Suomen suurin matkablogiyhteisö

Balkanin road trip 2: Pristina ja Prizren (Kosovo)

Pohjois-Makedoniasta lähdimme kunnon elokuvatunnelmissa, kun valtatien varsi oli täynnä virkavaltaa. En tiedä, mikä oli homman nimi, mutta jokaisen kaupan, tienhaaran ja huoltoaseman kohdalla oli poliiseja radiopuhelimien kanssa. Viimeisessä risteyksessä ennen Kosovon rajaa oli sotilas rynnäkkökiväärin kanssa.

Matka Kosovon puolelle kuitenkin taittui helposti ja nopeasti. Ainoastaan hieman ennen rajaa oli ihan jäätävä rekkajono. Odottelimme ehkä viisi minuuttia, kunnes edellämme ollut henkilöauto lähti ohittamaan rekkajonoa vastaantulevien kaistalla. Toinen edessämme ollut auto lähti myös, ja niin lähdimme mekin. En tiedä kuinka pitkään olisimme odottaneet, ellei kukaan olisi antanut pontta letkan ohitukselle.

Rajalla oli joitain autoja meidän edellä. Naureskelimme veljen kanssa, että pääsemmeköhän tältä rajalta ilman satunnaistarkastuksia, ja kuin kohtalon iskusta asteli tullimies suoraan meidän autolle ja käski avata takaoven ja peräkontin. Vartija puristeli vähän yhtä reppua ja kurkkasi johonkin muovikassiin, ja homma oli sillä selvä.

Kosovolle olin laittanut melko suuret odotukset, sillä olin nähnyt YouTubesta kivan videon Prizrenistä, jossa vietimme pari yötä. Ennen Kosovon toiseksi suurinta kaupunkia kaarroimme kuitenkin pääkaupunki Pristinaan, joka näin jälkikäteen katsottuna olisi ehkä voinut jäädä välistäkin. Kaupunki oli tukkoinen, ei kovin mielenkiintoinen ja suoraan sanottuna tylsä ja melko ruma.

Ravintolakulttuuri siellä voi varmaan ollakin ihan hyvä, mutta me testasimme siitä vain erään kahvilan Bill Clintonin aukion vieressä. Koko muukin Kosovon vierailu osoitti, että maa osaa takuulla tarjoilla ainakin mitä herkullisimmat leivokset ja jälkiruuat. Lisäksi pyörähdimme Pristinassa mm. Newborn-maamerkillä ja kiertelimme hetken katukauppiaiden keskellä, kunnes päätimme jatkaa matkaa.

Pristinassa tuntui olevan mieletön rakennusbuumi. Vanhojen ränsistyneiden kerrostalojen eteen ja tilalle nousee lukemattomia uusia rakennelmia. Uudesta puheen ollen, myös tiet olivat hyvässä kunnossa. Eron huomasi heti jo siinä vaiheessa, kun lähti Pohjois-Makedoniasta.

Ensivaikutelma Prizrenistäkään ei ollut mitenkään järin mairitteleva, ja aloin jo hieman kyseenalaistaa kaupunkiin saapumistamme. Iltapäivän taittuessa alkuiltaan katukuva näytti epäilyttävältä ja hieman sketchyltä.

Emme meinanneet ensin löytää Prior Hotelia, mutta jätettyämme auton kadulle parkkiin, näkyi kylttikin lopulta. Hotellilla oli todella mukava ja avulias henkilökunta. Tilat olivat myös puhtaat ja vain pari vuotta vanhat. Pienessä hotellissa taisi olla lisäksemme vain yksi tai kaksi muuta majoittujakuntaa.

Hotellimme sijaitsi kaupungin vanhassa osassa, joten tavaroiden purkamisen jälkeen lähdimme vielä vanhankaupungin kujille kiertelemään. Joen toisella puolella on uudempi keskusta. Menimme ensimmäisenä Prizrenin vanhalle kivisillalle, joka olikin ihan hieno näky illan valaistuksessa – kuin Mostarin silta pienoiskoossa. Taustalla häämötti moskeija ja joenvarren ravintolat. Kävimme itsekin testaamassa erään kuvauksellisen turkkilaisen ravintolan. Ruoka oli keskinkertaista, mutta tunnelma hyvä.

Seuraavana päivänä kapusimme jyrkkiä sokkeloisia kujia pitkin Prizrenin linnoitukselle, joka oli käytännössä autio vierailijoista. Linnalta avautui hienot maisemat koko tienoon ylle. Toisena iltana kierrellessämme kapeilla kujilla, huikkasi joku lapsijoukko meille tervehdykset. Yksi lapsista puhui natiivitason englantia, ja hän neuvoikin meitä ystävällisesti eri paikkoihin, varoitteli irrallisista kivilaatoista ja rähisevistä katukoirista. Luultavasti poika oli jonkun NATO-sotilaan tai muun expatin lapsi.

Kielipolitiikasta sen verran, että en tiedä luultiinko meitä paikallisiksi, sillä joka paikassa oletuspalvelukielenä oli ensialkuun albania. Myöhemmin Albaniassakin veljeäni luultiin albaaniksi. Tässä alkaa kohta kertymään kaiken maailman kansallisuudet – minua on luultu aiemmin turkkilaiseksi, venäläiseksi, arabiksi, brasilialaiseksi, saamelaiseksi ja ties miksi 😀

Kävimme jalkaisin myös uudemman keskustan puolella ja piipahdimme ostarilla. Kosovossa oli samantyyliset koronarajoitukset kuin Makedoniassa: sisätiloissa maski ja ravintoloihin pääsi sisälle vain koronatodistuksella. Ravintoloista voisin suositella ainakin Ambientia, jossa kävimme syömässä paikallisia lihoja. Kahviloista ykköspaikan vei ehdottomasti Gatsby, joka tarjoaa sekä herkulliset pöydän antimet että kuvauksellisen ympäristön.

Pidin todella paljon Prizrenin tunnelmasta. Kaupunki oli jotenkin unelias ja rauhallinen, vaikka siellä kävikin koko ajan pieni ihmisvirta. Minkäänlaista tungosta ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa, eikä ravintoloissa tarvinnut kauaa jonotella. Sää oli syksyinen, mutta lämmin.

Islaminusko näkyi melko selkeästi katukuvassa, ja ihmisiä kiiruhti moskeijoihin rukouskutsujen kaikuessa ajan patinoimilla kaduilla. Mielestäni azan/adhan kuulostaa aina yhtä kauniilta ja jotenkin mahtipontiselta hieman eri aikaan kuuluvien laulavien huutojen sekoittuessa toisiinsa ja kadun ääniin. Muistan, kuinka kuulin azanin ensimmäisen kerran Turkissa, ja se kuulosti jopa hieman pelottavalta 😀

Mekin kävimme Prizrenin suurimmassa moskeijassa, Sinan Pashassa, joka sijaitsee vanhankaupungin keskustassa. Moskeija oli oikeasti rukousten välissä kiinni, mutta talonmiehen virkaa toimittava mummeli päästi meidät sisään ja antoi luvan myös kuvaamiseen. Moskeijan takana on pieni matkamuistomyymälä, jossa pyörähdimme myöskin.

Hauska huomio Prizrenin katukuvasta oli se, että siellä oli valehtelematta kymmeniä hammaslääkäreitä. Jokaisella kadulla oli muutaman metrin välein erilaisia hammaslääkäripalveluja tarjoavia toimipisteitä.

Muun Balkanin tapaan myös Prizrenissä oli paljon suloisia katukissoja. Katukuva on oikeasti aika vanhaa ja ränsistynyttä, mutta tietyllä tapaa se on vain kaunista. Sähköjohtojakin roikkuu sikin sokin pylväistä, kadulla saattaa olla levitettynä iso halkokasa ja vastaan tulla itse rakennettu moottorikulkupeli.

Eräs asia, mikä pisti silmään, oli kaupunkiin ilmestyneet sähköpyörien latausasemat. Vaikka noin yleisesti ottaen Balkanin tien vierustat ovat kuin suuri kaatopaikka, oli ilo huomata, että ympäristöasioiden eteen oli tehty edes jotain. Huomasin Prizrenissä myös jonkin ympäristöasioita ajavan pienen toimiston.

Kosovon visiitti meni lopulta yllättävän kivuttomasti, vaikka monessa paikassa oli varoiteltu etukäteen mm. sodan jättämistä jäljistä ja maan alkeellisuudesta. Kyllähän Prizrenissäkin näkyi harvakseltaan NATOn joukkoja tarkkailemassa rauhaa, mutta minkäänlaista pelkoa tai turvattomuutta siellä ei kyllä tarvinnut tuntea. Iltaisinkin pystyi ongelmitta liikkumaan kadulla, vaikka ensivaikutelmani olikin alussa hieman epäilevä.

Sodasta kuitenkin muistutti teiden varsilla näkyneet albaanisotilaiden muistomerkit ja muutama kokonainen sodan uhreille keskittynyt hautausmaa. Kävin kuljeskelemassa eräällä hautausmaalla, ja siellä rivissä olleissa kivissä oli kaikissa kuolinvuotena 1999. Suurin osa Kosovon väestöstä on albaaneja, ja monien kotien edustoilla liehuikin isot Albanian liput.

Turkilla on myös jonkinasteinen rooli sekä Kosovon että Pohjois-Makedonian ilmapiirissä. Tästä kertoo esimerkiksi se, että monet moskeijat ovat Turkin rahoittamia ja katukuvassa on paljon turkkilaisia ravintoloita, jotka huudattavat turkkilaista musiikkia (musiikki tosin vaimeni heti, kun minareetista alkoi kaikua Allahu akbar). Luultavasti tämä on peruja ottomaanien ajoista, kun Balkan oli tuon vanhan turkkilaisen kansan hallinnoima.

Sanottakoon, että myös Yhdysvaltojen rooli näkyy Balkanilla. Pristinassa oli tuo aiemmin mainittu Bill Clintonin bulevardi, ja kautta Balkanin teiden varsilla näkyi välillä yhdysvaltalaisia hotelleja ja minikokoisia vapaudenpatsaita yms. jenkkisymboliikkaa. Albanian rajalla poliisiautossa luki isolla fontilla, kuinka menopeli on saatu USA:n lahjoittamana.

Mutta politikointi sikseen. Itselleni Prizren meni kyllä koko Balkanin roadtripin top vitoseen, ja voisin kuvitella palaavani sinne uudelleen. Ihmiset olivat mukavia, ja palvelutilanteissa pärjäsi pääosin englannilla. Käteistä kannattaa varata mukaan, sillä monissa ravintoloissakaan ei käy kortti. Valuuttana on kuitenkin euro, vaikkei Kosovo EU:hun kuulukaan.

Prizren on yksi niistä kohteista, johon kannattaa suunnata ennemmin kuin myöhemmin. Luultavasti 10 vuoden päästä kaupunki on yhtä turistinen kuin monet muut Balkanin kaupunkikohteista. Sitä myötä hintataso nousee varmasti myös korkeammalle. Tällä hetkellä siellä on vielä aito balkanilainen tunnelma ja hinnat todella edulliset. Esimerkiksi linnoitukselle ei ollut minkäänlaista pääsymaksua, ja se olikin ainoa linna, johon pääsimme reissullamme ilmaiseksi.

Autonkaan kanssa ei rajalla ilmennyt mitään ongelmia, vaikka olin lukenut, että Kosovoon tarvitsisi erillisen vakuutuksen tai ettei autoa peräti saisi viedä ollenkaan sinne. Hertzin kanssa ainakaan ei ollut mitään ongelmia.

Ainoa koettelemus tapahtui, kun lähdimme ajamaan Kosovosta kohti Montenegroa. Autoon syttyi merkkivalo, mikä huoltokirjan perusteella ilmaisi rengaspaineen olevan alhainen. Kaarroimme huoltoaseman pihaan, missä huomasimme toisen takarenkaan olevan hieman vajaa. Huoltoasemalta ei löytynyt ilmaa, vaan bensamies kehotti ajamaan läheisen huoltoliikkeen pihaan.

Yhteistä kieltä ei ollut, ja huoltomiehen alkaessa irrottaa koko rengasta yritimme näyttää elekielellä, että eieieieiii, tarvitsemme vain ilmapumpun! Mies kuitenkin antoi tulla vieraskielistä puhetta tuutin täydeltä ja osoitti elekielellä näkevänsä todellisen ongelman. Hän kiepautti renkaan irti ja näytti, että kumiin oli uponnut jotain. Hetken äherrettyään mies kaivoi renkaasta ison naulan ja paikkasi reiän pikavauhtia.

Koko palvelutilanne kesti ehkä viisi minuuttia ja maksoi 3 euroa 😀 Kiittelimme miestä ja olimme hyvillämme, ettei huoltoasemalla ollut ilmaa, koska olisimme ajaneet sitten puhjenneella renkaalla. Että kaikkea sitä voikin sattua.

Seuraavassa postauksessa jatketaan sitten luontoparatiisiin Montenegron puolelle. Sinne saikin mutkitella aikamoisen neulansilmätien läpi, ja kaiken lisäksi maisemaa verhosi todella sankka sumu. Välillä usvan keskeltä eteen astelivat lehmälaumat, joten varuillaan sai olla auton ratissa.


Oletko sinä käynyt Kosovossa tai heräsikö kiinnostus maata kohtaan? Jätä alle kommenttia.

Muut postaukset:
Balkanin roadtrip 1: Skopje ja Matka-kanjoni (Pohjois-Makedonia)
– Balkanin road trip 3: Durmitorin kansallispuisto (Montenegro)
– Balkanin road trip 4: Adrianmeren rannikko (Montenegro)
Balkanin road trip 5: Aliarvostettu Trebinje (Bosnia-Hertsegovina)

Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 17 lokakuun, 2021 at 18:23

    Kosovo ei näin etukäteen ole ehkä aivan niitä Balkanin kiinnostavimpia kohteita (lopussa mainittu Montenegro sen sijaan on yksi niistä). Ymmärrän tuon vertauksen Mostariin, mutta minulle tulee kuvasta erityisesti mieleen Ljubljana, joka on kivan maan kiva pieni pääkaupunki.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, 23 lokakuun, 2021 at 17:55

      Ymmärrän, ettei Kosovo ole monellekaan se ensisijainen kiinnostuksen kohde 😀 Montenegro sopiikin teille varmaan paremmin.
      Mä en ehtinyt valitettavasti käydä Ljubljanassa, kun olin Sloveniassa, mutta kuvien perusteella se on kyllä kiva ja nätti kaupunki.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Hae blogista


    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa | Instassa | Bloglovin'issa