Eurooppa Italia

Pohjois-Italian kierros: Ihastuttava Varenna Comojärvellä

sunnuntai, 22 toukokuun, 2022

Bergamossa hyppäsimme lähijunaan ja pyyhälsimme noin 1½ tunnin junamatkan Varennan pieneen kylään, jota on kehuttu Comojärven kauneimmaksi. Meinasimme alunperin mennä Comon kaupunkiin, mutta onneksi päädyin googlailemaan järven kauneimpia maisemia.

Lippu paikallisjunassa maksoi 5,60 €/hlö. Tämä oli ainoa juna, missä meiltä kysyttiin lippua. Konduktööri sanoi, että lippu olisi pitänyt leimata asemalla omatoimisesti, mutta emme saaneet sanktiota. Konnari kirjoitti kynällä lipun taakse tarkastusajankohdan ja sanoi, että jos asemalla ei ole leimauslaitetta, voi lippuun itse kirjoittaa leimaustiedon 😀

Toinen huvittava hetki oli, kun konduktööri lähestyi meitä ja tarrasi olkapäähäni ja kysyen ”Can I see your tattoos?” Mieleni oli vielä El Salvadorissa, josta olimme palanneet vähän aikaa sitten, joten kävin mielessäni sisäisen monologin siitä, luuliko konduktööri minun kuuluvan johonkin jengiin 😀 Nainen kuitenkin vain kehui niskatatuointeja, mikä oli hieman erikoista, koska tuo noin 60 v. tavallisen oloinen naisoletettu ei varsinaisesti näyttänyt tatuointien kohderyhmältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

No mutta joo. Vaihdoimme junaa Leccossa ja loppumatka meni joutuisasti. Comojärven itärannalla oleva Varenna sijaitsee toisen suositun kohteen, Bellagion vastapäätä. Vuoren rinteelle levittyvä Varenna on hyvin pieni, joten sen voi ottaa helposti haltuun kävellen. Juna-asema sijaitsee kylän yläosassa, mutta sieltä on matkaa alas rantaan vain kilometrin verran.

Menimme heti ensitöiksemme satamaravintolaan, missä tilasin pizza biancon, valkoisen pizzan, joka valmistetaan ilman tomaattikastiketta. Pizza oli ihan ok, vaikka enemmänkin siitä tuli mieleen leipä. Pohja oli rapea ja hyvän makuinen, mutta täytteenä olleet kirsikkatomaatit, rucola ja punasipuli olivat kylmiä ja heitetty pohjan päälle uunin jälkeen.

Maha täynnä lähdimme rantaan kuvailemaan ja sitten suuntasimme kohti Varennan keskustaa. Rantakatu oli lyhyt ja kohta edessä olikin kallion seinämää kiertävä pieni kuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ihmisiä alkoi parveilla vastaan, ja kohteen turistisuus iski silmille heti kalliopolun jälkeen, kun saavuimme Varennan ”keskustaan”. Kaikki terassit olivat tupaten täynnä, joten emme viitsineet mennä kahville mihinkään. Yksi pieni penkki oli vapaana veneenlaskupaikalla, ja istuimme hetkeksi katselemaan sinisenä siintäviä vuoria.

Päätimme sitten lähteä kävelemään kohti Villa Monasteron puutarhaa, josta olin lukenut etukäteen. Puutarha sijaitsee vähän matkaa kaupungin ulkopuolella. Puutarhaan on 8 euron pääsymaksu, mutta se kannattaa maksaa, koska puutarha on todella kaunis. Se meni kauneimpien paikkojen joukkoon koko Pohjois-Italiassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paikalla on alunperin ollut sisterssiläinen luostari, josta puutarhan nimikin juontuu. Rehevän kasvillisuuden seassa kulkiessa tuntui, kuin olisi ollut jossain Eurooppaa kauempana.

Kasvitieteellisen puutarhan tapaan myös Villa Monasteron kasvit oli nimetty. Alueelta löytyi niin palmuja, sitruspuita, yrttejä kuin sinisadetta, ruusuja ja paljon muita hyvänä tuoksuvia kukkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Villa Monasterosta löytyy myös kahvio, mutta mitään kovin ihmeellistä ei kannata odottaa. Kahvila oli todella vaatimaton ja palvelu sielläkin huonoa. Otimme kuitenkin kahvit ja artesaanijäätelöt ja lähdimme istumaan puutarhakahvion rautapenkille. Hilasimme penkin aivan muuriin kiinni ja istuimme alas ihailemaan auringossa välkehtivää Comojärveä.

Vietimme puutarhassa varmaan pari tuntia, jonka jälkeen lähdimme kävelemään takaisin kohti kylää. Kävimme tsekkaamassa vanhan kirkon ja pyörimme kaduilla toimettomana. Yritimme löytää veljelle jonkin pizzerian, joka tarjoaisi gluteenitonta ruokaa, mutta Googlen arvosteluista huolimatta ravintolat yksi toisensa jälkeen möivät ei oota.

Meinasimme ensin jäädä katsomaan auringonlaskua Comolle, mutta lähdimme kuitenkin jo viiden junalla pois, koska olimme lähdössä aikaisin aamulla Venetsiaan.

Varenna itsessään on sen verran pieni, eikä siellä ole oikein mitään tekemistä, joten se sopii parhaiten juuri tällaiseksi muutaman tunnin pituiseksi päiväreissuksi. Kaupungin parasta antia on ehdottomasti Villa Monastero, jota ei missään nimessä kannata missata!

Kävimme Varennassa uudelleen myös tällä viikolla, kun olimme Italiassa toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Turisteja oli Comolla vielä enemmän kuin huhtikuussa, ja Varennan satamassakin oli monta isoa turistibussia. Kylässä oli häät menossa, joten häähumuporukkaa oli myös liikkeellä ja näimme morsiusparin kukkais-Porchen.

Toukokuu alkaa olla jo melko kuumaa aikaa, ja Varennassakin oli läkähdyttävä +30 asteen helle. Italiaan kannattaakin ehdottomasti suunnistaa varhain keväällä, kun luonto jo viheriöi, mutta lämpötilat ovat vielä suht maltilliset.

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 13:01

    Hienon näköistä aluetta tuo Como-järven seutu. Mietittiin siellä käyntiä vuonna 2020 kesällä, kun lähiseudulla oltiin, mutta jätettiin kuitenkin välistä. Seuraavaksi pitää kyllä ilman muuta käydä sielläkin!

    • Reply Cilla Maria Travel sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 15:27

      Kannattaa kyllä käydä, jos päädytte tuonne suunnalle uudelleen!

  • Reply Sini sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 15:19

    Varennassa kauneinta on Castello di Vezion kummituspatsaspuisto ja Villa Monasteron vieressä oleva Hotel Villa Cipressin puutarha.

    • Reply Cilla Maria Travel sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 15:26

      Villa Cipressi vaan tuntuu olevan niin suosittu hääpaikka, ettei puutarhaan pääse jos siellä on yksityistilaisuus menossa. Linnasta näin kuvia ja opaskyltit kun oltiin Varennassa, mutta ei sitten jaksettu lähteä enää sinne.

  • Reply Eveliina / Reissukuume sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 22:02

    Voi jestas, miten kaunista tuolla on! Pakko päästä itsekin!

    Ja hahhah nuo konduktöörit ja kohtaamiset niiden kanssa 😀 Mä olisin varmaan heti ollut paniikissa selittelemässä, että ”ei hätää, en kuulu mihinkään jengiin enkä ole tappanut ketään” 😀

    • Reply Cilla Maria Travel maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:26

      Heh, kaikkea sitä sattuukin aina 😀 Kohtaamiset ihmisten kanssa jää monesti mieleen.

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 13:12

    Varenna ei minuun kovinkaan suurta vaikutusta tehnyt, mutta Villa Monasteron on kyllä kaunis! Ongelma noissa pienemmissä kylissä on parkkipaikan saaminen. Kun on vuokra-autolla ollut liikenteessä, muutaman harmaan hiuksen lisää on tuonut pysäköintipaikan löytäminen.

    • Reply Cilla Maria Travel maanantai, 23 toukokuun, 2022 at 14:30

      Se on totta. Kaikki katuparkit oli ihan täynnä, mutta ajettiin Villa Monasteron edessä olevaan parkkihalliin. Ajettiin kolmanteen kerrokseen ja sekin oli täynnä, joten jätettiin auto parkkiruudun ulkopuolelle siten ettei se kuitenkaan ollu kenenkään edessä. Sama parkkipaikkaongelma oli monessa Adrianmeren rannikkokohteessa, kuten Dubrovnikissa ja Montenegron rannikkokaupungeissa. Maksettiin lopulta Dubrovnikissakin 14 euroa kahden tunnin parkissa. Montenegrossa meidän auto taas oli hinattu poliisilaitokselle, kun jätettiin se kadulle.. Tuolla Varennassa parkkimaksu oli maltillinen, vain 2 € tunnilta. Edelliskerralla mentiin junalla, joten parkkiongelmaa ei ollut.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas lauantai, 28 toukokuun, 2022 at 19:35

    Eikö olekin ihana pieni kylä. Jokunen vuosi sitten kuljimme tuolla veneen kyydissä. Enpä tajunnut, että junalla pääsee Varennaan saakka. Silloin tuo kylä oli hiljainen kun kaikki kävi Bellagiossa.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.