinä.

Kiertelimme jonkin aikaa viileiden kapeiden kujien syövereissä, ja kävimme syömässä Ristorante alla Conchigliassa. Katsoimme terassilta, kuinka kanaalin toisella puolella kellotorni huojui kaltevana kuin Pisan torni konsanaan. Mietin, kuinka pitkään se mahtaa pysyä pystyssä.

Ravintolassa otin spagetti carbonaraa, ja se olikin yllättävän hyvää ottaen huomioon, että Italian ruokatarjonta oli muuten melko valjua. Olin kuullut, että Venetsiassa olisi Italian huonoimmat ruuat, mutta meidän kokemuksen mukaan se ei pitänyt paikkaansa. Myös kahvi oli ihan ok, ja kahvin kanssa nauttimani tiramisun muunnelma suussa sulavaa.

Juopottelin myös lasillisen proseccoa – Veneton alueella kun kerta oltiin. Kuohuva kihahti oitis olemattomaan viinapäähäni.

Kävimme paluumatkalla asemalle myös joillain katumarkkinoilla, missä oli kaikkea rompetta myynnissä. Emme ostaneet mitään, koska pyrin välttämään turhan krääsän roudaamista reissuiltani. Laitan rahat ennemmin itseäni kiinnostaviin palveluihin ja ruokaan kuin matkamuistoihin.

Venetsiassa on paljon lasiliikkeitä, joista saa tunnettua Muranon lasia. Muistan tuon termin lapsuudestani, koska mummolassa oli Muranon lasiesineitä koristeena. Murano ja Burano ovat erillisiä saaria Venetsian vieressä, ja niistä kuulemma löytyy vielä aito venetsialainen tunnelma. Meillä ei valitettavasti ollut aikaa käydä niillä.

Saavuttuamme asemalle, kävimme vielä sen vieressä sijaitsevassa Chiesa di Santa Maria di Nazarethin kirkossa. Kirkko oli sisältä koristeellisimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Kirkossa oli myös palmunlehviä, koska olimme liikenteessä pääsiäisen tienoilla.

Vaikken olekaan uskonnollinen, tykkään käydä kirkoissa, koska ne ovat yleensä ainoita paikkoja myös kaikkein turistisimmissa kohteissa, joissa on sekä hiljaista, pimeää että viileää.

Paluumatka Venetsiasta taittui rivakasti aina Treviglioon asti, johon matka tyssäsi. Juoksimme sydän kurkussa muiden matkustajien kanssa kohti viimeistä laituria, mutta vaikka kuljettaja varmasti näki junaa kohti juoksevan ihmislauman, päätti se näyttää meille vain loittonevat perävalot junan häipyessä kaukaisuuteen. Ei auttanut muu kuin jäädä odottelemaan tunniksi seuraavaa junaa.

Katsoin kuitenkin Omiosta muita vaihtoehtoja, ja näinkin, että toinen lähijuna lähtisi hetken päästä Pioltellossa tapahtuvan vaihdon kautta Bergamoon. Konduktööri ei ollut tietoinen junasta, vaan kohautteli vain olkiaan.

Kävin myös juoksujalkaa huutamassa laiturilla istuville ihmisille, että vaihtoehtoinen juna lähtisi tuotapikaa, mutta kukaan ei tuntunut ymmärtävän englantia. Ihmiset vain katsoivat minua oudoksuen ja selittivät italiaksi, että juna lähtee siltä laiturilta, missä he istuvat. Annoin olla ja juoksin takaisin junalle. Pääsimme itse lopulta Bergamoon kymmenen maissa illalla kun muut vielä istuivat siihen aikaan Treviglion asemalla.

Venetsia oli ihan jees päiväretkikohde, mutta tuskin jaksaisin siellä viihtyä kovin pitkään. Paikka on ihan peruskaunis, mutta sen verran turistinen, että en välttämättä suosittele sinne matkaamista. Ehkä Muranon-Buranon puoli voisi olla parempi vaihtoehto?

Toisaalta Venetsia oli hyvä nähdä ihan yleissivistyksen vuoksi, ja kun ottaa huomioon kaupungin haurauden, ei voi tietää, kuinka pitkään sinne on mahdollista enää matkustaa. Pyhän Markuksen tori on tulvinut jo pitkään ja useat rakennukset näyttävät siltä, kuin ne sortuisivat hetkenä minä hyvänsä. Jos haluat käydä Venetsiassa, ei varmaan kannattane odottaa kovin montaa vuosikymmentä.

Venetsian liikaturismi on myös hyvä tiedostaa, eikä sinne missään nimessä kannata suunnata risteilyn ohessa. Risteilyturismi on kaupungin pahin vitsaus, sillä matkailijat eivät tuo kaupunkiin juurikaan tuloja, vaan jättävät ainoastaan roskat ja likavedet jälkeensä. Venetsia onkin alkanut taistella hallitsematonta matkailua vastaan ottamalla käyttöön turistiveron, joka astuu voimaan tammikuussa 2023. Myös suuret risteilyalukset on bannattu laguunista viime vuoden syksystä lähtien.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

30 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin torstai, 26 toukokuun, 2022 at 12:19

    Itse on tullut jätettyä Venetsia toistaiseksi väliin juurikin siksi, että mielikuvissani se on niin kovin turistinen. Toisaalta kuitenkin haluaisin sen kokea, niin saa nähdä, että tuleeko siellä kuitenkin joskus käytyä. Päiväretki voisikin olla järkevin vaihtoehto. En muuten ollut ajatellut, että gondoliajelut olisivat niin kalliita.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 28 toukokuun, 2022 at 12:01

      Se on ihan hyvä nähdä ennen kuin koko kaupunki on uponnut. Ymmärrän ihmisten viehätyksen kaupunkiin, ja onhan se erilainen kuin muut Italian kohteet. Mulla vaan on joku ennakkoasenne kaikkia paikkoja kohtaan, minkä itseisarvo perustuu pelkästään sille, et siellä ”täytyy käydä” 🙂

  • Reply Christa torstai, 26 toukokuun, 2022 at 12:23

    Minäkin olin ensimmäisen kerran Venetsiassa päiväretkellä ja sen perusteella en ymmärtänyt kaupungin viehätystä. Kun sitten menin sinne muutamaksi päiväksi ja kuljeskelin Esim. Dorsoduron rauhassa, niin ihastuin paikkaan todella. Nyt olimme juuri pari viikkoa sitten Venetsiassa viisi päivää ja siinä ehti taas nähdä vähän uutta ja nauttia siitä mikä Venetsiassa on parasta: päämäärättömästä kuljeskelusta turistialueiden ulkopuolella.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 28 toukokuun, 2022 at 11:59

      Kyllä mä ymmärrän sen viehätyksen, ite en vaan oo mikään kovin suuri kaupunkien ystävä, joten viihdyn paremmin luonnossa. Toki Venetsia oli kaunis ja erilainen, ja sivukujilla oli rauhallisempaa. Mekin lähettiin aika nopeesti pois torilta ja kuljeskeltiin vaan päämäärättä. Emmä silti mitään kovin suurta paloa tuntenut 😀 Ihan kiva kohde, en rakastanut enkä inhonnut.

  • Reply Petteri torstai, 26 toukokuun, 2022 at 14:50

    Paikka (Venetsia) on ihan peruskaunis ja Italian ruoka valjua ovat kaksi lausetta joita en kyllä ymmärrä.

    Venetsia on aivan kamala paikka jostain maaliskuusta marraskuuhun. Itse olin siellä toisen kerran nyt tammikuussa ja tykkäsin todella paljon. Sekin toki vielä auttoi että pandemia oli vielä osittain päällä. Ei juuri turisteja ja kaupunkihan on aivan uskomattoman kaunis.

    En missään nimessä suosittele vain päiväretkeä. Silloin tulee vain pyörittyä ne turreimmat ja ruuhkaisimmat alueet. Illalla Venetsia mukavasti rauhoittuu ja kiva eksyä pienille kujille pois hälinästä. Pari yötä on sopiva aika ja ottaa sen vesibussikortin, jolla voi sitten suhata ympäriinsä mukaanlukien Murano ja Burano. Gondoolit ei kyllä itseäni sytytä ollenkaan.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 28 toukokuun, 2022 at 11:55

      Kiitos kommentista. En halua edes tietää, millanen Venetsia on kesällä. Tuskin tuo oli täynnä vielä huhtikuussa, kun kaduilla sentään mahtui kävelemään. Kyllä mekin poikettiin sivukujille, ja ne oli huomattavasti rauhallisempia. Pahin ryysis olikin aseman edessä, Rialton sillalla ja siellä torilla. Muualla sai olla suht rauhassa. Muranon ja Buranon puolen voisin joskus katsastaa.

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa torstai, 26 toukokuun, 2022 at 22:28

    Joskus on tainnut olla sun kanssa puhetta siitä, kuinka molemmat ollaan vältelty useita klassisia kohteita, mullakin on nuo kaikki sun mainitsemat kohteet edelleen käymättä (Pariisissa kyllä käynyt lapsena). Mäkin luulin pitkään, että pelkästään veneillä liikutaan Venetsiassa, en kyllä yhtään muista missä vaiheessa se asia valkeni että jalkaisinkin voi mennä. Ehkä sillon ku alko suunnittelemaan omaa reissua? Hauska lukea, kuinka teillä on ollu ihan samat kokemukset Rialton ruuhkasta ja pitkistä jonoista torniin! Kirjoitin itsekin just eilen siitä, etten sinne jaksanut millään jonottaa. Mekään ei käyty gondoliajelulla, tuntui ihan sika kalliilta ja rahastukselta ja turhan siirappiselta meidän makuun 😀 Venetaksit sen sijaan on käteviä jos haluaa vesiteitse liikkua. Anyway kiva että meillä oli tosi samanlaiset kokemukset Venetsiasta, vaikka reissujen välissä 3 – vuotta 🙂

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 28 toukokuun, 2022 at 11:49

      Kiitos kommentista 🙂 Kävin lukee sun Venetsia-postauksen ja jään odottamaan sitä Burano-postausta. Ei tuo Venetsia mikään maailman kauhein paikka ollu, vaikka siellä olikin hitosti ihmisiä 😀 Tosiaan syrjäkaduilla oli todella hiljaista ja vanhat rakennukset oli kauniita. Onhan tuo siinä mielessä erilainen ympäristö kuin muut Italian kohteet, eikä niitä kanaaleja oikein voi Amsterdamiinkaan verrata.

  • Reply Mari /Kodinvaihtaja maanantai, 30 toukokuun, 2022 at 05:45

    Mulle on jäänyt tosi tylsä kuvs Venetsiasta. Päiväreissullamme oli todella kylmä (jouduttiin ostamaan colleget, mutta siltikin jäädyttiin), ihmisiä oli liikaa ja maailman pahimmat mikropizzat syötiin😂. Pääsiäinen oli.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 20:07

      Voi ei 😀 Ei ne säätkään aina satu kohilleen ja se kyllä vaikuttaa lomafiilikseen.

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan maanantai, 30 toukokuun, 2022 at 09:41

    Minä olen käynyt kaikissa noissa muissa mainitsemissasi hehkutetuissa metropoleissa, mutta Venetsia on edelleen näkemättä. Minulla ei ole mitään suosittuja kohteita vastaan, sillä usein ne ovat suosittuja ihan syystä. Venetsian turistimassat kuitenkin ovat tuntuneet aina jotenkin luotaantyöntäviltä. Toisaalta onhan tuolla myös kauniita rakennuksia ja ne muut saaret siinä vieressä kuulostavat varsin kiinnostavilta. Kesälomalla mahdollisesti tie vie Italiaan, joten Venetsia voisi olla yksi kohde, mutta ei suinkaan mikään pääkohde.

    Minullekin tuli yllätyksenä tuo Venetsian sijainti saarella. Italian karttaa katsoessa se ei yhtään näytä siltä, mutta tarkempi zoomaus paljastaa totuuden. Kiitos, että kerroit noista junamatkustuksen haasteista. Olen vähän katsellut junareittejä kesälomaa varten ja yrittänyt verrata kulkuvälineenä vuokra-autoa ja junaa. Joka tapauksessa tarvitsemme sen vuokra-auton ainakin osaksi matkaa, mutta näiden kokemusten perusteella voi olla, että junailu jää pois ohjelmasta kokonaan. 🙂

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 20:06

      Kiitos kommentista 🙂 Vuokra-autolla oli todella helppo liikkua, ainoastaan tietullit oli yllättävän kalliita. Kalleimmat tais olla Venetsian lähettyvillä 17,40€, Itävallassa 38€ ja seuraavalla tiellä sen jälkeen uus tulli 10,50€.

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, 31 toukokuun, 2022 at 18:19

    Ehdimme vierailemaan Venetsiassa kohta jo parikymmentä vuotta sitten – ja väittäisin kyllä, että vähän kuten suositut risteilykohteet Karibialla, niin Venetsia on parhaillaan iltaisin ja aikaisin aamuisin, kun päiväturistit vielä puuttuvat. Eli suosittelen majoittumista Venetsian sydämessä – jos nyt siellä enää pitää edes käydä. Ainakin osaltani kuunneltuani jotain dokumenttia televisiosta, jossa kerrottiin kaupungissa ikänsä asuneista vanhuksista, joilta on viety ellei nyt kotia niin ainakin kotikadut ja mahdollisuus liikkua niillä, sillä jos olet vähän hitaampi ja ehkä hauraskin, niin ei noille turistien kansoittamille kaduille ole mitään asiaa. Mutta taitaa kaupunki olla jo muuttumassa, ellei ole jo muuttunutkin, teemapuistoksi, jossa ei oikeasti enää asu lopulta kukaan. Kiitos siis turistit, eli me kaikki.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas tiistai, 31 toukokuun, 2022 at 19:31

    Venetsia on upea ja siksi me kaikki haluaisimme sinne matkustaa. Harmi vaan, mikään paikka ei kestä hirveitä tungoksia. Oltiin juuri Barcelonassa. Melko tungosta sielläkin.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 20:10

      Joo, Barcelona kärsii myös liikaturismista. Siellä myös Airbnb on tehnyt hallaa.

  • Reply INDIVUE tiistai, 31 toukokuun, 2022 at 22:56

    Luin juttusi ja ihastelin valokuviasi Venetsiasta ja muhun iski tosi kova matkakuume päästä Venetsiaan. Harmi vain, ettei minullekaan ole toistaiseksi kertynyt juurikaan hyviä makumuistoja Italian ravintoloista. Panitko merkille, oliko Venetsiassa muunmaalaisia keittiöitä kuin italialaisia? Esim. intialaisia?

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 20:03

      Hitsi, en kyllä huomannut oliko Venetsiassa muita ravintoloita kuin italialaisia. Tulee mieleen vaan Nizzan ravintolat. Siellä käytiin intialaisessa, ja oli todella herkulliset ruuat.

  • Reply Sini matkakuumeessa keskiviikko, 1 kesäkuun, 2022 at 19:02

    Venetsia pitää kyllä nähdä ennen kuin se uppoaa. 🤔

  • Reply Terhi keskiviikko, 1 kesäkuun, 2022 at 20:25

    Kävin päiväretkellä Venetsiassa -82. Ruuhka oli armoton, pizzat pahoja ja taksivene yritti huijata.
    Onneksi annoin Venetsialle toisen mahdollisuuden keväällä -19. Tutustuimme rauhassa Venetsian saariin, asuimme keskellä Venetsiaa mukavassa hotellissa ja niistä Italian junistakin oli vain hyviä kokemuksia. Olivat nopeita ja pysyivät aikataulussa.
    Mutta, mutta, Venetsiassa ei enää asu venetsialaisia, asunnot on muutettu hotelleiksi ja asukkaat paenneet mantereelle. So sad.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 20:01

      Kiitos reissuimuistoista 🙂 Tuo on kyllä ikävää, että kaupunki on kuollut paikallisten keskuudessa.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, 2 kesäkuun, 2022 at 11:43

    Olen kerran käynyt Venetsiassa parin yön reissula reilin yhteydessä 2009. Jo silloin ajattelin samoin kun sinä, että kiva oli nähdä, mutta ei suurta hinkua mennä uudestaan. Kauneus on tietysti ilmiselvää, mutta siitä ei nauti niin paljon, kun joka paikka kuhisee porukkaa kuin pipoa. Meidän vierailun aikana sattui olemaan Venetsia filmifestivaalit ja olimme onnekkaita että edes saimme yöpaikan sieltä sen ajaksi, kun mitään emme olleet varanneet etukäteen. Myös Lidon saari Venetsian lähellä on kiva retkikohde, jos Venetsiassa käy. Hyvä, että risteilijöiltä aletaan periä rahaa.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 20:09

      Kiitos kommentista 🙂 Oli varmasti hurja määrä porukkaa, jos siellä vielä filmifestivaalit oli!
      Tuo turistivero tulee ilmeisesti kaikille kävijöille, ja sitä seurataan esim. juna-asemalla.

  • Reply Anna | Muuttolintu perjantai, 3 kesäkuun, 2022 at 01:10

    Venetsialla on erityinen paikka meidän sydämissä, koska mentiin siellä aikoinaan kihloihin. Onhan se turistinen, mutta on se myös hurjan kaunis. Ja onneksi ainakin kymmenen vuotta sitten niitä turistimassoja pääsi hyvin myös pakoon hiljaisemmille kujille. Toivottavasti liikaturismiin saataisiin täälläkin jotain ratkaisuja.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 20:10

      Oi, no varmasti on ikimuistoinen kohde sitten teille 🙂

  • Reply Elisa perjantai, 3 kesäkuun, 2022 at 22:41

    Noissa muissa mainitsemissasi olen käynyt ja Roomaan ja Pariisin ihastuin. Barcelonassa ja Lontoossa kävin työasioissa ja vaikka ihan kivoja ovatkin, eivät samalla tavalla minuun vetoavia. Venetsiasta olen haaveillut vuosia ja vihdoin olen sinne viikon kuluttua menossa. Vähän ristiriitaisin mielin, koska Venetsian turismiongelmasta on puhuttu vuosia eli en voi vedota tietämättömyyteen, mutta myönnän oman unelmani menevän edelle, varsinkin näin koronan sotkettua jo useamman matkasuunnitelman. Ja kyllähän se sinunkin kuvissasi näyttää upealta. Suunnitelmissa on jonottaa museoihin sesongista huolimatta, mutta myös aikaisia aamuja ja myöhäisiä iltoja. Pienellä jännityksellä odotan, voiko Venetsia osoittautua pettymykseksi.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 07:19

      Kiitos kommentista 🙂 Kyllä mä uskon, että sä tykkäät Venetsiasta, kun sulla on kuitenkin jo tietoa etukäteen, mitä odottaa ja oot halunnu sinne jo niin pitkään. Hyvää reissua 🙂

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 10:19

    Murano ja Burano ovat minulla myös käymättä. Joku kerta sitten nekin. Venetsiassa on tullut käytyä kolmesti. Ei houkuta tuon tungoksen takia enää. Mutta kovasti kiinnostavia kohteitahan siellä on ja ihan yleissivistyksen takia kohde, jossa on on hyvä käydä.

    • Reply Cilla Maria Travel lauantai, 4 kesäkuun, 2022 at 20:08

      Murano ja Burano kiinnostais kyllä, mutta enpä tiedä tuleeko lähdettyä enää niiden perässä uudelleen tuonne.

  • Reply Ismo / Please Be Seated for Takeoff maanantai, 6 kesäkuun, 2022 at 02:30

    Venetsia on yksi lempikaupunkejamne. Se kuitenkin vaatii hieman pidemmän oleskelun paljastaakseen parhaimmat eli ei-turistisemmat puolensa. Sivukujilla on tosiaan rauhallista, kuten huomasitkin, eikä tarvitse kävellä kuin alle 10 min. Rialtolta, niin on jo paikallisasutulsen leskellä ja voi kuulla puhuttavan venetsiaa (ei siis italiaa).
    Turismi on toisaalta kaupungille ongelma, mutta kuten toisaalta eräs venetsialainen meille totesi, ilman turisteja kaupungissa ei olisi mitään elämää.
    Venetsiasta saa herkullista ruokaa kohtuuhinnalla, jos syö paikallisen keittiön herkkuja. Sama pätee kaikkialla Italiassa. Mikään pizzapaikka Venetsia ei siis ole, mutta hyvä että teillä kävi hyvä tuuri carbonaran kanssa!

  • Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Hae blogista


    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa | Instassa | Bloglovin'issa