Suomen suurin matkablogiyhteisö

Patikointia Madeiran itäkärjessä ja kaupungin vilinää Funchalissa

Saavuttuamme Madeiran pohjoisosista etelärannikolle, oli kulttuurishokki ensialkuun aikamoinen. Pohjoisessa hädin tuskin näkyi ihmisiä, kun taas eteläpuoli oli todella eläväinen ja vilkas. Myös liikenne muuttui paljon ruuhkaisemmaksi ja tiet moottoriteiksi.

Praia Calheta

Kirjauduimme ulos Ponta Delgadan Airbnb:stä klo 10, ja seuraavaan majapaikkaan pääsisi vasta klo 16, joten ajoimme saaren halki suoraan Praia Calhetalle, joka on Madeiran ainoa hiekkaranta. Kuten kirjoitin aiempaan postaukseen, Madeira on syntynyt tulivuoren purkauksesta, eli kaikki rannat ovat hyvin kivikkoisia ja monin paikoin jyrkästi mereen pudottavia. Praia Calheta onkin ihmisen keinotekoisesti rakentama, ja hieno hiekka on tuotu sinne Marokosta 😀

Mikäli halajaa aidoille hiekkarannoille loikoilemaan, kannattaa matkustaa laivalla Madeiran saariryhmään kuuluvalle Porto Santolle.

Päivä oli aurinkoinen, joten se sopi hyvin uimiseen. En yleensä ui matkoillani, mutta nyt teki mieli uiskennella Atlantin valtameressä. Merivesi oli lämmintä, noin +21-asteista ja ihan todella kirkasta. Olimme rannalla pari tuntia ja lähdimme sitten ajelemaan kohti Funchalia.

Pysähdyimme jossain ravintolassa matkan varrella. Veli söi toisen lihavartaan, ja minä otin päivän kalakeiton. Siinä oli kolmea eri kalaa mausteisessa liemessä. Keitto oli hyvää, vaikka se näytti alkuun epäilyttävältä. Keitto maksoi 4,50 €, mikä oli todella edullinen hinta annoksen kokoon nähden.

São Gonçalo

Ruuan jälkeen ajoimme Funchalin koillispuolella, ylhäällä kukkuloilla sijaitsevaan majapaikkaamme São Gonçaloon. Jouduimme odottelemaan omistajaa hetken, sillä olimme etuajassa. Asunto sijaitsi kerrostalon ylimmässä kerroksesssa, mutta koska rakennus oli rinteessä, pääsimme kävelemään etupihalta suoraan asuntoomme. Asunto oli ehdottomasti matkan paras (ja myös kallein). Sisustus oli osittain marokkolaistyylinen ja kaunis. Rakennus oli myös ainoa, missä ei ollut muurahaisia, tuhatjalkaisia eikä hämähäkkejä 😀 Ja siellä oli sängyissä oikeat pussilakanat.

Ihastuin asunnon sisustukseen sen verran, että kysyin omistajalta, mistä hän on hankkinut sisustustavaraa sinne. Suuntasimmekin sitten Loja da Gato Preto -nimiseen tyyriinpuoleiseen sisustusliikkeeseen. Hupsista vain ja sinne meni reilu sata euroa, kun ostin pari huonetuoksua, kultaiset vetimet erääseen huonekalun tuunausprojektiin sekä paksun upean sivuverhon parvekkeen oven eteen. Verho maksoi oikeasti satasen, mutta sain sen seitsemälläkympillä. Olisin halunnut ostaa koko kaupan tyhjäksi, mutta valitettavasti matkalaukku painoi jo nyt 22 kiloa (sallittu maksimi 23) ja reppu lähes 10 kiloa sallitun kahdeksan sijaan.

Iltaisin istuskelimme asunnon parvekkeella ja katselimme Funchalin ylle levittäytyvää maisemaa ja auringonlaskua. Sangriaa ja viiniä kului myös muutama lasillinen. Tämä asunto oli ehdottomasti koko matkan parhaimmalla ja kauneimmalla sijainnilla. Satuimme onnekkaasti suunnittelmaan reissun juuri niin, että asunnot vain paranivat matkan edetessä! Muutaman tunnin kulttuurishokin jälkeen jopa tykästyin alla levittyvän kaupungin elämään, ja muutin mieleni siitä, että muuttaisin saarella pohjoisen pieneen Arco de São Jorgeen 😀

Funchal

Vietimme São Gonçalossa yhteensä neljä yötä, ja kiertelimme pääosin Funchalin alueella. Tutuksi tuli mm. kauppahalli, jonne ei kyllä kannata suunnata, vaikka sitä mainostetaankin joka paikassa. Menimme itse lankaan ja maistelimme sekä tuoreita että kuivattuja hedelmiä, jonka jälkeen päädyimme ostamaan hedelmiä mukaan ihan superkalliilla riistohinnalla. Kauppahallissa oli myös ärsyttävää tyrkyttämistä, joten mikään miellyttävä kokemus siellä kulkeminen ei ole.

Kävimme kuitenkin syömässä siellä, ja sitä ravintolaa voin ehdottomasti suositella. Paikan nimi oli Charcutaria y Queijaria Mercado. Söin Madeiralla arvostettua mustahuotrakalaa (scabbard fish), jota tarjoiltiin lämpimän banaanin kanssa. Lisukkeena oli myös bataattia, vihanneksia ja passionhedelmää. Annos maksoi 9,80 € eli todella vähän. Ravintolan raaka-aineet ovat takuulla tuoreita, sillä ne haetaan varta vasten kauppahallin myyjiltä kutakin annosta varten.

Tutuiksi tulivat myös matkamuistomyymälät ja erilaiset jeesusputiikit. Kävi nimittäin niin, että näin eräässä matkamuistomyymälässä kauniita koristelaattoja, joihin oli maalattu eri suojeluspyhimysten kuvia. Kysyin myyjältä, mikä on matkailijoiden suojeluspyhimys, ja hän googlasi sen olevan São Cristóvão.

No, siinäpä sitten etsimään Kristofferin laattaa ympäri Funchalia. Kävin varmaan kaikki krääsäkojut läpi, ja kuulin jokaisessa, että juuri se kuva-aihe on vaikea löytää. Eri myyjät neuvoivat minua milloin mihinkin uskonnolliseen kauppaan, ja päädyinpä käymään jopa paikallisessa ”K-raudassa” katsomassa heidän koristelaattojaan. Kristoffer-laatta jäi löytymättä, mutta ostin pienen hopeisenvärisen korun sen sijaan.

Funchalista nyt ei ole sen kummempaa kerrottavaa, sillä emme käyneet linnoissa, museoissa (parissa kirkossa kävin) emmekä edes kasvitieteellisessä puutarhassa. Puutarhaa oli suositeltu eri paikoissa, mutta en oikein jaksanut enää innostua ihmisen tekemästä keinotekoisesta puutarhasta, kun olin kuljeskellut jo melkein kaksi viikkoa luonnonkauniissa maisemissa kasveja ja vehreyttä niiden luontaisessa elinympäristössään ihaillen.

Tyydyimme kuljeskelemaan vain rehevissä puistoissa, jotka nekin olivat kauniita. Mietimme kyllä eräänä päivänä, että olisimme menneet telefericolla eli köysiratahissillä satamasta puutarhalle, mutta emme löytäneet mistään tietoa, pääseekö sillä edes puutarhalle vai menisikö hissi vain muuten ylös vuorille.

Kaupungista haluan muuten mainita värikkäät ovet, mitä eräs seuraajani suositteli minulle Instassa. Rua de Santa Maria -katu on muutettu pysyväksi taidegalleriaksi, sillä kadun varrella olevien rakennusten oviin on tehty värikkäitä erityylisiä maalauksia. Ainoa miinus katutaiteen ihailussa oli se, että kadun varrella on myös runsaasti ravintoloita, joiden sisäänheittäjät yrittivät koko ajan tarjota ruokalistojaan ja houkutella sisään, vaikka kerroin että olen juuri syönyt. Tyrkytyksestä johtuen en jaksanut kierrellä kaikkia ovia läpi, vaan lähdin pois.

Etelärannikolla tuntui olevan yleisesti ottaen jonkin verran kalliimmat hinnat esimerkiksi ruokakaupoissa ja ihan turistikrääsäliikkeissäkin. Ostokset kannattaakin tehdä pohjoisessa, joka ei muutenkaan nauti yhtä suurista turistien tuomista rahavirroista. Pohjoisessa on myös ehkä hieman parempi palvelu. Osa Funchalin matkamuistomyymälöiden myyjistä vaikutti tympiintyneiltä työhönsä ja hymy oli välillä tiukassa tai olematon.

Funchalissa näkyi maskeja huomattavasti enemmän kuin Madeiran pohjoisosassa, sillä kaupungissa ihmiset pitävät maskia myös kaduilla ja muualla ulkotiloissa. Se oli mielestäni ihan hyvä ratkaisu, sillä vaikka kadut olivatkin pääosin tyhjinä, oli joissain paikoissa, etenkin ravintolakeskittymissä aika ruuhkaista.

Cabo Girão

Mutta jotta etelärannikon etappi ei olisi sisältänyt pelkästään kaupungilla hengailua, päätimme käydä myös parilla spesiaalimmalla kohteella. No, se toinen nyt ei mikään varsinainen erikoiskohde ollut muuten kuin että se oli Euroopan toiseksi korkein skywalk. 580 metriä merenpinnan yläpuolella kohoava lasilattiainen näköalatasanne, Miradouro do Cabo Girão on ihan näkemisen arvoinen, joskaan korkeat näköalatasanteet eivät enää tässä vaiheessa jaksaneet ihmetyttää, koska niihin oli tottunut jo vuoristossa.

Kannattaa kuitenkin pistäytyä siellä ja ajaa muuten kylän länsipuolelta, sillä Funchalista ja Camara de Lobosin kalastajakylästä tullessa tie perille on ihan äärimmäisen jyrkkä ja mutkittelee pienillä kyläkujilla.

Muutenkaan pohjoisen vuoristotiet eivät olleet mitään verrattuna esimerkiksi Funchalin keskustasta lähteviin lähes pystysuoriin kapeisiin kujiin, joita pitkin ajelimme autolla. Funchalissa liikenne on sen lisäksi arvaamatonta ja todella ruuhkaista. Liikenneympyrät ovat kaksikaistaisia ja risteykset erikoisia sikin sokin risteilevine teineen. Keskellä kolmikaistaista viistoa risteystä saattaa keskikaistalla olla STOP-merkki, ja kun pystysuoralta pikkukujalta joutuu vielä kaiken kruunuksi liittymään suoraan valtatielle neulansilmämutkassa, on liikenteessä seikkailu vähintäänkin mielenkiintoista.

Kokemattomille kuskeille ei tuota aluetta voi suositella, enkä usko, että osaisin tai uskaltaisin itse ajaa siellä edes skootterilla. Liikenne ei kuitenkaan ole mielivaltaisen sekopäistä kuten vaikkapa Mongolian Ulan Batorissa, vaan liikennesääntöjä noudatetaan, jalankulkijoita väistetään ja kävelijöille annetaan tietä. Myös muut autoilijat otetaan huomioon, eikä kaduilla juurikaan kuule raivoisaa tööttäilyä.

Ponta de São Lourenço

Mutta se liikenteestä. Toinen erikoiskohde, mihin viittasin aiemmin, sijaitsee aivan Madeiran itänurkassa. Koska kävimme läntisimmässä pisteessä, halusimme valloittaa myös itäisen kolkan. Tosin ihan itäisimpään niemenkärkeen ei pääse, sillä välissä on salmi, jonka yli ei mene edes siltaa. Lähdimme kuitenkin navigoimaan kohti Ponta de São Lourençon luonnonsuojelualuetta.

Parkkipaikka oli yllättävän täynnä, ja ihmisiäkin tuli runsaasti (ehkä 30-40) vastaan maastossa. Yhteensä noin 7 kilometrin maastoreitti mutkittelee hyvin epämadeiramaisissa maisemissa. Jylhät vihernurmiset kalliot nousevat äkkijyrkästi merestä aivan kuin Irlannissa tai Skotlannissa konsanaan. Välillä polku muuttuu kiviportaiksi, kuin kiipeilisi Pico Ruivolla, välillä taas eteen avautuvat merestä kohoavat Ribeira de Janelan edustalla olevien laavasaarten tyyliset muodostelmat.

Tässä kuvassa osviittaa paikan mahtipontisista mittasuhteista. Nuolilla on osoitettu reitin vastapäisellä osuudella kulkevia ihmisiä, joista ei saa kyllä mitään selvää. Monin paikoin reiteillä ei ole mitään kaiteita, vaan tuolla saa kyllä katsoa, mihin astuu. Joissain paikoissa taas on ohuet vaijerikaiteet. Jotkut hullut olivat lähteneet kiipeilemään tuonnekin vauva rintarepussa tai reppuselässä.

Korkeuserot on reitin varrella aika raskaat, sillä lyhyellä matkalla matalin kohta on 20 metriä merenpinnan yläpuolella ja korkein hetken päästä 125 metriä mpy. Polku on kivikkoista ja vanhojen laavavirtojen muovaamaa. Maisema on tyystin erilainen kuin muualla Madeiralla. Luonnonsuojelualueella näkyy hyvin saaren tuliperäisyys, ja siellä voikin havaita kauniita erisävyisiä kivikerroksia ja laavamuodostelmia. Patikkapolku heittää lopussa pienen ympyrän ja palaa sitten samaa polkua takaisin alkupisteeseen.

Reitin päässä on kalliinpuoleinen ravintola, missä kuitenkin pysähdyimme kahville. Kahvilasta olisi saanut myös ostettua liput veneajelulle, jolla olisi päässyt kiertämään itäisimmän pisteen saaret. Emme viitsineet ostaa 30 euron arvoisia lippuja.

Minusta on ihanaa, että Madeira on pitänyt luontopolut, levadareitit ja tulivuoripatikoinnit ilmaisina. Monessa muussa maassa jopa luontoretkeilystä joutuu maksamaan. Kyllähän Madeirallakin järjestetään opastettuja kierroksia esimerkiksi levadoille, mutta miksi niistä haluaisi maksaa montaa kymppiä, jos saman retken voi tehdä omin päin. Toki sellaisille nuo on hyviä, joilla ei ole omaa autoa käytössä tai jotka haluavat maaston tuntevan oppaan mukaan.

Ja onhan se totta, että pitää olla hieman uhkarohkea, jos lähtee yksin kiipeilemään pimeille vuorenrinteille tai tulviville levadoille.. Madeiralla kuolee vuosittain turisteja, kun he ovat pudonneet alas vuorilta tai levadapoluilta. Omalla toiminnallaan voi kuitenkin vaikuttaa riskeihin, vaikka vaarallisessa maastossa kulkisikin.

Garajau

Viimeisenä iltana tapasimme Madeiralla asuvan enomme ja hänen vaimonsa. Heillä on kokemusta Madeiralta jo kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä he ovat rakennuttamassa omakotitaloa Garajauhin, Funchalin itäpuolelle.

Kävimme kuljeskelemassa Garajaun rantabulevardia ja syömässä mereneläviä. Ihan hyvä kokemus, sillä emme olisi veljen kanssa koskaan itse tilanneet mustekalaa tai simpukoita. Ne olivat kuitenkin yllättävän herkullisia, eikä yhtään limaisia tai meren makuisia, kuten olin kuvitellut. Jatkossa voin tilata niitä uudelleenkin! Taas kerran nähtiin, ettei ennakkoluuloille kannattaisi antaa tilaa 🙂

Lissabonin ja Frankfurtin kautta kotiin

Mutta sellaiset setit Madeiran eteläpuolelta. Tähän päättyy nyt nämä yleisluontoiset kuulumiset. Kirjoittelen myöhemmin vielä ainakin niistä levadoista ja vuoristopoluista. Nyt istun koneessa matkalla Frankfurtiin, jossa olemme yhden yön Lufthansan vaihdettua lentojamme.

Meillä oli tänään vajaan kuuden tunnin mittainen välilasku Lissabonissa. Myös Manner-Portugaliin oli tullut maskipakko, joten uskaltauduimme lähteä kaupungille ihailemaan värikkäitä vanhoja rakennuksia. Tykästyin Lissaboniin ensisilmäyksellä.

Kaupunki oli sonnustautunut jo joulutunnelmaan, mikä on aina hieman huvittavaa, kun on tottunut siihen, että joulun maisema on luminen. Myös Praia Calhetalla oli jouluvalot palmujen seassa. Mutta tosi kiva että pääsimme näkemään Lissaboninkin nyt samalla, sillä en ollut käynyt aiemmin ollenkaan Manner-Portugalissa.

Budjetti

Ainiin. Budjetista piti sanoa vielä sen verran, että reissu tuli odotettua kalliimmaksi. Vaikka lennot maksoivat vaan reilu 300 € per naama, meni majoituksiin lähes tuhat euroa, koska valitsimme asunnot lähinnä ulkonäön ja maiseman perusteella. Bensoihin Suomessa ja Madeiralla, lentoparkkiin sekä auton vuokraan meni myös oma osansa, joku nelisenhunttia. Käyttörahaa kului suunniteltua enemmän, sillä ulkona syöminen ja ruokaostokset olivat suht hintavia.

Omalta osaltani rahaa meni arviolta yhteensä joku 1200 – 1500 €. Toisaalta ei se nyt loppupeleissä ole kovin paljon, kun miettii, että reissu kesti kaksi viikkoa ja kolusimme lähestulkoon koko saaren läpi. Mutta mikään budjettikohde Madeira ei välttämättä ole.


Mitä ajatuksia Portugali ja Madeira sinussa herättää?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Aura keskiviikko, marraskuu 18, 2020 at 17:21

    Ei sitä tarvitse mennä kuin maailman ääriin tavatakseen sukulaisiaan. Terv. samainen eno kohdattu vuosien näkemättömyyden jälkeen viime kesänä Rukalla 😀

  • Reply Jussi Tuohimaa keskiviikko, marraskuu 18, 2020 at 20:53

    Upee reissu kyl oli vaikka budjetti hieman ylittyi, mutta kaikki oli sen arvoista!

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin torstai, marraskuu 19, 2020 at 15:48

    Kuulostaa kyllä kaikin puolin mukavalta reissulta. Hieman yllättävää, että etelä- ja pohjoisrannikolla oli niinkin suuri iso keskenään. Hauskan näköisiä maisemia, kun toisaalta näkyy hyvinkin karuja paikkoja, mutta vastapainona paikoitellen on todella vehreää. No, ehkä se on jossain määrin normaalia tuliperäisille seuduille.

    Eipä tuo matka tosiaan mahdottoman kalliilta kuulosta, mutta majoitusten hinta sen sijaan kuulostaa korkealta. No, sillä rahalla toisaalta taisi saada kivasti rahalleen vastinetta.

    Nuo merenelävät ovat muuten suurta herkkuani. Sen puolesta viihtyisin Madeiralla varmasti hyvin! 🙂

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning torstai, marraskuu 19, 2020 at 19:01

      Kiitos. Saaren pienuuden huomioon ottaen oli todella yllättävää, miten erilaisia osia sieltä löytyi niin luonnon, ilmaston kuin ihmisten puolesta. Eno kertoi, että murteitakin puhutaan jopa 9 erilaista eivätkä itä- ja länsiosissa asuvat paikalliset välttämättä ymmärrä toisiaan! Minut yllätti myös se, että Madeiralla on iso venezuelalaisyhteisö.

      Majoituksiin Madeiran osalta meni tosiaan 836 euroa ja yhdet yöt Vantaalla ja Frankfurtissa maksoi siihen päälle 131 euroa. Olisihan niitä Airbnb-asuntoja saanut halvemmallakin, mutta valittiin asunnot lähinnä sisustuksen ja sijainnin perusteella. Myös hotelliyöpymiset olisi ehkä irronnut halvemmalla, mutta haluttiin pysytellä poissa lomakohteista.

      Ja tuo olisi sinulle kyllä erinomainen kohde ruuan suhteen! Siellä on paljon tarjolla mustekalojen, lonkeroiden ja simpukoiden lisäksi rapuja, mustahuotrakalaa, turskaa ja meribassia.

  • Reply Mari / Kodinvaihtaja sunnuntai, marraskuu 22, 2020 at 16:52

    Ponta de Sao näyttäytyy tosi upeana. Vähän avaruutta levadojen rinnalle. Madeiralla on paljon kodinvaihtokoteja, mutta käytännössä ne kaikki Funchalissa. Yhden pariskunnan kanssa olen vaihtanut numerot ja lähetetty whatsappeja (ihania kuvia lähettäneet, ovat nyt kodissaan koko talviajan), he kiinnostuneita tulemaan meille. Toivottavasti onnistuu vaihto.

  • Reply Reissu-Jani sunnuntai, marraskuu 22, 2020 at 20:35

    Olin aikoinaan kahden viikon matkalla Madeiralla ja tällöin oli tammikuu. Ensimmäiset 8 päivää kierrettiin vuokra-autolla saarta ja patikointiin ympäriinsä, ja sitten toinen viikko oltiin Funchalissa. En oikeastaan pitänyt kaupungista kovinkaan paljon ja lähdimme sieltä bussilla jonnekin levadan varten ja toiselle takaisin. Ponta de São Lourenço on upea paikka, mutta elävästi on jäänyt mieleen se että yöllä oli satanut paljon vettä ja näin ollen polut olivat todella mutaiset ja liukkaat, mutta matkaan oli lähdetty ja liukasteltiin ja kompurointiin koko polku edes-takaisin. Kengissä oli kokoajan isot ”mutakorot” ja olimme aika ”mutapainin ystäviä” kun palattiin takaisin autolle. Jos joskus palaan Madeiralle niin jätän Funchalin suosiolla väliin.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning maanantai, marraskuu 23, 2020 at 14:21

      Tuo oli kyllä hurja juttu 😀 Hatunnosto, että viitsit kulkea reitin silti loppuun. Me käännyttiin yhdellä levadalla kesken kaiken takaisin samanlaisissa mutaisissa ja liukkaissa oloissa. Kengät, housunlahkeet, takki ja kamera oli ihan litimärkiä ja mutaisia, mikä ärsytti itseäni suuresti.
      Ja joo, minäkään en jäänyt Funchalista kaipaamaan mitään. Oli siellä ihan kiva käydä, mutta nuiva palvelu, tyrkytys ja kauppahallin sikamainen rahastushuijaus jätti huonon maun. Funchalin paras puoli olikin, kun sitä katsoi kauempaa iltavalaistuksessa ylhäältä São Goncalon kukkuloilta 😀

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Hae blogista


    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa | Instassa | Bloglovin'issa