Suomen suurin matkablogiyhteisö

Jäppilän Kivinen – Nimensä mukainen erämaajärven kierros

Vuoden sisään on tullut kierreltyä tavanomaista enemmän lähialueen polkuja ja luontokohteita. VedenjakajaReitistöä on tullut koluttua useampaan otteeseen, mutta myös geologisia kohteita on ollut listalla. Esimerkkinä mainittakoon Kivikuru Sorsakoskella, Linnakivi Mataramäessä sekä Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa, puhumattakaan nyt Kolista.

Kivikuru sijaitsee linnuntietä vajaa kuusi kilometriä Kiviseltä pohjoiseen ja kuuluu samaan geologiseen luonnonsuojelualueeseen.

Lokakuisena viikonloppuna lähdimme siskoni ideoimana kiertämään siskon ja äitin kanssa Varkauden ja Pieksämäen välillä sijaitsevan Jäppilän jääkauden aikaisia maisemia. Olen ajanut satoja kertoja bussilla Kivilammen tienristeyksen ohi, mutta en ollut koskaan käynyt itse järvellä aiemmin. Kivilampi sijaitsee noin 15 kilometriä Varkaudesta Jäppilään päin.

Kyseessä on vuosituhannen vaihteessa lanseerattu Savonmuan Inari -hankkeen entinen retkeilyreitti, joka mutkittelee luonnonsuojelualueella. Kivilampeen istutettiin kirjolohta ja nieriää, Metsähallitus rakennutti laavuja, ja alueen oli tarkoitus houkutella kalastajia, metsästäjiä ja retkeilijöitä. Sitten hanke näivettyi ennen kuin se pääsi edes alkuunsa. Reitti metsittyi, pitkospuut upposivat suohon, ja viime vuosien aikana laavutkin purettiin. Infrasta on jäljellä vielä pari nuotiopaikkaa, harvarakenteinen maja sekä puucee. Länsirannan parkkipaikalla on lisäksi grillikatos ja toinen vessa.

Jätimme auton länsirannalle ja suuntasimme kohti metsää. Päätimme kiertää koko järven, jolloin reitille tulee yhteensä pituutta noin 5,5 kilometriä, riippuen vähän siitä, kuinka rannassa kulkee. Maasto on hyvin vaihtelevaa ja se on luokiteltu haastavaksi. Patikointiin tarvitsee vedenpitävät kengät, mielellään kumisaappaat, joten ihan millään lenkkareilla sinne ei kannata lähteä.

Alue on samaa geologista muinaisjäännettä Kivikurun kanssa, joten kivikkoisuus on hallitseva tekijä. Kun katsoo maastokarttaa, näkyy siitäkin, että järven ympärys on täynnä louhikkoa tarkoittavaa kolmiorykelmää ja väärinpäin olevia T-kirjaimia kivien merkkinä. Myös itse Kivilammessa on suuria lohkareita, osa pinnalla, osa pinnan alla. Tämä kannattaa ottaa huomioon, mikäli on aikeissa lähteä veneilemään.

Louhikon lisäksi kulkua haastavoittaa maaston korkeuserot. Jääkausi on muovannut maanpintaa kumpuilevaksi. Länsirannalla puusto on pääosin havumetsää, varvikkoa ja jäkälämättäitä. Ihan reitin alussa polku on vielä jotakuinkin havaittavissa, mutta melko pian merkit ihmisen kulkemasta reitistä kuitenkin katoaa suohon ja kivikkoon. Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä, kunhan seuraa vaan lammen rantaa, niin pääsee ennen pitkää takaisin alkuun.

Suuren louhikon ja joen ylittämisen jälkeen saavuimme ensimmäiselle taukopaikalle järven eteläpohjukkaan, joka on ehkä 1/3 kohdassa reitin pituudesta. Joimme kahvit ja söimme eväät. Ihailimme jonkin aikaa maisemia ja jatkoimme sitten matkaa.

Tässä vaiheessa reitin pituuden alkoi ymmärtää. Kun järveä katsoo parkkipaikalta, näyttää se aika pieneltä. Totuus on kuitenkin toinen, sillä vesialue mutkittelee niemen notkelmien taakse, jonka lisäksi maasto tekee etenemisestä hidasta. Kalliot olivat paikoin liukkaana syksyisen ilman jäljiltä, ja kivenjärkäleiden keskellä oli paljon suuria onkaloita, joihin itsekin astuin pariin otteeseen.

Siirtyessämme itärannan puolelle, muuttui maasto suuremmalta osin suoksi ja märäksi koivikoksi. Toki louhikkoa oli aika ajoin edessä, mutta pohjamaa oli hyvin vetistä. Ohitimme jossain vaiheessa itärannan nuotiopaikan, jossa sijaitsee toinen puuceistä. Itärannalle pääsee ilmeisesti autolla metsätietä pitkin.

Suon siimeksessä mutkitteli myös ojia, joiden ylittäminen oli välillä hankalaa. Jouduimme mm. kapuamaan kaatuneiden kelojen avulla ojien yli, eikä ylitys aina onnistunut siitäkään huolimatta. Itse koetin riskillä hypätä yhden ojan yli, mutta suo upottikin jo kaukaa ojan reunalta sen verran, että upposin polvea myöten veteen. Onneksi olin ottanut varasukat mukaan, ja repussa oli lisäksi muovikassi, jonka käärin kuivan sukan ympärille ja työnsin märän lahkeen alle. Kaadoin enimmät vedet kumikengästä ja jatkoimme matkaa.

Pari muutakin vastoinkäymistä sattui, sillä sankassa metsänpohjassa kulkiessamme paksut oksat ja karahkat raapivat välillä jalan verille, yksi oksa lävisti housuni pohkeen kohdalta, siskon retkeilyhousuihin tuli palkeenkieli, äitiltä repesi takista sauma ja sisko sai vielä haavan käteensä. Maastossa sai siis oikeasti rämpiä 😀

Onneksi hirvikärpäsiä ei enää tuohon aikaan ollut ensimmäistäkään. Vuosi sitten kun kävin miehen kanssa Kivikurussa, löysin kotiin palattuamme hiuksista yhden hirvikärpäsen. Hirvenmetsästyskausi alkoi muuten tuona samana päivänä, ja kuulimmekin joitain kiväärin laukauksia patikoinnin aikana.

Alkaessamme saapua hiljalleen takaisin lähtöpisteeseen, muuttui maasto hieman kuivemmaksi ja puusto alkoi olla kuusivoittoista. Kaiken kaikkiaan maisemat olivat todella kauniit läpi reitin, ja syksyn väriloisto etenkin varvikossa teki alueesta oikein ihastuttavan. Paikka näyttää olevan erinomainen marjametsä, ja siellä oli edelleen runsaasti mustikoita, puolukoita ja juolukoita, tosin vetisiä jo tähän aikaan. Laitoimme merkille myös ihanan suopursun tuoksun, joka leijaili monin paikoin ilmassa.

Meillä meni lopulta vajaa kolme tuntia koko reissuun tauon kanssa, mutta vaikka kulku olikin paikoin vaikeaa, ei se tuntunut yhtään raskaalta. Keskittyminen oli jatkuvasti prioriteettilistan kärjessä, joten matkan pituutta ei ehtinyt edes ajatella. Tuollaisessa maastossa oli myös kiva liikkua, sillä se antoi haastetta eri lihaksille kokonaisvaltaisesti, ja minulla olikin jalat kipeänä seuraavana päivänä.

Pitää lähteä joskus kesäaikaan kiertämään tuo reitti uudelleen, jolloin järvenseutu on entistä rehevämpää ja vehreämpää. Myös maasto lienee silloin hieman kuivempaa. Jäi vaan mietityttämään, miksi näin hieno  ja monipuolinen kohde hylättiin. Erämaajärven kierros tarjoaa haasteita kokeneemmillekin retkeilijöille, ja jos taas jalat tai kunto ei kestä kivikossa loikkimista, pääsee nuotiopaikoille myös autolla. Liekö VedenjakajaReitistö koskaan haaveillut Kivisen kunnostamisesta ja liittämisestä esimerkiksi Kivikurun reittiin? Siinä voisi olla potentiaalia alueen henkiin herättämiselle 🙂


Millaisissa luontokohteissa sinä olet viime aikoina kierrellyt? Onko Suomen muinaiset geologiset kohteet tuttuja?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin tiistai, lokakuu 13, 2020 at 14:32

    Hauskalta kuulostava reitti ja kaikesta päätellen myös sellainen, että saa olla varsin rauhassa eikä toisiin retkeilijöihin juurikaan törmää. Me olimme viime kuussa Lapissa useammassakin kansallispuistossa ruskaa ihailemassa. Ajoittamalla patikoinnit hyvin (aamu/iltapäivä) sai suosituimmissakin paikoissa olla aika rauhassa ja maisemat olivat uskomattoman hienoja.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning tiistai, lokakuu 13, 2020 at 14:36

      Näin on, tuolla ei juuri ihmisiä näkynyt. Ainoastaan lähtöpaikalla siinä grillikatoksessa oli joku nainen paistamassa muikkuja. Kun kaarrettiin autolla siihen pihaan ja nähtiin nainen jo kaukaa, niin molemmat huudahdettiin siskon kanssa ääneen ”IHMINEN!” 😀 Ei jotenkin oletettu että tuolla olis ketään.

      Lapissa on varmasti ollut mitä upeimmat maisemat! Haluaisin sinne just ruskan aikaan. Talvella kun olin sesonkitöissä Inarin seudulla, se jatkuva lumentulo ei oikein jaksanut enää kuuden viikon jälkeen innostaa 😀

  • Reply Jenni / Out in the Nature sunnuntai, lokakuu 18, 2020 at 08:59

    Retki tapahtumia täynnä! Noin haastavassa maastossa voi kaikenlaista sattua ja tapahtua. Hienot on maisemat ja lampi nimensä mukainen.

  • Reply Mari /Kodinvaihtaja sunnuntai, lokakuu 18, 2020 at 17:05

    Ihania muistoja sait oman perheen naisten kesken. Tätä reissua varmasti muistellaan myöhemminkin. Olen kiertänyt viime aikoina kansallispuistoja. Jos talvi samanlainen kuin viime talvi, niin siirryn varmaan Pirkanmaan lähiretkeilyalueita valloittamaan. katsellaan. Lisäsin kyllä töitäkin, että ehkä ei ole kauheasti aikaakaan.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, lokakuu 18, 2020 at 17:09

      Kiitos 🙂 Vaikka tykkäänkin reissata yksin, niin kyllä nuo yhteiset muistot on aina sellasia, että niitä on kiva muistella yhdessä läheisten kanssa. Ja onneks meidän perhe on sellanen, että kaikki tykkää liikkua luonnossa, sisko etenkin on oikein eräjorma. Kävi mm. yksinään kiertämässä Pienen Karhunkierroksen nyt syksyllä. Toisaalta lapsuus tuli vietettyä mökkeillen, veneillen ja telttaillen, joten luonto sinällään on tuttu elementti. Ollaan myös veljen pojille tuotu luontoretkeilyä esille ja käyty yhdessä mm. Kolilla ja Astuvansalmen kalliomaalauksilla. Toivottavasti osaavat vanhenpana sitten arvostaa niitäkin kokemuksia 🙂
      Sulla on kyllä kans hyvin hallussa tuo retkeily. Jäänpä odottelemaan tulevia postauksia 🙂

  • Reply Terhi maanantai, lokakuu 19, 2020 at 13:45

    Tulihan sitä keväällä muutama luontopolku kierrettyä, mutta tuo vaikuttaa turhan lohkareiselta ja rämettyneeltä reitiltä. Havahduin muuten huomaamaan, että hirvikärpäset ovat todellakin loistaneet poissaolollaan tänä syksynä, tavallisesti niitä saa urakalla kiskoa tukastaan.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, lokakuu 24, 2020 at 10:34

      Oli todellakin vaikein reitti, missä olen kulkenut. Haasteita toi kyllä viime talvena myös luminen Urho Kekkosen kansallispuisto, missä kompuroin reiteen asti ulottuvassa lumessa niin että kamerakin oli lopulta ihan lumen peitossa. Jännää muuten, että mihin ne hirvikärpäset on hävinneet. Eikä sillä, että niitä varmaan kukaan kaipaisikaan!

  • Reply Katja / Pinkkis keskiviikko, lokakuu 21, 2020 at 15:44

    Ompa jännä, että on jätetty alueen kehittäminen/kunnostus kesken! Näyttää kyllä ihan sellaiselta paikalta missä varmaan riittäis kyllä kävijöitä.

    Mä en oo elokuun jälkeen päässyt kiertämään yhtään mitään ku jouduin yllättäen leikkaukseen, mutta toivottavasti pääsisin taas pian kun alkaa toipuminen olla sillä mallilla. Jotain lähialueen patikkareittejä olen ajatellut, ehkä Lohtajalta tai Kalajoelta joku.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, lokakuu 24, 2020 at 10:41

      Se on kyllä tosi sääli. En tiedä sitten oliko tuo liian haastava reitti luonnossa kulkijoille. Toivottavasti joku vielä joskus näkee alueen potentiaalin ja antaa sille uuden tilaisuuden.
      Luinkin sun blogista kesän kuulumisia. Toivottavasti pääset pian taas takaisin luontoon!

  • Reply Katja torstai, lokakuu 22, 2020 at 15:07

    Oho, on tosiaan sen oloinen reitti, ettei lasten kanssa tulisi lähdettyä! Ihanaa varautumista, itseltäni unohtuu aina ne varasukat, aina!

  • Reply Stacy Siivonen torstai, lokakuu 22, 2020 at 16:21

    Aika kovan näköinen silta. Olen joskus ollut fillarilla Jäppilässä, koska se kiinnosti. Lapsena GT9-kartassa Jäppilän kunta oli jännittävästi kartan lounaisnurkassa, siksi ajattelin sen olevan jännittävä paikka, mutta käännyin kyllä ennen noita maisemia Leppävirralle.
    On todella sääli, että kun Suomessa on tuollaisia kohteita, ne sitten jätetään ränsistymään tai jopa tuhotaan.
    Viimeksi olin Pyynikin luonnonsuojelualueella Tampereella, joka tietysti on myös geologinen kohde.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, lokakuu 24, 2020 at 10:43

      Heh, silta oli aika liukas ja hutera, mutta ihme kyllä kukaan meistä ei horjahtanut. Siitä piti loppumatka lähestulkoon kontata, jolloin repun sivutaskusta putosi juomapullo jokeen. Hetken aikaa jo säikähdin että se oli puhelin.
      Muistelenkin, että oot joskus aiemmin kirjoitellult jotain Jäppilän matkoistasi tänne blogin kommentteihin 🙂 Olikohan Kivikuru-postauksen yhteydessä.

  • Reply Periaatteen Nainen lauantai, lokakuu 24, 2020 at 18:40

    Nyt oli pakko lukea, kun meidän mökki sijaitsee Jäppilässä (ei kovin kaukana Kivikurultakaan), ja voin sanoa että näistä tulee aina se fiilis ”Jäppilä mainittu!”. 😀 Ei tosin tuolla ole moneen vuoteen seikkailtu, kun ei ole lapsiystävällisin paikka (ei meidän mökkikään).

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää sunnuntai, lokakuu 25, 2020 at 03:13

    Kaunista on kyllä! Harmi kun luontopolku on sillä tavalla jätetty oman onnensa nojaan. Mutta jos jotain hyvääkin siitä on ehkä seurannut, niin saitte ainakin olla rauhassa. Olen ymmärtänyt, että monet luontopolut ja kansallispuistot on olleet varsin ruuhkaisia tänä kesänä. Kaipaan kyllä kovasti tuota suomalaista luontoa.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, lokakuu 25, 2020 at 10:22

      Onhan se kyllä sääli 🙁 Ja se on totta, että ei tullut muita vastaan tuolla polulla, ainoastaan siinä alun grillikatoksessa oli joku nainen. Kesällä esimerkiksi Kolin polut oli tosi ruuhkaisia ja huipulle joutui jonottamaan. En tykkää tuollaisesta, että luonnossa on liikaa ihmisiä 😀 Veli oli vaimonsa kanssa käynyt eilen täällä meidän Vedenjakajareitistöllä ja yhdellä parkkipaikalla oli ollut 15 autoa! Ite nähnyt maksimissaan jonkun 4-5 ja sekin on jo ruuhkaisaa näillä seuduilla. Vaikka ihan kivahan se on, että ihmiset hyödyntää luontopalveluita.

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA sunnuntai, lokakuu 25, 2020 at 06:45

    Joo, ei mun paikka. Nilkkavaivaisena en mitään mahkuja tuohon. Niin se ikä tulee :/

    Muista muuten ihan samanlaisen hyppykokemuksen taannoin. Silloinen koira meni yli ilman ongelmia ja minä ylipainoisen gasellin tavoin perässä, paitsi että jä sitten vähän vajaaksi. On erittäin hyvä pitää paria muovipussia ja varasukkia mukana 😀

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, lokakuu 25, 2020 at 10:24

      Heh, no sitten on kyllä paras jättää tuollaiset kinttupolut kulkematta. Siellä on nilkat vaarassa nyrjähtää jos astuu kallionkoloon. Mullakin oli ihan sattumalta muovikassi mukana, kun se oli jäänyt kesän töiden jäljiltä reppuun. Hyvä että säkin olit varautunut!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Hae blogista


    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa | Instassa | Bloglovin'issa