Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kuinka paljon maksoi 6 viikkoa Meksikossa ja Keski-Amerikassa

En olekaan muistanut tehdä pitkään aikaan budjettipostauksia, joten laitetaanpas nyt alkuvuoden reissulle hintalappu. Reissu kesti kuusi viikkoa, jonka aikana olimme neljä viikkoa Meksikossa, viikon Costa Ricassa ja viikon El Salvadorissa, josta käsin kävimme Copánin raunioilla Hondurasissa.

Suunnittelu ja seuranta

Ihan tarkkoja summia ei kaikista pienemmistä jutuista ole ylhäällä, mutta suuntaviivat on tallennettuna Google Sheetsiin, jonne myös alunperin suunnittelimme reissun. Teen yleensä ennen useamman kohteen reissuja taulukon, jossa on listattuna lennot, muut kohteiden väliset siirtymät, majoitukset sekä päiväretket.

Majoitukset

Majoituimme pääasiassa Airbnb:ssä (40-75 €/yö), mutta sekaan mahtui myös muutama yö B&B:n ja hostellin privahuoneissa (33-45 €/yö). Menomatkalla olimme yhden yön Vantaalla Clarion Aviapoliksessa (119 €).

Meistä on kummastakin tullut pienimuotoisia kermaperseitä, joten valitsimme asunnot käytännössä ulkonäön perusteella. Osittain valintaan vaikutti myös vastuullisuus, keskeinen sijainti sekä se, että halusimme, että majoituksissa on kuntosali. Majoitukset olivat kuitenkin melko edullisia verrattuna hotellien hintoihin, ja Airbnb:ssä meillä oli koko asunto kattoterasseineen ja uima-altaineen käytössä.

Liikkuminen

Kaikki hinnat on kahdelle. Saimme Meksikon lennot ihan superhalvalla, vain 642 €. Normaalisti tuohon hintaan ei saa edes yhden hengen menopaluuta – etenkään yhdellä vaihdolla.

Kohteiden väliset matkat kuljimme eri kulkuneuvoilla riippuen vähän siitä, kuinka pitkä matka oli tiedossa. Meksikon sisällä ajoimme aika paljon bussilla, pääasiassa ADOlla (20-60 €/suunta). Edullisemmaksi olisi tullut colectivo-kyydit, mutta halusimme matkustaa ykkösluokan busseissa, missä on turvavyöt, taittuvat penkit, ilmastointi, pistorasiat, netti ja vessat.

Mexico Citystä lensimme Jukatanille ja takaisin (380 €). Lentoihin lukeutuivat myös siirtymät Mexico Citystä San Joséen (290 €), sieltä San Salvadoriin (160 €) ja sieltä takaisin Mexico Cityyn (218 €). Lensimme Aeromexicolla ja Volariksella. Lennot Helsingistä Meksikoon ja takaisin oli Lufthansalla.

Kaupunkien sisällä kävelimme melko paljon, mutta ajoimme kymmeniä reissuja myös Uberilla (140 €). Mexico Cityssä maksoimme metrot pääasiassa CDMX-matkakortillani. El Salvadorissa otimme mennen tullen etukäteen tilatun lentokenttäkuljetuksen (yhteensä 57 €).

Vuokrasimme täysvakuutetun auton Jukatanilla (77 €/pv) ja Costa Ricassa (123 €/pv), minkä johdosta tuli lisäkustannuksia esimerkiksi tietullien muodossa useita kymmeniä euroja.

Päiväretket ja pääsymaksut

Päiväretkiin upposi jonkin verran rahaa, sillä otimme esimerkiksi Chichén itzáan ja Copániin yksityiset oppaat. Ensin mainitun reissun kohdalla teimme sen virheen, että ostimme paketin etukäteen, mikä osoittautui huonoksi valinnaksi, koska opas oli melko surkea. Hintaan (90 €) kuului myös visiitti cenote Suytunille. Copánin reissu taas oli kaiken sen arvoinen (321 € + kahvit ja tippi kuskille 20 €).

Costa Ricassa teimme omatoimireissuja Irazú-tulivuorelle (28 €), Orosíin ja Monteverdelle (40 €, opiskelijat puoleen hintaan). El Salvadorissa kävimme El Boqueronin kansallispuistossa (4 €).

Meksikossa piipahdimme mm. Cozumelilla (60 €), Tulumin raunioilla (8 €), melontaretkellä Bacalarin laguunissa (13 €), Teotihuacánissa (8 €), Torre Latinossa (16 €), Chapultepecin linnassa (4 €, opiskelijat ilmaiseksi) ja Xochimilcossa (24 €). Pueblan reissun aikana kävimme Cholulassa, Atlixcossa ja paikallisilla nähtävyyksillä, ja San Miguelissa taas kaktusten suojelualueella (5 €).

Rajamaksut sun muut

Quintana Roon osavaltio Meksikossa repii kaiken ilon irti turismista, ja jouduimme maksamaan lentokentällä myös turistiveron. Hyvin vahva veikkaus, että suurin osa ihmisistä ei maksa sitä, koska en tiedä, miten sitä valvotaan, mutta me jouduimme virkailijan haaviin ja maksoimme yli 70 € 10 päivän visiitistä.

Hondurasin ja Guatemalan rajalla oli myös muutaman euron rajamaksut. Copánin reissua varten jouduimme käymään koronatestissä, koska reitti koukkasi Guatemalan puolelle. Nyt testiä ei enää vaadita, mutta meille lisäkustannuksia tuli noin 50 € edestä (antigeenitesti San Salvadorissa 30 USD x 2).

Suomessa lentoparkki nielaisi kuuden viikon säilytyksestä 150 € plus siihen noin 60 € bensoja täältä Savosta ajettaessa. Halvemmalla olisi toki päässyt, jos olisi mennyt junalla, mutta tässä(kin) mukavuus vei voiton.

Ruoka plus muut käyttörahat

Käyttörahoja en ole listannut erikseen, mutta arvioisin, että ruokiin ja muihin ostoksiin meni per naama 25-30 € päivässä. Kävimme jonkin verran ulkona syömässä (10-50 €/setti), mutta teimme välillä myös itse ruokaa. Kaupasta ostimme tietenkin myös mm. aamupalat.

Emme harrasta dokaamista, joten baareihin ei mennyt senttiäkään. Kahviin meni tälläkin kertaa ehkä suhteessa eniten rahaa (arviolta 300 €), minkä lisäksi myös tipit lohkaisivat melkoisen osuuden. Meksikossa tippi on 10-15 % kokonaishinnasta.

Ruoka ei ole mitenkään erityisen halpaa edes Meksikossa, eikä varsinkaan Costa Ricassa. Ruuan lisäksi kahvi on Meksikossa kallista, ja harvoin kupposen saa alle kahdella eurolla.

Ruokien hintaan vaikutti myös se, että emme syöneet kovin paljoa katukeittiöissä vaan ravintoloissa. Osittain ravintoloiden valintaan vaikutti se, jos ne tuottivat palvelunsa vastuullisesti. Tämä korostui etenkin Jukatanilla, missä liikaturismi tuo jo ihan tarpeeksi ongelmia alueelle.

Tarjoilijoiden lisäksi tippasimme Uber-kuskeja ja kaupassa ostosten pakkaajia. Annoimme myös jonkin verran rahaa kerjäläisille, vaikka se ei olekaan suositeltavaa.

Pankkiautomaatit nielivät palvelumaksuja muutaman kympin edestä. Päivittäin pulitimme rahaa myös julkisiin vessoihin (30 senttiä per käynti), ja maksoimme pesulasta niinä viikkoina, kun majapaikassa ei ollut pesukonetta (3-7 € per lasti).

Jotain yksittäisiä ns. turhia ostoksia jouduimme tekemään, kun veljeltäni hajosi sähköröökin laturi ja minä hävitin puhelimen laturin. Veli kävi pari kertaa parturissa (3-8 €), ja Mexico Citysssä kävimme katuhierojalla, missä otimme molemmille puolen tunnin hieronnan (yhteensä 9 €).

Dataa kului ahkerasti, ja latasin meksikolaiseen liittymääni pari datapakettia, minkä lisäksi Costa Ricassa ja El Salvadorissa piti ostaa Claron liittymät (60 €). Muita ihmeempiä kustannuksia ei tainnut tulla.

En ostanut juuri mitään tuliaisia, ainoastaan siskolle pienen kivisen figuurin sekä kotiin pussikaupalla erilaisia chilejä ja kahvia. Pari vaatekappaletta, unensieppaaja ja kaksi pöytäliinaa tuli myös ostettua itselle. El Salvadorissa ollessa hävitin 30 dollaria käteistä, koska ne vain tippuivat johonkin laukustani. Mutta se oli sentään onnenpäivä sille salvadorilaiselle, joka ne löysi.

Lopullinen laskelma

Kokonaishinnaksi kahden hengen reissulle tuli about 5 900 euroa plus käyttörahat suunnilleen 1 200 euroa per naama eli kaikkinensa noin 8 300 euroa. Alla vielä tarkempi erittely.

Majoitukset 2 222 €
Lennot 1 688 €
Bussit, Uberit yms. 431 €
Päiväretket 750 €
Auton vuokrat, bensat, tietullit, lentoparkki 655 €
Rajamaksut, turistiverot, koronatestit 130 €
Prepaid-liittymät ja datapaketit 60 €
———————————————————–
YHTEENSÄ 5 936 €
(+ käyttörahat = 8 336 €)


Matkan yksityiskohtaisemmat postaukset löydät tästä:

Previous Post Next Post

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Reissu-Jani perjantai, 13 toukokuun, 2022 at 17:35

    Todella edullisesti olitte saaneet lennot. En olisi viitsinyt itse kuudeksi viikoksi Suomessa parkkia maksaa, vaan olisin ehkäpä jättänyt auton 24h pysäkäintialueelle tai kaverin pihalle. Kolmen kuukauden matkalla vien auton vanhempien luokse ”ylläpitoon” jotka saivat sitä käyttää tarvittaessa ja samalla tuli ajossa akkua ladattua. Yleensä budjetoin matkan – koska suurimmat kustannukset ovat hyvin ennakoitavissa: lennot, majoitus, autojen vuokraus sekä ruokailut. Aiemmin matkabudjetti on ollut 100-200€ vuorokausi vähän kohteesta riippuen.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, 14 toukokuun, 2022 at 12:42

    Täytyy myöntää, että itse ei tule koskaan laskettua, että kuinka paljon reissu on maksanut. Sen sijaan etukäteen arviota tulee tehtyä, meillä aktiviteetit nielaisevat normaalisti suurimman osan ja ne on hyvin tiedossa etukäteen. Niin ikään lennot, auto ja hotellit jne. on varsin hyvin tiedossa, koska varaamme hotellitkin lähes poikkeuksetta etukäteen. Myös käyttöraha on aika helppo arvioida ainakin karkealla tasolla. Reissussa emme enää mieti tekemiämme arvioita, mutta usein se menee oletettavasti kyllä aika lähelle, vaikka jälkikäteislaskutoimituksia ei tulekaan tehtyä.

    • Reply Cilla Maria Travel sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 10:04

      Aika lailla samanlaiset ennakkotiedot omilla reissuillakin, kun majapaikat sun muut on katsottu etukäteen valmiiks. Teillä onkin niin upeita aktiviteetteja, että niihin kyllä ihan mielellään laittaa varmasti rahaa 🙂

  • Reply Eveliina / Reissukuume maanantai, 16 toukokuun, 2022 at 08:00

    Täällä yksi innokas budjettipostausten ystävä! 😀 olen jo vuosien ajan pitänyt kirjaa reissujen kuluista, ja useimmat niistä on julkaistu myös blogissa.

    Kadehdittavan halvalla saitte lennot! Joskus niitä katselin ja noh, olivat aika paljon kalliimmat kuin nuo teidän! Musta on myös kiva, että kun lähtee reissuun, niin oikeasti näkee ja tekee asioita, eikä yritä säästää kaikessa mahdollisessa. Ihailen myös tota, miten ootte useassa kohdin miettineet asioita vastuullisuusnäkökulmasta käsin 🙂

    • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas lauantai, 21 toukokuun, 2022 at 08:40

      No ei kyllä hirveän pahan hintainen ole reissun ne ollut. Lentojen kanssa erityisesti teillä on käynyt tuuri. Kuinka paljon muutoin etukäteen olitte suunnitelleet matkaa?
      Itse Pohdin, että jos reissun tekisi Peruun, pitäisi kyllä ainakin myös toisessakin maassa käydä, jos sinne asti matkustaa.

      • Reply Cilla Maria Travel sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 11:06

        Jos on pidempi reissu missä useita kohteita, niin tulee aika paljon suunniteltua. Oon sen verran nirso nykyään, että haluan tietää etukäteen mm. majoituksen tason, enkä vois kuvitellakaan, et alkaisin ettiä majapaikkaa vasta reissun päällä. Majoitukset mahdollisuuksien mukaan sellasilla varausehdoilla, että voi perua hieman ennen saapumista, jos tuleekin muutoksia reittiin. Pidemmillä reissuilla bussimatkat ja kohteiden väliset lennot jää aika viime tippaan just noiden mahdollisten suunnitelmien muutoksen takia. Se on oon oppinu edellisiltä reppureissuilta. Seurailen kyllä lentojen ja bussien hintoja etukäteen, et kuinka paljon ne kallistuu ajankohdan lähestyttyä.

        Päiväretkikohteita ja nähtävyyksiä katotaan jonkin verran etukäteen, mutta mitään aikataulua niille ei ole. Matkustelun alkuaikoina tein todella tarkat aikataulut kaikelle, ja sit olin ihan hermona jos tuli viivästyksiä. Nyt siis vaan isommat suuntaviivat valmiiks, mutta yksityiskohdat katotaan sit paikan päällä. Jonkin verran täytyy valmiita päiväretkiä tutkia ennakkoon, että ne osuu sitten edes oikeille päiville. Esimerkiks El Salvadorissa meni moni reissu mönkään, kun retkifirmat perui, eikä muille päiville ollukaan enää mitään tarjolla. Mieluiten siis oma auto alle ja menoks. Meksikossa myös moni nähtävyys on kiinni maanantaisin. Sunnuntaita kannattaa myös vältellä, kun sillon nähtävyydet on meksikolaisille ilmaisia ja hirveät ruuhkat joka paikassa. Nää on tällasia tietoja, mitkä karttuu vasta kun kohteet tulee tutuks.

        Ja meillä samat suunnitelmat Perun varalle. Tosin haluaisin viettää jo pelkästään Perussa ainakin kuukauden. Siihen oheen pitäis sitten saada vähintään Ecuador ja/tai Brasilia mukaan. Ne on itelle sellasia bucket listin kohteita kyllä, että pakko käydä kun tonne suunnalle joskus pääsee. Meidän oli tarkoitus mennä nyt tällä kyseisellä reissulla Kolumbiaan ja Ecuadoriin, mutta lennot peruuntui, joten vaihdettiin sit hieman ennen matkaa niiden tilalle Costa Rica ja El Salvador.

    • Reply Cilla Maria Travel sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 10:07

      Kiitos 🙂 Lennoissa sattui kyllä todellinen tuuri! En olekaan tuon jälkeen nähnyt yhtä halpoja lentoja millekään ajankohdalle.

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa maanantai, 16 toukokuun, 2022 at 22:48

    Ei oo kyllä pahan per hlö (n. 4000?) ottaen huomioon kuinka kauan olitte reissussa! 🙂 Mä oon matkapäiväkirjoihin aina kirjoittanut hintoja ylös ja onneksi yleensä matkojen hinnat jotenkin aina menee pieniin osiin, kun lennot varataan ja maksetaan jo ennen reissua, ruokailut paikan päällä ja majapaikat maksetaan luottokortilta pois sitten heti reissun jälkeen ellei maksu oo jo menny majapaikkoja varatessa.

    • Reply Cilla Maria Travel sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 10:08

      Ei tuo minustakaan mikään kovin iso hinta ole noin pitkälle reissulle. Moni saa saman rahan kulumaan parin viikon valmislomalla. Lennot tosiaan tulee varattua aina hyvissä ajoin, yleensä myös majoitukset. Saa vähän jaettua kuluja.

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, 17 toukokuun, 2022 at 21:37

    Hienosti olette ainakin noiden upeiden retkien osalta ”ymmärtäneet”, ettei maailman toiselle puolelle kannata lähteä säästämään vaan ottaa kaikki irti lähiseudun tarjoamista mahdollisuuksista.
    Ruokaa en itse suostu laskemaan matkakustannukseksi – tai sitten siitä ainakin pitäisi vähentää sen verran mitä ruokaan menisi Suomessa vastaavan pituisena ajanjaksona ja monen maan osalta jäljelle jäävä luku saattaisi olla negatiivinen 🙂

    • Reply Cilla Maria Travel sunnuntai, 22 toukokuun, 2022 at 10:09

      Kiitos kommentista. Sepä juuri, että nykyään haluaa maksaa nimenomaan niistä kokemuksista!

  • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, 21 toukokuun, 2022 at 10:03

    Minä laskeskelen myös pidemmistä reissuista kuluja ja olen niistä pari postaustakin tehnyt, mutta muista en ole jaksa. Suht edullinen matka teillä on ollut, kun ottaa huomioon reissun pituuden ja mitä kaikkea olette siellä tehneet ja nähneet. Meksiko kiinnostelisi mutta nyt ei näköpiirissa milloin sinne ehtisi/pääsisi. Sulta löytyy ainakin hyvin vinkkejä täältä sitten kun sen matkan ajankohta koittaa. 🙂

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Seuraa Instassa


    Cilla Maria Travel

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Instassa | Facebookissa | Bloglovin'issa


    Hae blogista