Suomen suurin matkablogiyhteisö

Throwback Thursday: Maya-kulttuuria Guatemalassa (Flores ja Tikal)

Tässä juttusarjassa palataan kootusti kahden vuoden taakse elämäni parhaimpaan reissuun, jonka aikana kiertelin Keski-Amerikassa tutustuen muinaisiin intiaaniraunioihin, upeaan luontoon, alkuperäiskansojen kulttuuriin ja herkulliseen ruokaan. Edelliset etapit oli Meksikossa ja Belizessä.

Caye Caulkerissa chillailun jälkeen ostin bussilipun Belize Cityn venesatamasta Guatemalan Floresiin. Vanha bussi mutkitteli hitaasti läpi belizeläisten kylien solahtaen välillä pölyäviä hiekkateitä pitkin viidakon siimekseen. Belize-Guatemala-rajalla oli maksettava Belizen turisti- ja luonnonsuojeluvero.

Meinasin vahingossa kävellä laittomasti maahan, sillä olin jo töytäämässä bussikaistaa pitkin Guatemalaan, kunnes vartija huusi, että pitäisi mennä migraciónin kautta. Olisipa sitten ollut myöhemmin maasta poistuttaessa selittämistä, miksi passissa ei ole maahantuloleimaa 😀 No, en tiedä olisiko se ketään edes kiinnostanut. Guatemalan rajavartija ei ollut kiinnostunut myöskään matkatavaroista. Repussani olisi voinut olla se klassinen 10 kiloa kaverin pakkaamaa kokaiinia, eikä kukaan olisi noteerannut.

Pieni kuvauksellinen Flores

Flores on pieni maya-kylä Peténin departementissä. Kylä on rakennettu saarelle, jonne johtaa ”silta” mantereelta. Mantereen puolella on Santa Elenan kaupunki, mihin bussi meidätkin jätti. Siellä hyppäsimme shuttleen, joka kurvasi saarelle. Ajoimme Zippy Zappyn toimistolle, jossa kuski yritti kovasti kaupata Tikalin retkiä. Halusin kuitenkin tutkia muutakin tarjontaa. Lopulta hän heitti minut ja pari muuta matkustajaa tuk tukilla majapaikkoihimme.

Majoituin Hotel Petenissä, joka oli oikein miellyttävä ja siisti paikka. Hotellissa oli sisäuima-allas ja kiva terassi, joka avautui järvelle. Iloitsin siitä, että huoneessa oli ilmalämpöpumppu sekä suihku, josta tuli lämmintä vettä. Suihkun vedenpaine vain oli olematon, mutta olipahan sentään lämmintä. Ilmastointi oli niin kovalla, että yöllä oli oikein viileää. Ihanaa sen kaiken helteen jälkeen! Hotellin työntekijät olivat myös tosi mukavia.

Itkeskelyä ja ilon pilkahduksia

Olin pari ensimmäistä päivää jotenkin allapäin ja itkeskelin mitättömistä syistä. Heh, ensimmäisenä iltana itkin mm. sitä, kun en muistanut espanjankielisten ruokien nimiä enkä osannut kysyä espanjaksi ravintolan WiFin salasanaa 😀 Olin jotenkin tosi uupunut reissaamisesta ja kaikesta uudesta ja ennen kaikkea siitä, että jouduin Belizessä käytetyn englannin kielen jälkeen taas asettamaan aivoni espanjaksi. Varmasti myös Belizen mysteerisairaus vaikutti mielialaani.

Lisäksi Floresissa oli vain kourallinen turisteja, joten keräsin liikaa huomiota. Kaduilla kohtasi hirveän määrän catcallingia, ja tunsin oloni todella ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Olo kuitenkin hälveni nopeasti, vaikka miesten huutelut ärsyttivätkin. Toisaalta oli ihan hyvä kokea myös ikäviä tunteita, koska sen jälkeen osasi taas arvostaa kaikkia ilonhetkiä. En myöskään halua antaa kuvaa, että reissaaminen olisi aina pelkkää ruusuilla tanssimista.

Pieni kylä itsessään oli onneksi sympaattinen ja tarjoili monia kauniita kuvauspaikkoja ja näkymiä. Ravintolatarjonta oli myös hyvä.

Päivisin hellettä oli reilusti yli +30 astetta, joten mitään suurempia urheilusuorituksia ei jaksanut tehdä. Kuljeskelin kaduilla ristiin rastiin, hengailin rannassa ja poikkesin erilaisiin kahviloihin ja ravintoloihin syömään. Saaren pohjoisosa on vajonnut ajan saatossa, ja katu lainehtii vettä. Keskiosan korkeimmalta kohdalta taas löytyy pieni katos, jossa on vanhoja steeloja eli mayojen kivisiä ”kirjoitelmia”. Valitettavasti mitään infotauluja ei näkynyt. Mäen päällä on myös koulu, joten pieneen tilaan mahtuu yllättävän paljon!

Hintatasosta sen verran, että esimerkiksi hedelmäpalat, appelsiini-porkkana-inkivääri smoothie ja pieni pannullinen nachoja ja kanaa maksoivat 75 GTQ eli alle kympin ja kolme kanatacoa 55 GTQ.

Eräänä iltana kävin mantereen puolella Maya Mall -ostarilla pyörimässä ja juomassa suklaapirtelön. Ostarilta lähdettyäni pysähdyin joillekin kojuille, missä maya-naiset myivät perinteisiä ruokia. Olin levännyt edellispäivistä jo sen verran, että aivot toimivat taas ja osasin kysyä espanjaksi tuotteiden sisällöstä 😀 Ostin maissivanukkaan ja menin istumaan. Katselin perheitä, leikkiviä lapsia ja yleistä elämänmenoa. Auringon laskiessa ihailin vielä hetken hopeareunaisia pilviä Peten itza -järven yllä ja lähdin sitten hotellille.

Tikalin maya-raunioilla

Etsiskelin Floresista sopivaa retkifirmaa, josta saisin ostettua oppaan ja kuljetuksen Tikaliin. Päädyin valitsemaan Crasborn Travel Agencyn, koska se näytti olevan ainoa firma, missä oli naisvirkailija töissä. Esimerkiksi hotellini vastapäätä olleen retkifirman mies pyysi minua useaan otteeseen treffeille, joten mielenkiintoni firman palveluja kohtaan lopahti siihen. Ei minua haittaa, jos joku esittää kiinnostusta, mutta siitä en pidä, että jäädään jankkaamaan ja painostamaan kieltävästä vastauksesta huolimatta. Se koskee ihan yhtä lailla myös mm. tavaroiden tyrkytysmyyntiä.

Maksoin kuljetuksesta ja oppaasta 120 GTQ eli reilun kympin, minkä lisäksi alueelle piti ostaa vielä erillinen pääsylippu, 150 GTQ. Pääsylippu ostetaan joko pankista tai armeijan vartioimalta kansallispuiston portilta (ota passi mukaan!). Itse valitsin jälkimmäisen. Kuljetus lähti aamuvarhain Petenin värikkään kyltin edestä, ja matka Tikaliin kesti reilun tunnin.

Tutustuin bussissa yhdysvaltalaiseen mieheen, joka oli alunperin Guatemalasta. Heidän perheensä oli muuttanut jenkkeihin miehen ollessa lapsi, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli käymässä kotimaassaan. Minusta oli mielenkiintoista kuulla miehen tarinoita. Hän kertoi olevansa muotisuunnittelija, jonka luomuksia on esitelty useilla Yhdysvaltojen muotiviikoilla. Olemme edelleen aina välillä yhteyksissä.

Saavuttuamme perille kävin vaihtamassa kevyemmät vaatteet, sillä metsässä oli kuuma. Lämpötilaennuste oli näyttänyt ”+33, tuntuu kuin +38”. Olin siitä huolimatta alkuun ylipukeutunut, koska pelkäsin viidakon kuhisevan malariaa ja denguekuumetta levittäviä hyttysiä 😀 Todellisuudessa näin ehkä yhden hyttysen koko päivän aikana. Näin jälkikäteen hymähtelen taas itselleni, kun muistelen miten pelkäsin alussa kaikkea. Tuo reissu kyllä karaisi kaikin puolin minua matkailijana, enkä nykyään hätkähdä juuri mistään.

Alueen laajuus yllätti

Tikalin portilta jatkoimme jalkaisin eteenpäin. Alue on VALTAVA! Viidakkopolkuja risteilee sinne tänne, enkä olisi ainakaan itse osannut suunnistaa siellä tehokkaasti. Olikin hyvä, että matkassa oli opas johdattelemassa ryhmää keskeisille kohteille. Yksi päivä ei nimittäin mitenkään riitä koko Tikalin tutkimiseen.

Kansallispuisto levittäytyy lähes 600 neliökilometrin alueelle. Tunnetuimmat pyramidit, temppelit ja muut rakennelmat sijaitsevat toki pienemmällä alueella, mutta kohteiden välimatkat on silti 20-50 minuuttia. Pääreittejä on 16 km, joiden lisäksi opas johdatteli meitä merkkaamattomien oikopolkujen läpi.

Vaikka aluetta voi tutkia yksinkin, suosittelen oppaan ottamista, koska yksinään hortoilemaan lähteneitä turisteja on kadonnut viidakkoon. Täytyy muistaa, että Tikalin kansallispuistokin sijaitsee keskellä laajempaa viidakkokokonaisuutta. Yli 21 000 neliökilometrin kokoinen Maya-biosfäärialue ulottuu Guatemalan, Belizen ja Meksikon alueelle.

Sinne jos eksyy ilman kenttää, niin ei ole avunhuutoja kuulemassa kuin jaguaarit ja apinat. Jäin jossain vaiheessa ryhmästä jälkeen, koska halusin olla hetken yksin viidakossa. Kuulin metsästä rasahtelua, ja näin jo sieluni silmin, miten puuma repii minut riekaleiksi 😀 Kyseessä oli onneksi vain hämähäkkiapina.

Toisaalta ajatus viidakkoseikkailusta kiehtoo. Esimerkiksi muutaman päivän vaellus syrjäiselle tiettömän taipaleen takana olevalle El Miradorin raunioalueelle olisi eeppinen. Reitti on yhteen suuntaan 52 kilometriä pelkkää viidakkopolkua ja se pitäisi sitten kävellä vielä takaisinkin.. 😀 Jos pätäkkää löytyy, voit toki tilata helikopterin noutamaan sinut pyramideilta, mutta mikäs viidakkoseikkailu se sellainen olisi!

Pyramidit koettelevat kuntoa

No, takaisin Tikaliin. Opas johdatti meidät ensin metsän halki korkealle kukkulalle, ja puuskutin jo siinä vaiheessa hiki otsalla. Ihailimme Acrópolis del Nortelta avautuvaa maisemaa Tikalin pääaukiolle. Pääaukiolla eli Gran Plazalla sijaitsevat kaikkein tunnetuimmat pyramidit. Pohjoiskukkula on alueen vanhin rakennelma, se on alunperin rakennettu noin 250 eaa.

Kävimme jonkun rakennuksen sisälläkin oppaan kertoessa tarinoita mayojen historiasta ja kulttuurista. Jatkoimme matkaa viidakon katveessa ja ohitimme aina silloin tällöin raunioituneita rakennelmia, mm. Mundo Perdidon.

Mölyapinat huusivat taustalla ja tukaanit rapistelivat puissa. Alueella kuljeskeli myös suloisia nenäkarhuja ja villejä kalkkunoita. Välillä jäimme katsomaan puiden latvustoon kätkeytyneitä kukkuloita, joiden opas kertoi olevan maahan hautautuneita pyramideja. Kaikkia niistä kun ei ole kaivettu esiin. Ties kuinka paljon viidakko ylipäänsä kätkee sisäänsä vielä löytämättömiä raunioita. Lidar-tutkalla löytyy jatkuvasti lisää, mutta ehkä on parempi, ettei kaikkia historian aarteita kaiveta esiin, saati anneta meidän uteliaiden turistien kiipeiltäviksi.

Kuljeskelimme metsässä ja kiipesimme muutamalle korkealle pyramidille, joiden kupeeseen oli tehty puiset portaat pyramidin pintaa suojelemaan ja turistien kulkua helpottamaan. Erään pyramidin huipulla sovimme jonkun naisen kanssa, että otetaan toinen toisistamme kuvat. Nainen kysyi englanniksi mistä olen. Kuultuaan vastauksen, hän huudahti: ”Ei oo totta, ootsäkin Suomesta!” 😀 Enpä olisi uskonut törmääväni suomalaiseen keskellä Guatemalan viidakkoa!

Viimeinen ohjattu etappimme oli kaikkein korkein Tikalin pyramideista (Templo IV). Portaiden kiipeäminen helteessä oli oikeasti raskas urakka, mutta näkymät 65 metriä korkean pyramidin huipulta olivat punaisen naaman, päähän liimautuneiden hiusten ja kipeiden reisien arvoiset. Olisin voinut istua pyramidin huipulla vaikka koko loppupäivän.

Joka puolella näkyi silmänkantamattomiin pelkkää viidakkoa. Jonkun matkan päässä puiden latvusten yläpuolelle kohosivat Tikalin toiseksi korkeimmat pyramidit. Tikalin ollessa suurimmillaan (vuosina 200 – 900) alue oli hakattu paljaaksi, mutta niin vain luonto oli ottanut oman tilansa takaisin ihmisten kadottua muinaiselta pyhältä paikalta.

Tikal on nykyään UNESCOn maailmanperintökohde ja sen nimi tarkoittaa suomennettuna ”Äänten paikkaa”.

Mene pian!

Guatemala on ehdottomasti maa, jonne kannattaa suunnata ennemmin kuin myöhemmin. Vaikka siellä onkin perus reppureissaajien kulmat, on varsinainen massaturismi vielä toistaiseksi olematonta. On kuitenkin uumoiltu, että Guatemalasta tulee jossain vaiheessa Meksikon kaltainen tunnettu lomakohde, jolloin esimerkiksi Tikalkin muuttuisi samanlaiseksi perusturren retkipaikaksi kuin mitä Chichen itza on nykyään.

Guatemala on elävän maya-kulttuurin kehto, ja mikä parasta, kaikki se on aitoa paikallista arkielämää, ei turisteille markkinoitua esitystä, toisin kuin esim. Mexico Cityn ”asteekkitanssijat” (joiden esitys kyllä kannattaa silti käydä katsomassa).

Seuraavassa osassa siirrymme Guatemalan pohjoisosista etelään Atitlan-järven ympärille ja käymme mm. perhospuutarhassa, futismatsissa ja Chichicastenangon markkinoilla. Jäähän kuulolle, jos reissu kiinnostaa 🙂

Alkuperäiset matkapäiväkirjat ja kattavasti tarkkaa infoa kohteista löydät täältä: 

Tunteiden vuoristorataa Guatemalan Floresissa

Maya-valtakunta osa 2: Tik’al, Guatemala

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin torstai, helmikuu 18, 2021 at 21:23

    Tikalissa olisi todella mukavaa päästä vierailemaan joskus! Vaikka rauniot itsessäänkin on varmasti vaikuttavia, saa sen sijainti viidakossa siitä vielä erityisemmän ja nuo kaikki eläimet nenäkarhuista mölyapinoihin, joiden melua ei pysty käsittämään ellei sitä oikeasti ole kuullut. Näkyikö tuolla ara-lintuja (Macaw)?

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning torstai, helmikuu 18, 2021 at 21:34

      Se oli kyllä vaikuttava paikka, erityisesti sen viidakon takia. Siellä kun pääsee myös samoilemaan niillä poluilla ja tietää olevansa oikeasti villin metsän keskellä. Valitettavasti arat pysyttelivät piilossa. Olisi ollut upea nähdä niiden värikkäät sulkapeitteet! Muista kun lapsena selasin mummon luona luontokirjoja ja ihailin punaisia aroja ja muita värikkäitä tropiikin lintuja. Ainoat linnut, mitä muistan nähneeni Tikalissa oli tukaani ja kalkkuna. Ehkä jotain pikkulintuja näin myös, mutta en tunnista lajeja. Tikaliin tehdään ilmeisesti myös ihan lintujenbongausretkiä. Saattaisi olla teille oivallinen valinta 🙂
      Ja ne nenäkarhut on kyllä suloisia <3 Niitä oli myös Tulumissa, samoin kuin Lake Atitlanin luonnonpuistossa. Ainiin ja mölyapinat – huh, mikä mekkala!! 😀

  • Reply Anne / Elämää Nomadina sunnuntai, helmikuu 21, 2021 at 16:59

    Voi vitsit miten upea kohde tuo Tikal! En tiennyt että se on noin jättimäinen kokonaisuus, kun yleensä kaikki kuvat ja jutut keskittyy noihin suurimpiin pyramideihin. Tikal oli meidänkin listalla Guatemalassa, mutta ei sitten ehditty Petenin alueelle ollenkaan, kun jatkettiin Belizesta lännen sijasta etelään ja tutustumaan Rio Dulceen. Vähän jäi kyllä kaivelemaan, mutta josko joskus seuraavan kerran sitten, ja samalla reissulla voisi ottaa haltuun tuon El Mirador -patikan, olisi varmasti eeppinen seikkailu se!

  • Reply Sateenmuru tiistai, helmikuu 23, 2021 at 15:27

    Mahtavan oloinen paikka ja reissu – pienistä itkukohtauksista huolimatta. Mutta niinhän se on, itku kuuluu haastavampiin reissuihin siinä missä ilokin. P.S. Satuin just näkemään sinun Instagram-kuvan Ukko bistrosta Pieksämäellä: mahtava paikka sekin! 🙂

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning perjantai, helmikuu 26, 2021 at 08:48

      Kiitos kommentista 🙂 Näin se on, elämään kuuluu sekä iloja että suruja. Ihan hyvä kokea erilaisia tunteita. Ja reissussa kun joutuu kohtaamaan myös vastoinkäymisiä, kasvattaa se luottoa omaan pärjäämiseen ihan eri lailla. Nyt en varmaan itkeskelis enää samalla tavalla, kun on jo vähän kokemusta pidemmistä soolomatkoista.
      Ja joo, tuo Ukko on kyllä tosi hieno paikka!

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, helmikuu 25, 2021 at 11:28

    Taitavat kaikki Tikalissa kävijät yöpyä Floresissa, joten niin mekin tietysti. Floresiin saavuimme lentäen, x tuntia bussissa Guatemalan Antiguasta, ei houkutellut. Kaupunki tai kylä oli tosiaan pastellinvärinen ja kaunis. Meillä hotellin terassilta oli vielä merinäköala ja ravintolakin kattoterassilla, eli nautimme kyllä Floresista, vaikka vietimmekin siellä vaan vuorokauden verran ja siitäkin ison osan Tikalissa.
    Tikal tekee kyllä vaikutuksen!

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning perjantai, helmikuu 26, 2021 at 08:46

      Kiitos kommentista! Minä tein tuon saman päätöksen, mutta vaan toiseen suuntaan. Lensin Floresista Guatemala Cityyn. Tulihan tuota istuttua reppureissun aikana varmaan useampi vuorokausi eri bussien kyydissä, mutta jostain syystä tuota Guatemalan sisäistä matkaa en halunnut kulkea maata pitkin, vaikka olin saapunut maahan Belizestä bussilla ja myös poistuin takaisin Meksikoon shuttlen kyydissä.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, helmikuu 27, 2021 at 18:08

    Niin se on, että luksusta on monenlaista. Kuten joskus sekin, että suihkusta tulee lämmintä vettä 🙂 Tunnistan hyvin tuon mainitsemasi matkaväsymyksen. Olen tehnyt yksin vain yhden pidemmän matkan ja kuukauden lopulla alkoi ottaa kaikki päähän, enkä oikein osannut selittää, että miksi. Näin jälkeen päin ajateltuna kyse oli juuri tuo väsyminen jatkuvaan paikan vaihtoon ja matkustamiseen. Kaipasin myös vietävästi juttukaveria, jonka kanssa olisi voinut jutella muutakin kuin, että mistä olet. Onneksi matkaväsymys menee myös nopeasti ohi. Seuraava hieno kokemus, niin taas muistaa, miksi matkailu on niin ihanaa 🙂

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, helmikuu 28, 2021 at 18:29

      Kiitos kommentista 🙂 Matkoilla moni kotona arkinen asia tuntuu luksukselta, jos joutuu olemaan välillä alkeellisemmissa oloissa 😀
      En tiiä onko tuo matkaväsymys sit miten yleistä. Harvemmin siitä lukee esim. blogeista, ja välillä tuntuukin, että muiden matkat on yhtä juhlaa päivästä toiseen. Mun mielestä on kiva lukea myös niitä realistisempia matkakertomuksia. Joskus joissain blogeissa ollu ihan kivoja koosteita asioista, jotka ei oo menny ihan putkeen reissuilla. Ne on mielenkiintosia.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas lauantai, helmikuu 27, 2021 at 18:43

    Kiva juttu! Niin se taitaa olla, että reissussa välillä voi vaan koti ikävä iskeä ihan yllättävästikin.
    Guatemala ja Maya temppelit vaikuttivat mielenkiintoisilta. Vielä en ole edes Meksikoon niitä päässyt katsomaan. Jospa vielä joskus.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, helmikuu 28, 2021 at 18:31

      Kiitos kommentista! Joo, ei se reissaaminen aina oo ruusuilla tanssimmista. Etenkin jos on pitkään reissussa, tulee välillä uupumus ja koti-ikävä.
      Ja siellä ne pyramidit sun muut oottaa, jos joskus päädyt noille kulmille eksymään 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Hae blogista


    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa | Instassa | Bloglovin'issa